Ensimmäinen vieras mies

Anonyymi

Ensimmäinen "vieras mies" meidän avioliiton aikana.
Jännitin ensimmäisenä kertana kun vieraan piti saada naida kanssani.
Mieheni kertoi vieraallemme minun olevan pakokauhun partaalla.
Olin ilmeisesti kauhusta kankeana koska vieraamme hieroi ja hyväili käsin minua kunnes alkoi nuolemaan minua.
Tulin kolmesti miehen nuollessa alapäätäni ja jännitys ja kauhu oli pois pyyhitty ja odotin miehen tulevan jo panemaan minua.
Nautin täysin heti kun rentouduin täydellisen kielihoidon saaneena.
Lupauduin kahden miehen naiseksi heti tulevana viikonloppuna ja odotan jo malttamattomana seuraavaa rapaamistamme.
Olen täysin märkänä jo pelkästä miehen ajattelusta.

30

8612

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hienoa,noin toimii kunnon nainen.

    • Anonyymi

      Vaimoni oli edellisessä suhteessaan ollut 5 vuotta avoimessa suhteessa ja olimme olleet yhdessä vain 3 viikkoa kun hän kertoi tämän minulle.
      Itse olin ollut edellisen tyttöystävän kanssa kolmen kimppaa 1N ja 2M ja mainitsin myös haluavani kolmen kimppaa myös hänen kanssaan.
      Nykyinen vaimoni sanoi sen olevan toteutettavissa ja ollaan oltu melko usein vaimoa panemassa kimpassa.
      Vaimoni ei välitä vaikka puhuisivat taitietäisivät että vaimoa pannaan kimpassa.
      Oldn saanut luvan kertoa tästä jos haluan.
      Hän on kertonut ainakin yhdelle ystävätterelle koska tämä nainen kyselee minulta että pitääkö tämä paikkansa ja olen myöntänyt asian.
      Olimme muutama vuosi sitten risteilyllä ja kaverimme pani vaimoani alapetillä niin vaimoni ystävätär kysyi minulta sääko hänkkn katsoa ja sai ja itse sain tätä vaimoni ystävätärtä panna1.

    • Anonyymi

      Olimme tästä vaimon kanssa jo pitkään puhuneet, kokeilun arvoisena asiana, ja lopulta se onnistui kesämökillä vieraanamme olleen ulkomaalaisen miehen kanssa. Lapset olivat neljän ja kahdeksan ikäiset, joten meidän täytyi olla hyvin varovaisia, mikä tavallaan lisäsi tilanteen kiihottavuutta. Samoin se, että sanoiksi tuon ehdotuksen puki ensimmäisenä vaimoni. Se oli ensimmäinen kertamme, ja sellaista eroottisen yhteisyyden, lämmön ja luottamuksellisen läheisyyden kokemusta ei ole tullut toista.

    • Anonyymi

      Herpes

    • Anonyymi

      Ensikerta jännittää jokaista ennen kuin tullaan tutuiksi ja nähdään ettei tule riitoja eikä mustasukkaisuutta.

      • Anonyymi

        Kunhan annat osoitteen niin toiveesi tulee toteutumaan?

    • Anonyymi

      Hei! Itsellä yllättävän samanlainen kokemus. Kyllä jäin heti myös koukkuun, niin että jatkoa haluan, enkä paluuta entiseen.
      -Vaimo

      • Anonyymi

        Ensimmäinen kokemukseni vieraasta oli kesällä puoli tuttu nuori poika ja sydän suruja vähän humalassa aloin lohduttamaan sohvalla istuessa meni halailuksi, annoin pojan suukottaa kaulaani silloin alkoi kohista kiihotuin hurjasti kun kädet koski rintoihin laskin olkaimet ja otin rinnat esille pisteli kiimasesti rintoihin kun poika imaisi suuhun, kohta olin jo ohjaamassa kovaa kalua sisääni se tunne kun kova kalu painuu sievästi sisään sai halut valloilleen ensimmäinen rakastelu oli nopeaa ja kiihkeää toinen oli jo pitkä kestoista nautiskelevaa rakastelua. Sen jälkeen vaatteet päälle ja istuttiin poika kiitteli ja sanoi en suunnitellut näin halaatiin sanoin se oli ihanaa, kun poika oli lähdössä suukoteltiin ja siitä ei tullut loppua riisuttin nopeaan poika imi rintoja halukkaana kertoi että oli haaveillut nähdä nämä olin niin herkällä että vaadin kalua sisään kun sain sen oli lämmin olo ja se halu sisällä se vain kasvoi kun sain viimmeisen kerran sisään oltiin niin sisäkkäin kun voi olla.
        Olin onnellinen pitkään siitä että uskallin, kiihotun nykyään helpommin ja olen halujjaampi.

