"Energiayhtiö Fortum myy sähkönsiirtoliiketoimintonsa. Kauppahinta on noin 2,55 miljardia euroa. Fortumin sähkönsiirtoverkko on Suomen suurin 20 prosentin markkinaosuudella.
Kaupalla ei ole vaikutusta Fortumin sähkön vähittäismyynnin asiakkaisiin, vaan Fortum sanoo jatkossakin kehittävänsä sähkönmyyntibisnestään.
Ostajana olevan Suomi Power Networksin osakkaita ovat Keva ja Lähi-Tapiola sekä kansainväliset sijoittajat First State Investments ja Borealis Infrastructure Management Inc.. Kevan osuus Suomi Power Networksista on 12,5 prosenttia, Lähi-Tapiolan 7,5 prosenttia ja investointiyhtiöiden kummankin 40 prosenttia.
Leijonanosa sähkönsiirrosta on kaupassa siis matkalla ulkomaiseen omistukseen. Borealis Infrastructure on kanadalainen sijoitusyhtiö ja First State Investments australialainen sijoitusyhtiö."
"Omistusohjausministeri Pekka Haavisto puolustaa kauppaa ja toteaa, että sähkönjakeluverkko ei ole sellainen infrastruktuurin osa, johon valtion olisi kannattanut lähteä sijoittamaan.
”Tässä ei pääse vapaasti hinnoittelemaan, ja vastapainoksi toimijalla on paljon velvoitteita verkon huollosta, korvausvastuusta asiakkaalle ja niin edelleen.”"
Eipä tietenkään olisi kannattanut. Voittoahan se tuottaa.
Viisaita päättäjiä
Anonyymi
2
82
Vastaukset
- Anonyymi
Eihän tätä suomea muuten voitaisikaan ajaa alas.
- Anonyymi
Taas!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1447228Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1265025L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa694462TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153533Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242331Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3391911Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241796Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91639- 681517
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581468