Ruoveden johtajuusongelma

Anonyymi

Kunnan ovi käy vilkkaasti ja viranhaltijat vaihtuvatj. Johtajat ja päälliköt vaihtuvat vilkkaasti. Mistä tämä kertoo? Mielestäni huonosta johtajuudesta. Kunnanjohtaja on tästä vastuussa ja nyt olisi kunnanjohtajan vaihdon aika.

22

2445

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Johtajuusongelma politiikan puolella. Työntekijät ei saa tehdä työtään rauhassa. Kukaan ei jaksa sitä.

    • Anonyymi

      Käsittääkseni kunnanjohtaja on ollut alku keväästä lähtien äitiyslomalla, kuinka siis voi olla hänen syytään johtajien lähtö. Kuulostaa aika paksulta.
      Sen sijaan kun tutustuu esim. teknisen lautakunnan pöytäkirjoihin voi ymmärtää miksi tekninen johtaja lähtee. Liian monta esitystä on kaatunut. Liian monta kertaa lautakunnan jäsenet ovat äänestäneet oman esityksensä nurin valtuustossa.

      • Anonyymi

        2 johtoryhmän jäsentä lähtee, kun kunnanjohtaja palaa töihin. Voiko siitä päätellä jotain? Virkamiehet on myös vaihtuneet tiuhaan nykyisen aikana, hallintojohtajat, ja talouspäälliköt esimerkiksi.


      • Anonyymi

        Toivottavasti joku päivä totuus viranhaltijoiden kiusaamisesta tiettyjen politikkojen taholta tulee julki. Näiden asioiden takia oli pelisäännöt valtuustossa asti mutta eihän siihen kaikki sitoutuneet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        2 johtoryhmän jäsentä lähtee, kun kunnanjohtaja palaa töihin. Voiko siitä päätellä jotain? Virkamiehet on myös vaihtuneet tiuhaan nykyisen aikana, hallintojohtajat, ja talouspäälliköt esimerkiksi.

        Edelliselläkin kerralla, kun kunnanjohtaja palasi töihin, niin hallintojohtaja läksi. Mikä mättää?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti joku päivä totuus viranhaltijoiden kiusaamisesta tiettyjen politikkojen taholta tulee julki. Näiden asioiden takia oli pelisäännöt valtuustossa asti mutta eihän siihen kaikki sitoutuneet.

        Politiikot eivät saa puuttua yksittäisten virkamiesten työhön. Kunnajohtaja on virkamiesten pomo ja hänen pomo on kunnahallitus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edelliselläkin kerralla, kun kunnanjohtaja palasi töihin, niin hallintojohtaja läksi. Mikä mättää?

        Kyllä, Rekonen lähti yllättäen. Pidetty ja pätevä mies.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, Rekonen lähti yllättäen. Pidetty ja pätevä mies.

        Kaikki edelliset on näköjään pidettyjä ja päteviä. Eli molemmat edelliset kunnanjohtajan sijaiset ovat lähteneet, kun kunnanjohtaja on palannut. Onko mahdollista, että kunnanjohtaja on terrorisoinut alaisiaan koko äitiysloman ajan vai voiko syy löytyä valtuutetuista.


    • Anonyymi

      Ongelmathan johtuvat naisista.
      Näitä ongelmiahan ei ollut miesten aikaan.
      Naisten tulisi vain hoitaa hellapoliisien hommia. LINJA-AUTOLLA AJOKIN ON JO LIIKAA, Kaskisissa koululaiset, jo edellisenä päivänä, ennen onnettomuutta varoittivat, naisesta joka ajoi linja-autoa.
      Varoituksista tulisi heti tehdä päätös. Kuten sanna marinista, monet ovatkin jo varoittaneet.
      Tämä on maan laajuinen ongelma ja todellakin on paha ongelma, joka tulee todellakin kalliiksi, turvallisuudelle ja ennenkaikkea taloudelle. Kokonaisvaltaisesti Suomelle keskimäärin 300 miljardin tappiot, ilmankös maa on täynnä vain perseaukiisia, sairaita ja rampoja, rikollista, juoppoa, huumeakkoja ja osaamatonta työtöntä, että ulkomalta pitäisi vielä tuoda lisää.

      • Anonyymi

        Otappa ne lääkkees ajallaan….


    • Anonyymi

      Ruokolahdellekin akalle pitäisi lisätä palkkaa ja potkurahat, joudutaan odottaa, ei näy mailla ei halmeilla kunnanjohtaja naikkosta.

    • Anonyymi

      Voi vittu mitä paskaa täälä jauhetaan. Sivusta seuranneena paras mies nyt lähtee!

      Kunnanjohtaja kantaa veromarkkansa Oriveteen, elinkeinojohtaja kuulemma Poriin,

      Joku joka ilmeisesti osasi johdossa teknisen johtajan kanssa, lähtee Turun seudulle.

      Suurin osa opettajista kantaa veronsa muualle kuin Ruoveden hyväksi.

