Kauhea tilanne: pitää kertoa jotain itsestä. Yritän keksiä aina jotain neutraalia ja ei mitään liian henkilökohtaista (miksi hemmetissä se on niin vaikeaa kertoa jotain itsestä?).
Inhoan aina sitä kun ihmiset sanovat hiljaiseksi ja jotenkin pitävät minua tyhmänä vain koska en ole puhelias.
Huomasin vasta tässä, että kannattaakin kertoa olevansa ujo! Sanoin "no, mie olen tämmönen vähän ujo tyttö..."jne jne. Ihmiset ovat olleet heti paljon ymmärtäväisempiä ainakin tässä porukassa.
Inhoan aina sitä kun ihmiset sanovat hiljaiseksi ja jotenkin pitävät minua tyhmänä vain koska en ole puhelias.
Huomasin vasta tässä, että kannattaakin kertoa olevansa ujo! Sanoin "no, mie olen tämmönen vähän ujo tyttö..."jne jne. Ihmiset ovat olleet heti paljon ymmärtäväisempiä ainakin tässä porukassa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Joo, mua pyydettiin esiintymään yksiin juhliin, inhoan esiintymistä! Sanoin suoraan, että olen ujo ja että askartelisin vaikka mieluummin tai kirjoittaisin juttuja. Sainkin vastata sitten juhlien koristelusta ja tein juhlakalulle pienen tarinan! Tunsin olevani tärkeä, vaikka lavalle en kivunnutkaan.
En ole aina tiedostanut lainkaan, että olen ujo...ei kai ihme, sillä luultavastikin sitäkin on niin monenlaista. Vasta kun luin jutun lehdestä, jossa sitä käsiteltiin tunnistin monia juttuja itsestäni. Siinä on haastateltu psykiatrian erikoislääkäriä Juhani Mattilaa(www.juhanimattila.com)...
Omalla kohdalla tuntuu, että on väkisin joutunut rakentamaan jonkunnäköisen suojan ulkomaailmaa vastaan, koska kokemuksen pohjalta on huomannut, että muuten seuraa pahaa oloa, johon ei tunu löytyvän ratkaisua mistään. Ongelma on vain siinä, että kun se kuori on tarpeeksi paksu ei sinne sisälle pääse enää itsekään ja on taas paha olla. Tunne siitä, että kukaaan ei ymmärrä eikä voi auttaa sua...et edes itse itseäsi...ymmärrystä etsii melkein epätoivoisesti, mutta kun se ei tuota tulosta seuraa turtunut "ei millään mitään väliä"-tila, jossa ahdistus on valtaisa. Oon myös kokenut sen, että ihmiset pitää tyhmänä kun ei saa sanaa suustaan...ujoudesta johtuen on joskus ollut myös tilanteita jolloin en kai ujoudesta johtuen oo pystyny toimimaan...kun ahdistus ja pelko on tehnyt sen ettei vain jäsenet liiku...oon onneksi oppinut hallitsemaan sitä paremmin jo nykyään, mutta koulussa ne tilanteet oli kamalia ja nöyryyttäviä. pahinta on että saattaa itsekin alkaa pitää itseään tyhmänä..uskoa mitä muut sanovat(tässä tapauksessa ala-asteikäiset lapset)...onneksi myöhemmin on tullut pikemminkin positiivista palautetta...olen saanut kuulla o0levani fiksu ja harvinaien kypsä ikäisekseni silloin kun olen uskaltanut sanoa sen mitä ajattelen. Kaiken lisäksi rakkain harrastukseni on laulu, jonka kautta on tullut esiintymisiä ja niistäkin pystyn nauttimaan aina pikkuisen enemmän...silloinkin huomaan kuitenkin tarvitsevani jonkinlaisen panssarin ympärilleni...täysin oma itsensä on vaikea olla tilanteessa, jossa kymmenet vieraat silmäparit tuijottaa ja odottaa mitä on tulossa. positiivinen palaute siitäkin on kuitenkin vahvistanut valtavasti...Toivottavasti jaksat lukea des osan tästä...Tekstiä tuli vähän liiankin kanssa ja ehkä hieman epäselvästi:)