Tilasin linkin makitan kun oli tarjouksessa. En vaan usko että noin takkuaa suomi petäjään meno. Ei saa painaa varmaan yhtään vaan antaa ketjun leikata purua ja terä huippu vireessä.
Isompi Makita DUC353 on ollut mielummin positiivinen ylätys kuin odotusten mukainen. On vaan jo painava yhdellä kädellä näpertelyyn puuhan jatkuessa. Kaadoin muuten sillä 43 cm (mittasin) koivun pihapiirin maastosta. Ja vielä muutama 45cm pölkkykin meni 2x6ah akuilla ennen kuin viimeinen valo paloi ja uutta ladattua akkua jatkoksi. Sunnuntai aamuna tein synnin ja kukaan ei kuullut mitään!!! Vaimea ujellus vinkuminen vaan kuuluu.
Ja ihan vakavasti,en aio lähteä tekemään puolen hetaarin aukkoa 100v kuusikkoon tuolla 1x18V yhden käden sahalla. Uskon sen olevan näppärä pikku saha yhdelle kädelle roskapuun lautaa rimaa pikku puita pätkintään ja puutarhaan vaimolle ettei tartte kuskata pois vaan saa polttaa vuolukivitakassa hyödyksi. Lupaan etten laita kuin 6Ah akun aina , en edes 5Ah kuin jos henki menisi muuten.
https://www.youtube.com/watch?v=x1ayLFgLhgE
Iän myötä alkaa mennä kiinnostus tehdä urotekoja ja on helpompi tarttua hieman malttia vaativiin koneisiin kun akku vehkeet alkaa nyt olla jo käypiä oikeisiinkin lyhyaikaisiin töihin.
Niin en sitä aukkoa lähde tekemään kun joka aina vänkää pienistä koneista ja miten mönkijällä ei voi tuoda puuta metsästä ollenkaan. No hitto sieltä mistä olen kuutiokaupalla hakenut vieraidenkin (luvan jälkeen) metsistä puuta semmoisista paikoista ettei ole kuin meno jälki isolla koneella eikä edes perille pääsisi puhumattakaan normaali alueet. Mönkijällä saa tehtyä paljon ja akku sahalla myös jotain. On isompaakin rautaa metsään mutta tämmöinen menee isosti huvin puolelle pienempien koneiden kanssa. Ei ole palkka työ vaan lähinnä korvienvälin lepuutusta. Paljastus:metsässäni on aurinko paneeli mppt säätimineen ja 220Ah akku sekä makita tupla laturi ja siniaalto invertteri. Saa sahat tauotta jos siltä tuntuu. Vein ne sinne muuten vitttu mönkijällä! Aikuisen on kiva olla kun saa tehdä mitä huvittaa omilla mailla.
Makita akku ketjusaha 18V DUC254Z Tilattu!
6
3781
Vastaukset
- Anonyymi
Makitan sahavalikkoima on pienentynyt vuosien varrella. Minulla on ollut jo vuosia yhdenkäden pikkusaha, jossa laippa on puolet tuosta. Tosi näppärä puutarhan hoidossa.
- Anonyymi
Vähäsen testattu nyt ja suoriutuu just siitä millaseen sen tuuminkin joutuvan.
Olisi pitänyt kyllä ostaa jo aiemmin. Mutta sitten extremeä ja perun näin lupaukseni akun koosta. Harmi sillä lupaukseni pidän mutta nyt jouduin perumaan ja syy ja perustelu on tässä ja pikku lievennys. Painon takia laitoin 3ah akun kun vaikutti niin näppärältä että aloin karsia alimpia varjostavia oksia suuresta männystä jonka alimmat isot oksat on jo monessa metrissä eli on 6 m pitkä metallitanko jota olen joskus käyttänyt oksasahassa ihan nylykytettävässä mallissa niin nyt ilmastointiteipillä laitoin makitan varteen kiinni eikä teippiä turhaan sanota mac gyver teipiksi sillä hyvin se kiinnittyi kun antoi rullan kiertää. Sitten pätkä kahvaan ja terä pyörimään puutarhapöytään tulien ketju ilmassa ja punnertamaan varsi pystyyn ja n 7m hiukan yli oksat putoili alas! Ylhäältä oksaa kun sahasi niin eipä juuttunut terä kiinni. Suht varmaa puuhaa kun isot oksat painaa paljon ja alas tulee. Mutta kun oksa lähtee tulee kiire nostaa saha pois ettei pitkä oksa humauta varteen tuli huomattua. Eipä siinä montaa minuuttia mennyt ja sain sahan terän pyöriessä edelleen hallitusti alas. Ei kyllä saa lähellä olla yhtään ketään lemmikkieläimistä puhumattakaan. Painaa se varrenpäässä ja minimoin painon tuolla 3ah akulla ja kun mattopuukolla leikkelin sahan vapaaksi ja ihan käsissä pätkin oksaa luulottelin itselleni että kyllä 6Ah on vahvempi kuin 3Ah. Semmoinen meriselitys. Makita on hyvä merkki ja sattuu nyt noita sinisävyisiä olemaan siunaantunut talliin mutta eiköhän sitä muillakin merkeillä ole käypiä koneita mutta pidän makita laseja päässä eikä oikein muuta tule edes katsottua. No kostin pellec nimistä reppuakku moottorisahaa ja se oli kyllä hyvä ja tehokas mutta hirmu kallis ja oli se napanuora selästä sahaan josta en tykännyt. Se onkin monentunnin sahaukseen ja minä en sahaa tunteja , en jaksa eikä huvita yhteen putkeen enää. Puu hommat on hyöty harrastus ja mieluisaa puuhaa. - Anonyymi
Tuo onkin hyvä vinkki ,aurinkopaneli muut vermeet metsään mukaan akun lataukseen tai vaikka sähkösirkkeliä pyörittämään , tai vaikka kiinteäksi ha peräkärriin, jossa ne voi vedellä vaikka rakennustyömaalle tai minne tahansa, missä tarvitaan sähköä.