    • Anonyymi

      Vähän samanlaiset kokemukset edellisessä liitossa harrastettiin kimppaa yksi tai kaksi miestä mukana. Nyt nykyiselle miehelle mietin useamman kuukauden että ehdotanko vierasta miestä kun olen jäänyt niin koukkuun ryhmäseksiin. Ja mies pienen empisen jälkeen suostui.

      • Anonyymi

        Mä olisin todennu et jot eiköhän tämä suhde ollu si täsä etippä sellanen joka tyytyy oleen varamies kun et enään keltään muulta saa

    • Anonyymi

      Huoraaaa

    • Anonyymi

      Vaimoni on saanut olla kolmenkimpan nainen.
      On vain yksi mies itseni lisäksi joka saa vapaasti naida vaimoani.
      Erotessaan vaimostaan kaverini jäi asunnottomaksi joten otimme hänet meille asumaan.
      Oltiin asuttu kolmisen viikkoa yhdessä ja kävimme yksissä tupareissa jossa alkon tuotteet näytteli pääosaa.
      Kun tulimme kotiin niin lämmitettiin sauna ja kolmistaan löylyyn.
      Kaveri sai stondiksen katsellessaan vaimoani.
      Kaveri oli ollut kolmisen kuukatta ilman pantavaksi suostuvaa naista.
      Kysyin vaimoltani jos hän haluaisi saada kahta miestä?
      Ehkä humalan tai kiiman takia vaimoni suostui.
      Pantiin vaimoani vuorotellen useita kertoja molemmat.
      Looulta aloimme nukkumaan.
      Yöllä heräsin kun vaimo pomppi kainalossa ja huomasin kaverin panevan häntä takaapäin kylkiasennossa.
      Aamulla vaimo sanoi kaverin panneen useasti yön aikana.
      Seuraavana päivänä sovittiin ettei kaverin tarvitse nukkua yksin vaan vaimoni nukkuu meidän keskellä ja seksiä saadaan kumpikin vaimoltani.
      Noin 11kk ollaan oltu samassa sängyssä ja vaimoni on meidän kummankin ainoa nainen ainakin toistaiseksi.
      Näillä mennään niin kauan kun tästä nautitaan.
      On kiihoittavaa lun omaa vaimoa voì panna kimpassa ja erikseen ilman mustasukkaisuutta ja näkee vaimonkin nauttivan kahden miehen huomiosta ja kiimasta.

      • Anonyymi

        Olimme samassa tilanteessa ja perheeseen kuului 1N&2M asuimme 7kk kunnes menimme vihille.
        Olisimme avioiduttu vaimo ja 2 miestä jos olisi ollut mahdollista.
        Kaveri oli minun bestman ja oltiin sovittu viettävämme hääyön kolmistaan.
        Hääpukua oli riisumassa kaksi miestä.
        Yleensä Kaveri sai panna ensin mutta hääyönä panin itse ensin (olinko itsekäs)?
        Bestman sai kuitenkin panna yhtäpaljon tai yhtäusein kuin minäkin.
        Meillä oli puhetta polyameerisesta suhteesta.
        Meillä tämä jäi vain kolmenkimppaan ja vaimoni ja meidän kahden miehen väliseen vapaaseen suhteeseen.
        Avioliittomme aikana kaveri on pannut vaimoa useammin kuin minä.
        Minä olen komennuksella ympäri suomea usein viikolla ja kaveri panee vaimoa kotona.

    • Anonyymi

      Miten pitäisi suhtautua kun oma mies lukee minulle näitä ryhmäseksi ilmoituksia?
      Hän haluaisi että olisin kahdden tai useamman miehen yhteinen nainen.
      Pelkään että mieheni pää ei kestäisi katsoa jos joku mies naisi kanssani, ja miten meidän liittomme kävisi, voisiko siitä palautua normaali arkeen takaisin.
      Mielestäni meillä on hyvää seksiä ja noin 3-4 kertaa viikkossa, itse olen tyytyväinen mutta mieheni ilmeisesti haluaa muutosta.
      Pitäisikö suostua vai paeta?

