Viher-vasurit ovat saaneet energian hinnan nousemaan pilviin

Anonyymi

Nyt ne ovat maatalouden kimpussa. Nouseeko ruuan hintakin pilviin?

31

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Höpö höpö. Suomen hallitus ei päätä energian hinnasta. Sähköveroa yrityksille hallitus on alentanut minimiin, jotta esim. teollisuuslaitokset pysyisivät Suomessa. Suomessa eduskunta tekee päätökset hallituksen esityksistä, kun ne ensin on käsitelty valiokunnissa asiantuntijoita kuullen.

      Suomessa maatalous saa sekä kansallista tukea että EU-tukea ja myös lukuisia veroetuja (sähkövero luokka II), mutta siitä huolimatta ruuan hinta on erittäin korkea. Mistä se johtuu, emme tarkkaan tiedä. Asiaa tutkittiin muutama vuosi sitten erään keskustalaisen ministerin toimesta, mutta tutkimustuloksia ei kerrottu.

      Tuottajat kertovat saavansa liian pieniä tuottajahintoja kuluihinsa nähden. Kuka siis vetää välistä, kun kuluttajahinnat ovat niin korkeat, etteivät kaikki pienipalkkaiset työntekijät ja eläkeläiset pysty syömään joka päivä. Leipäjonoihin ja EU:lta saatuun ruoka-apuun on monen turvauduttava - tilapäisesti tai jatkuvasti.

      • Anonyymi

        Mietipäs nyt edes ihan pikkasen sitä onko jotain pahemman kerran pielessä, jos sähkön korkean hinnan alennuksella yritetään ostaa teollisuus pysymään maassa.


    • Anonyymi

      Hallitus on nostanut energian veroja, tämä kertautuu nyt kaikessa mm. ruuan hinnassa...

      • Anonyymi

        Paska puhetta!!!!


      • Anonyymi

        Ahneet porvarit, jotka sähköyhtiöissä toimivat!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paska puhetta!!!!

        Onpa vihervasurilla vintti pimeänä


    • Kaikki on saanut Henry Kissingerin varoituxen vähättelystä 1969.Henry poika sanoi:Tulevaisuuden ongelmat eivät ole sodat.Vaan liikaväestö.Eli maapallon väestön kasvu.On olemassa X määrä ihmisiä ja X määrä pinta-alallista maata joka elättää.Ihmisiä lisääntyy ja maata raivataan ruualle.X määrä ihmisiä ylittää X määrän ruokaa tuottavan alan.Ruuan hinnat nousee.Sillä joilla on varaa maxaa saa sitä.Toiset ei.Näkevät nälkää.Suomessa hinnat nousee ja toisilla on tiukkaa toisilla ei.Raha ratkaisee.Samalla kun väestö on lisääntynyt niin on myös kulutus ja luonnon saastumisen jo huomattu.3 mailman autokannat on lisääntyneet samoin metsien ym varojen käyttö kiihdyttänyt ilmasto lämpeämistä.KIINA omalta osaltaan on afrikan nälänhädän SUURIN syy väestönkasvun ohella.Ovat ostaneet miljoonia hehtaareja maata.Iroonista afrikkalaiset viljelevät ja sitten ruoka menee Kiinaan.Ja itse näkevät NÄLKÄÄ:Täällä Marinin politiikka viher kommareiden kanssa on myös suurimpia syylisiä Suomen heikompioaisten kärsimyksiin.Tuodaan/ päästetään maahan suuret joukot muista maista.Ensistään noille maxetaan 2-3 X enemmän avustuxia,kuin omille.Autot,asunnot ,rikollisuus kaikki maxavat.Syövät nämä KYMMENET TUHANNET ruokaa joista suuremman osan maxat SINÄ VERONMAXAJA:Jostainhan tämä ruoka pitää/tuoda/tuottaa niiden suuhun.Jostain pitää tulla sähköä niille asuntoihin.Ilman noita olisi vähemmän sähkönkulutusta.Autojan pitää niillä olla(miten KELA KULUISTA on kaikkeen niillä rahaa)ja se saatuttaa luontoa lisää.

    • Anonyymi

      Kyllä ruuan hinta nousee vähintään pilviin, niiltä osin kun sitä yleensä saa. Politiikan kapea näkökenttä ei puolisokealle poliitikolle mahdollistanut kaikkien taivaalle kertyvien myrskypilvien näkemistä ja vahinkojen suunnitelmallista torjuntaa.
      Marin hallituksineen jää palokunnaksi, joka jää maastopalon sivustakatsojaksi, ilmän vettä ja järkeä.
      Voi Antti Rinne. Miksi et ottanut Arvo Pohjaa hallitukseen.

    • Anonyymi

      Vuoden kuluttua Suomeen iskee RUOKA-PULA.

      Joka johtuu vihervasureiden luomista ilmasto hörhöistä.

