Majurilla oli auktoriteettia täällä palstalla

Minuakin häneen yhdistetty, jota en suinkaan ole.
Majuri oli kun täällä esiintyi päätä pidempi muita. Hyvä kirjoittaja asioistaan, vaikkei nyt oikeasti mennyt henkilökohtaisuuksiin kuitenkaan. Se hyvä malli, ettei nyt kaikkea kerrota, mutta noin suurinpiirtein kertoi tekemisiään. Tiedän kyllä tilansa siinä Kirkkonummen lähistöllä, iso sukutila jonka hankkinut sisariltaan jo aikaa sitten. En ole tavannut asioiden merkeissä työaikanaankaan, jossa oli diplomi-insinöörinä, mutta nähnyt olen. Isänsäkin hatarasti tiedän, oli vaikuttavissa tehtävissä. Hänen siskonsa on ollut julkkishenkilöitä, varmaan useimmat täällä tuntisi jotenkin jos nimen sanoisin. Mutta jääköön tarkemmat kuvaukset pois.

43

357

    Vastaukset 43

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tarkoitatko sitä majuria, joka kopioi kuvia esim Sveitsistä ja kertoi sen olevan hiihtoladultaan Oulun alpeilta;-)) Kokardinkin oli puusta tehnyt ja kirjoitustaito lähinnä ammattikoulun automasentajan tasoa? Sama majuri? Siis se wanna-be insinööri majuri, jolla kaikki nauroi täälläkin?

      • Anonyymi

        Ei tunnus ole kokardi. Kapi juksasi sinua, luulisi hänen tietäneen? Sinua ymmärrän kun selvästi ei rahkeesi riittäneet armeijaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tunnus ole kokardi. Kapi juksasi sinua, luulisi hänen tietäneen? Sinua ymmärrän kun selvästi ei rahkeesi riittäneet armeijaan.

        Mutta oliko "majuri-insinöörillä" Oulussa Sveitsin alppien hiihtokeskus? Puusta se kokardit ja tunnukset teki, säästi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta oliko "majuri-insinöörillä" Oulussa Sveitsin alppien hiihtokeskus? Puusta se kokardit ja tunnukset teki, säästi.

        Tiploni-insinöörin tutkinnon kirjoitti pahville ja säästi siinäkin, kun ei lähetellyt sitä minnekään, oli ehta majuri-tiploni-insinööri-juntti-kepulainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tunnus ole kokardi. Kapi juksasi sinua, luulisi hänen tietäneen? Sinua ymmärrän kun selvästi ei rahkeesi riittäneet armeijaan.

        Tuttu tapaus tuo majuri ja insinööri. Rassaile kovasti mopoja ja kutsuttiin yleisesti mopoinsinööriksi, haalareihin lisäili joskus helyjä ja leikki upseeria. Huumori ukko se oli ja netissä aukesi hänelle ihan uusi maailma, kun pystyi olemaan mitä vaan ja hänhän ei säästellyt yhtään, tätä palstaakin viennyt, kuin litran mittaa;-))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta oliko "majuri-insinöörillä" Oulussa Sveitsin alppien hiihtokeskus? Puusta se kokardit ja tunnukset teki, säästi.

        Kai kansakoulun sait suoritettua -Kapia

    • Anonyymi

      Taisi tämä DI olla aikansa puolustusväline teollisuudessa, sellainen käsitys. Ainakin majurilla iso ero näihin jotka pitää tornitunnusta kokardina. Olisko Kapilla sitten sellainen Yk vaitterina, kun sitä Yk aikaa aito-arskan kanssa kehuvat. Yk hon pääsi avutontakin porukkaa nämä kaksi vaikuttaa selaisilta. Toinen kehuu itseään, ja toinen poistelee kirjoituksia.

      • Anonyymi

        Kävikö Kapirukin siellä eläkeläisenä? ei ainakaan varusmies aikaan käynyt. Kiljavalta sitten ylennykset.

      • Anonyymi

        Majuri työskenteli myös YK-tehtävissä. Kertomansa mukaan mukaan hän toimi sotilasasiantuntijana ainakin Afrikassa ja kirjoitti havainnoistaan raportteja YK:n sotilaalliselle johdolle.

        mm Kashimirissä ollut. Varmaan asintuntijana tiedätkin.

    • Majurilla oli varmaan Suomen ennätys kertausharjoitusten määrässä, mutta ei hän koskaan kohtaloaan moittinut, vaan iloisin mielin ryntäsi metsäleireille ja selosti ryynäyksiään jälkikäteen.

      Vakituisena "nakkina" hänellä oli myös määräys osallistua sotilasparaateihin puolustusvoimien lippujuhla- ja itsenäsyyspäivinä. Ei valittanut niistäkään, vaan päinvastoin "katse oikeaan päin" -komento suorastaan nostatti innostuksen punan hänen kasvoilleen, mistä kertoikin.

