KAIKKIVALTIAS IFK

Näin mm-kisojen kynnyksellä pukki haluaa antaa kaikille skeptikko neitipiipittäjille
mahdollisuuden haukkua suomalaisia isänmaallisia pelaajia ja heidän heikkouksiaan.
Viime viikkojen aikana pukki on lukenut ison määrän skeidaa sisältäneitä viestejä
suomen mitättömistä mahdollisuuksista mm-kehissä. Pukki ei ole ollenkaan
samaa mieltä asiasta ja kaikki landeneidit saa todellakin tuta suomen leijonien
ärjyvän aina finaaliin asti. Landellahan stadilaisia ei ole koskaan arvostettu, mutta
nyt suomen kautta-aikojen toisen kullan tuojat ovat suomen jääkiekkoperinteen todellisia puolustajia ja stadilaisia, kaikenmaailman vellibyysien jäädessä pelokkaina himaan skagaamaan.. On siis pääkaupungin aika antaa suomelle se mikä sille kuuluukin, eli kunnon bileet kauppatorilla ja toivon paremmasta huomisesta suomalaisessa kansainvälisessä kiekkokulttuurissamme.

Kuhdan tippuminen oli pukille pettymys, mutta muuten kokoonpano on loistava coctail osaamista
ja fyysisyyttä. Tästä siis suurkiitos Ifk:lle ja kundien asenteelle. Suomen maalivahtiosasto ei kalpene kenellekään jamonien epäilemistä maalintekijöistäkään ei tsekkipelien perusteella ole minkäänlaista pulaa. Rudikin pelasi jälleen loistavaa fyysistä peliä ja maaleja voimme odottaa häneltäkin kisoissa 4-6:een.
Ykköskenttä oli odotetun tehokas OJ:n rautaisella esimerkillä ja muidenkin kenttien peli oli
nautittavaa tsiigattavaa. Suomen peli oli pitkästä aikaa jo nyt ennen kisoja täysin valmiin näköistä
ja pukin mielestä puolustus oli täyttä timanttia. On vaikea murtaa suomalaisia, jotka taistelevat viimeiseen hengenvetoonsa asti isänmaansa puolesta. Siinä slovakit ja muut mekkojengit nostetaan kylmästi tuulettumaan seinille leijonien jaloista pyörimästä ja joka matsissa ladotaan tulostaululle rumat, vähintään 4-5 maalin muskavoitot, niin kuin tsekkipelikin osoitti..
Pukin mielestä tämän vuotisessa asetelmassa on jotain hyvin samaa kuin Penan johtamassa jengissäkin. Odotukset ovat pienet, mutta potentiaali huikea. On täysin realistista odottaa kultaa ja kaikki skeptikot voivat sanansa vielä himassaan nieleskellä pukin bailatessa stagella leijonien messissä stadin syntisessä ja pimenevässä yössä…

Kaikkivaltias Ifk pelastaa siis suomen, mutta kuka pelastaisi rakkaan stadin landeilta???
411371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Ensinnäkin veikkaukset pelaajista joita teit
meni jo nekin aivan munilleen.....

Jonkin aikaa sitten ifk:laisia ei ollut mielestäsi varmuudella tippumassa ketään.

Kärppiä oli veikkauksissasi mukana yksi,Niinimaa
ei sekään oikein,mutta senhän kaikki paitsi sinä
jo tiesivätkin.

Pelaajat nyt on joukkueessa ketä on mutta tämä
on Maajoukkue eikä mikään ifk:SHOW.

Mut mitä tekemistä tällä on ifk:n kanssa,
Jokisesta kasvanut mestaripelaaja.
Muut sillä ifk tasolla!!!!!!!

Äänestä
  • Kyllä kuhta olisi paikan joukkueessa ansainnut, muutei saanut maalihanojaan auki tarpeeksi ajoissa. Viime vuonna kundi kuitenkin näytti, että maalintekokin tällä tasolla onnistuu. Tärkeintä kuitenkin olisi tehdä maalit kisoissa kuin harjoituspeleissä, vai mitä??

    Niinimaan poisjäänti ei yllättänyt pukkia yhtään. Jos kundi skagaa pienimmästäkin vastoinkäymisestä elämässään, voidaan hyvällä syyllä hänen poisjääntinsä vain lujittaneen joukkueen yhteishenkeä. Eihän kukaan muu kuin kärpät täällä suomessa kaveria enää todesta edes ota.

    Kyllä pelimekkotyttökin yllättyy kundien asenteesta mm-kisoissa. Myrskyvaroitus jo annettiin tsekeille ja suomen mestaruusbisset voidaan siis laittaa jo jääkaappiin odottamaan korkkaamista. Odotan siis myös kärppäpelaajilta MAALEJA kisoissa, muuten saan raivarit ja tuun ouluun antamaan heille faijan handusta..

    Äänestä

  • old_profile_22714 kirjoitti:

    Kyllä kuhta olisi paikan joukkueessa ansainnut, muutei saanut maalihanojaan auki tarpeeksi ajoissa. Viime vuonna kundi kuitenkin näytti, että maalintekokin tällä tasolla onnistuu. Tärkeintä kuitenkin olisi tehdä maalit kisoissa kuin harjoituspeleissä, vai mitä??

