Perussuomalaiset ja Kommunismi

Anonyymi

Populismin tavoitteiden toteutuminen johtaa ongelmiin, jotka ovat tuttuja kommunistisessa maissa. Mitä muuta voi sanoa esim. Englannin polttoainepulasta tai Kuuban eristäytyneisyydestä jne.

12

102

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aloittaja on ihan oikeassa. Millekään puolueelle tai näkemykselle ei pitäisi antaa enemmistön valtaa. Pienipalkkaiset pitää pitää valtiovallan erityisessä suojeluksessa.

      • Anonyymi

        Tiedätkö mistä kertoo oman valheellisen ja vihamielisen avauksensa kehuskelu?


    • Anonyymi

      Aloittajan mielestä Englanti on kommunistinen maa. Ehkäpä aloittajan kannattaisi lähteä ulos selvittelemään ajatuksiaan.

      • Anonyymi

        Ruotsin Suomen suurlähettiläs Nicola Clase toteaa, että Suomen suosio opiskelumaana on kasvussa ruotsalaisnuorison parissa. Tämä on Brexitin ansiota.
        Ruotsalaisten tutkinto-opiskelijoiden lukumäärä kasvaa sekä Åbo Akademissa että Helsingin ruotsinkielisessä kauppakorkeakoulussa Hankenissa .
        Clase kertoo, että kasvava trendi huomattiin Ruotsin suurlähetystössä vasta tänä keväänä.
        Tämä on jotain uutta. Se johtuu ehkä siitä, että Suomesta puhutaan nykyään laajalti. Hoiditte koronapandemian erittäin hyvin, ja teillä on täällä erinomaiset yliopistot. Sekin vaikuttaa Suomen suosion kasvuun, että todella monet ruotsalaisnuoret ovat yleensä lähteneet opiskelemaan Englantiin, mutta brexitin jälkeen Englannin suosio on laskenut,
        Clasen mielestä ruotsalaisnuorten maailmankuva on muuttunut.


      • Anonyymi

        Vedit sitten luotisuoran, yksinkertaisen johtopäätöksen aloittajan esittämästä vertauksesta? Kyllä minä ainakin ymmärsin, mitä hän sillä tarkoitti. Ympäri käydään ja yhteen tullaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vedit sitten luotisuoran, yksinkertaisen johtopäätöksen aloittajan esittämästä vertauksesta? Kyllä minä ainakin ymmärsin, mitä hän sillä tarkoitti. Ympäri käydään ja yhteen tullaan.

        Englannin Persut saivat aikaan sen, että ruotsalaiset ovat alkaneet huomata, miten hyvä maa on Suomi. Ruotsalaiset eivät ilmeisesti noteeraa Suomen Persuja miksikään.


      • Anonyymi

        Suomen isoimmat kommunisti lehdet ovat Iltalehti ja Iltasanomat Suomessa ei kelpaa edes peppun pyyhkimiseen


    • Anonyymi

      PS:jen pitää ottaa vaalimainos missä ne lupaa pudottaa poltoaineitten hintaa 4€

      • Anonyymi

        Siis tarkoitin 0.5 €


    • Anonyymi

      Kommunismi ja kansallissosialismi ovat samanlaisia.

      • Anonyymi

        Kommunismissa kaikki tuotantovälineet (tehtaat ym. isot yritykset) ovat osuuskuntien tai valtion omistuksessa. Kansallissosialismissa ne ovat yksityisten kapitalistien omistuksessa. Aikamoinen ero.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommunismissa kaikki tuotantovälineet (tehtaat ym. isot yritykset) ovat osuuskuntien tai valtion omistuksessa. Kansallissosialismissa ne ovat yksityisten kapitalistien omistuksessa. Aikamoinen ero.

        Brexit on siitä hieno, että vaikkei tullut kommunismia, tuli samanlaisia ongelmia kuin kommunismimaissa on havaittu.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      64
      1071
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1044
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      892
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      62
      832
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      124
      815
    6. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      812
    7. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      57
      715
    8. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      25
      699
    9. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      666
    10. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      16
      665
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      620
    12. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      607
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      82
      596
    14. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      128
      583
    15. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      582
    16. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      580
    17. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    18. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      47
      578
    19. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      553
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      11
      539
    Aihe