Miten on mahdollista että Putkimies on todellisuudessa ollut persujen johdossa aina Soinista Purraan, ei ole ihan tervettä tämmöinen "demokratia"...
Putkimiehen valta
Anonyymi
1051
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
näin tänään putkimiehen tuli kerrostalosta pakki kädessä pakettiautoonsa.
asensi ilmeisesti vesikalusteita tai korjasi.
Lieneekö demareissa edes miestä ????
Työmies Putkonen on tehnyt parannuksen eikä ole raiskannut ketään ainakaan kiinni jääden sitten nuoruusaikojensa. Ilman orastavaa keuhkoahtaumaa hän veisi persut mukanaan hautaan, mutta taitaa poistua pelistä ennen puoluetta.
Varsinkin kun ajatellaan, ett kyseinen suoritus toteutettiin demarina. Persut ovat olleet siis hyvinkin terve koti Putkoselle. Hän on parantunut demarien aatteesta täydellisesti.
Hämmästyttävää, että noinkin älyllisesti nerokkaat kopiot poistuvat.
Erinomainen huomio :)
Persujen eheytyshoito tepsi siis Purkoseen. Hyvä, sillä nämä eheytyshoidot ollaan nyt lailla kieltämässä.
Putkimies haiskahtaa seuraavalta Persulandian persidentiltä. Putinkin oli epämääräinen typerys ennenkuin hänestä tuli tsaari. Putkimies on köyhänmiehen Putin tai jos ei ole niin sitten ainakin Kekkonen.
Purra on vain ja ainoastaan kuin Dmitri Medvejev. Putkosmies on putkosmies eikä mikään tyttö. Putkosmies johtaa persuja vielä senkin jälkeen kun hänet on balsamoitu Lenin-mausolemiin. Putkosmieshän on entinen demari eli stalinisti kuten persut niin osuvasti toteavat.
Harvoinpa pitäaikaisia puoluetoimiston työntekijöitä erotetaan missään puolueessa., kun puheenjohtaja vaihtuu. Tai ainakin heille sumplitaan joku sopiva virka.
Putkonen ja Turkkila ovat puolueen propaganda-aivot; suurin osa kansanedustajista yrittää tavata änkyttäen heidän tekstejään paperilta. Putkonen on kyllä sen verran härski, että hänellä voi potkujen estämiseksi olla sellaista tietoa, jota ei haluta julkisuuteen.