      • Anonyymi

        Samalla tapaa meilläkin alkoi ryhmäjutut, mieheni ehdotteli olisin vieraan kanssa sängyssä.
        Aikani kuuntelin samaa virttä kunnes ilmoitin olen valmis kokeiluun jos itse saan valita miehen.
        Sexsi rehvit sivustolta etsin kiintoisn nuoremman miehen johon otin yhteyttä, sovimme aluksi
        kahvi tapaamisen läheiselle ABC asemalle. Menimme mieheni kanssa yhdessä tapaamiseen jossa odottikin urheilullinen siisti mies. Tilanne kokonaisuudessaan kaksi jakoinen, itse kiihotuin kahvittelun lomassa kun katselin miehen hyvin reenattua vartaloa. Taasen mieheni kokki alemmuutta silmin nähden siinä tilanteessa. Kuiteski olin päättänyt tän miehen kanssa halun kokea mieheni fantasian joten tein ehdotuksen tulevan viikon lopun lauantaille. Lähtiessä mies halasi mua pitkään ja kuiskasi korvaani ihana päästä sua naimaan kunnolla, samalla pyöritti kättään pepullani. Tavattiin meillä kotona sovitusti lauantaina, voin todeta parasta seksiä ikinä ja mikä vartalo miehellä. N.41v

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihana..miehesi sai kokee nahoissaan😊

        Kerro tarkemmin eka sessiosta..oliko miehes alus mukana. Kerro kerro..

      • Anonyymi

        Mä taas en usko että sun pääs kestäis nääs veikkaan että noissa yleensä käy niin jot kun mies kokee et olet liian olevinas ni voi haukkua sua huoraksi tai si viimeistään kun hän on kännissä etkä suostu pillua antaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro tarkemmin eka sessiosta..oliko miehes alus mukana. Kerro kerro..

        Huomaan sua kiinnostaa ja kiihottaa tietää.
        Lauantai aamuna miheni hermostunut, kysyinki oletko muuttanut mielesi. Sanoi eihän tämä kaveri ajattele meillä parisuhde ongelmia, huvituin täysin hänhän etsi varattua naista seksiin johon vastasin, lisäsin oleko mustasukkainen kun nuori ja hyvä kroppainen mies. Sanoi ehkä vähän silti halun kokee pitkään fantasioinut, sanoin valitsin juuri hänet iän ja näön perusteella. Mieshän saapui sovitusti olin laittautunut, päälläni minihame ja avonainen toppi, jalassa korkkarit. Nuori mies rennosti pukeutunut kuten nuoret yleensä, halasimme pitkään hän kuiskasi taasen haluatko kyrpää kunnolla, kuiskasin et arvaakkaan miten paljon. Todellakin halusin vierasta ekaa kertaa liittomme aikana, kahvi pöydässä miehen käsi hiveli reisiä koko kahvittelun ajan, pidättelin henkitystäni olin kiihottunut täysin. Miehelleni vinkasin kävisikö kaupassa hakee sauna juomat, sauna oli lämpiämässä valmiiksi. Mieshän lähti siirryimme olo huoneeseen sohvalle, kävimme toistemme kimpuumme suudeltiin ja hyväiltiin toisiamme. Riisuimme toisemme mikä reenattu vartalo mihellä, jalkojen välissä kaunein ja suurin mitä koskaan nähnyt. Molemmat halusimme toisiamme silmittömästi joten aloimme yhtyä sohvalla, ajan taju katosi emme huomanneet mieheni olikin palannut. Saimme yhtä aikaa orgasmin huusin ekaa kertaa silleen, olin hokenut rakas rakas olet ihana. Mieheni riisuuntui runkkasi kaluaan kaveri siirtyi syrjempään, asetuim sohvan päädyn päälle vatsalleni, peppuni hyvim tyrkyllä miehelleni. Hän tykkää tulla takaa nyt pääsi liukkaile josta puhunut, alkoikin naimaan kunnolla kun vieras tarjosi bielä jäykkänä olevaa suuhumi, muista paljoakaan olin jossakin transsi tilassa. Miesten karjunta yhtä sikka tajusin molemmat laukesivat suuni täyttyi spermasta yritin niellä mut osa valui sohvalle. N 41v