    Niinimaan poisjäänti ei yllättänyt pukkia yhtään. Jos kundi skagaa pienimmästäkin vastoinkäymisestä elämässään, voidaan hyvällä syyllä hänen poisjääntinsä vain lujittaneen joukkueen yhteishenkeä. Eihän kukaan muu kuin kärpät täällä suomessa kaveria enää todesta edes ota.

    Kyllä pelimekkotyttökin yllättyy kundien asenteesta mm-kisoissa. Myrskyvaroitus jo annettiin tsekeille ja suomen mestaruusbisset voidaan siis laittaa jo jääkaappiin odottamaan korkkaamista. Odotan siis myös kärppäpelaajilta MAALEJA kisoissa, muuten saan raivarit ja tuun ouluun antamaan heille faijan handusta..

    Kuhta esiintyi kauden mittaan Suomi-paidassa 7 kertaa ja sarakkeeseen kertyi 0 0.Kun ottaa huomioon Lukko-sarjankin,niin miehen maalivainu tais jäädä runkosarjaan ja siitähän on jo pitkä aika.En muutenkaan ole ihan vakuuttunut,että Kuhdan vauhti riittää isolla jäällä huippumaita vastaan.Ikää alkaa olla senverran,että äijä lienee "parhaimmillaan" ja on mielenkiintoista nähdä miten kausi Bernissä lähtee sujumaan.Eihän tämä Kuhdan ensimmäinen tippuminen ollut.
    Nyt on Jokisella vierellään huipputaitoa:Peltonen,Kallio,Nummelin...anna nyt toki heillekin edes osa kiitoksestasi.

    Äänestä

  • neiti kevät kirjoitti:

    Ei tuo kuhdan tiputtaminen yllätys pukillekaan ollut saldon todellakin näyttäessä nollaa. Kuitenkin uskon, että potentiaalia kundissa olisi, jos oikeat kaverit vain pelaisivat rinnalla. Nyt meni siis näin ja turha sitä on alkaa spekuloimaankaan.
    Luulen kuitenkin, että parin vuoden päästä kundi tulee lopettelemaan uransa vielä Ifk:n siipien suojaan..

    Täytyy tuosta kalliosta todeta, että kundi on mun mieleen aina ollut asenteensa puolesta. Ei ole todellakaan isojen otsikoiden mies, mutta laatikossa tekee kaiken todella virheettömästi ja loppun asti vieden. Peltosestahan ei tarvii skriivata riviäkään, koska miehen taidot tunnetaan. Nummelin on hyvä ylivoimalla ja muutenkin luottomiehiä kiekollisessa pelissä. Ei myöskään yleensä ole jäänyt jalkoihin isommillekaan. Kokonaisuudessaan ykköskenttä on taitavasti rakennettu ja kundien pelilliset elementit korostavat toisiaan. Siihen ei pukkikaan olisi sakua tai selännettä sekoittamaan laittanut.

    Kyllähän Nummelin on kiekollisena pelaajana ihan huikee, mut jos katot tarkasti sen maalinedusta pelaamista niin huomaat kuinka turha se siinä hommassa on. Loistavalla liikkeellään Numppa ei kuitenkaan päästä hyökkääjiä useinkaan taklaamaan sitä kovaa, koska osumat on aina aika huonoja. Nummelin vaati rinnalleen aina isohkon järkäleen muuten oma pää soi turhan tiuhaan.

    Äänestä

  • kiekko kirjoitti:

    mutta kokonaisvaltaisesti kundi on ihan ok laatikossa. Kiekollisen pelin taitajana hänen avunsa kuitenkin korostuvat esim.ylivoimassa. Ei kaikkien tarvitse olla karalahteja. Kyllä pari kolme kundia per puolustus laittaa vastustajan neideiltä jo vetelät byysiin ilman suurempaa peloitteluakaan..

    Äänestä

No ei aleta haukkumaan,mutta miksi teitä nyt
pitäis nyt niin koko suomen arvostaa kun siihen
ei ole mitään suurempaa eikä pienempääkään aihetta???
Kyllä ne äidit teistä huolen pitää ja kehuu!

O.Jokinen ainut todella paikkansa maajoukkueessa
ansainnut ifk:lainen,muille ehkä parempiakin
vaihtoehtoja!

Ps.kunnia niille keille se kuuluu, mutta stadilaisten on vaan itsellä niin vaikea hyväksyä
että KÄRPÄT ON TÄMÄN HETKEN VALTIAS!!!!!!!

`kuka haukkuu ja ketä`

Äänestä
  • kyllä kara ja rudi antoivat jo tsekkipeleissä fyysisestä pelistä esimakua kaikille landeille. Kun rudinkin kupoli oli kunnossa, voidaan mieheltä odottaa vaikka mitä mainetekoja. Kun kanukit dallaavat laatikkoon on parempi, että kentällä on silloin kundit, joita eivät nimet pelota ja joilla luistin ei taaksepäin liiku senttiäkään.

