Historiallinen Valtuuston kokous 27.09.2021

Anonyymi

Tuli mieleeni jälkikäteen katsella ja kuunnella Outokummun Valtuuston kokouksen kulkua ja kuunnella puheenvuoroja.
Aivan ensimmäiseksi kiinnittyi huomio erääseen nuorelta vaikuttavaan valtuutettuun, joka istui puheenjohtajasta katsoen oikealla reunimmaisessa rivissä. Hänellä oli LIPPALAKKI päälakensa suojana. Paitsi, että ilmiö oli sivistymättömyyden huippuilmentymä se oli historiallinen tapaus. Jos kaverin yleinen käyttäytyminen on tällä tasolla, ei hänen paikkansa ole olla ainakaan minua koskevia asioita pohtimassa ja päättämässä. Kun Sanna Antikaista ei valtuustossa näkynyt, oli kaveri ilmeisesti hänen varahenkilönsä. Pidäpä Saanna fiksuna ihmisena kaverille puhuttelu ja opasta lippiksen käytössä.

16

1002

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Törkeetä käytöstä hävetkää!!!

      • Anonyymi

        Kävelin eräänä iltana kylillä ja vastaan tuli useitakin nuoria, jotka eivät ottaneet hattujaan päästään tervehtiäkseen minua!

        Todella törkeää käytöstä vanhempaa ihmistä kohtaan.
        Enkä saanut edes kriisiapua tilanteeseen, joka järkytti minua tavattomasti.

        Tuollaisten ihmisten paikka ei todellakaan ole kaupungin kaduilla vaan ihan jossain muualla.

        Samoin kävi kaupassa jossa asioin - ei edelleenkään otettu hattuja päästä, eikä tervehditty, niin kuin hyviin tapoihin kuuluisi. Tämä on todella kamalaa!


    • Anonyymi

      Persusta kun kysymys ilmeisimmin päässä ei ole muuta "järkevää" kuin kyseinen lippis. Ymmärrettävää ja junttimaista touhua, muuta ei persuilta voi odottaa..

    • Anonyymi

      Kyllä pitää olla sanam ja lippiksen päässäpidon vapaus!
      Ei järki mihinkään kasva, jos hatun heittää päästä. Älkää tuomitko.

      • Anonyymi

        Onneksi on ihmisiä, jotka voivat lippismiestä äänestää. Muutenhan hän ja kaltaisensa jäisivät kokonaan ilman äänioikeutta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi on ihmisiä, jotka voivat lippismiestä äänestää. Muutenhan hän ja kaltaisensa jäisivät kokonaan ilman äänioikeutta.

        kaltaisensa on äänestänyt jälki sen mukaista piste


    • Anonyymi

      Lippis päässä istuneella ei ole harinettakaan käytöstavoista. Vain siitä on kysymys. Ehkäpä kaveri istuu ruokapöydässäkin lippis päässä ja syötyää hän ottaa lippiksen päästään ja toteaa, ettää lippis päässä ruoka on tienattukin... Eipä silti, jokaisella on oma tyylinsä, joka ei kaikissa tilanteissa ole hyväksyttävää ja kertoo pään sisällöstä jotakin????

    • Anonyymi

      Olisiko puheenjohtaja jo kokouksen alussa voinut "ohjeistaa" poikaa ( kun on vielä nuori, näköjään ). "Lakki pois päästä" !! Vähän niin kuin armeijatyyliin ! Lieneekö "poika" käynyt armeijaa !? Lulisi että on , jos edustaa perus-suomalaisia !
      Nykyään nuoriso ottaa enemmän "vapauksia" näissä ns. virallisemmissa kokouksissa, sen näkee jo kun seuraa eduskunnan istuntoja. Katsokaa vaikka Areenan kautta, kun on "meno" muuttunut "salissa" ja päättäjätkin nuorentuneet ! Ennen oli aika jäykkää tyyli eduskunnassa ja naisetkin "virkistää" kokouksia, siis pukeutuminen on vapaampaa. Harvalla on "jakkupuku" päällä. Kukkamekot ja avoin "dekoltee" !
      Miehet eduskunnan salissa pukeutuvat fiksummin, tosin muutama tapaus on vähän "värikkämpi" mm. Tynkkynen ja on PS !! Hänellä on kyllä hyvä "ulosanti" ja selvä puhetyyli !
      Nuoret ovat vapaamielisempiä ! Heidän "käsiin" on vaan jätettävä nämäkin maan asioiden hoidot ! Ikä kyllä voi korjata tilannetta, onhan ne muutamat "vanhuksetkin" ( yli 70 v.) kansanedustajat olleet joskus nuoria !!
      Jonkun on hoidettava maan asioita ! Onhan se hyvä että meillä on tasavalta ja saamme jokseenkin yhteistyössä hoitaa asioita ja on monta ehdokasta joista valita, mm. presidentti ! Jossain päin kun on vain yksi jota saa äänestää !!! Ollaan vain tyytyväisiä tähänkin tilanteeseen !!

