Taas kerran oli lehdessä yhdistys jakanut vaalirahaa ja saanut meidän kovalla työllä ansaitsemasta palkasta osansa ja tietenkin veikkausvaroista.
Yleishyödylliseksi väitetty yhdistys ei anna tilinpäätöstä eikä kerro, kuka hommaa johtaa tai pyörittää.
Verottajan tehtävä on arvioida onko yhdistys sellaine, ettei sen tarvitse maksaa veroja tai miltä osin tarvitsee.
On ihan hyvä, että verottaja viilaa pilkkua tavallisen ihmisen verotuksessa, mutta voisiko verottaja tehdä työnsä myös paljon suurempai summia pyörittävien yhdistysten osalta?
Väkisin tulee mieleen, että verottaja on lahjottu koska millä muulla voi selittää sentin viilaamisen yhdessä kohtaa samalla kuin katsotaan muualle satojen tuhansien kohdalla?
Yleishyödylliseksi väitetty yhdistys ei anna tilinpäätöstä eikä kerro, kuka hommaa johtaa tai pyörittää.
Verottajan tehtävä on arvioida onko yhdistys sellaine, ettei sen tarvitse maksaa veroja tai miltä osin tarvitsee.
On ihan hyvä, että verottaja viilaa pilkkua tavallisen ihmisen verotuksessa, mutta voisiko verottaja tehdä työnsä myös paljon suurempai summia pyörittävien yhdistysten osalta?
Väkisin tulee mieleen, että verottaja on lahjottu koska millä muulla voi selittää sentin viilaamisen yhdessä kohtaa samalla kuin katsotaan muualle satojen tuhansien kohdalla?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Älä nyt, voi sentään. Ihme. Razmyar on kunnostautunut tukiyhdistyksellään ja julkisella tuella pyöritetyllä asukasyhdistyksellä. Kyllä Matti ja Maija maksavat veroja demareiden iloksi.
No eipä yllätä....
Persujen syy, että Demarit ovat noin ahneita.
Tuokin uutinen kertoo tuttua tarinaa maan ja päättäjien tilasta. Ja se on korruptio. Syvällä suossa ollaan, eikä ole ihme, että rahat on loppuneet ja velkaa tehdään. Kun kaikki, vähänkin päättävään asemaan päässeet ovat täyttäneet taskunsa ja toverien taskut, kassa on tyhjä. Ja sitten vielä kansaa syyllistetään, kun eivät äänestä tai luota poliitikoihin. Ihmettelen suuresti miten kauan tilanteet voivat jatkua, ennen kuin " sokka irtoaa. " Samaan aikaan hinnat nousevat raketin lailla, ja yhä pahenee. Kultaisella oksalla istuvat jakavat viimeisetkin varat omilleen. Pitää varmaan ottaa käyttöön uusia veroja, että oikeissa piireissä elintaso ja rahavirrat säilyvät.
Ymmärrän, että verottaja on poliittinen koska se toteuttaa poliittisia päätöksiä.
Eikö kuitenkin voitaisi kirjata ihan lakiin, kenen tomia verottaja katsoo läpi sormien?
Nyt verottaja vaikuttaa huolimattomalta, vaikka se ainaotsaan toteuttaa omaa poliittista agendaansa.
Suomen verohallinto noudattaa tiukasti lakia. Poliitikkojen joukossa ne ketaleet ovat. Verohallinnon toimia seuranneena totean, että ei ole minkäänlaista syytä uskoa, että jonkun tekemisiä tai tekemättä jättämisiä katsottaisiin sormien läpi. Siis syyttävä katse poliittiseen päätöksentekoon.
Paljon melua pikkuasiasta.Iso ongelma on:
1. Valtio (poliitikot) antaa vuosittain valtavia summia rahaa ja rahan arvoisia etuja ammattiyhdistyksille. Ammattiyhdistykset jakavat rahaa poliitikoille, jotka tukevat rahan jakamista valtion kassasta ja rahanarvoinen etujen antamista ammattiyhdistyksille.
2. Valtio maksaa vuosittain valtavia summia yritystukia suuryrityksille. Suuryritykset jakavat rahaa elinkeinoelämän etuja ajaville poliitikoille.
Nuo RAY:n avustuksia saavien pikkuyhdistysten jakamat tuet on pisara meressä. Isot rahat liikkuu ammattiyhdistysten ja yritystukien kautta.
Verotaja katsoo poliittisia yhdistyksiä läpi sormien koska se on sen työ ja siitä poliitikot sen palkitsevat.
Luottamus oikeudenmukaiseen verotukseen häviää, kun jokun amerikan tukirahojen piilottamiseksi luotu yhdistys myy hehtaareittaain metsää. Yhdistys ei ole koko aikana ollut yleishyödyllinen minkään mittapuun mukaan.
Vetus ei nauti kansan luottamusta. Se on poliittinen koneisto omalla agendallaan.
Mitkä poliittiset puolueet tästä kierrätetystä korruptiorahasta hyötyvät eniten.
Vastatkaa niin nähdään millainen luettelo saadaan.
Oliskohan pääministerillä asiasta jotain tietoa. Ihan oikeesti. Tuskin on. Eikö niin.
On sillä varmaan tietoa, että hallituspuolueet ovat erityisen korruptuneita Suomessa. Valtaapitäviä koitetaan voidella ja se on aina ollut niin. On naivia väittää, että Sanna olisi asiaa ratkaissut tai edes pyrkinyt sitä poistamaan. Marin on päinvastoin osoittanut omilla toimillaan olevansa hyvin herkkä korruptiolle. Ilmaiseksi otetaan kaikki mitä on vaan irti revittävissä, täysin siekailematta. Uskokaa vaan, että kulisseissa tapahtuu paljon enemmän kuin aamupala tai nahkareppujutut...nämä nyt sattuivat jotenkin vaan nousemaan esiin.
Veronkierto on sallittu jäsenkirjalla.
Miksi et nähnyt sitä toista puolta tilanteesta. Veronkierto on sallittu jäsenkirjalla ja ilman Kokoomuksen ja kristillisten jäsenkirjaa.