Kyllä olin onnellinen kun sain ajjoo hevosella paukkukärrillä paskkoo pellolle sillon 1960 luvun alakupuolella kaasupullon kokosena miehenalakuna. Oli kyllä rinta rottingilla. Voe hyvä ihme, jotta oli mukavvoo, ku isäukko kehu. "Kyl siusta viel hevosmies tulloo". Karjalan poikia kun oli hän ja sotaveteraani.
Kevväällä kuivahtanneita paskakasoja levitimmä yhessä ja nuapurin raktorimises kävi hankimoemassa. Ikinä ei unohu se diisselin ja maan huumaava tuoksu ja elämisen voiman tuntu, joka silloin paloi pienen maamiehen sydänalassa.
Mutta niin vain piti jättää ne rakkaat konnut aikuistumisen kynnyksellä, erinäisitä syistä. Muistoja ei kukaan onneksi vie. Kotikonnut ovat tärkeimmät aina.
Kevväällä kuivahtanneita paskakasoja levitimmä yhessä ja nuapurin raktorimises kävi hankimoemassa. Ikinä ei unohu se diisselin ja maan huumaava tuoksu ja elämisen voiman tuntu, joka silloin paloi pienen maamiehen sydänalassa.
Mutta niin vain piti jättää ne rakkaat konnut aikuistumisen kynnyksellä, erinäisitä syistä. Muistoja ei kukaan onneksi vie. Kotikonnut ovat tärkeimmät aina.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Minustakin vanhan ajan navetan pehkuinen karjanlanta haisi hyvältä, ei pahalta, kun sitä kihvelillä lapsena levittelin lanttumaalle ja perunapellolle, mahdoin olla ehkä 10-vee. Multa tuoksui ihanalle, peipposet lauloi ja kimalaiset pörisi. Kiitos lasten pakkotyön minulla on jonkin sortin lihakset vieläkin.
"Kiitos lasten pakkotyön minulla on jonkin sortin lihakset vieläkin."
Monipuolisiin töihin opittiin jo varhain lapsena. Ei ollut vapaa-ajan ongelmia, ei paino-ongelmia sen ajan ihmisillä ja moni on hoikka ja jäntevä edelleen. Ja kädentaidoiltaan osaava työhön kuin työhön.
Hirmuisen ylpeänä sai olla, kun talikolla ei ennee tarvinnu kärristä tyhjentee paskoja, vaan sai kipata kuorman. Se oli iso edistysakel siihen aikaa, sama oli kuivan heinän ajossa, eikä kännykät häirinnä työntekoo, ei kyllä radiotkaa, kun ei ollu.
Kesäisin oli mukava nukkua ikkunattomassa, pärekattoisessa, paksusta hirrestä tehdyssä aitassa. Nöpöstellä paljain varpain pihanurmella ja hiekkateillä.
Käydä hakemassa lähilaitumelta tai metsälaitumella olevat lehmät lypsylle navettaan, juottaa vasikat, hakea kauempaa ladosta töntelillä heinää, hakea maakuopasta porkkanat, lantut, perunat. Heinätysaikana lapset haravoi kun aikuiset laittoi heinää seipäille. Pyöritti tahkoa kun viikatetta teroitettiin. Naapurien kanssa tehtiin yhteistyötä heinätysaikaan. Lapsuudesta muistan pääskyset, juhannusruusupensaat, juhannus koivut rapun pielessä, ruisleivän tuoksun.
Nyt vanhemmat ovat pentujensa palvelijoita. Vanhemmat hyppäävät , kun pennut lyövät tahtia.
Kuskataan sinne tänne, vaikka väkisin. Pentujen ei tarvitse tehdä yhtään mitään, kaikki kannetaan nenän eteen valmiina.
Ennen tehtiin, mitä käskettiin ja silti oli kivaa eikä ollut ongelmia vapaa-ajan kanssa, sitä kun ei juuri ollut. Jos ei muuta, niin piti vahtia nuorempia, perheet olivat isoja ja sisaruksia riitti.
Kaikki ruoka oli hyvää ja syötiin, mitä äiti oli laittanut. Jos ei kelvannut, sai olla syömättä. Ei ollut kullekin eri eväitä, kukaan ei ollut allerginen millekään, ei ollut keliakiaa eikä laktoosi-intoleranssia.
Uintipaikaksi kelpasi järven tai joen ranta.
Oltiin onnellisia ilman puhelimia, tietokoneita ja kuntosaleja. Nyt niitä ilman ei mitenkään voi tulla toimeen.
Ilma oli puhdasta, toisin on nyt. Ihminen tukehtuu hapen puutteeseen ja hukkuu paskaan.
Kaikki paska on ihmisen itsensä tuotosta. Kun jossakin on vaikka festarit tai jokin ulkoilma tapahtuma, jälki on kaamea. Koko alue pursuaa jätettä, kaikki roskat on heitetty maahan, paperit, pullot ym. Tarpeet tehdään ujostelematta siihen, mihin huvittaa. Milloin ihmisestä on tullut näin välinpitämätön? Eikö jokainen voisi huolehtia omalta osaltaan omista jätteistään? No ei voi, siivoojat ovat sitä varten,.kotona siivoaa äiti.
Ruoka ostetaan valmiina, kenenkään ei tarvitse kokata, eikä välttämättä edes osatakkaan. Valmis ruoka kuskataan jopa ovelle, ei tule tiskiä, vaikka kone pesee.
Kumpi lienee parempi aika ennen vai nyt?
Nettiriippuvuuden yksi muoto on someriippuvuus. Kalastellaan peukutuksia ja siitä haetaan huonoon itsetuntoon hyvitystä kun oikea suunta olisi psykoterapia. Kuvataan toinen toistaan ja liitetään faseen ja samat henkilöt sitten peukuttavat toisiaan. Eikö ole aika typerää näin järjellisesti ajatellen.
Ennen oli parempi.
Saiko aloittaja syödä kuormasta?
Aloittaja on sitä ikäluokkaa, että pikemminkin on ollut rakentamassa sitä kuormaa. Ne on myöhemmät sukupolvet jotka on ruvenneet syömään siitä kuormasta.
Entä jos ennen vanhaan olisi ollut sellainen some, että kaikki olisi ottanut kuvia laittamastaan ruuasta tai vääntämästään paskasta ja vienyt ne kylän ilmoitustaululle kerjätäkseen kehuja? Tuohan on ihan hullua narsismia.
Some aiheuttaa riippuvuutta kun pitää kerjätä tykkäyksiä joka pikku asialle ja kun tykkäyksiä ei tule tarpeeksi tulee pahoinvointi ja pitää vain kerjätä entistä enemmän. Some on nykyajan alkoholismia ja paras asia mitä ihminen voi tehdä mielenterveytensä hyväksi on se että ei ikinä mene minnekään someen
Someriippuvuus näkyy myös jo terapioissa ja tunnistetaan terveyttä heikentävänä asiana. Osalla ihmisistä lapsuudessa alkaneet addiktiot defenssikeinoinakin näkyy nyt aikuisuudessa someriippuvuutena ja on sinänsä yhtä vaikea asia kuin mikä tahansa riippuvuus.
Puolustus- eli defenssikeino on osa psyykkistä itsesäätelyä.
Eri puolustuskeinojen avulla ihminen säätelee omaa mielentilaansa ja käyttäytymistään ylläpitääkseen psyykkistä tasapainoaan.
Someriippuvuuden taustalta löytyy henkilön käsittelemättömät ongelmat. Facebookissa jatkuva raportointi, kuvien postaaminen, emojit etc. kertoo yllättävän tarkasti henkilön peitettyä mieltä. Profilointi ei ole vaikeaa ken osaa työnantajille, yhteistyökumppaneille etc.
Pleijeri mies/nainen saa nautintonsa ihailuista ja toisten tunteilla leikkimisiestä ja mahdollisimman monen pyörittämisestä. Pleijeri voi olla vaikka homo, ei sitä välttämättä edes seksi kiinnosta aina, vaan pelkkä tunnereaktion aikaan saaminen mahdolisimman monessa ja kavereiden ihailu naisten/miesten iskemisessä.
Pari- ja seksuaaliterapeutti, psykoterapeutti Heidi Valasti toteaa, että ihmiset hakevat kuvapostauksillaan hyväksyntää. Se herättää kysymyksiä, ovatko kehut jääneet lapsena ja nuorena saamatta.
– Jos kasvuvuosina saa tarpeeksi kehuja, niitä ei tarvitse kauheasti myöhemmin.
Ei ole enää yhteisvastuuta. Vanhus voi jäädä kinokseen makaamaan, koska yhteiskunnan tehtävä on korjata se pois. Korkeintaan voi ottaa kolaripaikasta kuvan someen ja kerjätä sillä tykkäyksiä.