      Leivän/ruuan hinta tulee nousemaan pilviin joten aloittakaa hamstraus
      hyvissä ajoin

      • Anonyymi

        Onnellinen se, jolla on omaa maata tai mahdollisuus kasvattaa ruokaa itselleen ja perheelleen. Toki senkin hinta nousee, mutta ei ainakaan tarvitse olla syömättä. Se kun ei tunnetusti ole terveellistä.


    • Anonyymi

      Kyllä se on vain ja ainoastaan porvarien ahneuden syytä!

    • Anonyymi

      Ahneet porvari sijoittajat haluavat enemmän voittoa!

    • Anonyymi

      Porvarien syy!

    • Anonyymi

      Porvari yrittäjät saavat miljarditukia ja maajussit samoin!

    • Anonyymi

      Porvarit toivat maahan mamuja yli 40000 ja kun silloinen ministeri Kai Mykkänen salli heidän sukunsa tulla Suomeen, niin veronmaksajien kykyä nyt koetellaan!

    • Anonyymi

      Ahneiden porvarien syytä!
      Porvarin paras ystävä ja ainoa on pankkitili!

    • Anonyymi

      Ahneet porvarit pitävät rahansa tileillä!
      Duunarit ja köyhät pistävät rahan kiertoon pakon takia ja näin talous pyörii!

    • Anonyymi

      Maksamme vielä kymmeniä vuosia porvari hallituksen virheitä ja heidän tuomiaan pakolaisten aiheuttamia kustannuksia ja haittoja!
      Porvari hallitus toi 42500 mamua Suomeen ja kun perheet yhdistettiin silloisen ministerin Mykkäsen johdolla pakolaismääräksi tuli noin 160000!

    • Anonyymi

      Sähkön hinta nousee ainakin Tampereen sähkölaitoksen mukaan Norjan vesivarojen vähyyden vuoksi!

      • Anonyymi

        Jokin vuosi sitten sähkön hinta nousi, koska siellä oli liikaa vettä....toki hinnan nousulle aina syy on helppo löytää. Eri asia on se, kuka sen uskoo.


    • Anonyymi

      Polttoaineen maailmanmarkkina hintaan ei Suomen hallitus vaikuta vitun vertaa!!!!!!

      • Anonyymi

        Alkuvuonna polttoaineen tynnyrihinta 21€ ja nyt 108€!!!!!!


    • Anonyymi

      Ahneiden porvarien syytä!

    • Anonyymi

      Nää hallituksen ilmasto- ja matuhullut tuhoaa kyllä suomea tehokkaasti.

    • Anonyymi

      Ahneet porvarit huomasivat taas hyvän raon rahastaa pikavoitot.
      Porvareiden ahneus ajaa kansaa sossuluukulle.

      • Anonyymi

        Siellä sossuluukulla on rahaa. Keneltä verotettua rahaa sen arvelet olevan. Ei ainakaan niiltä, jotka sitä sieltä hakevat.
        Aivan niin. Se raha siellä sossun luukulla on porvarin sinne veroina maksamaa rahaa.
        Miksi haukut porvaria. Kun olet rahapulassa porvarilta löytyy työpaikka, jossa voit tienata rahaa. Jos ei ole työpaikkaa niin haet porvarilta tullutta rahaa sieltä luukulta.
        Sinun syntymällesi ja elossa pysymisellesi tärkeät ihmiset ovat tekijät eli äiti ja isä sekä sitten elättäjä, se porvari.
        Rakenna mielenrauhaasi ja opi rakastamaan porvaria, semmingin kun omat kyvykkyytesi eivät riitä tulemaan itse porvariksi.


    • Anonyymi

      Nii ja maajussi saa keskimäärin leipäviljasta 150€/ tonni.

    • Anonyymi

      Hallituksen mulkut ministerit ovat saaneet aikaan rahastus automaatteja Suomen kansalle, pohjois-koreassa ollaan paljon onnellisempia!

    • Anonyymi

      Ensi vuoden aikana ruuan hinta nousee lähes 2% . Tämä kerrottiin eilen ja kun lisää verojen nousua on tulossa, arvata saattaa, että kaikki muutkin hinnat pomppaavat.

    • Anonyymi

      Mistä tietää, että polttoaineen hinta nousee?

      No tietenkin siitä, ku kepu lupaa, että hinta ei nouse. Silloin se
      taatusti nousee.
      Niin kävi nytkin.

    • Anonyymi

      Vihreidenhän ei pitänyt edes olla hallituksessa. Ei kansa heitä sinne ole halunnut. Tämä on demarien vika kun eivät kunnioittaneet vaalien äänestystulosta. Ja kaiken huippu, vain yhden paikan enemmistöllä.!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      249
      45399
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      33
      11272
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      211
      10902
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9731
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8538
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      230
      6539
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3230
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      30
      2269
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      39
      1747
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1540
    Aihe