        Ymmärsin miehesi tunsi alemmuutta tän nuoren reenatun kehon nähdessään.
        Kiihotuitko kehosta kun riisuit kaverin, entä naidessa kun katselit kireetä vatsaa ja tiukkaa perää miten keinui, puhumattakaan upeesta kyrvästä joka sisässäsi teki temppujaan. T. M 64v

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä taas en usko että sun pääs kestäis nääs veikkaan että noissa yleensä käy niin jot kun mies kokee et olet liian olevinas ni voi haukkua sua huoraksi tai si viimeistään kun hän on kännissä etkä suostu pillua antaan

        Olen ollut kahden miehen kanssa jo 25vuotta eikä olla koskaan riidelty toisesta miehestä.
        Meillä on 1 mies joka kiihoittaa itseään pannessaan minua kutsuu minua pikku huoraksi.
        Olen hänen mukana ollessa kutsunut itseäni teidän kimppa huoraksi joka saa miehelle kovan erektion ja kiimaisen panon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huomaan sua kiinnostaa ja kiihottaa tietää.
        Lauantai aamuna miheni hermostunut, kysyinki oletko muuttanut mielesi. Sanoi eihän tämä kaveri ajattele meillä parisuhde ongelmia, huvituin täysin hänhän etsi varattua naista seksiin johon vastasin, lisäsin oleko mustasukkainen kun nuori ja hyvä kroppainen mies. Sanoi ehkä vähän silti halun kokee pitkään fantasioinut, sanoin valitsin juuri hänet iän ja näön perusteella. Mieshän saapui sovitusti olin laittautunut, päälläni minihame ja avonainen toppi, jalassa korkkarit. Nuori mies rennosti pukeutunut kuten nuoret yleensä, halasimme pitkään hän kuiskasi taasen haluatko kyrpää kunnolla, kuiskasin et arvaakkaan miten paljon. Todellakin halusin vierasta ekaa kertaa liittomme aikana, kahvi pöydässä miehen käsi hiveli reisiä koko kahvittelun ajan, pidättelin henkitystäni olin kiihottunut täysin. Miehelleni vinkasin kävisikö kaupassa hakee sauna juomat, sauna oli lämpiämässä valmiiksi. Mieshän lähti siirryimme olo huoneeseen sohvalle, kävimme toistemme kimpuumme suudeltiin ja hyväiltiin toisiamme. Riisuimme toisemme mikä reenattu vartalo mihellä, jalkojen välissä kaunein ja suurin mitä koskaan nähnyt. Molemmat halusimme toisiamme silmittömästi joten aloimme yhtyä sohvalla, ajan taju katosi emme huomanneet mieheni olikin palannut. Saimme yhtä aikaa orgasmin huusin ekaa kertaa silleen, olin hokenut rakas rakas olet ihana. Mieheni riisuuntui runkkasi kaluaan kaveri siirtyi syrjempään, asetuim sohvan päädyn päälle vatsalleni, peppuni hyvim tyrkyllä miehelleni. Hän tykkää tulla takaa nyt pääsi liukkaile josta puhunut, alkoikin naimaan kunnolla kun vieras tarjosi bielä jäykkänä olevaa suuhumi, muista paljoakaan olin jossakin transsi tilassa. Miesten karjunta yhtä sikka tajusin molemmat laukesivat suuni täyttyi spermasta yritin niellä mut osa valui sohvalle. N 41v

        Varmaan hienoa kokemusta jota kaikki tule saamaan.

    • Anonyymi

      Vaimoltani jäi jännittäminen melkein heti kun vieraamme nuoli vaimon pillun. Vaimo painoi hiuksista vieraamme huulet tiukasti posliinia alapäätä vasten ja vieraamme teki lähituttavuutta vaimoni pyhimmän kanssa.

    • Anonyymi

      Mä tykkään ulkomaalaisista miehistä. Mitenhän saisin sellaista kimppaa. Nyt vain yhtä kerrallaan.

      • Anonyymi

        Joku reissu Marokkoon tai Gambiaan?

