Ympäristöterrorismia Mäntän keskustassa

Anonyymi

Kun ´´amerikkalainen kulttuuri´´ valtasi Suomen , viranomaiset alkoivat antaa erivapauksia Harley Davidson moottoripyörien käyttäjille. He saivat poistaa menopeleistään kaikki äänenvaimentimet, ja hyvin pian myös vanhojen autojen remontointia harrastavat nuoret miehet omivat sellaisen vapauden.

Vuosikatsastuksen aikaan he asentavat alkuperäiset pakoputket ja leiman saatuaan ottavat ne pois. Sitten pannaan päähän lippalakki nurinpäin ja leikitään formula 1 kilpailuja. He kuvittelevat että nuoret tytöt heitä arvostavat sen mukaan kenen autosta lähtee kovimmat äänet. Kyse on mitä ilmeisimmin puuttuvan miehisen itsetunnon tavoittelu-yrityksistä, mutta rehellisesti sanoen olin itsekkin kakskymppisenä aikamoinen tolvana. En siksi halua enkä voi nuoria pilkata, mutta silti heidät on saatava toimimaan näissä ´´soidinmenoissaan´´ laillisesti

Päristelijöillä on tapana kokoontua Mäntän keskustaan viikonloppuisin ja läpi koko yön aamuneljään asti vallitsee helvetillinen meteli. Kukaan ei nuku ja yleistä turvallisuutta vaarannetaan ajamalla julkisilla kaduilla suurilla ylinopeuksilla. Poliisia ei Mäntässä ole ollenkaan , ihmiset muuttavat pois , kauppaliikkeet sulkevat ovensa. Myytäviä asuntoja on sadoittain ja hinnat putoavat jyrkästi

ihmiset alkavat saada tästä menosta tarpeekseen, on harkittu vastatoimina että alettaisiin ampua kumiritsoilla kiviä ympäristöterroristien autojen ikkunoihin, merkitä ylös rekisterinumeroita ja sotkea niitä parkkialueilla mustalla spraymaalilla

Keuruu-Mäntän komisario sanoi olevansa ongelmasta tuskallisen tietoinen, mutta ei pidä hyvänä ritsojen ja spraymaalin käyttämistä. Hän neuvoo mänttäläisiä aloittamaan e-mail pommituksen osoitteeseen [email protected]

Hän on Tampereella alueviranomainen jonka velvollisuus olisi estää tämä laittomuus kameratolpilla ja töyssy esteillä jotka eivät tee ylinopeuksia mahdolliseksi

Kaikkien niiden jotka haluavat lopettaa öisen metelin Mäntän keskustassa, tulisi lähettää Nojoselle meili. ´´ Vaadin teiltä toimenpiteistä laillisuuden aikaansaamiseksi Mäntässä. ´´

Koska meidän on kuitenkin ymmärrettävä nuorisoa, jolla Mäntän kaltaisessa , kuolettavan tylsässä ´´taidekaupungissa´´ ei ole kerrassaan mitään tekemistä, heille on voitava tarjota areena kauempana keskustasta. Viiden kilometrin etäisyydellä on kaupungin omistamia metsä alueita joissa voidaan rakentaa talkoovoimin päristelijöille ikioma formula-rata. Siellä voitaisiin järjestää viikonloppuisin myös isoja konsertteja hevirokkia, kantria, karaoke kilpailuja . Leirintäalue kauempaa tuleville

Mänttä-Vilppula on ylpeästi ominut itselleen nimen taidekaupunki syystä kun täällä on Gösta Serlachiuksen paskapaperitehdas ja satavuotias homeinen kuvataidemuseo, väitän että se ei riitä. Taide tulee sanasta taitaminen ja parasta taidetta olisi järjestää toimintoja, joilla Mänttä pidetään kiinnostavana ja elinvoimaisena . On aikaansaatava vetovoimaa nuorille ihmisille luomalla heitä kiinnostavaa uutta kulttuuria ja taidetta. Niille joille autojen ja moottoripyörien kiihdytysajot ovat ainoita asioita, on saatava oma alue. Siellä tulisi olla myös speedway ja motocross radat, sekä pesäpallokenttä joissa voitaisiin järjestää isoja kansainvälisiä otteluita kesät talvet. Mäntän näivettyminen olisi mahdollista estää jos päättäjillä olisi hieman enemmän mielikuvitusta ja rohkeutta

23

1033

    Vastaukset 23

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mänttää ei edes olisi syntynyt ilman sitä 'paskapaperitehdasta'.

      • Anonyymi

        aloittajan kommentti, tarkoitukseni ei lainkaan ole väheksyä kyseistä tehdasta
        ,eikä paskapaperiin liity mitään negatiivista

        se on tarpeellista hyödykettä ihan taatusti


      • Anonyymi

        Sääli et synty mulkut.