- Anonyymi
Riittääkö yks akku semmosen parin kolmen motin rankaläjän tekoon? Kuuset karsin sahalla muut menee yleensä vesurilla. Ajallisesti ei taida olla mun hommassa mitään järkeä. Tuon nyt kerkee työpäivän jälkeen metsässä pyöräyttää ja monesti heitteleen puun käsin suoraan kärrylle. Laturi vois olla traktorissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riittääkö yks akku semmosen parin kolmen motin rankaläjän tekoon? Kuuset karsin sahalla muut menee yleensä vesurilla. Ajallisesti ei taida olla mun hommassa mitään järkeä. Tuon nyt kerkee työpäivän jälkeen metsässä pyöräyttää ja monesti heitteleen puun käsin suoraan kärrylle. Laturi vois olla traktorissa.
keinoaivo kävi täällä ja pyyhi kaikki akkusahakriittiset kommentit. hjyva hjyva akkusaha hjyva hjuva keinoaivo hjuva hjuva melkein vapaat mielipiteet
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riittääkö yks akku semmosen parin kolmen motin rankaläjän tekoon? Kuuset karsin sahalla muut menee yleensä vesurilla. Ajallisesti ei taida olla mun hommassa mitään järkeä. Tuon nyt kerkee työpäivän jälkeen metsässä pyöräyttää ja monesti heitteleen puun käsin suoraan kärrylle. Laturi vois olla traktorissa.
Ketjun aloittaja jatkaa omista kokemuksista. Yksi akku ei riitä siis tässä yksi akkuisessa moneen katkaisuun. Esim viikonlopulla kävin huvikseen metsässä kattomassa kun oli saman suuntainen muu reissu kärryt henkilöauton perässä ja peräkontissa oli 3 akkua ja saha. Energiaa sattui lemaan ja ajattelin että ompa jotain kotiin viemistä samaan ajoon ettei tyhjänä takaisin. Suurin koivu oli n25-28cm tyveltä kun sai joka puolelta sahailla että ylsi. Aikansa kesti että oli koivu nurin mutta se oli ihan huvia hiljaisella kevyellä sahalla ja epäuskoinen tunne kun saha on kuin takavuosien lasten suosikki joululahaja saha joka loppui kaupoista. Itsekkin sen omille lapsille silloin ostin. No nyt saha semmoisella itse. Mutta ilam hyvä ja huvitusta riitti otsalamppu valaisten hämärtyvää iltaa. Ensin 3 m mittaan ja eihän sitä jaksanut ja vielä kerran keskeltä poikki ja juuri sai kyytiin tyvi pätkän ja loput puusta 3m pätkinä. Karsinta sahalla kun ei ollut vesuri mukana ja muutenkin tykkään sahalla karsia vaikka se akkua säästääkin se vesuri.Olkapäät vain vihoittelee vesurista. Toinen pienempi koivu nurin ja 3m pätkiksi ja 2 ja puoli akkua oli tyhjiä koska sahassa kiinni ollut oli jo vajaa aloituksessa. Tuntuu että 2 akkuisella 36v makitalla tekee enemmän kuin samalla aH määrällä 1 akkuisella joissa käyttä sen saman akkumäärän eli 2. Pinoon halottuna puuta tuli kuivumaan yli 2m3 ja siltä tuntui telikärryn kuorma että nyt on painoa liikaa ja hissuksiin kotia päin tuntemuksia. Katkonta meni hiljaisesti 36v sahalla kotiolosuhteissa ja ei tullut käytettyä ollenkaan bensa huskuja. Eipä olis muutama vuosi sitten tullut mieleen että akkusahalla katkotaan isojakin puita. Karvaisen kuusen tyveltä samaa 25-28cm karsinnassa 1 akkuisella menisi akkuja useampi ja hitaampaa mutta saisi tehtyä varmasti ja tuo saha on siihen väärä mutta 36v makitalla jo sujuisi hyvin.
Loppu tulema että 18v ei ole puunkaato väline kuin hupi mielssä kiireettömällä paita kastumattomalla reissulla ja ja makita 36v jo tekee oikeasti työtä. Onhan noita stihl ja huskullakin ja sielläkin sama pätee enempi voltteja on enempi toimintaa mutta paino kasvaa ja siksi tämä 18V on helppo kun ei paina mitään. Kukin oman mielenlaatunsa ja tarpeensa mukaan. Suurin saha itsellä on 80cm3 ja en tarvitse suurempaa mihinkään ja tuotakin harvemmin. Sillä pärjää stihl iivarille täysin. Noin niin kuin saha mittapuuna mihin asioita vertaan 18V ja 80cm3 välillä sahausta omatarve talon lämmityseen itselle ja lapsukaisilleni takkalämpöön omissa asumuksissaan. Itse kyllä tykkään sähkösahoista. Pakkasta ne moittii kuten minäkin.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445219Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243430Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2982822Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui552618- 1692294
- 242109
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661835Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391