Joka menneitä muistelee!!!

Anonyymi

Kansan suussa jo ilmeisen kauan sitten syntynyt ja elänyt viisaus sanoo, joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään. En kuitenkaan halua mitään tikkupiikkiä silmään nyt enkä myöhemminkään. Minä tyydyn flunssapiikin ja kolmannen koronaruiskeen odotteluun ja ottoon sitten aikanaan.
Tikuista ja piikeistä huolimatta muistui mieleeni näin Nobelin rauhanpalkintopäivänä vuodentakainen tapahtuma, jossa eduskunnassamme vaikuttava edustajamme Sanna Antikainen teki henkilöhistoriallisesti merkittävän aloitteen, jossa hän esitti, että USA:n silloiselle presidentille Ronald Trumpille myönnettäisiin po palkinto, koska hän ei ole aloittanut kaudellaan yhtäkään sotaa. No huti tuli, eikä tietenkään suotta. Totuus lienee sekin, ettei S. A. ollut yksin aloitteen takana, vaan mukana oli muitakin "trumppilaisia".
Nyt ei kuulunut mitään ehdotuksia vuodentakaiselta sunnalta. On kysyttävä, miksi, miksi? Ehkäpä ensi vuonna nimiä löytyy?

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kiitos nainen

        Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
        Tunteet
        12
        3620
      2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

        Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
        Maailman menoa
        70
        1915
      3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

        Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
        Maailman menoa
        542
        1588
      4. Kirjoita yhdellä sanalla

        Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
        Ikävä
        81
        1204
      5. Olet hyvin erilainen

        Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
        Ikävä
        64
        1027
      6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

        on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
        Ikävä
        33
        978
      7. Hyödyt Suomelle???

        Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
        Maailman menoa
        214
        888
      8. Hyvää Joulua mies!

        Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
        Ikävä
        60
        843
      9. Hyvää talvipäivänseisausta

        Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
        Ikävä
        171
        834
      10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

        Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
        Suomalaiset julkkikset
        3
        768
      Aihe