Kuinka selviän?

et selvia lainkaan.
ota parempi asenne, ja toisekseen sun ei tartte tehda sairaalassa mitaan joten mika voi menna pieleen?

Nyt sinä sitten vaihdoit palstaa.
Onko sinusta tulossa teini-isä?
Olisikohan aika kasvaa aikuiseksi? Ja muuttaa vähän asenteitaan??

Jokainen isä on varmaan samassa tilanteessa ensimmäisen lapsensa kanssa.

Äitinä kokisin tärkeimmäksi asiaksi sen, että pysyt vaimosi tukena koko ajan. Kun hän haukkuu sinut pystyyn, koska olet vaimosi tähän tilanteeseen saattanut, silloinkin ole lähellä.

Jos vaimollasi on lääkärikammo, pidä huoli, että vaimo saa asianmukaista kohtelua hoitohenkilökunnalta. Siinä tuskien keskellä ei vaimo itse ehkä pysty huolehtimaan asioista, ei pysty eikä jaksa.

Itselläni oli ennen ekaa synnytystä älytön episiotomian (välilihan leikkauksen) kammo, mutta mieheni ollessa tukena varsinaisessa synnytyksessä ei kammoa edes muistanut ja leikattiin silti.

En tiedä, onko tästä mitään apua, mutta sinä pärjäät kyllä. Edellisessä kommentissa oli yksi hyvä pointti; sinun ei todellakaan tarvitse tehdä mitään siellä synnytyksessä. MITÄÄN tarkoittaa kylläkin mitään lääketieteellistä ja hoitoon liittyvää. Muuten roolisi on älyttömän tärkeä; olet vaimosi rinnalla ja näet kun lapsesi syntyy, se on elämää se.

Minun mieheni on todennut monta kertaa, että pelotti älyttömästi ennen eka synnytystä, mutta toinen oli helpompi. Pelon tunnustaminen on ensimmäinen tie selviytymiseen. Et todellakaan ole ainoa isä, jota pelottaa. Ja silti tulet selviämään hyvin.

Vielä yksi toivomus äitinä ja vaimona: älä paljasta ainakaan kovin herkästi pelokkuuttasi vaimolle, varsinkin kun taustalla on lekuripelkoa yms. Vaimo on kuitenkin siinä sitten huolissaan myös sinusta, ja riittää kyllä kun hän keskittyy omaan osuuteensa maratonista eli puskee sen vaavin maailmaan.

Oma mieheni on kommentoinut, että synnytykset ovat olleet elämän parhaita hetkiä niiden tuskallisuudesta ja käänteistä huolimatta. Syksyllä mennään kolmatta ja viimeistä kertaa.

Sinun tuntemuksesi ovat aivan normaaleja, pärjäät synnytyksessä loistavasti olemalla vain oma itsesi.

Kun sairaalaan pääsette, niin homma etenee ihan itsestään. Turha panikoida etukäteen, homma on aíka yksinkertainen.

Otan kyllä kohteliaisuutena tuon teini kohdan!!!!
Jos mielestäsi vielä reilusti yli kaksikymppinen on teini, niin kai sitten olen....
Kävimme eilen perhevalmennuksessa, ja huomasin ilokseni että siitä on todella paljon apua... varsinkin kun lapsi on ensimmäinen!!!