    • Anonyymi

      Vaimo vähän innostui jos kokeilis vierasta mutta sanoi ei mikään iso mies kokeilen nuorella. Kerran menntiin lähi kaupunkiin hotelliin oli tapaaminen vaimon siskon kanssa päivällä asuvat pienessä asunnossa otettiin siksi huone.
      Päivä meni mukavasti siskokset joi viiniä ja keskustelivat, otin kamarissa nokoset kun ei puheet kiinnostanut. Lähdettiin taksilla hotelliin kun vaimo oli vähän humalassa.
      Vaimo meni huoneeseen minä menin alakertaan, siellä tapasin nuoren pojan joka odotteli vanhempiaan sille tuli soitto tulevat huommenna kun isälle tuli töitä, poika nauroi nyt on iso huone pelkästään minulle, noustiin sviittiin sanoin sinulle pitää hommata nainen Jukka nauroi se on isompi homma alalkerta on tyhjä.
      Sanoin tunnen yhden naisen näin sen kun tulin tänne meni hissiin, yritän kysyä tiskiltä jos soittasivat sille ja antaisivat puhua sen kanssa.
      Menin huoneeseen vaimo nukkui melkein alasti herättelin veti minut kainaloon kuiskas tule peiton alle, sanoin ei kerkiä kysyi mikä kiire hyväilin vaimoa kuisksin nyt olis nuori ja viriä poika oma huone ja kaikkea vaimo nousi istumaan nännit oli pystyssä minäkö nyt menisin ja naisin vierasta, sanoin älä hermoile nyt olis mahdollisuus muistat mitä puhuttiin, ei ole pakko sanoin tynnen yhden nätin naisen joka voisi alkaa. Vaimo pukeutu sieviin alusvaatteisiin annoin juomaa sanoin et sitten pelkää olen sinun tuttu ja voin liehitellä sinua koskettelin housun päältä ja liiveistä vaimo huokasi tuleekohan tästä mitään.
      Mentiin Jukan luo esittelin Sarin, Jukka katseli ja katsoi minua nyökkäsin, Jukka kaatoi kuohuviiniä nauroi isän pitää ostaa lisää. Mietin miten päästään alkuun kun Jukka oli äkkinäinen. Laitoin musiikkia tanssin vaimon kanssa kuiskasin pidä kaulasta, tanssitin vaimoa lähellä hieroin pyllyä sievästi vaimo kuiskas en minä tiedä mitä tehdä , nostin käsiä rinnoille Sanoin Jukalle eikö olekkin nätit kuiskasin paina kiinni.
      Vaimo innostui keinui kalua vasten ja välillä laittoi päätään kauemmas ja huokaili. Sanoin Jukalle sun vuoro, vaimo laittoi kädet kaulalle ja painui lantiolla kiinni jotain Jukka kuiskutteli vaimo hymyili kun vaimo oli minuun päin näytin suutele vaimo katsoi pitkään sitten irtaantu ja suutelli Jukka oli hölmistynyt vähän mutta alkoi suutelemaan ja kädet hieroi pyllyä ja kädet nouasi rinnoille nousin ja menin vaimon taakse kuiskasin on kuuma ja nostin puseron pois vaimolla oli ohuet liivit avasin ne ja nakkasin sohvalle sanoin Jukalle riisu housut Jukka kyykisty avamaan housuja imin vaimon kaulaa kuiskasin epäiletkö vaimo puisti päätään sasnoin Jukka kaikki pois vaimo oli alasti pidin takaa kiinni sanoin maista Jukka työnsi pään pilluun vaimo kavahti ja pää kääntyi taakse hyväilin rintoja samalla kun Jukka nuoli työnsin vaimon jalkaa leviämmälle työnsin vähän ajan päästä vaimon sohvalle haarat levällään menin sveetin pöydän ääreen otin juomaa Jukka riisui nopeaan laskeutu kontalleen haaroihin ja työntyi sisään vaimo otti kyllä halukkaasti vastaan paineli pyllystä ja nosti jalat korkealle menin viereen kysyin onko hyvä nainen Jukka huokasi ihana kuului kovat pillun äänet vaimo huokasi en tiennyt että näin ihania miehiä Jukka laukesi vaimo kiljui menin heti tilalle imin kaulaa ja kuiskasin oliko hyvä vaimo kuiskas parempi kuin luulin ihanaa saanko koko yön spermat valui lattialle ja läiske oli kova laskin sisään vaimon vavistessa samaan aikaan.