      Itsenäisyyspäivä oli majurille muutenkin kiireinen päivä, sillä paraatista hänen oli useimpina vuosina kiiruhdettava Linnan juhliin. Eihän Tarja Halosen ja Sauli Niinistön kunniallisista kutsuista sopinut kieltäytyä, Eivät he häntä Linnaan turhan päiten kutsuneet. Myös meille palstalaisille oli aina ilo seurata majurin saapumista juhliin, kättelyä presidenttiparin kanssa ja pyörähtelyjään tanssilattialla.

      • Anonyymi

        Filosofi Pystyyn_kuollut puhuu omiaan !
        Kerroppa niistä äänistä mitä naapuriltasi kuulit, kun korva seinässä kuuntelit.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Filosofi Pystyyn_kuollut puhuu omiaan !
        Kerroppa niistä äänistä mitä naapuriltasi kuulit, kun korva seinässä kuuntelit.

        Mikä tuli? Ottaako majurin kehuminen noin kovasti luonnolle?

      • Anonyymi

        Olipas harvinaisen hauska ja naseva kirjoitus. Juuri näin me "majurin" näemme;-)))

    • Anonyymi

      Huono etukäteen kertoa tapahtumista. Pystyyn kuolleena pyörätuolista näet naapurin asiat omiasi paremmin, jotka kiinnosta eniten.

    • Anonyymi

      Jännä tyyppi tuo Pystyyn_kuollut, miten sitä kiinnostaa naapurin asiat, varmaan korva kiinni seinässä kuuntelee naapureitaan.

    • Anonyymi

      Majuri oli kirjoituksissa ja muutenkin esiintyminen paljon osaavampaa ja fiksumpaa, ei kiertänyt samaa kehää näiden tavoin.

    • Anonyymi

      On niin syönehen tuntuunen, kun on rahaa pankis.

    • Anonyymi

      Majuri kuuluu Tampereen Arskan kanssa palstan piristäjiin. Ankeuttajissa sitten kärjessä se toinen Arska, yhdessä MPP:n kanssa. Kapin seuraaminen taasen on hupia, tolloilee niin hauskasti, ettei sitä voi ankeuttamisena pitää. Pysty parhammillaan hyvä, mutta välillä syyllistyy lapsellisuuksiin joihin viisas ei syyllistyisi.

      Kuka on kukin kerho ja oikeinkirjoittamisraati ovat oma lukunsa, kun ei järki ja kyvyt riitä, niin sitten ryhdytään kirjoitusasua pilkkaamaan. No, heidän onnekseen ovat niin tyhmiä etteivät sitä tyhmyyttään itse huomaa.

      • Anonyymi

        "Majuri kuuluu Tampereen Arskan kanssa"

        Onhan tuo nyt selvää kaikille, että tässä on kyseessä sama "majuri" joka täällä harvinaisen huonolla äidinkielen taidollaan yritti kaikille vakuuttaa olevansa oikea majuri ja insinööri. Kukaanhan sitä ei uskonut, varsinkin kun oli aiemmin jäänyt kiinni useista valheistaan.

        Nyt yrittää tampereen arskana täällä luennoida historiasta mutta kaikki tietonsa on kopioinut muualta. Luentonsa lopuksi kertoi "majurin" tapaan lähtevänsä ulos koska jo ovelta huudellaan.
        Alter egonsa "majurihan" päätti useimmat jorinansa siihen, että nyt pitää lähteä saunaan koska se riityy.

        Kyllä täällä ovat selkeästi erotettavissa ihmiset joilla tietoa tuntuu löytyvän ja ilmaisukykyä muuttaa se sellaiseksi, ettei lukijan tarvitse tuntea myötähäpeää. Esimerkiksi nimimerkit Pystyyn_kuollut, Mielipidepankki ja kyllä myös Kapi ovat sanankäytön mestareita eikä asioista tarvitse olla samaa mieltä silloin kun kirjoitus on soljuvaa kuten esimerkiksi Aito-Arskalla.

        Nämä "majurit" ja tampereen arskat yrittävät kyllä mutta kun ei kapasitetti korvien välissä riitä niin sen näkee ja pystyy lukemaan kaikki.

        Mutta yrittäkäähän vaan, että saamme nauraa.

        Jaahas, yksi kuka on kukin kerhon ja oikeinkirjoittamisraadin jäsen ilmoittautui heti. Todistit samalla tuon kerhon ja raadin typeryyden.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaahas, yksi kuka on kukin kerhon ja oikeinkirjoittamisraadin jäsen ilmoittautui heti. Todistit samalla tuon kerhon ja raadin typeryyden.

        Kun se on vaan niin, hyväksyt tai et tätä tosiasiaa, että älykkäällä ja oppineella ihmisellä on aina hyvä kirjoitustaito ja useimmiten myös hyvä suullinen ulosanti.

        Sitten on näitä "majureita" ja tampereenarskoja jotka yrittävät mutta kaikille on selvää, etteivät he kuulu palstan vakavasti otettavien tietoniekkojen joukkoon.

        Näin se on oikeassa live-elämässäkin. Useista ihmisistä näkyy heidän vähäinen älyllinen kapasiteettinsa kun avaavat suunsa.

        Täällä siihen riittää kirjoittelu.

