Demarit on näemmä aloittanut pääministerin baarikierroksia tukeakseen tällaisen disinformaatiokampanjan siitä, että korona on ohi. Samaan aikaan, kun sairaaloista kuuluu huolestuneita ääniä, kun tehohoitopaikat uhkaavat loppua.
Viittaan Helsingin apulaispormestarin Nazima Razmyarin (sd) ja presidentti Tarja Halosen (sd) sunnuntaina laatimiin Twitter-kirjoituksiin. Razmyar mainosti Twitterissä Helsingin Uutisiin kirjoittamaansa kolumnia, jonka otsikkona on, että ”täytyy uskoa, että pahin on ohitse.”
– Viimeiset puolitoista vuotta on pitänyt sisällään pelkoa ja epävarmuutta. On kyllästymiseen asti puhuttu koronasta: tautitapauksista, sairaalahoidon kapasiteetista, rajoituksista ja lopulta onneksi myös rokotuksista. Niiden myötä on tullut aika ”elää eikä pelätä”, Vilkkumaata lainatakseni, Razmyar kirjoittaa Helsingin Uutisissa.
Halonen puolestaan kirjoitti Twitteriin, että ”korona alkaa olla ohi”.
Korona pahimmallaan tulosten valossa
10
128
Vastaukset 10
- Anonyymi
Kyllä, valekorona ON OHI!!!!!!
- Anonyymi
Helsingin Sanomien mielipidetiedustelun mukaan 63 prosenttia kansasta on tyytyväisiä Marinin koronatoimiin.. Tyytyväisten osuus on viime aikoina kasvanut. Perskokkareiden joukossa on eniten tyytymättömiä, mutta senhän arvasi.
- Anonyymi
Eikai Marin ole mitään tehnyt koronan eteen, haittaa vain "maskeja ei kannata käyttää" yms. Miten siitä voi edes galluppia tehdä.
- Anonyymi
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/fca35691-4d18-40ce-8e7a-ae9ebb11911a
Totuushan on, että rokottamattomat levittävät tautia toisiinsa ja varmasti myös deltavirus tarttuu jo pitkäaikaissairaisiin, helpommin. On aivan naurettavaa persuhölmöläisten kuten median maalittaa täällä ministereitä ja demareita tai ihan mitä tähansa, kun juuri nuo ihmiset, joiden pitäisi olla ensimmäisenä rokotusjonossa, laistavat rokottamisen.
Pitäähän sitä jotain maalittamista olla päivittäin...medialla...gallupia pukkaa kohta.
10.10.2021 Thaimaa 10840 koronatartuntaa ja 84 kuollutta (27.9-10.10 149000 koronatartuntaa), todelliset luvut kaksin-kolminkertaiset. Ettäkö missä olikaan tarttunut tuo ärhäkästi leviävä deltakoronavariantti? - Anonyymi
Marin ole tehnyt mitään koronan hyväksi, haittaa vain " maskeja ei kannata käyttää" lausunnoillaan. Sitten tulee kolostaan kun kun korona laski, että minä sen tein, se ei pidä paikkaansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marin ole tehnyt mitään koronan hyväksi, haittaa vain " maskeja ei kannata käyttää" lausunnoillaan. Sitten tulee kolostaan kun kun korona laski, että minä sen tein, se ei pidä paikkaansa.
Kukahan maata johti koronan alkaessa? Kyllä se oli pääministeri, joka pani monet prosessit liikkeelle. Kukin taho teki sitten oman osuutensa. Suomalaisista 63 prosenttia on sitä mieltä, että Marin hoiti koronatoimia hyvin tai erittäin hyvin. Kyllä kansa tietää paremmin kuin mamman peräkammarissa pötköttävä persu. Ja myös kansainväliset vertailut osoittavat samaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marin ole tehnyt mitään koronan hyväksi, haittaa vain " maskeja ei kannata käyttää" lausunnoillaan. Sitten tulee kolostaan kun kun korona laski, että minä sen tein, se ei pidä paikkaansa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d3dcec38-b155-488f-a16f-d66891b3bc1c
Onhan se toki niin, että jos sulla on "paskahätä", niin pitääkö pääministerin kertoa sulle, mitä sun pitää tehdä. Saat kuule aina ihan itse päättää laitatko maskin ja peset kädet tai sitten vastustat kaikkia. Jos tämä koronan hallinta olisi ollut juuri sinunlaisten vastuun alla, et vainajana kirjoittelisi täällä mitään , persupoloinen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d3dcec38-b155-488f-a16f-d66891b3bc1c
Onhan se toki niin, että jos sulla on "paskahätä", niin pitääkö pääministerin kertoa sulle, mitä sun pitää tehdä. Saat kuule aina ihan itse päättää laitatko maskin ja peset kädet tai sitten vastustat kaikkia. Jos tämä koronan hallinta olisi ollut juuri sinunlaisten vastuun alla, et vainajana kirjoittelisi täällä mitään , persupoloinenJuuri sanot että Sanna hoiti, nytkö ei hoidakkaan punikki -äpärä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri sanot että Sanna hoiti, nytkö ei hoidakkaan punikki -äpärä.
Purra ei hoida osuuttaan, kun hän ei vetoa rokotevastaisiin persuihin rokotteen ottamiseksi. Rokottamattomat vievät tehohoitopaikkoja muilta sairailta sekä liikenne- ym. onnettomuuksiin joutuvilta.
- Anonyymi
Niin, ministeri Saarikon Eduskunnassa sanoman mukaan korona on "ohi vuoden 2022lopussa". (UMV-yotube lausunto)
Ja koronaa ei ole siis 1.1.2023! Korona on poliittinen. Tai sitten ennustajaeukkojen käsissä.
Yle uuisoi Brasilian kornakuolemat, yli 600 00 (kuusisataa tuhatta) Brasialaisia on
202 000 000 miljoonaa joten 10% kansasta 20 200 000 ja 1 % kansasta on 2 200
000 ruhatta joten kuoleisuus on n. 0,33 %.
Entäs India, siellä kuolee 27 000 joka päivä 1,3 miljardin väestöstä ja koronakulemia on n. 4 000 tuhatta. Muu kuoleiluus on vajaa kymmenen miljoona vuodessa ja koronakuolleisuus on alle 1,5 miljoonaa (on ollut) vuodessa eli jotain 0,8 % vuodessa mutta sekin on saatu Ivermektiinin avulla laskemaan.
Ylen uutinen on hallituksen ja politiikkojen propakandaa ja pelottelua Brasilian osalta ja Indiaa ei ole enää mainnittu ollenkaan. Johtuen koronan tuhaduttamisesta.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.311226Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke581015Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63943- 54883
- 51771
- 65758
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍81706Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le38678- 82672
Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su30615