    Tästä syystä pukki on ylpeä mm-joukkueesta ja isänmaallisista ifk:n pelaajistamme. Kun rautaa on rajalla, on parempi silloin ampua singolla, kuin hernepyssyllä..

    Äänestä

Onhan noita pukin viestejä hauska lukea. Itse ifk fanina olen sitä mieltä että oli oikein toi Kuhdan tiputus joukkueesta. Samoin hyvä että Hyvönen ja Saarela ei päässyt joukkueeseen. Ei sinne voi neljää maalintekijä ketjua pistää pelaamaan. Jatkolohkossa kohdataan Kanada ja USA niin siellä pitää olla jarru ketjukin. Itse veikkaan että Kuhta, Hyvönen ja Saarela ei olisi tehnyt kisoissa maalin maalia, koska peliaikakin olisi jäänyt huomattavasti vähemmälle mitä herrat on liiga joukkueessaan tottuneet saamaan. Ja pukille sen verran että voitto Tsekistä 4-0 harjoitusottelussa ei paljon kerro mistään mitään vielä. Harjoitusottelut ovat harjoitusotteluita.

Äänestä
  • niinhän sitä skrubataan. Jos suomi olisi todellakin ollut niin surkea, kun näissä foorumeissa ollaan väitetty olisi tappiot pitäneet olla päivänselviä!! Rudikin todella pelasi niinkuin pitää ja taklasi puhtaasti sen minkä kerkesi.

    En usko hetkeäkään, että tsekki ei olisi tosissaan pelannut esim. himassaan. Kyllä kundit pelasivat paljon valmiimpaa peliä ja Bäkkäri maalilla oli loistava stadissa. Niinhän se on aina ollut, että jos suomen maalivahti on ollut kuuma, finaalipelit ovat kutsuneet. Näin siis tänäkin vuonna, pukin sana..

    Äänestä

Sinuunhan jää koukkuun, sen verran hauskoja näppäimistöltäs päästelet. Ihan pakko tulla nauramaan tuota me ja muut-meininkiä=))

Mutta, mutta..älä huoli..jos etelän miehet eivät hoida hommaa, niin pohjoisen pojat antaa kylmää kyytiä. Mitali tulee varmasti Suomelle, mutta väriä en vielä mene veikkaamaan, ennenkuin näen pari ekaa peliä miten ne menee.

Äänestä
  • Tuskin noi pari ekaa peliä Tanskaa Ja Ukrainaa vastaan mitää kertoo vaikka voitettais kummatkin pelit murska luvuin.

    Äänestä

  • old_profile_14539 kirjoitti:

    Tuskin noi pari ekaa peliä Tanskaa Ja Ukrainaa vastaan mitää kertoo vaikka voitettais kummatkin pelit murska luvuin.

    Mutta kyllä se asenteesta jotain kertoo. Ei helppoa vastustajaa olekaan, jos kulkee takki auki.

    Äänestä

  • Tässähän raavas mies punastuu, kun kehutaan. Mielummin sitä skeidaa kuuntelee, niin ei tarvitse näyttää haavoittuvaisuuttaan friidun edessä...

    Kyllä odotan todella paljon näiltä arktisenkin alueen pojilta mm-kisoissa. Jos pelit kulkivat finaaleissa, on häpeä jos kundit mokaavat silloin, kun isänmaan etu on kyseessä. Silloin kun miehet eroittuvat massasta tarvitaan suomalaista sisua ja todellista yritystä viimeiseen hengenvetoon asti. Tämä Ifk:lainen perinteemme taistelussa voiton hekumallisesta huumasta, olkoon valttimme myös tulevissa skaboissa. Sitten kun maamme laulu kajahtaa viimeisen kerran mestaruuden kunniaksi, voin nostaa stadin maljan vaikka oululaisillekin, jos pojat ovat sen ansainneet...

    Äänestä

  • Laura kirjoitti:

    Mutta kyllä se asenteesta jotain kertoo. Ei helppoa vastustajaa olekaan, jos kulkee takki auki.

    Kun kundit saa pelata pari helppoa alkuun, saadaan rytmi kiinni ja ollaan valmiita 100%:sti tosipelien alkaessa. Psykologisesti oikeanlainen alkulohko suomalaisille.

    Äänestä

  • old_profile_22714 kirjoitti:

    Tässähän raavas mies punastuu, kun kehutaan. Mielummin sitä skeidaa kuuntelee, niin ei tarvitse näyttää haavoittuvaisuuttaan friidun edessä...

    Kyllä odotan todella paljon näiltä arktisenkin alueen pojilta mm-kisoissa. Jos pelit kulkivat finaaleissa, on häpeä jos kundit mokaavat silloin, kun isänmaan etu on kyseessä. Silloin kun miehet eroittuvat massasta tarvitaan suomalaista sisua ja todellista yritystä viimeiseen hengenvetoon asti. Tämä Ifk:lainen perinteemme taistelussa voiton hekumallisesta huumasta, olkoon valttimme myös tulevissa skaboissa. Sitten kun maamme laulu kajahtaa viimeisen kerran mestaruuden kunniaksi, voin nostaa stadin maljan vaikka oululaisillekin, jos pojat ovat sen ansainneet...