      Ei puettu pesun jälkeen vaatteita vietiin vaimo sänkyyn imettii yhtä aikaa rintoja vaimo hamusi kaluja käteen käännin vaimon päälleni jäi pyllöttämään Jukka oli heti takana ja sisässä nousin alla niin että vaimo pääsi imemään näin kuinka vaimo nautti Jukka tuli taas sisään vaimo konttasi päälle ohjasin kalun sisään sanoin Jukalle työnnä sormi pyllyyn vaimo vähän esteli Jukka työnsi sormen sisään vaimo nai hurjana minua vasten jukalla alkoi seistä näytin sisään Jukka tuli vaimon taakse pidin vaimosta kiinni muutin käsiä niin että levitin pyllyä vaimo kiljui kun kalu painui sisään aika pian alkoi ulista kuiski ihanaa kaksi kerralla vaimo suuteli ja kuiskas ihanaa oli kuin sätkynukke meidän välissä työsin pohjaan ja laukesin Jukka pani takaa annoin kalun olla sisässä Vaimo nousi käsien varaan imin nännejä silloin vaimo sai orgasmin ulisi ja huusi. Pesun jälkeen vaimo sanoi pitää lähteä omaan huoneeseen suuteli molempia ja lähti.
      Jukan kanssa istuttiin kehui oli paras nainen mitä olen tavannut lähtiessä antoi viisi sataa sanoi isällä on rahaa. Omassa huoneessa vaimo ei enää tarvinnut mitään nukkui aamuun. Käytiin aikaisin aamupalalla ja mentiin vaimon siskon luo.
      Tytöt otti taas juomaa en tiedä mitä parvekkeella puhuivat välillä hiljempää välillä lujempaa, kun oltiin lähdössä vaimon sisko Irma lähti mukaan. Naiset meni edellä huoneeseen minä tupakoin alhaalla Jukka tuli ovelle ja moikkas sanoi äiti ei enää tullut isä tuli ja käveli Jukan ohi ja kätteli sanoi kiva kun Jukalla oli puhekaveria.
      Jukka kuiskas onko se nainen vielä täällä sanoin olin näkevinäni tarvitko kuiskas isälle myös..

      • Anonyymi

        Huoneessa Sari oli jo meno päällä Sirkka vielä aloitteli. Sanoin Sarille se eilinen kaveri haluais tavata sinut Sirkka katsoi mikä kaveri sanoin Sarilla oli kiva poika illalla.
        Sari nauroi voin käydä siellä, kuiskas ovella minulle pidä hyvänä.
        Istuttiin Sirkan kanssa ja juotiin hiljakseen Sirkka sitten kysyi mikä se poika oli sanoin kuulema hyvä Sirkka katsoi ja sinä hyväksyit menin viereen ja annoin suukon Sirkka häkeltyi mutta sanoi kiitos suutelin uudelleen ja puristin rinnoista Sirkka huokasi on kyllä aika paksua siirsin käden kalulle, onko Sirkka siveli entä sisko sanoin se saa nyt kahta Sirkan silmät oli isona kahta.
        Kaadoin sirkan sängylle nostin paidan hameen alta ja suutelin vatsaa kun sain liivit esille työnsin ne ylös imin nännejä ja abailin hametta Sirkka vähän esteli työnsin sormet pilluun oli yhtä märkä kuin siskonsa kun haluaa enää ei estellyt naitiin hurjana pidin taukoa halusin pitkään Sirkka katsoi silmiin paneeko ne Saria kahdestaan sanoin melko varmasti haluatko sinä mukaan käänsin Sirkan päälle alkoi heti naimaan maistelin näykkien nännejä kysyi uudestaan Sirkka valui niin että vatsa oli märkä lopussa myöntyi antoi suukon kuiskas ei kai tämän hullummaksi se menis Sirkka nai ja hoputti tule tule kun junttasin syvään laukesin Sirkka ulisi kuin siskonsa, noustiin pesulle suihkussa suudeltiin sanoin ny puetaan.
        Mentii oven taakse Jukka tuli avaamaan sanoin tässä on Sirkka, Jukka kääntyi ja nakkasi pyyhkeen ottakaa juomia, Sirkka katsoi oviaukosta Jukan isä nai Saria tuli viereen kuiskas aika hurjaa notin sievästi Sirkan paitaa ylös Sirkka huokasi ei kai otin paidan pois ja avasin hametta sanoin nouse Sirkka melkein tärisi laskin housut pois ja kävelytin huoneeseen Jukka katsoi Sirkkaa kun samalla Sari imi sen kalua isän naidessa takaa työnsin Sirkkaa sänkyyn Jukka otti heti käsittelyyn levitti jalat ja työntyi sisään näin kuinka molemmat antoi halukkaana menin olohuoneeseen ja otin juomaa kesti aika pitkään kun Jukan isä tuli sanoi kiitos sulle istuttiin ja kohta muutkin tuli Sari istui Jukan isän syliin ja Sirkka Jukan syliin, sanoin mene alas baariin.
        Istuin baarissa ja meni omaan huoneeseen meni noin tunti kun naiset tuli, molemmat hymyili ja riisui itsensä ja minut molemmat imi nänniäni ja Sirkka laskeutu alemmas imemään kovana olevaa kalua Sari kuiskas oli muuten kivaa ja saatiin tonni se iskä on rikas kuulema.
        Sari veti siskonsa minun päälle meni taakse ja ohjasi kalua sisään hyväili koko ajan siskonsa pillun huulia Sirkka tuli nopeaan Sari vain paineli siskonsa pyllyä naikaa ja katseli tunsin kuinka nosteli limoja pyllylle ja työnsi sormen pyllyyn Sirkka kiljui Sari littoi kaksi sormeaa ja runkkasi kovaatyönsi sikoaan ylemmäs kalu ponnahti pois työnsi Sirkan jalkoja koukkuun ja ohjasi kalua pyllyyn Sirkka esteli kun sain aukolle työnnin voimakkaasti Sari tuli viereen ja hieroi siskonsa pillua Sirkka oli taivaissa antoi panna vapaasti kohta tuli toinen orgasmi silloin laskin sisään Sirkka painoi lujasti kalua sisään. Sari nousi sanoi olkaa siinä ja toi paperia.

