Yleisradion yksityistämistä ja muuttamista normaaliksi asiakkaiden maksamaksi palveluksi.
Mm. Pystyyn Kuollut joutuu hankkimaan maksullisen kanavapaketin.
Nyt vaadin
4
<50
Vastaukset
Yleisradion suurelle raskaalle konseptille tuskin löytyy nykypäivänä ostajaa. Onhan jo nähty, että MTV3:n yleläiselle ajattelulle aikoinaan perustettu pääkanavaformaatti ei ole enää kannattava, vaikka onkin kooltaan huomattavasti pienempi.
Nykypäiväiseen formaattiin kuuluu ohjelmatarjonnan pirstaloittaminen niin, että erityyppiset ohjelmat, kuten urheilu, viihde, kokkiohjelmat ja dokumentit tulevat pääsääntöisesti omilta kanaviltaan. Uutis- ja ajankohtaisohjelmiin ei kai kukaan Suomessa panosta lukuun ottamatta noita historiallisia jäänteitä Yleä ja MTV3:sta. Idea on jo parikymmentä vuotta vanha, mutta lähetysten seuraamisen siirtyminen nettiin on kiihdyttänyt muutosta.
Niinpä vaikka Yle loppuisikin, en tulisi hankkimaan mitään kanavapakettia, vaan poimisin rusinat pullasta. Kotimaisen jalkapallokauden aikana maksan tälläkin hetkellä Ruutu :n urheilulähetyksistä sen vajaan kympin kuukaudessa, mutta en tietenkään mistään muusta kanavan tarjoamasta, kuten sarjoista ja leffoista.
Jos Ylen siirtyisi verorahoituksen sijasta vastaavaan myyntijärjestelmään, ostaisin yhtiöltä urheiluohjelmat ja ajankohtaisohjelmat.Tarkistukseni jälkeen sen verran korjausta, että näkisin Ruudusta urheilulähetyksistä puoli vuotta maksamallani kympin kk-hinnalla extrana hömppääkin, mutta en ole siitä kiinnostunut. Tulevaisuuden menestyjä on kanava, joka tarjoaa mahdollisimman halvalla vain asiakkaansa haluamaa. Periaatteessa veloitus voisi olla ohjelma- tai aikaveloitteinen. Esimerkiksi 10 sentillä saisi nähdä puoli tuntia uutisia ja 20 sentillä parin tunnin urheilulähetys tai elokuva.
- Anonyymi
onneksi on yle,
ei tarvitse tyytyä,
markkinamiesten suoltamaan,
luokattomaan paskaan... - Anonyymi
Aloittaja on taas vetänyt happoa nassuun.
Maaninen vaihe aluillaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad901466- 541023
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että383864- 156849
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124727- 56723
- 51668
- 57641
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38635- 76632