    Siinä vaiheessa, jos ja kun pojat pokkaa kultaiset kaulaansa, niin sanoisin, että se on koko joukkueen ansio kuitenkin, sillä porukalla voitetaan ja porukalla kaadutaan kaikesta herjanheitosta huolimatta.

    Niin..ja Maamme-laulua laulaessa voidaan ehkäpä hiukan korostaa kohtaa : "kotimaa tää POHJOINEN" ;)=)

    Toki jengi joukkueena pelaa, mutta ehdoton liideri joukkueelle on kuitenkin OJ. Hän tuo sen viimeisen tiennäyttäjän roolin kaikkien tsiigattavaksi ja kuljettavaksi. Jos bäkkäri pelaa, hän voi toki olla se toinen, muttei kuitenkaan yllä samalle levelille, mitä Olli.
    Kuitenkin maaleja tekemällähän nuo pelit voitetaan ja toivon todella hartaasti, että lopullisen ratkaisun tekisi sittenkin rudi, jotta hän viimein voisi näyttää kaikille skeidanjauhajille, mistä puusta kundi on todellakin veistetty.

    Maammelaulun ymmärtämisen sielläpäin noin, ymmärrän kyllä jos kundit klaaraa turnauksen. Ei ole aina varmaankaan Pohjoisessa helppoa, kun kaikki merkittävät tapahtumat suomessa järjestetään kuitenkin täällä etelän lämmössä, stadissa. Mutta jos tulet tänne torille juhlimaan, niin pukki voi tarjota bisset..

    Olen syntynyt pohjoisessa ja isäni suku on Oulun seutuvilta, mutta kyllä mä olen jo kauan asunut Mansen kyljessä, niin että pelkkä verenperintö vetää pohjoiseen tällä hetkellä=)

    Makuasioita noi kuka on kuka porukassa. Tietty linjahan tietysti on olemassa, mutta hengen nostatukseen vaikuttaa kyllä moni muukin tekijä kuin OJ. Mielelläni olisin väärässä Ruutun suhteen, mutta epäilenpä, epäilenpä...

    Heh..siinä olisiki komiikkaa kylläkseen, jos mä kuulututtaisin Stadin pukkia bisseä tarjoamaan..menis maine kertalaakilla..sun egos ei niin suurena sentäs loista, että sut muuten löytäisin..heh..no, vitsi vitsinä..

    Mitä tulee tapahtumien järjestämiseen, niin toki siellä pääkaupungissa on eniten tarjontaa, mutta se ei sulje sitä tosiasiaa pois, että kulttuuritarjontaa on muuallakin ja paljon, ympäri Suomea ja osa päihittää kyllä Helsinginkin nähtävyydet. Vai tarkoititkohan sä merkittävillä tapahtumilla pelkästään kuntosaliin liittyvää.. ;))Sä kun taidat harrastaa vaan tuota lajityyppiä..

    Mikä siis sinut sai jättämään rakkaan puolen suomen läänisi ja hakemaan autuaammaksi tekevää elämää etelästä? Mulle ainakin kotiseutu eli stadi on ykkösasia, enkä täältä tule muuttamaan koskaan.

    Kyllä rudilla on selkeä rooli joukkueessa. Kentällä kundi on taklaava, mutta myös taidokas pelaaja parhaimmillaan. Pukukopissa taas rudin verbaalinen lahjakkuus pääsee oikeuksiinsa joukkueen psyykkauksessa. Hyvä valinta.

    Jos tulet juhliin, niin pukki on luvannut stondata eturivissä ja kyllähän lauraneidinkin pitäisi 2 metrinen kundi massasta hiffata. Siinä koko suomi näkee, kun pukki bailaa satalasissa isänmaan sankareiden messissä. Bisset on jo kylmässä ja odottavat vain loppusummerin sointia.....

    Kuntosalilta elämää ei voi oppia, mutta omaa kehoaan kyllä. Pukki on toisaalta huolestunut skidien liikuntainnostuksen vähenemisestä ja aikoo ainakin itse omalta osaltaan auttaa nuoria nekkailijoita uran alkuun tulevaisuudessakin..

    Sehän säilyy ikuisesti asuipa sitten vaikka missä. Olen alalla, johon liittyvää koulutusta ei yksinkertaisesti saanut pohjoisesta, niin että lähdettävä oli ja kun sopivasti parikin työpaikkaa minut halusi hommiin täällä päin, niin pienten lasten äitinä oli tehtävä ratkaisu, jos halusi perheensä elättää.Viihdyn hyvin ja ystäviä saa kaikkialta, jos vain haluaa tutustua,mutta täytyy sanoa,että aina kun puhutaan Kärpistä tai vielä pohjoisemman asioista niin se kyllä kieltämättä nostattaa tunteita ja tietynlaista koti-ikävääkin. Ehkäpä joskus vielä muutan takaisin, eihän sitä koskaan tiedä. Sinun on ollut helpompi pysytellä kotikaupungissasi. Pohjoisen ihmisiä kannattaa lähestyä ja vähän kysellä miksi monet muuttavat etelään. Tässä tulee mukaan päivän politiikka ja sillehän on oma palstansa. Eihän tämäkään lätkä-palstalle kuulu=))

    Mä en ite kuntoilusta puhuen kannata kauheeta itserääkkäämistä. Arvostan enemmän ns.hyötyliikuntaa. Saa kuntoa ja samalla monta muutakin asiaa hoidettua siinä sivussa. Järkevämpää tavalliselle pulliaiselle kuin jossain juoksumatossa tepsuttelu:)

    Katsotaan ny tuo sun Rudisi, mikä on loppujen lopuksi miehiään. Tottahan se hienoa ois, jos näyttäis positiivisen yllätyksen mulle ja monelle muulle epäilijälle. Tähän mennessä hän ei ainakaan ole vakuuttanut.

    Noita parimetrisiä kaappeja täällä Mansen suunnassakin on niin, että toisiinsa kolkkuvat=)Siinä mielessä sun egosi on aika huimaavaa ;)

    Kyllä elämässä täytyy toimia oman intuitionsa mukaisesti ja tuo budjausmesta on vain järjestelykysymys. Kyllä aloitteellinen ihminen duunia löytää mistä vaan tai vaikka sitten perustaa oman firman, niinkuin pukki. En ikinä voisi budjata jollain landepaikkakunnalla, jos mielessä kokoajan haluaisi takaisin stadiin. Kyllä ihmisen täytyy kuunnella omaa sydäntään tässäkin asiassa.

    Liikunta on kaikissa muodoissa kunnioitettavaa ja pukki haluaa myös kaikkia ihmisiä innostaa tekemään sitä. Oman vireystason säilyttämisen kannalta liikunnalla on suuri merkitys. Itse nekkailen, koska laji on kokonaisvaltaisen tehokas liikuntamuoto ja pitää hartiat myös kunnossa tietokoneduunin jäljiltä. Joskus sattuu, joskus ei, mutta kaikki vaan on elämää.

    Rudin kehitys lukkopeleistä maajoukkueeseen oli huima, mikäli hiffasit? Jos kundi kuitenkin runkosarjassa teki yli 20 pistettä, löytyy hänestäkin mahtava pelimies, usko pois.

    Ja vielä lopuksi... On aivan sama onko pitkä vai lyhyt mies. Tärkeintä on, miten itsensä kantaa ja ilmaisee. Rehellinen pitää miehen olla samoin kuin suoraselkäinenkin, idiotismi ei ikinä katso kokoa eikä koulutustasoa.

    Tosiasia on, että sitä työtä, mitä teen en saa mistä tahansa. Kun et mun asioista tiedä mitään, niin en sinuna kauheasti kirjoittelisi järjestelykysymyksistä. Aina asiat eivät ole todellakaan noin mustavalkoisia, usko pois! Tarkoitus ei ole kuitenkaan puhua minusta ja elämästäni, joten jätetään se tähän:)

    Jep..olen samaa mieltä ,että mies ei tule koon mukaan. Luotettava ja suoraselkäinen kaveri on kultaa.

    Ruutu jää ny katteltavaksi..muuta en tähän kohtaan hänestä vielä osaa sanoa. Mielellänihän mä väärässä olisin, mutta toisaalta, jos Ruutu ratkaisisikin voiton Suomelle, niin Pukki kyllä ratkeaa liitoksistaan. Onko se sitten hyvä vai huono asia..no sen päättäköön jokainen itse;)

    No ok, jos tuollaiset on näkymät. En ala toisten tekemisiä arvostelemaan. Parempi pysyä siis asiassa..

    Oon satavarma, että kovissa peleissä ratkaisijat löytyvät juuri tuollaisten kundien joukosta kuin rudi tai kara. Viimevuosinahan pakit ovat tehneet jopa puolet suomen maaleista, joten on hyvä, että tänä vuonna on satsattu todella laatuun tuollakin sektorilla...

    Sun haltuus "rakas pukkini" en tahdo antaa itseni..heh..nykyvirsiveisuuta=)))

    Ok..katellaan. Mielellänihän mä kehuisin, ku sen aihetta ilmenee. Sähän oot ku se Araratin vuori, vaik kylkeen pukkais mitä, niin usko ei horju ;)

    Voi olla, että pidän vähän taukoa täällä, joten hauskat Waputtelut vaan sulle:)

    Äänestä

JA SÖDERHOLM MUTTA LUULENPA ETTÄ SIELTÄ LUISTELEE PARI NOPEAA HIFK-LAITURIA Tai KOVA LUINEN PAKKI HIFKIN HAAVIIN. KUHTAN PUTOAMINEN OLI TYPERÄÄ

Äänestä
  • eihän söderholm tippunut pois kisoista. Mutta harmi, että kibe tippu...