        Olin tyttöjen keskellä molemmat oli kanalossa, Sari kysyi siskoltaan oliko hyvä ilta Sirkka nauroi parempi kuin hyvä nyt pitäis olla hymyilemättä kun menee kotia pitää sanoa viinistä tuli paha olo saan olla rauhassa.
        Kun Sirkka lähti makoiltiin Sari anoi olihan erilainen viikonloppu. Kysyin miten Sirkka innostui ja lähti Sari hymyili kerroin vähän mutta kun humaltu niin lähti, miten sait sen huoneeseen hymyilin Sari kopsautti nyrkillä sinä nait sitä kerro.
        Ensin otettiin vähän kerroin mihin menit oli vähän ihmeissään, kaadoin sen vähän väkisin sängylle ja riisuin rinnat ja imin niitä samalla avasin hametta kun otin väkisin housut pois ja nuolin antautu heti on muuten yhtä märkä kuin sinä Sari kysyi oliko hyvä pillu?
        Kerroin että antoi halukkaana ja siinä samalla houkuttelin sun luo se suorastaan valui kun kerroin saat kahta uhtä aikaa loput tiedät.

        Kotona Sari sanoi illalla muutaman päivän päästä halutta kunnolla kun rakasteltiin oli ihan erilaista molemmilla tosi kivaa ja avointa. Sitten meni kuukausia Sari kysyi haluanko tavata Sirkan meillä oli puhetta kun soiteltiin, katsoin Saria noooh entä sinä, tuli sohvalle kainaloon kuiaskas minä käyn tienaamassa, kysyin miksi Sari katsoi se oli niin erilaista ja jännittävää ei tämä tule tavaksi, sano sinä. Annoin odotella puhuin kaikkea muuta Sirkan tapaaminen sai kyllä veren kiertämään, Sari kosketti housua nousi ylemmäs, sinä kin haluat sanoin haluan hulluna.
        Sari hyppäsi kaulaan suukotti voi kulta onko tämä oikein koskettelin sievästi Sari kuiskas olet viimmeinen ja juoksi sänkyyn ja riisuuntu rakaastelu oli kihkeää heti.

        Sari lhti sitten reilun viikon päästä perjantaina ja Sirkka tuli myömemmin. Istuttiin normaalisti otettiin kuohuvaa Sirkka kysyi miksi kuohuvaa sanoin sinun takia, Sirkka nousi ja sulki makuhuoneen oven, kun tuli päällä oli musta pitsinen asu katsoi ovella seisovaa vartaloa nousin ja riisuin pikku housuilleni. Sirkka tuli syliin kuiskas ota minut.

