Tässä melko uutena asukkaana parin vuoden kokemuksella olen ihmetellyt kaupungin ihmeitä. Ensinnäkin veneitä on lojumassa rannoilla siis laitureissa pitkin kesää ja näillä ajellaan muutamia kertoja kesässä.! Tulee mieleen näyttämisen haluko on ihmisillä jonkun paatin omistajana, jota ei käytetä kun muutama kerta. Sama olo tulee kesätorilla tai torilla yleensäkin . Sinne kurvailee kilpapyörän esittelijöitä pieni lauma. Olen käsittänt että treenauspaikka on jossakin muualla kuin torilla. No onhan se pyörä saatava näytille.!
Sitten olen kävellyt Apianrannan kävelykatua ja ihmetellyt kieltomerkkejä oikaisuita pihojen läpi ei sallita ja helvetimoisia kieltomerkkeja on ja parhaat leirinvartijat on aitoja pystyttelemässä kuin sakemannit aikoinaan. Varjele luoja vielä niitä rivitalosuunnitelmia sinne pälkäneentielle päin. Eihän sitä rantareittiä kohta saa muut käyttää kun näitä kyttäreitä alkaa olemaan kun gestapon aikoina.
Joten ei täällä viihdy kuin 50 vuotta sitten muuttaneet entisaikojen ihannoijat. Ei tämä enää ole kehittynyt 20 vuoteen.
Valkeakoski muuttajan silmin.!
8
1542
Vastaukset 8
- Anonyymi
Sinulla ei tule olemaan helppoa missään, kerjäät itsellesi ongelmia tuolla asenteella.
Vaivaat turhaan päätäsi muiden asioilla ja haluat vielä tunkeutua yksityisalueille, keskity elämään omaa elämääsi, anna muiden elää omaansa. - Anonyymi
Muuta takaisin sinne mistä tulitkin vai menikö sielläkin "sukset sekaisin" ihmisten kanssa?
- Anonyymi
Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa. Vanhat teollisuuspaikat on yleensä jääneet jälkeen kehityksestä! Näin täällä tehdään kun on 50 vuotta samaa tehty eikä ole huomattu että maailma ympärillä muuttuu. Omahyväisiä löytyy näiltä vanhoilta twollisuuspaikkakunnilta. Ja vielä haalitaan väkeä kun entisetkin lähtee.Jos 200 lähtee joka vuosi niin jotainhan se kertoo!!!
- Anonyymi
Se on tämä "koski" natsismin ja stalinismin" kehto.
- Anonyymi
Joko kokoomuslaiset myi sähköyhtiön!!!????
- Anonyymi
Taitaa kaupoista loppua kynttilät kohta.
- Anonyymi
Ja urheilualueelle rakennetaan pienen piirin käyttöön jos jonkinlaista rakennusta. Koripallokenttä on tyhjän panttina siellä. Pari poikaa siellä kesällä heitteli. Mikähän järki senkin rakentamisessa oli. Sekin kyllä kymppitonnin maksoi. Nyt kenttä odottelee seuraavaa kesää. Kliffaa hei.
- Anonyymi
Kyllä se koripallokenttä hyvin saa valoa keskellä talvea!!! Kyllä on rahaa höpöinvestointeihin. Samalla suunnalla lenkkireiteillä ei saada edes palanutta lamppua vaihdettua pariin vuoteen ja aina sammuu lamppuja. Mutta tyhjä luminen koripallokenttä se oikein kirkkaiden valojen loisteissa paistaa. Kukahan rahahanan vartija senkin on rakentanut. On rahaa tyhjänpäiväisyysiin. Vai pitääkö jokaiselle puolueelle ja sen kannattajille oma JukuJuku maa sinne urheilualuelle tehdä. Hei herätys pahvit.!!!!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1761622
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.106842En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203618- 131594
- 48556
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50538- 37526
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo67520Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510