    Äänestä

  • EmpirE kirjoitti:

    eihän söderholm tippunut pois kisoista. Mutta harmi, että kibe tippu...

    ettei pelaa enää ens kaudella Ifk:ssa.

    Nuoret kyllä lunastavat paikkansa ja jos nhl ei ala, niinkuin luultavaa on, tulee todella kovat nimet myös pohjoisamerikasta aloittamaan kautensa eurooppaan.

    Äänestä

  • toki oli tuo kuhdan ja kump. lähtö Ifk:lle, mutta eiköhän muutamia kovia kavereita keskieuroopastakin voida saada.
    Pukki olisi todella toivonut heleä petoihin, joka olisi kerrankin saanut pelata miehekkäällä tavalla. Kaikki toiveet eivät kuitenkaan aina mene yksiin tuloksen kanssa. sääli

    Äänestä

Ihmetytää tuo luulo vain "ifk:n isänmaallisuudesta".
Kyllä siellä kaikki yhdellä sydämmellä voiton eteen vääntää.

Kyllä poikien liike ja tehokkuus niin vakuuttavalta näytti, että todella voi pojilta
paljon nyt odottaa.
Vaikeaa tule olemaan, mutta voitto on silloin kaksinverroin parempi.

Miksi pukki ei Hentusesta tykkää?

Taistelija joukkueen eteen ja näkymättömän työn raataja.
Taitoa ja tahtoa löytyy verrattavaksi keneen vain.

Nummelin on mielestäni ehkä suomen paras pelaaja.
Loistava taito, nopeus ja pelisilmä.
Sen näki 1-0 maalista, johon OJ teki kyllä loistavan esityön.
Mutta jos seurasitte Nummeliinin toimia, niin siinä näkyi kaikki kaverin erinomaisuudet.

Ruutu taklasi komeesti ja niitä tuolla kieltämättä tarvitaan.
Voipi kyllä olla että Ruutu kerää enenmän omia kamppeitaan viellä tosipeleissä.

Karalahden fyysisyyttä oli ilo katsella.
Muuten olis kaveri voitu jättää taas kerran kisoista pois.
Taitava kaveri kieltämättä.

Ruotsi on lohkossa kysymysmerkki, mutta eiköhän ne nyt jo perinteisesti ole hoidettu.

Jännätään suomen puolesta miettimättä kuka maalit teki ja kuka syötti,
koska kuitenkin kaikki joko juhlitaan voittoa tai murehdittaan tappiota aivan tasapäin.

Eikun maali riemukasta kevättä kaikille.

Äänestä
  • no niin. tulihan tältäkin friidulta kerrankin jotain järkevää skriivausta.

    Isänmaallisuus tarkoittaa Ifk:n kohdalla legendaarista stadilaista instituutiota suomalaiselle jääkiekkoilulle. On aivan eri pukea fyffestä bluesin paita päälle, kun tulla petopaitaan luomaan kiekkoilun historiaa..

    Hentunen on pukin mielestä periaatteessa ihan ok, mutta epätasaisuudesta en hänen kohdallaan pidä. Joko kundi on ilta illan jälkeen timantti tai sitten ei ole, yksinkertaisesti näin!! Kyllähän raataa voi, mutta kyllä tuon tason tahtopelaajan pitäisi maaliverkkojakin soittaa lähes joka ilta.

    Nyt sitten sinäkin hiffasit, miten rudi osaa pelata, jos vain kupoli toimii. Sanoin jo aikaa sitten, ettei suomen jengissä ole tuollaisia kundeja liikaa. Lisäksi hengenluojana rudi on ilmiömäinen.

    Ruotsi tulee olemaan täysin vastaantulija suomen kyydissä. Jos maalin saavat aikaiseksi, niin sitäkin voidaan jo pitää jonkinlaisena ihmeenä. Sen matsin suomi tulee voittamaan 6-1 ja suomelle hattutempun tekee karalahti viivalta.

    Muutenkaan suomella ei näissä kisoissa ole mitään hätää. Ainoa merkitty kaveri vastustajien flaboissa on Oj. Kun vastustaja keskittyy yhteen kundiin, voi muut pelata omaa peliään rauhassa ja tehdä tarvittavat 5-6 maalia, vastustajan ehtimättä edes hiffata koko asiaa..

    Äänestä

  • old_profile_22714 kirjoitti:

    no niin. tulihan tältäkin friidulta kerrankin jotain järkevää skriivausta.

    Niin oppisit mikä tytön ja pojan ero.

    Äänestä

  • vai mitä pukki kirjoitti:

    Niin oppisit mikä tytön ja pojan ero.

    biologiassa pukille opetettiin aikoinaan, että tytöillä on emätin ja pojilla penis.

    Pojat taas eroittaa Ifk:n miehistä siinä, että pedoilla on MUNAT. Ilman munia taas ei voi olla selkärankaa ja jos ei ole selkärankaa ei voi olla todellinen pelimies. Tämä oli lyhyt pukin oppitunti suoraselkäisistä Ifk:n karjuista..