    • Anonyymi

      Ai oma mies ei enään saa kiihottumaan ja mies ei halua sua menettää ni mielummin jakaa sut jonkun toisen kanssa onko miehelläsi johdotuksessa vikaa vaikka mitä sanotte ni tuollainen suhde ei ole toimiva millään tapaa ollaan yhdessä kun pelätään olla yksin mu onnea mahtaa se tuntua niin ihanalta kun tiedätte ettei kumpikaan arvosta toista vähääkään

    • Anonyymi

      Oletko Sysmästä ?

    • Anonyymi

      Meillä oli mieheni paras ja pitkäaikaisin kaveri käymässä ja saunomassa.
      Satuin kuulemaan vahingossa miesten keskustelun minusta keväällä 2020.
      Mieheni kysyi kaveriltaan mitä hän ajattelee kun toiset aviopareista ottavat jopa toisen miehen vaimoa kimpassa panemaan?
      Kaverinsa keroi että olisi mielenkiintoista kokeilla joskus kimpassa panna jotain naista.
      Mieheni kysyi mitä vieraamme tykkäisi jos yritetään Seijaa houkutella mukaan joku kerta.
      Vieraamme kehui minua haluttavan ja kiihoittavan näköiseksi miehelleni ja sanoi haluavansa mukaan jos minua pantaisiin kimpassa.
      Miehet päättivät kokeilla houkutella minut kimppanaiseksi meidän perikunnan mökille kolmen viikon päästä koska vieraallamme seuraava vapaa viikonloppu olisi tuolloin.
      Illalla kun jäimme mieheni kanssa kaksin hän alkoi puhua että mökille pitäisi mennä katsomaan pitäisikö tehdä siivousta ja paikkojen kunnostusta.
      Mieheni kertoi että hänelle sopisi kolmen viikon päästä, kysyi onko minulla jotain suunnitelmia tuolloin?
      Kerroin olevani vapaa tuolloin eikä ole suunnitelmia.
      Tuosta keskustelusta meni noin viikko niin mieheni kysyi haittaako minua jos kaveri tulee mukaan auttamaan jos siellä on jotain töitä muuten lähtisi kalastelemaan.
      Kerroin ettei minua häiritse jos hän lähtee mukaan.
      Mieheni ajatus lähti ehkä valloilleen koska oli niin kiihkeästi sängyssä, odotin koko illan että kysyisi minua kimppaan mukaan olisin suostunut samantien eikä olisi tarvinnut odottaa mökille menoa.
      Lopulta lähdimme mökille.
      Olin ostellut seksikkäitä asusteita ja todella pienet pikinit.
      Illalla lämmitettiin sauna ja miehet pyysi minua mukaan ja lupasin tulla.
      Menin miesten jälkeen saunaan pikinit päällä ja miehet olivat selvästi pettyneetja pyysivät minuakin tasapuolisuuden nimissä riisumaan pikinit joten riisuin ne.
      Olin miesten tutkinnan alla ja mieheni yritti puhua minulle mutta sanat tarttui kurkkuun eikä saanut oikein kysyttyä mitä haluaa.
      Illalla vaihdoin itselleni yöasun miesten nähden toki olin selin heihin nähden.
      Kysyin mihin petaan kaverille pedin silloin mieheni sanoi että minä saan nukkua miesten keskellä.
      Kysyin mitä teillä on mielessä?
      Mieheni kertoi minkä olin jo kolme viikkoa tiennyt että he haluaisivat kokeilla kimppaseksiä minun kanssa.
      Kerroin kuulleeni jo kolmeviikkoa sitten teidän halusta panna kimpassa minua.
      Hämmennys oli suuri ja vielä suurempi kun riisuin yöasuni ja sanoin olevani valmis teidän kimppanaiseksi.
      Ei kestänyt kauaa kun miehet tuli sänkyyn ja vieras oli melkein heti nuolemassa pillua oman miehen keskittyessä rintoihin ja suutelemiseen.
      Nyt miehet ovat molemmat kanssani tosi usein ja olen kuin olisin aviossa kahden miehen kanssa.

    Ketjusta on poistettu 36 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1453
    2. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      68
      1269
    3. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      25
      1248
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      215
      1134
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1076
    6. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      224
      1002
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      317
      999
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      939
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      905
    10. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      73
      899
    Aihe