    • Anonyymi

      Ammoin veltto virtanen istui eduskunnassa ja häneltäkin puhemies vaati baskerin pois ottamista. Ei tainnut ottaa ja muistaakseni sai pitää sen myöhemminkin päässään.
      Joten.....

      • Anonyymi

        Hannan mies,,,,, käy silleen. No. Hyihhi


    • Anonyymi

      Järkeä kun ei persuilta päästä juurikaan löydy, lippiskin on silloin jo paljon junttipuolueen edustajalla..

    • Anonyymi

      Eikö meillä tosiaan ole muita huolenaiheita, kuin lippalakki päässä valtuuston kokouksessa?
      Näkisittepä ne kuvat, videot, live-esiintymiset, joita viedään "opetustarkoituksessa" pienille lapsille päiväkotiin, esikouluun, ala-asteelle, yläasteelle jne.

      Tämä (piip) järjestö niitä sinne toimittaa. Siinä ei yksi lippalakki paljoa paina, olkoon se missä tahansa ja kenen päässä tahansa!

    • Anonyymi

      Mielestäni on tosi hienoa, että meillä on monen ikäisiä ja tyylisiä ihmisiä valtuustossa ja saadaan kaikkien ikäryhmien edustusta asioiden ratkomiseen. Nuorilla on varmasti hieman erilainen pukeutumistyyli kun vanhemmilla ihmisillä ja hei eletään vuotta 2021 eikä mitään 50-60-70-lukua jolloin hattuetiketti on varmasti ollut toisenlainen. Lippalakki on nuorten (ja vähän vanhempienkin) tyypillinen asuste nykypäivänä eikä tässä tilaisuudessa oltu kirkossa tms. Todella moukkamaista käytöstä on mielestäni arvostella nuorta, joka on kiinnostunut meidän outokumpulaisten yhteisistä asioista ja haluaa olla vaikuttamassa päätöksiin. Hei haloo, se on vain lippahattu eli asuste! Ei kai sitä muidenkaan vaatteita, kenkiä tai muuta ulkonäköä arvostella. Jokaisella saa olla oma tyyli ja persoona varsinkin kun emme elä enää keskiajalla. Hienoa kun on kiinnostunut nuori mukana!!! Peukutan!!! Nuorille täytyy antaa porkkanoita eikä keppejä.

      • Anonyymi

        Nuoret ovat katoava kansanryhmä oudossa kummussa, 90 % lähtee maailmalle paremman elämän perään. Ketkä jäävät rakentamaan elämäänsä tänne täytyy nostaa hattua ja korkealle.

        Kuluneen 50 vuoden ajalta jolta omat muistikuvat ovat moni asia on muuttunut niin paljon.
        Väkiluku pudonnut alle puoleen huippuvuosista ja se näkyy suoraan kylän hiljenemisenä ja tyhjinä liiketiloina.
        Kummunkatu on piloilla, liian kapea ja töyssyinen. Autoliikenteen vähentyessä riittävä mutta epäkäytännöllinen.
        Kaipaan aikaa jolloin väkeä oli 12 000 asukkaan verran, silloin oli vilinää ja vilskettä joka puolella, ihmiset iloisia ja avoimia. Ilmapiiri muuttunut valtavasti menneisyydestä, iloisuuden tilalle on tullut apeus ja sulkeutuneisuus, kateus..
        Ikään kuin kaikki eläisivät väkisin ja toimisivat pakonomaisesti päivästä päivään.
        Menneisyydessä ei ollut somea, Suomi24 tai vastaavaa purnauskanavaa jossa mennään hyvin usein ihmisten iholle nimellä tai ilman.

        Puolueista vähän.. Oikeisto ja vasemmisto ja kepu löytyi silloinkin, Persujen edeltäjä oli SMP joka oli pienen ihmisen puolustaja keskiryhmässä toisin kuin nykyiset persut jotka ovat äärioikealla ja populisteja.
        Hallitus on paras vuosikymmeniin, pienen ihmisen puolella unohtamatta tasapuolisesti rikkaita. Kuinkahan olisi Sipilän hallitus hoitanut koronan ? Hirvittää edes ajatella mokomaa..

        Hyvät käytöstavat kunniaan ja pidetään toisistamme huolta tulevaisuudessa, hymy pelastaa päivän ja nauru pidentää ikää..


      • Anonyymi

        Siellä hatun alla pitäisi olla jotain jota sanotaan sivistykseksi, joka ohjailee käyttäytymään maassa maan tavalla , hyvien tapojen mukaisesti eri tilanteissa.


    • Anonyymi

      En ymmärrä koko asiaa?? Miksi joku lippalakki jotakin häiritsee,wtf, eiköhän ole pahempiakin asioita jopa Outokummussa tapahtunut. Ihan älytöntä. Käyttäytykää hyvät ihmiset.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3690
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      72
      1934
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1598
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1224
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1057
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      988
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe