Miksi narsisti ei häpeä käytöstään?

Anonyymi

Vaikka moni tekee sitä, koska hänen käytös on todella häpeällistä ja hänet nähdään aivan toisessa kuvassa kun hän itse luulee. Miksi he eivät häpeä toimintaa? Kaaosta ympärillään, huutamista, valehtelua, rumaa, tosi rumaa kiukuttelua, haukkumista. Miksi heillä ei ole häpyä ollenkaan? Moni karttaa juuri siksi heitä, kun sivullisetkin saavat hävetä, vaikka ei kait tuollaisia pitäisi hävetä. Itsehän siinä on sokea ihminen. Ihmeellinen on ihmis mieli.

9

409

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miksi et itse häpeä käytöstäsi? Sama syy häpeämättömyyteen on narsistilla.

      Kaikki huonokäytöksiset muuten eivät ole narsisteja vaan useimmiten vain huonosti kasvatettuja tai peräti kasvattamattomia.

      • Anonyymi

        Kyllä suurin osa suomalaisista narsistisia piirteitä omaavista ihmisisät on peruskoulun käyneet, ja ihan perus kasvatuksen saaneet.

        Omissa piireissäni olen yllättävän vähän törmännyt umpinarsisteihin, mutta yllättävään moneen muuhun mielenterveysongelmaan liittyy tuhti annos niitä narsistisia piirteitä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä suurin osa suomalaisista narsistisia piirteitä omaavista ihmisisät on peruskoulun käyneet, ja ihan perus kasvatuksen saaneet.

        Omissa piireissäni olen yllättävän vähän törmännyt umpinarsisteihin, mutta yllättävään moneen muuhun mielenterveysongelmaan liittyy tuhti annos niitä narsistisia piirteitä.

        Tämä on hyvä muistaa, ettei ole niin mustavalkoista. Selvien tapausten lisäksi on paljon niitä joilla on jotain narsistisia piirteitä. Teot ratkaiskoot. Diagnoosilla ei ole väliä vaan jos henkilö käyttäytyy huonosti ja on jotain outoa kuvioissa, luottakaa vaistoonne ja pitäkää etäisyyttä. Erityisesti suojatkaa kotianne ja lähipiiriä.

        Kaikki tapaamani narsistit ovat olleet oudon uteliaita, esim kotiin tunkemassa kutsumatta, testailee muka vahingossa miten saisi luottamuksen, haluaisi ulkopuolisena työkaverin sukujuhliin johon tulee vain sukulaisia, silmät kiiluen käy hautajaisissa katsomassa miten ihmiset tuntee tunteita, ja voisiko jotenkin iskeä ja vaikka jättää kiitollisuudenvelkaan, valon enkelinä esittää auttajaa. Pokkana tutkii pöydällä olevia puhelimia. Pahuus on pahuutta oli sitä paskaläjässä 95 prosenttia tai 100.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä suurin osa suomalaisista narsistisia piirteitä omaavista ihmisisät on peruskoulun käyneet, ja ihan perus kasvatuksen saaneet.

        Omissa piireissäni olen yllättävän vähän törmännyt umpinarsisteihin, mutta yllättävään moneen muuhun mielenterveysongelmaan liittyy tuhti annos niitä narsistisia piirteitä.

        Narsistihan ei myönnä että hänessä olisi mitään mielenterveys tai muuta ongelmaa. Muissa hän kyllä näkee hulluutta. "Sä olet aivan sekaisin" on narsistin vakiolause.
        Esim bipolaarihäiriön maniavaihe on narsistinen, mutta toisin kuin narsismi, maniavaiheet menee ohi.


    • Anonyymi

      Narsisti ei kai pysty tuntemaan häpeää. Korjatkaa jos olen väärässä.
      Todellakin narsisti ei häpeä eikä kaihda mitään keinoja tantereellaan. Narsistin hyökkäyksen kohteena oleva saa niskaansa niin kohtuutonta kuraa ettei sitä edes voi tajuta. Itse kokenut yli vuoden helvetin.
      Mustamaalaus ystävilleni jonka teki niin, että kertoi meileissä minun tehneen juttuja jotka itseasiassa hän teki minulle suvteemme aikana. Lisäksi uhkailua ja kiristystä minulle.
      Olin pari vuotta suhteessa hänen kanssaan ja koin kaikki mahdolliset valheet, pettämiset, hyväksikäytön rahallisesti. Joulujen pilaamiset mykkäkouluilla. Yhtenä yönä ei tullut kotiin yöksi ja aamulla tullessaan tempaisi puhelimen kädestäni ja sylki päälleni. Kaiken teaterin ja paskan jälkeen kun sain vihdoin voimaa lähteä alkoi hän sotimaan ja tuhoamaan minua kaikella mahdollisella. On ne sellasia ettei ne häpeää osaa tuntea.
      Jostain luin että julkinen nöyryytys on ainoa mikä saa heidät tuntemaan häpeää

    • Anonyymi

      Narsistin suurin pelko on häpeä. Pelko on niin suuri, että hän kieltää kaiken itseensä liittyvät häpeälliset asiat. Narsistin elämässä on ihan hirveän paljon häpeällisiä asioita, alkaen tavallisuudesta.

      Kuulostaa hullulta, mutta niin se vaan on. Narsistin elämä pyörii häpeän ympärillä , sen kieltämisen ympärillä. Häpeä siirretään muiden kannettavaksi projisoimalla omaa häpeää, nolaamalla, alentamalla, häpäisemällä. Kun voi keskittyä toisen nolouteen, omaansa ei tarvitse ajatella.

      Narsistin häpeän pelko on siis niin järjettömän suuri, että hän kieltää ja kiertää asian kaikin keinoin. Henkensä edestä. Siksi vaikuttaa kuin hän ei häpeäsi. Hänellä ei ole itsetuntoa millä käsitellä häpeää, tai edes tavallisuutta.

      Psykopaatti ei häpeä.

    • Anonyymi

      Hehän nauttivat kun saavat kaaosta aikaan. Tekevät pahaa kun eivät hyvään kykene.
      Itsereflektion, itsekritiikin puute tekee mitättömäksi ja siten kehityskelvottomaksi. Eivät he kestäisi, ei murto-osaakaan jos tajuaisivat kuinka huonoja ovat.

    • Anonyymi

      Olen huomannut, että tuttu narsisti luulee, että hän on kaiken keskellä maailman napa, vaikka hänellä ei ole ketään enää edes lähellä. Eivät siis ymmärrä oikein mitään. Ja häpeää eivät näy tuntevan mistään mitä tekevät.

    • Anonyymi

      Ei ymmärrä hävetä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      86
      2014
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      56
      1220
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1157
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1117
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1049
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      186
      1013
    7. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      975
    8. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      968
    9. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      94
      959
    10. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      952
    Aihe