        Viisaus on eri juttu kuin äly. Kait sen oivallat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Majuri kuuluu Tampereen Arskan kanssa"

        Onhan tuo nyt selvää kaikille, että tässä on kyseessä sama "majuri" joka täällä harvinaisen huonolla äidinkielen taidollaan yritti kaikille vakuuttaa olevansa oikea majuri ja insinööri. Kukaanhan sitä ei uskonut, varsinkin kun oli aiemmin jäänyt kiinni useista valheistaan.

        Nyt yrittää tampereen arskana täällä luennoida historiasta mutta kaikki tietonsa on kopioinut muualta. Luentonsa lopuksi kertoi "majurin" tapaan lähtevänsä ulos koska jo ovelta huudellaan.
        Alter egonsa "majurihan" päätti useimmat jorinansa siihen, että nyt pitää lähteä saunaan koska se riityy.

        Kyllä täällä ovat selkeästi erotettavissa ihmiset joilla tietoa tuntuu löytyvän ja ilmaisukykyä muuttaa se sellaiseksi, ettei lukijan tarvitse tuntea myötähäpeää. Esimerkiksi nimimerkit Pystyyn_kuollut, Mielipidepankki ja kyllä myös Kapi ovat sanankäytön mestareita eikä asioista tarvitse olla samaa mieltä silloin kun kirjoitus on soljuvaa kuten esimerkiksi Aito-Arskalla.

        Nämä "majurit" ja tampereen arskat yrittävät kyllä mutta kun ei kapasitetti korvien välissä riitä niin sen näkee ja pystyy lukemaan kaikki.

        Mutta yrittäkäähän vaan, että saamme nauraa.

        Juuri näin, ihme jos tuo "majurin" ja "arska-tampereelta" moska uppoaa kehenkään, jopa potilas/sotilas kirjoittaa paremmin, tosin hänen jutut on muuten sitten makin alta.

    • Anonyymi

      Pystyllä on painijan korvat.

    • Anonyymi

      Höpö höpö. Sinä ja "majuri" olette yksi ja sama henkilö. Tyyli ja kirjoitusvirheet paljastavat ja se, että kopioitte tekstinne muista julkaisuista kuten sinäkin tänään toisessa aloituksessasi.

      Myös "majuri" lopetti usein juttunsa siihen kun oli kotona ja piti lopettaa kirjoittelu kun piti mennä tekemään milloin mitäkin.

      • Anonyymi

        Lainaus: "Kuka on kukin kerho ja oikeinkirjoittamisraati ovat oma lukunsa, kun ei järki ja kyvyt riitä, niin sitten ryhdytään kirjoitusasua pilkkaamaan. No, heidän onnekseen ovat niin tyhmiä etteivät sitä tyhmyyttään itse huomaa."

      • Anonyymi

        Näet omiasi.

      • Anonyymi

        Kun alkaa, silloin lopetettaakin. Jää muuten kuin Kapin horinat päälle, jota taas tänään kertoi kuin oli ylennetty. Sipulikorva Pystyyn_kuollut kanssa kertoilee vanhoja.

    • Anonyymi

      Otsikko on hauska. Miksi? Etkö ymmärrä majuri?

      • Anonyymi

        On niin syönehen tuntuunen, kun on rahaa pankis.
        Miten laitasi, onko jäänyt säästöön kela tuista ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On niin syönehen tuntuunen, kun on rahaa pankis.
        Miten laitasi, onko jäänyt säästöön kela tuista ?

        Eipä taida jäädä.

    • Anonyymi

      Näin on !

    • Anonyymi

      Oulun seutu, Kirkkonummi, Nauvo ja Tampere täällä Suomessa, muualla mailmassa ainakin Australia, Espanja, entinen Itä-Saksa ja useampi Afrikan maa. Laajasti tunsi majuri maailmaa.

      • Anonyymi

        Majuri ollut liikkuvaa sorttia.

      • Anonyymi

        Kertonut täällä myös lukuisista käynneistään Kuopiossa, jossa lähes satavuotias anoppinsa asuu ja leipoo kalakukkoja.

    • Anonyymi

      Punikit huutaa katkeruuttaan, kadehtien.

    • Anonyymi

      Tiedän...tiedän!

    • Anonyymi

      Näin on näreet.

    • Anonyymi

      Punikit huutaa katkeruuttaan..

    • Anonyymi

      Pystyn korva jäätyi..
      "Filosofi Pystyyn_kuollut puhuu omiaan !
      Kerroppa niistä äänistä mitä naapuriltasi kuulit, kun korva seinässä kuuntelit."

    • Anonyymi

      Kuinkas majuri mahtaa olla tulevana keväänä? Ovatko tuhannet rovaniemeläiset yhä vaarassa hukkua Kemijokeen, kuten aiemmin olet ennustanut?

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      60
      1598
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1224
    3. 85
      1078
    4. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      42
      897
    5. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      836
    6. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      92
      804
    7. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      15
      779
    8. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      725
    9. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      725
    10. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      701
    11. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      146
      631
    12. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      625
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      622
    14. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      601
    15. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      76
      593
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      580
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      566
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      558
    19. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      25
      551
    20. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      18
      498
    Aihe