Suomalainen ruoka on sitä mitä halutaan

SOK Marketkaupan ketjuohjauksesta vastaava Sampo Päällysaho.

Päällysaho korostaa, että suomalaisten omistamalle osuuskaupparyhmälle valikoimien korkea kotimaisuusaste on tärkeä asia:

"Tuoreessa lihassa, kuten sianlihassa ja broilerissa kotimaisuusasteemme on yli 95 prosenttia. Asiakkaamme haluavat kotimaista ruokaa, ja me haluamme sitä myydä. Laadun ohella kuluttajat arvostavat kuitenkin myös edullista hintaa .
27106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Kotimaisuus on arvo ja iso kysymys myös K-ryhmälle:

"Myymme vuodessa 4,5 miljardilla eurolla suomalaista ruokaa, 80 prosenttia kauppojemme ruokatuotteista on suomalaisia."

Äänestä

Lidl kertoo koko valikoimansa osalta, että yli puolet myytävistä tuotteista on ostettu kotimaisilta tavarantoimittajilta:

"Tuorelihan kotimaisuusaste oli meillä tilikaudella 2020 yli 90 prosenttia, kun laskuissa ovat mukana kaikki lihalajit. Tuorebroileri on 100-prosenttisesti kotimaista, samoin tuoreet kananmunat. Sianlihan kotimaisuusaste on 86 prosenttia."

Äänestä

Kauppa tietää mikä myy

Äänestä
  • Tilastoista päätellen ei ainakaan suomalaisen tukijussin sähköpiiskalla kätäristämä hormoni ressiliha.

    Äänestä

”Korona on lisännyt kotimaisen ruoan kysyntää jopa kymmeniä prosentteja – elintarvikeala lupaa, että tavaraa riittää ja lisää tehdään koko ajan.

Äänestä
  • Kauppa kyllä tuntuu tietävän.

    Äänestä

Maataloudelle tulisi nyt antaa rökälemäiset tuet!

Äänestä

Maatalouskaunakolle paha pala?

Kansa haluaa suomalaista ruokaa!

Äänestä
  • Puuroa ehkä. Maidon, perunan ja lihan menekki rapiassa laskussa ruiksen kanssa.

    Äänestä

Lihan kysyntä on tilastojen ja muistaakseni Luken mukaan pysynyt paikoillaan vuosia. Tyhmä tukijussi ylituottaa ja vinkuu sitten pummitörsänä tappioihin tukea.

Äänestä
  • Ei tarvitse vinkua. Hallinto on tähänkin asti pitänyt ruoan syöjistä huolta!

    Kohta maksetaan rökälemäiset tuet!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tarvitse vinkua. Hallinto on tähänkin asti pitänyt ruoan syöjistä huolta!

    Kohta maksetaan rökälemäiset tuet!

    Maksaa siis tappiollisesta mairon ylituotteesta rahaa tukijusseille?

    Äänestä

Useimmissa maissa kotimainen ruoka on maineeltaan sitä parasta. Se perustuuko se mihinkään on eri asia. EU:ssa on yhtenäiset säännöt elintarvikkeiden tarkastamiselle, joten periaatteessa rima kaikkien EU-maiden elintarvikkseille on tasan sama.

Osalla tuotteista maine on aiheeton. Esimerkiksi espanjalaiset auringossa kypsyneet tomaatit maistuvat tomaatille ja suomalaiset kenovalossa kasvaneet kasvihuonetomaatit vedelle. Usein kaupassa ei ole tarjolla kuin suomalaisia tomaatteja ja silloin tietenkin kauppias voi väittää, että "asiakkaat ostavat mielellään suomalaisia kasvihuonetomaatteja".

Äänestä
  • Espanjassa virtsalla kastellut tomaatit ovat kylläkin usein kasvaneet hehtaarien kokoisissa harsokasvihuoneissa, ja sen saman polttavan kuuman harson alla asuu, työskentelee, syö ja nukkuu myös orjatyövoimana käytettävät , laittomat siirtolaiset, jotka tekevät töitä 12-16h päivässä ja saavat pari euroa päivässä palkkaa. Että mahtaa maistua TOSI hyvälle....!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Espanjassa virtsalla kastellut tomaatit ovat kylläkin usein kasvaneet hehtaarien kokoisissa harsokasvihuoneissa, ja sen saman polttavan kuuman harson alla asuu, työskentelee, syö ja nukkuu myös orjatyövoimana käytettävät , laittomat siirtolaiset, jotka tekevät töitä 12-16h päivässä ja saavat pari euroa päivässä palkkaa. Että mahtaa maistua TOSI hyvälle....!

