poliisien rahoituksesta, ja ylipäätään arvostellut hallitusta eniten, ei suinkaan persut.
Tämä tiedoksi nollapäälle joka selittää, että persut politikoivat poliisien kustannuksella.
Tämä tiedoksi nollapäälle joka selittää, että persut politikoivat poliisien kustannuksella.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tällä palstallahan ei tunnu millään muotoa olevan kyse faktoista, pelkästään puskista anonyymistä räkimisessä ja kaiken saattamisesta persujen syyksi ja aiheuttamaksi. Perusteluja on turha odottaa, sellaisten peräämisestä vain alkaa palstahäirikön paskanheittely pahenemaan, eikä taatusti kohdistu mitenkään asiaan, vaan nikkistalkkari alkaa vainoamaan kaikkia kirjoituksia ja häiriköimään niitä.
On aika vaikeata tajuta tällaisen palstan merkitystä, kuin osana mielisairaiden avohoitoa, ja se näkyy kyllä palstalla.
Oliko avauksessa jotain mikä ei pidä paikkaansa ?
Ymmärsitkö sinä kommenttia ?
Eikö kuulu sinun hoitosuunnitelmaan?
Palstan pari suvakkivasuria ei pysty näkemään muuta kuin persut, pää on heillä sen verran pahasti pielessä.
Eikä tunnu pahalta, kun et voi kumota heidän esittämiä faktoja?
Niin, sehän se ongelma on, kun ei niitä faktoja vaan tule. Pelkkiä väitteitä.luuloja ja arvauksia, ja tietystikin kertomuksia, siitä, että jos persut, niin persut kyllä kuiteski tekisivät, olivivat tekemättä ja . . . . .
"Tämä tiedoksi nollapäälle joka selittää, että persut politikoivat poliisien kustannuksella."
Kai tajuat että persuja trollataan tällä palstalla jotta saadaan persut heittämään juuri tällaisia kommentteja ja näyttämään idiootilta niille jotka eivät seuraa palstaa aktiivisesti?
Ei taida kyllä mennä läpi, kuin hyvin pienelle määrää ihmisistä, ja he ovat jo silloin valmiiksi sitä mieltä että perst ovat idiootteja. Heillä ei siis ole merkitystä.
Mielenkiintoista on, miten voi olla muutamalla palstahäiriköllä aivan tuhottomasti aikaa pelkkään itsensä hölmöiksi julistamiseen, eri palstoilla.
Mikäli tällainen tällä palstalla esiintyvä hölmöily, on jonkun mielestä trollaamista, ja että sillä olisi merkitystä persuihin, on pahemmin metsässä kuin trollaajat. Eihän normaalit ihmiset voi kuin nauraa näille palstalla oleville muutamalle epätoivoiselle trollille. Heillähän ei ole edes lähtiessään kommentteja sylkemään, mitään faktista hallussaan, se on vain puskista sylkemistä, joka aiheuttaa vain hämmästystä, millaisissa kuplissa oikein trollit majailevat.
Ja tässä tuli taas oiva esimerkki juuri siitä mistä puhuin. Antaako sinusta hyvän kuvan persuista tämmöinen muiden haukkuminen?
Ei ehkä kannattaisi lähteä näiden trollien leikkeihin mukaan jos ei osaa pelata sitä.
Vain trollit, edustavatpa kumpaa porukkaa tahansa, haukkuvat toisiaan, ja se yleensä vain pahenee. Toki, yleistäen on aikamoista trollaamista persuista, sellaista joka jo on osoitettu vääräksi tiedoksi.
Arvostelu, oman mielipiteensä lausuminen, vasta argumentointi sen sijaan on keskustelua. Mutta kuten on todettu, trollien kanssahan ei synny keskustelua. Ongelma eivät siis ole perussuomalaiset, vaan trollit ja häiriköt.
Hallitus tekee politiikkaa poliiseilla.