      Nähtäväksi jää, valitaanko uudeksi tekniseksi johtajaksi joku jostain Joensuusta tai iisalmestasta joka kulkee sieltä, ja maksaa veronsa niille maille?

      • Anonyymi

        No juu.. Mitäpäs sitä muuta kun paskaa jos aihe sitä on. Jossain facebookissa pohditaan ruoveden elinvoimaisuutta, suuna päänä eläkeläiset ja juurikin ne jotka maksavat veronsa muualle ja vähentää ruoveden palveluita ihan omalla toiminnallaan. Olisivat ees hiljaa


    • Anonyymi

      Sata vuotta sitten kaikki ammattilaiset löytyivät Ruovedeltä. Ei enää. Kuinkas monta prosenttia onkaan vanhuksia. Ei tänne nuoret ammattilaiset muuta. Ja jos asuu sopivan työmatkan päässä, miksi muuttaa tänne. Siksi että joku ei pahoita mieltään.

      • Anonyymi

        Ja mökkiläisten kiinteistöveroillako rahoitetaan kunnan lakisääteiset palvelut?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mökkiläisten kiinteistöveroillako rahoitetaan kunnan lakisääteiset palvelut?

        Kunnan palvelut maksetaan mm. valtion osuuksista, joita saadaan15 milj. euroa ja tuloveroja 13 milj. euroa. Kiinteistöverotulo on 1,7 milj. josta mökkiläisten osuus on= ? Selvitä itse!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnan palvelut maksetaan mm. valtion osuuksista, joita saadaan15 milj. euroa ja tuloveroja 13 milj. euroa. Kiinteistöverotulo on 1,7 milj. josta mökkiläisten osuus on= ? Selvitä itse!

        Älähän nyt. Menikö hermot?
        Mukavahan oli taas krapsutella pihoja, mutta pimeys tuli ja alko satamaankin.
        Huomenna kyllä sääätietojen mukaan paistelee taas, ja haravointi jatkuu.

        Jos kiinteistöverot ei nouse.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älähän nyt. Menikö hermot?
        Mukavahan oli taas krapsutella pihoja, mutta pimeys tuli ja alko satamaankin.
        Huomenna kyllä sääätietojen mukaan paistelee taas, ja haravointi jatkuu.

        Jos kiinteistöverot ei nouse.

        Ei mennyt hermot. Vastasin kysymykseen, että mökkiläisten kiinteistöveroillako maksetaan kunnan lakisääteiset palvelut. Jos katsot lukuja, niin ei alkuunkaan. Kannattaisi pysyä faktoissa kirjoituksissaan, eikä levittää väärää tietoa.

        Itse olen mökkiläinen ja maksan kiinteistöveron ja olen halukas maksamaan paljon enemmän. Toivon ,että kaksoiskuntalaisuus toteutuu ja osa maksamista veroistani tulisi Ruoveden kuntaan. Toivon sitä todella paljon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei mennyt hermot. Vastasin kysymykseen, että mökkiläisten kiinteistöveroillako maksetaan kunnan lakisääteiset palvelut. Jos katsot lukuja, niin ei alkuunkaan. Kannattaisi pysyä faktoissa kirjoituksissaan, eikä levittää väärää tietoa.

        Itse olen mökkiläinen ja maksan kiinteistöveron ja olen halukas maksamaan paljon enemmän. Toivon ,että kaksoiskuntalaisuus toteutuu ja osa maksamista veroistani tulisi Ruoveden kuntaan. Toivon sitä todella paljon.

        Olen kyllä samaa mieltä. Täällä kun paljon aikaa viettää, niin mieluummin tänne veroja maksaisin, kuin Vantaalle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen kyllä samaa mieltä. Täällä kun paljon aikaa viettää, niin mieluummin tänne veroja maksaisin, kuin Vantaalle.

        Tässäpä ja edellisessä kommentissa terveiset uusille valtuutetuille kun uusista kiinteistöveroprosenteista päätätte.


    • Anonyymi

      Onneksi keskustan ryhmästä suurin osa päätti ennen viimeisimpiä kunnallisvaaleja perustaa oman ryhmän ja uudella kokoonpanolla voitti kunnallisvaalit. Ehkä jatkossa kunnanhallituksessa ja muissa luottamustehtävissä entistä enemmän ajetaan myös kaikkien kuntalaisten asioita. Toivottavasti myös viran- ja toimenhaltioiden työviihtyvyys paranee ja irtisanomisaallosta päästään eroon. Ainakin kunnan rakennuspuoli on kärsinyt entisen vaalikauden aikaan liiallisesta politikkojen ohjailusta.

    • Anonyymi

      Ihmiset nuo toivossaan väkevät, kaiken näkevät. Eikä tällä hetkellä hyvältä näytä. Päätöksen tekoa jauhetaan viikosta toiseen, eikä valmista synny.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      8
      3316
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1848
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1556
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      75
      1156
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      60
      966
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      32
      940
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      208
      861
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      813
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      806
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      758
    Aihe