Jumalan sana on kestävä auktoriteetti

Yhteiskunnan toimivuuden, turvallisuuden ja hyvän järjestyksen pohjana ovat yhdessä sovittu vallanjako ja siihen liittyvät auktoriteetit. Auktoriteetilla tarkoitetaan vaikutusvaltaa tai arvovaltaa, usein henkilöön, järjestelmään tai asiaan liittyen. Tarjolla on monenlaisia auktoriteetteja, hyviä ja huonoja. Raamattu on kristityn elämässä pysyvä auktoriteetti niin uskon kuin elämänkin kysymyksissä.

Auktoriteetteja tarvitaan pienessä ja suuressa mittakaavassa. Koululuokassa oppivat tarvitsevat opettajaa oppiakseen, mutta järjestyksen vuoksi myös hänen auktoriteettiaan. Vanhempi asettaa lapselleen rajoja, koska ne suojelevat häntä. Opasteet, määräykset ja kiellot takaavat puolestaan teillä sujuvan liikenteen. Orkesteri soi kauniisti yhdessä, kun se seuraa johtajaansa, auktoriteettiaan.

Tällä hetkellä yhteiskuntassa puhuttaa lain noudattamisen ja mielipiteiden ilmaisemisen suhde. Kysytään, missä määrin lakeja tulee noudattaa tai voiko oikeaksi kokemansa asian vuoksi jättää lakia noudattamatta.

Jumalan sana opettaa noudattamaan lakia, kunnioittamaan esivaltaa ja toimimaan maltillisesti. Raamattu kertoo kyllä tapauksista, joissa esivallan, esimerkiksi kuninkaan, yksittäinen määräys on jätetty noudattamatta. Daniel ei suostunut epäjumalanpalvelukseen, ja hänet heitettiin leijonien luolaan. Katosiko Danielilta esivallan kunnioitus? Jumalan pelastaman Danielin ensimmäiset sanat leijonien luolasta ovat puhuttelevat: ”Ikuisesti eläköön kuningas!” (Dan. 6:21.)

Jumalan sanan auktoriteettiasema on viimeisten vuosien aikana kiistetty vahvasti. Synnissä elävä ihminen ei halua kuulla tekevänsä väärin. Jumalan sanasta irtautumista puolustetaan esimerkiksi vapauden ja itsemääräämisoikeuden nimissä. Avioliiton pyhyys ja pysyvyys jäävät ”vapaiden suhteiden” alle, kun ihminen toteuttaa omia mielihalujaan. Usein lopputulos tällaisista valinnoista on sisäinen rikkinäisyys ja epävarmuus. Raamatun mukaan syntiä tekevä ei ole aidosti vapaa, vaan synnin orja (Joh. 8:34).

Jumalan sana on pysyvä ja kestävä auktoriteetti. Se neuvoo väärintekijää parannukseen ja luopumaan näin vääryydestään (Jes. 55:7). Jumalan armoon turvautuva ja siitä elävä ihminen alkaa nähdä Raamatun auktoriteetin elämää suojelevana eikä elämää rajoittavana asiana.
451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"Jumalan sana" ei ole mikään auktoriteetti sen enempää kuin Harry Potter tai Nalle Puhin tarinat.

1Äänestä

Aloittaja ei siis saa valittaa jos otan hänet orjakseni ja pieksän hengiltä raamatun ohjeen mukaan.

Äänestä

Onhan Raamatussa täysin muodollisia varoituksia annettu tuleville sukupolville,Esim sodoma ja gomoran tuhoaminen.
Sodomassa ja gomorassa harjoitettujen paheitten harjoittaminen ei ole vähentynyt.

Äänestä

Ja juuri eilen kun mietin, että miten hienon ihmisen minä tunnen. Hän on hyvä toisille ihmisille, laittaa toisen edun omansa edelle. Hän on äärettömän rehellinen, suoraselkäinen ja lainkuuliainen. Ja muutenkin hän on oikein mukava ja pidetty ihminen. Hän on ateisti.

Ja sitä minä mietin, että kun olen suuresta vanhoillillestadiolaisesta suvusta, en tunne sieltä tai muualtakaan läheskään vastaavanlaista ihmistä. Uskovainen kun jo heti ajattelee,että ateisti joutuu hel...ttiin. Ja se vaikuttaa sitten muuhunkin suhtautumiseen. Mutta ateistin ei tarvitse nojata mihinkään oppiin suhtautuessaan kanssaihmisiin. Eikä nämä tuntemani uskovaiset niin erityisen lainkuuliaisia kaikki ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Yhteiskunnan toimivuuden, turvallisuuden ja hyvän järjestyksen pohjana ovat yhdessä sovittu vallanjako ja siihen liittyvät auktoriteetit. Auktoriteetilla tarkoitetaan vaikutusvaltaa tai arvovaltaa, usein henkilöön, järjestelmään tai asiaan liittyen. Tarjolla on monenlaisia auktoriteetteja, hyviä ja huonoja. Raamattu on kristityn elämässä pysyvä auktoriteetti niin uskon kuin elämänkin kysymyksissä.

Auktoriteetteja tarvitaan pienessä ja suuressa mittakaavassa. Koululuokassa oppivat tarvitsevat opettajaa oppiakseen, mutta järjestyksen vuoksi myös hänen auktoriteettiaan. Vanhempi asettaa lapselleen rajoja, koska ne suojelevat häntä. Opasteet, määräykset ja kiellot takaavat puolestaan teillä sujuvan liikenteen. Orkesteri soi kauniisti yhdessä, kun se seuraa johtajaansa, auktoriteettiaan.

Tällä hetkellä yhteiskuntassa puhuttaa lain noudattamisen ja mielipiteiden ilmaisemisen suhde. Kysytään, missä määrin lakeja tulee noudattaa tai voiko oikeaksi kokemansa asian vuoksi jättää lakia noudattamatta.

Jumalan sana opettaa noudattamaan lakia, kunnioittamaan esivaltaa ja toimimaan maltillisesti. Raamattu kertoo kyllä tapauksista, joissa esivallan, esimerkiksi kuninkaan, yksittäinen määräys on jätetty noudattamatta. Daniel ei suostunut epäjumalanpalvelukseen, ja hänet heitettiin leijonien luolaan. Katosiko Danielilta esivallan kunnioitus? Jumalan pelastaman Danielin ensimmäiset sanat leijonien luolasta ovat puhuttelevat: ”Ikuisesti eläköön kuningas!” (Dan. 6:21.)

Jumalan sanan auktoriteettiasema on viimeisten vuosien aikana kiistetty vahvasti. Synnissä elävä ihminen ei halua kuulla tekevänsä väärin. Jumalan sanasta irtautumista puolustetaan esimerkiksi vapauden ja itsemääräämisoikeuden nimissä. Avioliiton pyhyys ja pysyvyys jäävät ”vapaiden suhteiden” alle, kun ihminen toteuttaa omia mielihalujaan. Usein lopputulos tällaisista valinnoista on sisäinen rikkinäisyys ja epävarmuus. Raamatun mukaan syntiä tekevä ei ole aidosti vapaa, vaan synnin orja (Joh. 8:34).

Jumalan sana on pysyvä ja kestävä auktoriteetti. Se neuvoo väärintekijää parannukseen ja luopumaan näin vääryydestään (Jes. 55:7). Jumalan armoon turvautuva ja siitä elävä ihminen alkaa nähdä Raamatun auktoriteetin elämää suojelevana eikä elämää rajoittavana asiana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu