Metsästys tuulipuistossa

Anonyymi

Joko on ruvettu kieltämään metsästystä tuulivoima-alueilla,vai tuleeko metsästys kielto vasta sen jälkeen,kun tuulivoimahankkeet on saatu päätökseen?

29

1692

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eihän siellä tarvitse mitään metsästää käy keräämässä vain kuolleet lepakot vain pois

    • Anonyymi

      No kyllähän se on muutenkin perseestä etenkin linnustus, semmonen suhina ja humputus ei siellä kukaan viihti olla ja ei siellä oikein mitään ookkaan, eiköpä ne rauhoitukset tule sitten kun saadaan koko Pohjanmaa myllyjä täyteen, vielä sitä ei voi tehdä koska vastustus lisääntyisi, jokunen vuosi kun vielä odotellaan niin sitte. Samoin voi myös käydä kiinteistöverojen osalta, on väläytelty semmoista ajatusta että kiinteistöverot tuloutettaisiin suoraan valtiolle eikä kunnille, tämä kaavahan on ollut monessa muussakin asiassa, ensin porkkana ja sitten keppii☹️

    • Anonyymi

      Eihän sitä metsästyskieltoa parane vielä tässä vaiheessa tuoda esille.Moni metsänomistaja kun ruukkaa käydä metillä. Laitetaan ensin maakunta täyteen myllyjä,ja sitten säädetään laki,joka kieltää kaikenlaisen metsästyksen tuulipuistojen läheisyydessä,ja siihen vielä 3kilometrin suojavyöhyke päälle.Ja sen jälkeen kerätään aseet pois mettämiehiltä.

      • Anonyymi

        Juu eikös se jokin "tuulipomo" jo puhunut että 3 kilometriä voimalasta luotiaseella metsästys kieltoon, millähän ne sitten hirvet kalajoella ammuttas?


      • Anonyymi

        Sehän se on tämä vihreän siirtymän tavoite, kaikenlainen metsästys ja tappaminen kielletään ja liha haetaan kaupasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu eikös se jokin "tuulipomo" jo puhunut että 3 kilometriä voimalasta luotiaseella metsästys kieltoon, millähän ne sitten hirvet kalajoella ammuttas?

        Maantieltähän ne nytkin hirvet pyytää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maantieltähän ne nytkin hirvet pyytää.

        Loppuu sekin jos 3 kilometriä voimalaan rajana, ei montaa paikkaa Kalajoelle jää missä ampua voi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Loppuu sekin jos 3 kilometriä voimalaan rajana, ei montaa paikkaa Kalajoelle jää missä ampua voi.

        Suurin osa jää jäljelle, missä on suhteellisuudentajusi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurin osa jää jäljelle, missä on suhteellisuudentajusi?

        Katoppa karttaa, 3km on pitkä matka metsässä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katoppa karttaa, 3km on pitkä matka metsässä.

        3metriäkin on liikaa hirvihenkilöille.


    • Anonyymi

      Eikö metsästäjien pitäs ruveta vaatimaan korvauksia vapaaajan harrastuksien menetyksistä?

    • Anonyymi

      Kuka pitää sitten ihmisten määrän asoissa? Jatkuvasti rakennetaan uutta asutusta ja viedään muilta eläimiltä elintila.

    • Anonyymi

      Taitaa olla maa-ainesten ottokin kielletty,jos olet vuokrannut maasi tuulimyllyille.Samoin on kielletty mökin rakentaminenkin tuulipuisto alueelle.Ja seuraavaksi tulee laki-esitys joka kieltää metsästyksen.

    • Anonyymi

      Suomi tarvitsee arvioiden mukaan vuoteen 2035 mennessä 50 000 uutta tuulivoimalaa jotta vihreän siirtymän hiilineutraalisuustavoite voidaan saavuttaa. Ja tietysti siihen kylkeen miljoonia aurinkopaneeleita lisää. Ja hyvä olisi jos 2030- luvulle tultaessa olisi vielä Olkiluoto 3 ja Hanhikiven ydinreaktorit valmiina tuottamassa säätöenergiaa valtakunnan verkkoon sitä varalta että on tuulettomia ja pilvisiä päiviä. Ei lopu rakentaminen suomenniemeltä näillä visioilla.

    • Anonyymi

      Kiva on metsämiehen talvella metsässä hiihdellä,kun myllyn päältä tippuu kuution lumiklönttejä niskaan.

      • Anonyymi

        Hyvä on hiihtäjän hiihdellä tuulipuistossa

        Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
        kun tuulimylly on hohtava yllä,
        kun sen runko harmaana kaareutuu -
        mut hauskempi hiihtää, kun putoilevi jäitä
        tuul ulvovi, kypärä paukkuu
        ja autius on kaikkialla.

        Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
        kun tuulimylläri häll' on kylässään,
        kun elonlaatu on viety edestään -
        mut parempi itkeä yksinään,
        tiens' itse raivata itselleen
        ja loitota kotokorvestaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä on hiihtäjän hiihdellä tuulipuistossa

        Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
        kun tuulimylly on hohtava yllä,
        kun sen runko harmaana kaareutuu -
        mut hauskempi hiihtää, kun putoilevi jäitä
        tuul ulvovi, kypärä paukkuu
        ja autius on kaikkialla.

        Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
        kun tuulimylläri häll' on kylässään,
        kun elonlaatu on viety edestään -
        mut parempi itkeä yksinään,
        tiens' itse raivata itselleen
        ja loitota kotokorvestaan.

        Näin, eihän siellä myllyjen välimaastossa ole edes pikkulintuja ei kuulu linnunlaulu ei, lintujen kommunikointi perustuu lauluun ja erilaisiin varoitusääniin jatkuvassa melussa se on mahdotonta ja jotkut hämelöt puhuvat Tuulipuistoista, notta ristus voi ihminen olla vietävissä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin, eihän siellä myllyjen välimaastossa ole edes pikkulintuja ei kuulu linnunlaulu ei, lintujen kommunikointi perustuu lauluun ja erilaisiin varoitusääniin jatkuvassa melussa se on mahdotonta ja jotkut hämelöt puhuvat Tuulipuistoista, notta ristus voi ihminen olla vietävissä.

        Älä höpötä joutavia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin, eihän siellä myllyjen välimaastossa ole edes pikkulintuja ei kuulu linnunlaulu ei, lintujen kommunikointi perustuu lauluun ja erilaisiin varoitusääniin jatkuvassa melussa se on mahdotonta ja jotkut hämelöt puhuvat Tuulipuistoista, notta ristus voi ihminen olla vietävissä.

        Kiitos kommentista. Täysin samaa mieltä tuosta, että tuulipuisto on aivan väärä ilmaisu. Sekä luonto että ihmiset kärsivät.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos kommentista. Täysin samaa mieltä tuosta, että tuulipuisto on aivan väärä ilmaisu. Sekä luonto että ihmiset kärsivät.

        Pitää vielä lisätä, että kirjoitin tuon runon Leinon kuuluisaan runoon kuten varmaan lukijat huomaavat. Tietty olisi pitänyt kirjoittaa selvästi, että huono on hiihtäjän hiihdellä tuulivoima-alueella jne.

        Tuulivoima-alue vie aika totaalisesti alueen viehättävyyden. Mutta on niin paljon ihmisiä, joille ympäristön laatu ei merkitse yhtään mitään. Ja he saavat tässä tuulivoimakiimassa paremmin äänensä kuuluviin. Sille, joka kärsii tuulivoimaloista, jää oikeastaan vain yksi vaihtoehto: täytyy muuttaa pois kotiseudultaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä höpötä joutavia.

        Mylläri on ilmeisesti kielletty sana täällä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mylläri on ilmeisesti kielletty sana täällä?

        Niinpä, mutta tulee aika, kun joku huutaa "myllärillä ei ole vaatteita".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä, mutta tulee aika, kun joku huutaa "myllärillä ei ole vaatteita".

        Juu, kaks viestiä poistettu jossa sana, mylläri, ahdistaa ja korpee?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, kaks viestiä poistettu jossa sana, mylläri, ahdistaa ja korpee?

        Pohjoissuomen hallintooikeus on hylännyt myllärin valituksen Kokkokankaantuulimyllyistä. Taisi Raililta päästä märy. Hanna vei voiton.


    • Anonyymi

      Tutkinta loppusuoralla! Kohta nähdään ONKO Suomi oikeusvaltio!?::

    • Anonyymi

      Ei muuta kuin metsät täyteen louhospenkka teitä ja sähkönsiirtolinjoja.Metsät nurin.Kalliolouhosta ja betonia tilalle.Se on EKO-Sähköä se.Etelän ViherVasemmistolle.

    • Anonyymi

      Eikö näihin tuulipuistoihin vois viedä puistonpenkkejä että vois siellä istuskella ?

      • Anonyymi

        Jep ja kuulosuojaimet ja kypärät myös.


    • Anonyymi

      Johtuu kun hirvimiehet kohdistaa aseitaan tuulimyllyn napaan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      43
      10603
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      126
      10142
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      22
      7937
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      177
      6344
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      32
      4963
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      56
      4763
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      117
      4086
    8. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      125
      3439
    9. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      63
      3155
    10. Adonikselle

      Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin
      Ikävä
      226
      3095
    Aihe