Liikenneonnettomuus sattui Sotkamon ja Kuhmon välisellä tiellä Sotkamossa lähellä Ontojokea lauantaina noin klo 9. Osallisena onnettomuudessa ovat henkilöauto ja kuorma-auto. Tapahtumapaikalla on järjestetty liikenteenohjaus ja liikenne-este poistuu poliisin mukaan iltapäivän aikana.
Tässä vaiheessa poliisi jatkaa asian tutkintaa epäiltynä törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä kuolemansyyn selvittämisenä.
Poliisin johtokeskus ei tiedota asiasta enempää.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
Uutisestä käy epäileväisille Tuomaille kirkkaasti selville se, mistä media saat tietonsa onnettomuus uutisista, eli poliisilta tietenkin. Miten poliisi voi tutkintaa jatkaa sen jälkeen kun on poistunut onnettomuuspaikalta ? Maalaisjärki kyllä sanoo, että kyllä ne tutkimukset on tehty jo siellä paikan päällä, sillä sen jälkeen, kun tie on raivattu ja siistitty, siellä ei voi tutkia enää mitään. Poliisille on siis selvinnyt, että siellä on aiheutunut onnettomuus, eikä pelkkä vaarantaminen sekä kuolema, jonka syyn selvittää kyllä patologi, joten se ei kuulu poliisin toimenkuvaan. Poliisi laatii raportin, jossa ei varmuudella lue, että me epäilemme sitä sun tätä, vaan kyllä raportissa on selvät sävelet, kuka teki ja mitä teki. Meille tyhmille lukijoille sen sijaan kerrotaan niukasti ja epäillään mantraa käyttäen, jonka tarkoitus on kunnioittaa vahingon aiheuttanutta tekijää, jottei hänelle tulisi paha mieli. Mutta selväksi kai tuli nyt kaikille, mistä media saa tietonsa näihin löperöihin liikenneonnettomuus juttuihin eli >Poliisin johtokeskus ei tiedota asiasta enempää<
Torso onnettomuus uutinen
Anonyymi
2
148
Vastaukset
- Anonyymi
Mitäpä sillä johtokeskuksella olisi tiedotettavaa tutkimusten kesken ollessa?
Media sitten aikanaan, tietolähteisiinsä nojaten kertoo, mistä ketäkin on syytä epäillä.
Ei tämä niin eriskummallista voi olla, vaikka asiat vähän vinksallaan yliskamarissa olisi, kuten tapauksessasi on syytä epäillä asin olevan.- Anonyymi
😜😜😜😜😜
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san551820- 531162
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621147Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661107Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731039Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182980Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58955Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153952- 92911
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu114898