    Hyviä ovat toisin kuin Närpiön sähkösyöpöillä tuotte jäte.

    Äänestä

No aika outoahan se olisi, jos Suomessa myytävä ruoka ei olisi pääosin kotimaista tuotantoa. Siksihän massiivisia tukia maksetaan, että Suomen elintarvikeketju koostuu suomalaisesta ruoasta aina raaka-ainneista alkaen.

Alkutuottajien raaka-ainetuotanto tiettyyn rajaan asti on välttämätöntä varmuusvarastoinnin vuoksikin. Elintarviketeollisuus on välttämätöntä, niinikään tiettyyn rajaan asti, ruoan tuottajana. Ei voida jäädä kokonaan ulkomaisten ruoan tuottajien varaan sen paremmin kuin ulkomaisen alkutuotannonkaan varaan raaka-ainehuollossa.
Tukia pitää maksaa sen verran, että varmuusvarastoinnin tarpeet täyttyy.

Äänestä
  • Joka ei myy. Maidon kulutus laskee ja lihan kulutus junnaa paikallaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joka ei myy. Maidon kulutus laskee ja lihan kulutus junnaa paikallaan.

    Mielekäs havainto.kaupunki aktivoituu kun maatilat menevät kolkkaan. Kuka meille tuottaa sen jälkeen ruokaa. Onko tätä asiaa miettinyt kukaan...kustannukset nousevat nopeaa vauhtia, mitä sitten jos Suomessa ei enää kannata viljellä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mielekäs havainto.kaupunki aktivoituu kun maatilat menevät kolkkaan. Kuka meille tuottaa sen jälkeen ruokaa. Onko tätä asiaa miettinyt kukaan...kustannukset nousevat nopeaa vauhtia, mitä sitten jos Suomessa ei enää kannata viljellä.

    Kyllä elintarviketeollisuus voi tehdä edelleen ruokaa myös ulkomaisesta viljasta, lihasta, maidosta jne. Se ei ole mikään ongelma. Jo nytkinhän näin tehdään.

    Kyse on siitä, että ei ole viisasta jättäytyä vain ulkomaisen alkutuottajien raaka-aineiden varaan. Normaalioloissa tuota raaka-ainetta eli viljaa, lihaa, maitoa jne on hyvin saatavilla, mutta entäs jos tilanne muuttuu. Ei voi luottaa etteikö niin käy. Siksi maataloudelle on maksettava tukea sen verran, että alkutuotantoa on tuottamaan perusraaka-aineita elintarviketeollisuudelle ruoan tuotantoa varten.

    Varmaan ulkomaiset tukijussit halvemmalla.

    Kuluttajahan se päättää syökö lihaa vai ei; tukijusseil ei ole asiaa nokan koputtamista.

    Äänestä

Kohta maksetaan rökälemäiset tuet!

Äänestä
  • ai että mä nautin kun tuet tulee tilille!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ai että mä nautin kun tuet tulee tilille!

    Ja se tili on iso!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja se tili on iso!!!!

    Oioi kun tulee taas rahnaa.....

    Äänestä

Kohta jaetaan rökälemäiset tuet.

Äänestä

Hallinto on tähänkin asti pitänyt ruoan syöjistä huolta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

SOK Marketkaupan ketjuohjauksesta vastaava Sampo Päällysaho.

Päällysaho korostaa, että suomalaisten omistamalle osuuskaupparyhmälle valikoimien korkea kotimaisuusaste on tärkeä asia:

"Tuoreessa lihassa, kuten sianlihassa ja broilerissa kotimaisuusasteemme on yli 95 prosenttia. Asiakkaamme haluavat kotimaista ruokaa, ja me haluamme sitä myydä. Laadun ohella kuluttajat arvostavat kuitenkin myös edullista hintaa .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu