Hei! Ajattelin laittaa mieltäaskarruttavasta asiasta tänne kun en tiedä keltä kysyisin.
Olen itse joutunut lapsena seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Asia on sinänsä ihan ok ja käsitelty. Olen käynyt ne asiat läpi terapiassa. Tunnen olevani vahva nainen tänään ja sillä tavoin selviytynyt asiasta. Ainut ongelma on että pelkään tyttäreni joutuvan sellaisen kohteeksi. Minun erittäin vaikea luottaa mieheeni tai yleensäkän miehiin jotka ovat tyttäreni seurassa. Esim. aamuisin jos mieheni menee herättämään tytärtä olen kuin ampiainen pystyssä ja tarkkaavainen tai jos he ovat pitkään kahdestaan..... Mitään sellaista ei mieheni ole tehnyt että minulla olisi oikeasti syytä epäillä jotain. Olen puhunut peloistani hänelle mutta en siitä että pelkään hänenkin tekevän jotain sellaista. Yritän aina vaan rauhoittaa itseäni ja olen vihainen itselleni kun pelkään olematonta. Tiedän että jos sellaista tapahtuisi en ole varmasti siinä hetkessä paikalla enkä oikeasti voi estää sitä. Olen keskustellut myös tyttäreni (10.v.) kanssa näistä asioista ja kertonut mitä itse olen kokenut. Noin yleisesti että sellaistakin tapahtuu maailmassa ja niistä asioista on hyvä kertoa aikuiselle jos sellaista tapahtuu. Keskustelemme yleensäkin tytön kanssa kaikenlaisista asioista ja siitä olen iloinen että hän aivan avoimesti kyselee minulta "aroistakin" asioista.
Mutta kaikenkaikkiaan haluiaisin tietää onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia? mitä teette sen ainaisen pelon suhteen, tyttärenne puolesta?
Miten minä voisin päästä yli tästä pelosta?
Olen itse joutunut lapsena seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Asia on sinänsä ihan ok ja käsitelty. Olen käynyt ne asiat läpi terapiassa. Tunnen olevani vahva nainen tänään ja sillä tavoin selviytynyt asiasta. Ainut ongelma on että pelkään tyttäreni joutuvan sellaisen kohteeksi. Minun erittäin vaikea luottaa mieheeni tai yleensäkän miehiin jotka ovat tyttäreni seurassa. Esim. aamuisin jos mieheni menee herättämään tytärtä olen kuin ampiainen pystyssä ja tarkkaavainen tai jos he ovat pitkään kahdestaan..... Mitään sellaista ei mieheni ole tehnyt että minulla olisi oikeasti syytä epäillä jotain. Olen puhunut peloistani hänelle mutta en siitä että pelkään hänenkin tekevän jotain sellaista. Yritän aina vaan rauhoittaa itseäni ja olen vihainen itselleni kun pelkään olematonta. Tiedän että jos sellaista tapahtuisi en ole varmasti siinä hetkessä paikalla enkä oikeasti voi estää sitä. Olen keskustellut myös tyttäreni (10.v.) kanssa näistä asioista ja kertonut mitä itse olen kokenut. Noin yleisesti että sellaistakin tapahtuu maailmassa ja niistä asioista on hyvä kertoa aikuiselle jos sellaista tapahtuu. Keskustelemme yleensäkin tytön kanssa kaikenlaisista asioista ja siitä olen iloinen että hän aivan avoimesti kyselee minulta "aroistakin" asioista.
Mutta kaikenkaikkiaan haluiaisin tietää onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia? mitä teette sen ainaisen pelon suhteen, tyttärenne puolesta?
Miten minä voisin päästä yli tästä pelosta?
Vastaukset 2
Vanhimmat
enempää lapselle, vaan puolisolle kaksin tai terapeutin luona. Olen yh-äiti mm. em. syystä, kun on vaikea luottaa miehiin tai edes yhteen kerrallaan. Asiaa olen puinut 20 vuotta itsekseni, ystävien kanssa ja vähempi terapeutilla. Äitinä pelko vähenee vasta, kun lapsi on niin iso, että vastaa itse tekemisistään.
Tiedän sinun pelkosi... Minulla on samanlaisia tuntemuksia. Pelottaa että lapsilleni tapahtuu pahaa. Olen jopa pelännyt lasteni pappan tekevän jotain, vaikki tiedän että se omahdotonta... vai onko... Ainahan kaikki on mahdollista. Olen alkanut pikku hiljaa luottamaan miehiin. KIITOS MIEHELLENI!!! aurinkoista ja rauhallista kevään jatkoa sinulle!