    • Anonyymi

      Serlachius -museoita ei kannata aliarvioida.
      Työläismuseo puuttuu ja työväen urheilusta kertovat muistomerkit.

      Joku Kirkonpellon talo sopisi museoksi. Parempien työläisten asunnot. Retrotyyliin sisustettuina, kylpyammeessa kumiankat.

      Mäntylinnasta sais pikkupomojen museon. Asemankulman joku talo vois olla Herrojen koti ja Keikanniemeen Isojen Herrojen koti.

      Mäntästä vois tulla luokkayhteiskunnan museo.

      • Anonyymi

        luokkayhteiskunnan museo.??? onko se ilmiö poistunut ?

        vai saanut uusia muotoja ? Kela systeemit takaa kaikille 700 euron kuukausitulon

        se on mahtava raha esimerkiksi Portugalissa jossa yleisin palkka kovasta työstä on 500 e / kk Marokossa 700e / kk on lääkärien ja johtajien palkka


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        luokkayhteiskunnan museo.??? onko se ilmiö poistunut ?

        vai saanut uusia muotoja ? Kela systeemit takaa kaikille 700 euron kuukausitulon

        se on mahtava raha esimerkiksi Portugalissa jossa yleisin palkka kovasta työstä on 500 e / kk Marokossa 700e / kk on lääkärien ja johtajien palkka

        kun ulkomailla leviää tieto että suomessa saa automaattisesti 700 e / kuussa

        tänne on kova imu. Mutta houkutteleeko se vain LOIS ELÄJIÄ vai myös hyödyllisiä työntekijöitä, on toinen kysymys. Monet mamut ovat käsittääkseni paljon yritteliäämpiä kuin kantasuomalaiset . Mamuilla on UNELMIA mitä kaikkea voi ostaa jos tienaa enemmän kuin sen 700 e


    • Anonyymi

      Töyssyt on loputon kierre. Aina löytyy pidempi ja siten laajamittaisempaa häiriötä aiheuttava kiertotie päksättelijöille.

      Sitä vaan ihmettelen, että eikö tämä ole vain kesäkuukausien ongelma. Päksätteleekö ne edelleenkin?

      • Anonyymi

        viime viikonloppuna oli aamuneljään asti saatanallinen meteli


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        viime viikonloppuna oli aamuneljään asti saatanallinen meteli

        Ok, sitten.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        viime viikonloppuna oli aamuneljään asti saatanallinen meteli

        Tehtaan suoralla oli saatu sillankaiteetki solmuun.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tehtaan suoralla oli saatu sillankaiteetki solmuun.

        Eikös tämä mersukuski ollut paikallisen "kiekkojengin" uusi koutsi🤦‍♂️😅


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös tämä mersukuski ollut paikallisen "kiekkojengin" uusi koutsi🤦‍♂️😅

        Jaa en tiä...promillet vissiin kohillaan..?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös tämä mersukuski ollut paikallisen "kiekkojengin" uusi koutsi🤦‍♂️😅

        mitäpä jääkendoporukoilta voi muuta odottaa, kaikki on lätkäihmiset 8-vuotiaan tasolla muutenki


    • Anonyymi

      Ihan asiaa, tehdas ja museo ei riitä, ei täällä hirveesti menomestoja ole ..

      • Anonyymi

        Lopun edellä koko kylä


    • Anonyymi

      Viikonloppuna ajeli keskustaa ristiinrastiin vaalea voimakasääninen farmari-Volvo. Lapsellisen miehekästä menoa.

      • Anonyymi

        Huono itsetunto ja pieni pili niin pakko on ainoalla osaamallaan asialla itsetuntoa yrittää nostaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huono itsetunto ja pieni pili niin pakko on ainoalla osaamallaan asialla itsetuntoa yrittää nostaa.

        Pakorööriosaamisella?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakorööriosaamisella?

        Juurikin niin...pakoputken pörinällä yrittää saada raukka huomiota ja toisten vatipäiden ihailua.


      • Anonyymi

        Ja myös harmaa ruman mallinen urheiluauto kaahailee päättömästi ympäri keskustaa iltaisin.Helvetinmoinen pärinä.Toivottavasti luonto hoitaisi tämänkin idiootin taivaalliseen pörinäkerhoon.


    • Anonyymi

      Vähä hurjaa onneks ei tarvitse asua keskustassa

    • Anonyymi

      Menomestojako Mänttään kaivataan?
      Eikö olisi mänttäläisten aika keksiä niitä muille?
      Turismi on ollut monen Välimeren maan merkittävä elinkeino, kun lapset ovat lähteneet kaupunkeihin.
      Pittoreskit kylät, joissa järjestetään paikallisia erikoisuuksia?

    • Anonyymi

      nosto

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2462
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1642
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      653
      1066
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      926
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      885
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      83
      760
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      33
      736
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      71
      728
    Aihe