    Ps: jallu oli muuten pukin nuoruudessa paljon suositumpi lehti kuin nykyään. Sittemmin lehdestä opitut temput ovat jo otettu pukillakin testaukseen menestyksekkäästi..

    Äänestä

Esa Pirneksestä. Joka vuosi arvokisoissa! On sen peliä kiva katsoa, joka ottelussa sillä on vähintään 10 maalipaikkaa. En muista koska Pirnes olisi juhlinut maalia! Häpäisee Lukonkin saatana.

Kirjoitit muuten täyttä faktaa suomen mahdollisuuksista

Äänestä
  • Nyt tarvii pukinkin kaivella kovalevyään....

    Onko tää pirnes sama kundi joka ratkaisi tapparalle pari-kolme vuotta sitten mestaruuden?

    No, siitähän on aikaa jokatapauksessa. Jos kyvyt ei riitä joka vuosi huipulla pelaamiseen on parempi mennä mestikseen mekko suussa hakemaan motivaatiota.

    En muuten aikaisemmin ollut ikinä digannut lukosta, mutta tuo meidän välinen sarja osoitti, että tässämaassa on toinenkin, joka osaa pelata miehekästä jääkiekkoa.

    Suomella on todellakin hyvät mahdollisuudet ottaa mestaruus handuun. Kerrankin suomalaisiin ei uskota ja monet muut varmaan nauravat partaansa suomen pelaajanimille ja siitä lähtökohdasta on todella hyvä lähteä puskista voittamaan isoja jääkiekkomaita.

    Äänestä

  • old_profile_22714 kirjoitti:

    Nyt tarvii pukinkin kaivella kovalevyään....

    Kun lukee lehtiä, niin niissä pelit on jo pelattu Suomen osalta. Suomen joukkue on samalla viivalla kuin Ukraina tai Kanada.
    Jönssonit ja muut Björnit saavat kyllä kyytiä alkulohkon vikassa pelissä.

    Äänestä

  • susi peto kirjoitti:

    Kun lukee lehtiä, niin niissä pelit on jo pelattu Suomen osalta. Suomen joukkue on samalla viivalla kuin Ukraina tai Kanada.
    Jönssonit ja muut Björnit saavat kyllä kyytiä alkulohkon vikassa pelissä.

    Joo, ei osaa neidit aavistaakaan, kuinka kylmää kyytiä on luvassa leijonien toimesta.

    Mun mielestä tänävuonna erkka keräsi nimenomaan joukkueen. -Nälkäisen sellaisen. On turha kenenkään skrubata b-luokan miehistä. Kyllä jokainen noista lunasti paikan taidoillaan ja kerrankin suomella on myös kunnon maalivahti. Kipperikään ei olisi bäkkäriä voittanut valinnoissa. Luultavaa on, että kahdessa ekassa matsissa peluutetaan vuorotellen kumpaakin ja erkka tsiigaa sitten jatkon, joka tosin meille kaikille on itsestäänselvä jo nyt. Kyllä nää oululaiset saavat nyt luvan lunastaa paikkansa muidenkin suomalaisten sydämissä, kuin vain jonkun lappalaisten poronomistajien, jotka matseja tsiigaavat skuttassa matkatelkkari fikkassa ja bisse handussa.

    Ifk:n olli on muuten siinä mielessä esimerkillinen, että vaikka vammoja oli, kundi ei valitellut, vaan tuli isänmaan riveihin ensimmäisenä. Rivien ja tekojen välistä toki saattoi lukea toisenlaisenkin sanoman ja esimerkin kaikille himaan jääneille skagaajille.

    Äänestä

Heh, vai notta Ruutu tekis 4 - 6 maalia! Puhu (stadin)pukille. Ruutu istuu 4 - 6 minuuttia / ottelu jäähy penkillä ja taitavammat joukkueet rokottaa tuommoisista tilaisuuksista maalin vähintään kerran. Täytyy ihmetellä valmennusjohdon mielenliikkeitä, kun tuollaisen tyypin ottavat mukaan. Eikö muka löytyisi Suomesta parempiakin pelureita esim. H. Hyvönen, V. Nieminen pari mainitakseni.

Koko Leijona miehistön urakka on vaarassa yhden "petosoturin" törmäilyjen takia..

Äänestä
  • jokainen sitten esittää anteeksipyyntönsä tällä palstalla mestaruusjuhlien varmistuttua.

    On täysin absurdia heitellä nimiä ja verrata rudia aivan toisenlaisen roolin miehiin. Ville sitäpaitsi jäi "vamman" takia sivuun ja oli yksi näistä ns. mekkotyttöskagaajista. Kyllähän moni pelasi oman kaupunkinsa maineen puolesta loukkaantuneenakin pleijareissa. Miksi sitten isänmaa ei innosta, kysyn vaan..

    Rudi näytti kaikille, millainen pelimies hän on tsekkimatseissa, eikä hölmöilyjäkään näkynyt. Ei kaikkia ole joukkueeseen otettu maalintekijöiksi, vaikkakin se osasto myös rudiltakin onnistuu. Kyllä fyysisyyttä jengissä tarvitaan, muutoin kanukkien kanssa lirahtaa vetelät byysiin.

