Rukoilemme maailman puolesta

Anonyymi

Joh. 16:22. Niin on myös teillä nyt murhe; mutta minä olen taas näkevä teidät, ja teidän sydämenne on iloitseva.

Tämän uskominen se vasta taito olisi! On totta, että jokainen Kristusta tunnustava on hengen ja tavaran suhteen vaarassa, vaikka muut elävätkin kaikessa rauhassa. Mutta jos tarkkaisimme sitä, mikä meitä odottaa, toki iloitsisimme ja pikemminkin surkuttelisimme maailma parkaa. Sillä mitäpä tuosta, vaikka he mitä hirmuisimmin meitä halveksivatkin.
Mehän emme kuitenkaan voi mitään kadottaa. Jos nyt jotakin menetämme, niin vain selässä kantamamme repun, siis vain kuoren. Ytimen eli sisällön me joka tapauksessa säilytämme ja saamme runsaan korvauksen siitä mitä tänne jätämme.
Toisilla sitä vastoin on vain kuori vähän aikaa. He ovat jo kadottaneet ytimen eli sisällön ja lopulta heidän on luovuttava repustakin ja he jäävät aivan alastomiksi, tyhjiksi. Silloin kaikki muuttuu. Niillä, joilla nyt on yltä kyllin, ei silloin ole mitään. Kun me hetken ajan kärsimme ahdistusta ja vaivaa, noiden toisten on kärsittävä iankaikkisesti hätää ja tuskaa.
Voiko siis olla suurempaa onnettomuutta kuin on se sokeus ja evankeliumin halveksiminen, jolla tämän ajan ihmisiä on rangaistu.
Haluamme rukoilla maailman puolesta, että se autettaisiin näin kauheasta surkeudesta pelastuksen tielle.

12

70

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • He olivat näkevä taas Jeesuksen, ja ovat saaneet iloita. Niin varmaan kävi.

      • Siis Jeesus oli näkevä heidät. Ja siitä he iloitsevat. Ei että he näkevät Jeesuksen


      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Siis Jeesus oli näkevä heidät. Ja siitä he iloitsevat. Ei että he näkevät Jeesuksen

        Mässäys Iienee sinulla verissä🤔


      • Anonyymi

        Lienet itse joku homppeli?


    • Anonyymi

      Jeesus ei rukoillut eikä kehoittanut rukoilemaan maailman puolesta vaan Hänen omiensa puolesta.
      Miksi ja mitä jumalattomien puolesta pitäisi rukoilla?

      • Totta, aloitus on törkeästi valheellinen. Ilmeisesti joku liberaali puikoissa 😏

        Johanneksen evankeliumi 17: 9–
        Jeesus sanoi: "Minä rukoilen heidän puolestaan.
        Maailman puolesta minä en rukoile, vaan niiden, jotka sinä olet minulle antanut,
        koska he kuuluvat sinulle.
        Kaikki, mikä on minun, on sinun, ja mikä on sinun, on minun, ja minun kirkkauteni on tullut julki heissä.
        Minä en enää ole maailmassa, mutta he jäävät maailmaan, kun tulen luoksesi.
        Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä.


      • Anonyymi

        Rukoilkaa minka puolesta haluatte. Luterilaiset luulevat olevansa oikeassa. Raamatussa sanotaan, ei pida rakastaa maailmaa. Jumala silti rakasti maailmaa. Miksi etsitte toisten mielupiteista virheita. Etten ole itsekaan aina oikeassa. Oletko pakana joka kiellat sanomasta pastoria isaksi, taputtamasta pastorin puheelle jne.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rukoilkaa minka puolesta haluatte. Luterilaiset luulevat olevansa oikeassa. Raamatussa sanotaan, ei pida rakastaa maailmaa. Jumala silti rakasti maailmaa. Miksi etsitte toisten mielupiteista virheita. Etten ole itsekaan aina oikeassa. Oletko pakana joka kiellat sanomasta pastoria isaksi, taputtamasta pastorin puheelle jne.

        Jumala ei rakasta maailman tekoja eikä syntiä. Älä siis tuudittaudu, että vältät helvetin uskottelemalla Jumalan rakastavan syntejäsi.


      • Anonyymi

        Hyvana ihmisena voisit rukoilla jumalattomien sielun puolesta. Mummo toivoi mm. Kainuuseen heratysta , Ei tainnut tulla sellaista. Lopun ajan ennustuksissa mainitaan ettei ihmiset kaanny uskoon lopun aikoina jne.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvana ihmisena voisit rukoilla jumalattomien sielun puolesta. Mummo toivoi mm. Kainuuseen heratysta , Ei tainnut tulla sellaista. Lopun ajan ennustuksissa mainitaan ettei ihmiset kaanny uskoon lopun aikoina jne.

        Voit ihan vapaasti rukoilla mutta et pelasta sillä ketään.


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      143
      965
    2. Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.

      Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      897
    3. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      108
      865
    4. Mitä kuvittelet kaivattusi tekevän

      Arkena tai viikonloppuna? Mitä itse teet samaan aikaan?
      Ikävä
      62
      782
    5. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      60
      665
    6. Hyvää yötä

      Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!
      Ikävä
      27
      632
    7. Missähän pöytäkirja viipyy, taas?

      Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett
      Kemijärvi
      44
      535
    8. Martina sai ylinopeussakon

      Saiko sakkoa Porsche-merkkisellä autolla?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      155
      521
    9. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      507
    10. 42
      499
    Aihe