    Äänestä

  • old_profile_22714 kirjoitti:

    jokainen sitten esittää anteeksipyyntönsä tällä palstalla mestaruusjuhlien varmistuttua.

    On täysin absurdia heitellä nimiä ja verrata rudia aivan toisenlaisen roolin miehiin. Ville sitäpaitsi jäi "vamman" takia sivuun ja oli yksi näistä ns. mekkotyttöskagaajista. Kyllähän moni pelasi oman kaupunkinsa maineen puolesta loukkaantuneenakin pleijareissa. Miksi sitten isänmaa ei innosta, kysyn vaan..

    Rudi näytti kaikille, millainen pelimies hän on tsekkimatseissa, eikä hölmöilyjäkään näkynyt. Ei kaikkia ole joukkueeseen otettu maalintekijöiksi, vaikkakin se osasto myös rudiltakin onnistuu. Kyllä fyysisyyttä jengissä tarvitaan, muutoin kanukkien kanssa lirahtaa vetelät byysiin.

    Ruutu ei osaa muutakuin itkeä tuomarilinjasta. Pehmo pelaaja joka esittää kovaa, pitäisi jonkun vedellä sitä kunnolla nekkuun. Rudista ei ole mitään apua joukkueelle paitsi ehkä jossain kreikan liigassa hän voisi onnistuakkin,,,

    "
    Rudi näytti kaikille, millainen pelimies hän on tsekkimatseissa, eikä hölmöilyjäkään näkynyt. Ei kaikkia ole joukkueeseen otettu maalintekijöiksi, vaikkakin se osasto myös rudiltakin onnistuu. Kyllä fyysisyyttä jengissä tarvitaan, muutoin kanukkien kanssa lirahtaa vetelät byysiin."

    Mutta kun rudi ei ole fyysinen pelaaja vaan itkupilli... Yrittää olla kuin Karalahti mutta kynäniskana jää kauas Karan ominaisuuksista...

    ps. Odotan päivää kun joku leipoo Rudin suohon...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Stadinpukki kirjoitti:

Näin mm-kisojen kynnyksellä pukki haluaa antaa kaikille skeptikko neitipiipittäjille
mahdollisuuden haukkua suomalaisia isänmaallisia pelaajia ja heidän heikkouksiaan.
Viime viikkojen aikana pukki on lukenut ison määrän skeidaa sisältäneitä viestejä
suomen mitättömistä mahdollisuuksista mm-kehissä. Pukki ei ole ollenkaan
samaa mieltä asiasta ja kaikki landeneidit saa todellakin tuta suomen leijonien
ärjyvän aina finaaliin asti. Landellahan stadilaisia ei ole koskaan arvostettu, mutta
nyt suomen kautta-aikojen toisen kullan tuojat ovat suomen jääkiekkoperinteen todellisia puolustajia ja stadilaisia, kaikenmaailman vellibyysien jäädessä pelokkaina himaan skagaamaan.. On siis pääkaupungin aika antaa suomelle se mikä sille kuuluukin, eli kunnon bileet kauppatorilla ja toivon paremmasta huomisesta suomalaisessa kansainvälisessä kiekkokulttuurissamme.

Kuhdan tippuminen oli pukille pettymys, mutta muuten kokoonpano on loistava coctail osaamista
ja fyysisyyttä. Tästä siis suurkiitos Ifk:lle ja kundien asenteelle. Suomen maalivahtiosasto ei kalpene kenellekään jamonien epäilemistä maalintekijöistäkään ei tsekkipelien perusteella ole minkäänlaista pulaa. Rudikin pelasi jälleen loistavaa fyysistä peliä ja maaleja voimme odottaa häneltäkin kisoissa 4-6:een.
Ykköskenttä oli odotetun tehokas OJ:n rautaisella esimerkillä ja muidenkin kenttien peli oli
nautittavaa tsiigattavaa. Suomen peli oli pitkästä aikaa jo nyt ennen kisoja täysin valmiin näköistä
ja pukin mielestä puolustus oli täyttä timanttia. On vaikea murtaa suomalaisia, jotka taistelevat viimeiseen hengenvetoonsa asti isänmaansa puolesta. Siinä slovakit ja muut mekkojengit nostetaan kylmästi tuulettumaan seinille leijonien jaloista pyörimästä ja joka matsissa ladotaan tulostaululle rumat, vähintään 4-5 maalin muskavoitot, niin kuin tsekkipelikin osoitti..
Pukin mielestä tämän vuotisessa asetelmassa on jotain hyvin samaa kuin Penan johtamassa jengissäkin. Odotukset ovat pienet, mutta potentiaali huikea. On täysin realistista odottaa kultaa ja kaikki skeptikot voivat sanansa vielä himassaan nieleskellä pukin bailatessa stagella leijonien messissä stadin syntisessä ja pimenevässä yössä…

Kaikkivaltias Ifk pelastaa siis suomen, mutta kuka pelastaisi rakkaan stadin landeilta???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu