Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Elämäsi paras päätös.

Anonyymi

Minulla avioero 56v iässä. Sain rauhan ja vapauden, pääsin irti kahleista.

50

759

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Juurikin näin. Eron jälkeen ole elänyt elämäni parasta aikaa.

      • Anonyymi

        juu kaikki päättyy aikanaan,
        ja kun aikaa hieman kuluu
        ja elämän yksitoikkoisuus alkaa yksin kyllästyttään
        tulee entinen puoliso kummasti mieleen,
        voi olla että palaat takaisin
        ja elämä jatkuu melkein kuin ennenki ,
        mutta
        hiukan seesteisempänä kohti vanhuutta ja kuolemaa,


        on kokemusta asiasta,,,


    • Anonyymi

      Sama täällä. En tosin mitään kahleita huomannut.
      On muitakin hyviä mm. työelämässä, vaikka vaativatkin valtavasti energiaa.
      Pari huonoa talousasioissa, mutta niitähän tässä ei ole tarkoitus käsitellä, hyvä kun kerrankin vain hyviä asioita.

    • Anonyymi

      Kyllä! Ei minusta olisi ollut hoitajaksikaan.

    • Anonyymi

      Kerro vielä mikä irtosi ensin.

      • Anonyymi

        Inhoa sydämestäni hokemaa: hyvä kysymys. Mutta tämä on tosi hyvä. Odotan aloittajan vastausta suurella mielenkiinnolla. Kirjoitti 12.10.2021 09:13


    • Anonyymi

      Ikävää, että avioliittosi on ollut vankilasi. Sitähän sen ei pitäisi olla.

      Itse olen niin "läheisriippuvainen", että jo päivänkin ero miehestäni aiheuttaa kaipausta. Kai se on sitä rakkautta....

      • Anonyymi

        En halua loukata, mutta oikeasti kuvaamasi tilannekin on omanlaisensa vankila. Jos noin helposti ahdistaa...Itse pääsin moisesta miestä vaihtamalla - kun luottamus oli kunnossa sain vihdoin nauttia yksinolostakin. Kaipaus on toki osoitus kiintymyksestä, mutta ei se saisi sinua hallita. Hyvää jatkoa!


    • Selailin ikäryhmien aloituksia, tämä tuntui sopivalta kommentoida.

      Olin kuukautta vaille 59v kun tapasin nykyisen kumppanini, joka on minua 13v. vanhempi.

      Alun empimisen jälkeen heittäydyin tuntemattomaan.

      Erostani lasten isään oli kulunut 13-vuotta. Olin elänyt nuo vuodet pitkälti lasteni ja yritykseni ehdoilla.

      Alkoi uusi elämä, jota on nyt elänyt "tuntemattoman" kanssa yli 15v.

      Joku kirjoitti ettei hänestä olisi hoitajaksikaan. Ei kai kukaan halua parisuhteen muuttumista hoitosuhteeksi. Näin vain voi tapahtua, sairaus voi kohdata meitä kaikkia ikään katsomatta. Ikääntyminen luonnollisesti lisää toinen toistemme huolehtimisen tarvetta.

      Eilen sanoin kumppanilleni, sinä olet minun muistini kuin myös minä sinun.

      Olen varma, että jos sairastuisin minusta pidettäisiin huolta.

      Eli elämäni paras päätös oli heittäytyä tuntemattomaan. Mitä vanhemmaksi tulemme sitä tärkeämmäksi tulee luotettava hyvä ihmissuhde.

      En tarvitse "vapautta", minulla on vapaus olla tulla ja mennä.

      • Anonyymi

        Kyllä ihmisistä huolta pidetään, kun he sairastuvat. Jos ei aviopuoliso ole elossa, niin lapset ja lastenlapset tai viime kädessä yhteiskunta. Avioliitossakin on vapaus tulla ja mennä, kun se on terveellä pohjalla. Lisäksi on laki turvana esim. leskellä asumisoikeutena.


      • Anonyymi

        Kiitos KK heittäytymisneuvoista.


      • Toiseksi viimeisin kappale kirjoituksestasi oli liki sama kuin omassani myöhemmin. Minulla vain itseäni nuorempi mies. ;)


    • Anonyymi

      Vapaus..Tässä iässä en kaipaa vapautta,vaan kumppania elämän myrskyihin ja myös tyyneen hyvän olon tunteeseen.
      Olin lähellä,hyvin lähellä eroa ja nyt tiedän että se olisi ollut virhe,mutta siitä tedån kuinka paljon toinen merkitsee.
      Aika joka repi meitä erilleen,oli elmäni vaikeinta aikaa ja molempien mielestä oli turha yrittää jatkaa.
      Yhtäkkiä,siis yhdessä vodessa kaikki muuttui paremmaksi.
      Kompromisseja täytyi molempien tehdä ja antaa joskus periksi.

      Ymmärrän tunteen ja ymmärrän senkin että joskus on parrmpi erota kuin kitua..
      Sitä en osaa ssnoa että kuinka onnellinen olisin jos olisin eronnut ja olisinko kääntynyt oikeasta tienhaarasta,vai olisiko sittenkin pitänyt kääntyä aiemmin tai myöhemmin.Elämä on vain valintoja ja menneeseen ei voi vaikuttaa,mutta tulevaan voi.
      Tsemppiä ja onnea valitsemallesi tielle.
      Mitäkä.m

    • Anonyymi

      Miten alkuaan teit tuollaiseen kauheuteen johtaneen virhearvion?

      Miksi viivyttelit noin pitkään jos yhteiselämä kerran oli noin vaikeaa?

      • Anonyymi

        Ilmoitin kyllä, etten välttämättä edes halua avioliittoon mennä, jos menen, niin elän omaa elämääni.

        Siinä se meni, vuosi toisensa perään, ilman mitään sen suurempia kuvitelmia. Päätin jo avioliiton alussa, että jos jäämme kahden, niin eroan. Niin sitten tein.


      • 2lesken
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmoitin kyllä, etten välttämättä edes halua avioliittoon mennä, jos menen, niin elän omaa elämääni.

        Siinä se meni, vuosi toisensa perään, ilman mitään sen suurempia kuvitelmia. Päätin jo avioliiton alussa, että jos jäämme kahden, niin eroan. Niin sitten tein.

        Aloin seurustelemaan asumuserossa olevan miehen kanssa.
        Vaimo halusi vapauden, kun lapsetkin olivat jo muuttaneet kotoa.
        Vapaus kyllä oli molemmilla puolisoilla ollut vuosikaudet.
        Kuinkas sitten kävikään.
        Vaimopa ei ollutkaan tyytyväinen, kun ukko löysi niin nopsaan uuden hänen tilalleen.
        Alkoi senpäiväinen juupas-eipäs avioliitto.
        Mies oli puun ja kuoren välissä.
        Häntä pitivät kiinni pitkä avioliitto, lapset ja lapsenlapset.
        Kuitenkin hän erosi virallisesti.
        Haki itselleen asunnon ja alkoi viettämään poikamieselämää.
        Tai olinhan minä mukana tässä baletissa.
        10 vuotta kesti soutaminen ja huopaaminen.
        Lähdin tästä kaaosmaisesta suhteessa aina välillä jonnekin muualle.
        Mutta jokin kummallinen lanka meitä yhdisti tämän kainuunmiehen kanssa.
        Jälleen kerran nostettiin kissa tai oikeastaan hoitokoira pöydälle.
        Nyt tämä on loppu tai jotain on tehtävä.
        Mies sanoi että hänen avioliittonsa on täysin tullut tiensä päähän.
        Siitä ei tule koskaan enää mitään.
        Itse olin vapaa.
        Olin 49-vee
        Meidät vihittiin juhannuksena 23.06.
        Täytin 27.06. 50-vuotta.
        Aloimme puhtaalta pöydältä ja se oli käänteentekevä ratkaisu.
        Nythän olen leski, mutta monet vuodet olivat onnellisia.
        Sairaus muutti elämämme, mutta niinhän käy monella.
        Ja miehen pois nukkuminen musersi minut pitkäksi aikaa.
        Aika kultaa muistot.


      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Aloin seurustelemaan asumuserossa olevan miehen kanssa.
        Vaimo halusi vapauden, kun lapsetkin olivat jo muuttaneet kotoa.
        Vapaus kyllä oli molemmilla puolisoilla ollut vuosikaudet.
        Kuinkas sitten kävikään.
        Vaimopa ei ollutkaan tyytyväinen, kun ukko löysi niin nopsaan uuden hänen tilalleen.
        Alkoi senpäiväinen juupas-eipäs avioliitto.
        Mies oli puun ja kuoren välissä.
        Häntä pitivät kiinni pitkä avioliitto, lapset ja lapsenlapset.
        Kuitenkin hän erosi virallisesti.
        Haki itselleen asunnon ja alkoi viettämään poikamieselämää.
        Tai olinhan minä mukana tässä baletissa.
        10 vuotta kesti soutaminen ja huopaaminen.
        Lähdin tästä kaaosmaisesta suhteessa aina välillä jonnekin muualle.
        Mutta jokin kummallinen lanka meitä yhdisti tämän kainuunmiehen kanssa.
        Jälleen kerran nostettiin kissa tai oikeastaan hoitokoira pöydälle.
        Nyt tämä on loppu tai jotain on tehtävä.
        Mies sanoi että hänen avioliittonsa on täysin tullut tiensä päähän.
        Siitä ei tule koskaan enää mitään.
        Itse olin vapaa.
        Olin 49-vee
        Meidät vihittiin juhannuksena 23.06.
        Täytin 27.06. 50-vuotta.
        Aloimme puhtaalta pöydältä ja se oli käänteentekevä ratkaisu.
        Nythän olen leski, mutta monet vuodet olivat onnellisia.
        Sairaus muutti elämämme, mutta niinhän käy monella.
        Ja miehen pois nukkuminen musersi minut pitkäksi aikaa.
        Aika kultaa muistot.

        Ei ollut ollenkaan monimutkaista. Aamulla päätin, päivällä hain monisteet ja iltapäivällä olivat kaikki allekirjoitetut. Seuraavana päivänä vein ensimmäiset monisteet ja puolenvuoden päästä seuraavat ja sitten tuotapikaa sainkin ilmoituksen avioerosta.

        Toinen jätti avaimen kaapin päälle ja, huh, se siitä.


      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Aloin seurustelemaan asumuserossa olevan miehen kanssa.
        Vaimo halusi vapauden, kun lapsetkin olivat jo muuttaneet kotoa.
        Vapaus kyllä oli molemmilla puolisoilla ollut vuosikaudet.
        Kuinkas sitten kävikään.
        Vaimopa ei ollutkaan tyytyväinen, kun ukko löysi niin nopsaan uuden hänen tilalleen.
        Alkoi senpäiväinen juupas-eipäs avioliitto.
        Mies oli puun ja kuoren välissä.
        Häntä pitivät kiinni pitkä avioliitto, lapset ja lapsenlapset.
        Kuitenkin hän erosi virallisesti.
        Haki itselleen asunnon ja alkoi viettämään poikamieselämää.
        Tai olinhan minä mukana tässä baletissa.
        10 vuotta kesti soutaminen ja huopaaminen.
        Lähdin tästä kaaosmaisesta suhteessa aina välillä jonnekin muualle.
        Mutta jokin kummallinen lanka meitä yhdisti tämän kainuunmiehen kanssa.
        Jälleen kerran nostettiin kissa tai oikeastaan hoitokoira pöydälle.
        Nyt tämä on loppu tai jotain on tehtävä.
        Mies sanoi että hänen avioliittonsa on täysin tullut tiensä päähän.
        Siitä ei tule koskaan enää mitään.
        Itse olin vapaa.
        Olin 49-vee
        Meidät vihittiin juhannuksena 23.06.
        Täytin 27.06. 50-vuotta.
        Aloimme puhtaalta pöydältä ja se oli käänteentekevä ratkaisu.
        Nythän olen leski, mutta monet vuodet olivat onnellisia.
        Sairaus muutti elämämme, mutta niinhän käy monella.
        Ja miehen pois nukkuminen musersi minut pitkäksi aikaa.
        Aika kultaa muistot.

        Tutulta kuulostava avioeroprosessi. Avioeroni oli spontaani päätökseni ja mieheni joutui lähtemään yhteisestä kodistamme. Mekin soudettiin ja huovattiin kunnes paperit lähtivät tuomarille, tuli asumusero. Päivää ennen virallisen eron astumista voimaan, päätin soittaa ja kysyä mieheltäni, erotaanko vai jatketaanko. Tämä siksi, että en halunnut syyllisyyden taakkaa harteilleni, miksi emme olisi vielä yrittäneet koska molemmat pohjimmiltaan "rakastimme" toisiamme.

        Onneksi mieheni vastasi erotaan. Se oli helpotus eipäs juupasleikkiin, mutta kuten kertoin elin 13-vuotta lapsilleni ja työlleni.

        Ystäväni kysyi kerrani juhannusta juhliessamme noin kymmenen vuotta eron jälkeen. Tee lopullinen ero, olette liian hyviä ystäviä eksäsi kanssa, et pysty luomaan uutta ihmissuhdetta.

        Kun tapasin nykyisen kumppanini. Eksäni teki vihdoin lopullisen eron minuun ei halunnut edes nähdä minua ja järjesti ikäviä kohtauksia äitinsä välityksellä.

        No, olen antanut anteeksi. Olin ainut, joka kävi säännöllisesti anoppia tervehtimässä kun hän joutui vanhainkotiin. Istuin kuolinvuoteellla ja puin hänet arkkuun.

        Miksiköhän tämän kirjoitin, kai siksi, että ihmiselle ei ole hyvä kantaa katkeruutta ei vihaa kokemastaan väärästä. Puhdas omatunto on vapautta.

        Korppis


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tutulta kuulostava avioeroprosessi. Avioeroni oli spontaani päätökseni ja mieheni joutui lähtemään yhteisestä kodistamme. Mekin soudettiin ja huovattiin kunnes paperit lähtivät tuomarille, tuli asumusero. Päivää ennen virallisen eron astumista voimaan, päätin soittaa ja kysyä mieheltäni, erotaanko vai jatketaanko. Tämä siksi, että en halunnut syyllisyyden taakkaa harteilleni, miksi emme olisi vielä yrittäneet koska molemmat pohjimmiltaan "rakastimme" toisiamme.

        Onneksi mieheni vastasi erotaan. Se oli helpotus eipäs juupasleikkiin, mutta kuten kertoin elin 13-vuotta lapsilleni ja työlleni.

        Ystäväni kysyi kerrani juhannusta juhliessamme noin kymmenen vuotta eron jälkeen. Tee lopullinen ero, olette liian hyviä ystäviä eksäsi kanssa, et pysty luomaan uutta ihmissuhdetta.

        Kun tapasin nykyisen kumppanini. Eksäni teki vihdoin lopullisen eron minuun ei halunnut edes nähdä minua ja järjesti ikäviä kohtauksia äitinsä välityksellä.

        No, olen antanut anteeksi. Olin ainut, joka kävi säännöllisesti anoppia tervehtimässä kun hän joutui vanhainkotiin. Istuin kuolinvuoteellla ja puin hänet arkkuun.

        Miksiköhän tämän kirjoitin, kai siksi, että ihmiselle ei ole hyvä kantaa katkeruutta ei vihaa kokemastaan väärästä. Puhdas omatunto on vapautta.

        Korppis

        Eikö se avioliitto ja ero ole kahden kauppa? Harvoin riidoissa on vain yksi osapuoli.
        On kai se katkeraa miehelle, jos joutuu yhteisestä kodista lähtemään, jos sen rahoitukseen on osallistunut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö se avioliitto ja ero ole kahden kauppa? Harvoin riidoissa on vain yksi osapuoli.
        On kai se katkeraa miehelle, jos joutuu yhteisestä kodista lähtemään, jos sen rahoitukseen on osallistunut.

        Eikös silloin asunto pidä myydä ja rahat puoliksi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tutulta kuulostava avioeroprosessi. Avioeroni oli spontaani päätökseni ja mieheni joutui lähtemään yhteisestä kodistamme. Mekin soudettiin ja huovattiin kunnes paperit lähtivät tuomarille, tuli asumusero. Päivää ennen virallisen eron astumista voimaan, päätin soittaa ja kysyä mieheltäni, erotaanko vai jatketaanko. Tämä siksi, että en halunnut syyllisyyden taakkaa harteilleni, miksi emme olisi vielä yrittäneet koska molemmat pohjimmiltaan "rakastimme" toisiamme.

        Onneksi mieheni vastasi erotaan. Se oli helpotus eipäs juupasleikkiin, mutta kuten kertoin elin 13-vuotta lapsilleni ja työlleni.

        Ystäväni kysyi kerrani juhannusta juhliessamme noin kymmenen vuotta eron jälkeen. Tee lopullinen ero, olette liian hyviä ystäviä eksäsi kanssa, et pysty luomaan uutta ihmissuhdetta.

        Kun tapasin nykyisen kumppanini. Eksäni teki vihdoin lopullisen eron minuun ei halunnut edes nähdä minua ja järjesti ikäviä kohtauksia äitinsä välityksellä.

        No, olen antanut anteeksi. Olin ainut, joka kävi säännöllisesti anoppia tervehtimässä kun hän joutui vanhainkotiin. Istuin kuolinvuoteellla ja puin hänet arkkuun.

        Miksiköhän tämän kirjoitin, kai siksi, että ihmiselle ei ole hyvä kantaa katkeruutta ei vihaa kokemastaan väärästä. Puhdas omatunto on vapautta.

        Korppis

        Jospa olit ainut paikkakunnalla asuva läheinen ja olet kertonut saaneesi paljon apua häneltä esim. lasten hoidossa. Erosit miehestäsi, et anopistasi etkä lastesi mummosta. Ei tuosta sädekehää kannattaisi asetella päänsä päälle. Ihan luonnollista.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Jospa olit ainut paikkakunnalla asuva läheinen ja olet kertonut saaneesi paljon apua häneltä esim. lasten hoidossa. Erosit miehestäsi, et anopistasi etkä lastesi mummosta. Ei tuosta sädekehää kannattaisi asetella päänsä päälle. Ihan luonnollista.

        Kirjoitukseni taustalla on aikajana v.1982 - 2007.


    • Anonyymi

      Ilmeisesti se naistenlehtien yleisin "neuvo" puri?
      Eli jätä se sika!

      Noin neuvotaan, että kaikista muistakin tulisi onnettomia.

    • Anonyymi

      Tätä keskustelua kun lukee tulee väistämättä mieleen kuinka paskamainen juttu avioliitto on. Kuka sen on keksinyt? Jumala? Luonto? Ihminen. Jos luonto se ei olisi niin vaikea. Jumalan luoma vitsaus vai ihmisen luoma sadistis-masokistinen
      Olotila. Ensin mennään yhteen ja sitten odotellaan niitä vastoinkäymisiä.

      Kyllä tämä sinkkuelämä on hienoo. Ei tartte kestää toisen mielialan heittelyä. On se kieltämättä mukava kuunnella, kun ukkomiehet kadehtii.

      • Anonyymi

        Näin kauempaa katsoen olen sitä mieltä, että kun on perheessä lapsia, naimisissa olo on ihan ok. Jos lapsilla on harrastuksia, siinä on molemmilla tekemistä kuskaamisineen ja muuten mukana olemiseen. Ei siinä kovin syvällisesti jouda miettiä kahdenkeskistä suhdetta. Asioiden yleinen sujuminen ja työssäkäynti vaatii energiaa. Oli aika hyvä liitto siinä vaiheessa.
        Kun lapset lähteen opiskelemaan, jäädään kahden ja pitää löytää molempia miellyttävä elämä, silloin alkaa hankaluus. Sekin onnistuu heille jotka asiaan paneutuvat ja todella haluavat olla yhdessä ja on rakkauttakin, mutta me ei ainakaan osattu löytää yhteistä säveltä. Pelkkää kriisiä pukkasi. Ehkä monille kuuluu siinä vaiheessa lopettaa se parisuhde ja alkaa uusi elämä joko toisen kanssa tai yksin. Meille sopi se ja löysimme molemmat hyvän uuden elämän.


      • Anonyymi

        Kyllä ne toiset ihmeen sitkeästi vaan aviossa pysyvät. En tiedä kenenkään toisen, siitä alkuperäisestä työporukasta eronneen, muuta kun itseni. Kaikki muut ovat vuosikymmeniä aviossa pysyneet.

        Yhdessä lapsensa kasvattaneet ja nyt touhuavat lastenlastensa kanssa. Onhan sitä menoa kiva kuunnella. Itsellänikin on lapsenlapsia, muttei sellaisia mahdollisuuksia kuskata ja harrastaa, kun kahden ihmisen rahoilla on. Rakkaita ovat kuitenkin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ne toiset ihmeen sitkeästi vaan aviossa pysyvät. En tiedä kenenkään toisen, siitä alkuperäisestä työporukasta eronneen, muuta kun itseni. Kaikki muut ovat vuosikymmeniä aviossa pysyneet.

        Yhdessä lapsensa kasvattaneet ja nyt touhuavat lastenlastensa kanssa. Onhan sitä menoa kiva kuunnella. Itsellänikin on lapsenlapsia, muttei sellaisia mahdollisuuksia kuskata ja harrastaa, kun kahden ihmisen rahoilla on. Rakkaita ovat kuitenkin.

        En minä ainakaan lapsenlapsiin rahojani husaa, oli sitä tai ei, minulla yhdellä. Tulevat syyslomalla. Pelataan korttia, juostaan piilosta pihalla, katsotaan tv:tä. Askarrellaan vanhoista kankaista. Piirretään. Ollaan vaan jutellen. Heidän mieliruoka on makaroni-lihapata. Kelpaa monet ruoat. Vanhemmat tuo ja hakee lapset, joskus ajan heidät itsekin samalla kun on kauppareissu sinnepäin.
        Mutta vielä parisuhteisiin. En nyt kadehdi, mutta kyllä mietin kun ympärillä on useita pariskuntia jotka meidän lailla menivät naimisiin 70-luvun alussa, ihan tyytyväisen näköisenä he yhdessä keräävät kaupassa ruokia samaan kärryyn.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En minä ainakaan lapsenlapsiin rahojani husaa, oli sitä tai ei, minulla yhdellä. Tulevat syyslomalla. Pelataan korttia, juostaan piilosta pihalla, katsotaan tv:tä. Askarrellaan vanhoista kankaista. Piirretään. Ollaan vaan jutellen. Heidän mieliruoka on makaroni-lihapata. Kelpaa monet ruoat. Vanhemmat tuo ja hakee lapset, joskus ajan heidät itsekin samalla kun on kauppareissu sinnepäin.
        Mutta vielä parisuhteisiin. En nyt kadehdi, mutta kyllä mietin kun ympärillä on useita pariskuntia jotka meidän lailla menivät naimisiin 70-luvun alussa, ihan tyytyväisen näköisenä he yhdessä keräävät kaupassa ruokia samaan kärryyn.

        Pari kommenttia. Lastenlastemme tileille on vuosikaudet mennyt kuukausittain tasasumma joista on heidän vanhempiensa kanssa sovittu, että he katsovat mielestään sopivan, osakepainotteisen rahaston johon rahat kuukausittain menevät.

        Omien lastemme kanssa olemme jo vuosia tehneet verojärjestelyjä.
        Sijaintieroja lapsiimme on muutamasta sadasta kilometristä useampaan sataan.
        Vierailevat pari kertaa vuodessa. Vaimoni käy heillä useammin.

        Menimme naimisin 60-luvun lopulla. Korona keskeytti yhteisen matkustelumme jota ehti kertymään yhteen laskettuna noin 6 vuotta.
        Viikolla minä hoidan ostokset koska olen vastaava keittiömestari. Lauantaisin käymme yhdessä kaupassa.
        Vaimoni tekstiilien hypistelykeikoille en ole mennyt mukaan vuosikymmeniin.

        Vaimoni käy paikallisen ikäriyhdistyksen tapahtumissa kahdesti viikossa.
        Itse käyn puntti- / kuntosalilla viikottain kuusi kertaa mutta sinne en ole saanut vaimoani menemään edes mammojen liikuntaryhmään.
        Eilen vaimollani oli kutomisklubi ja huomenna on luentoalustus keskusteluklubi.

        Nukuin rokuliin ja tämän aamuinen kuntoilustartini myöhästyi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ne toiset ihmeen sitkeästi vaan aviossa pysyvät. En tiedä kenenkään toisen, siitä alkuperäisestä työporukasta eronneen, muuta kun itseni. Kaikki muut ovat vuosikymmeniä aviossa pysyneet.

        Yhdessä lapsensa kasvattaneet ja nyt touhuavat lastenlastensa kanssa. Onhan sitä menoa kiva kuunnella. Itsellänikin on lapsenlapsia, muttei sellaisia mahdollisuuksia kuskata ja harrastaa, kun kahden ihmisen rahoilla on. Rakkaita ovat kuitenkin.

        Aika ei maksa eläkeläisille mitään. Auto meillä on ja kuskaamme harrastuksiin, ei se auton kokonaiskuluissa paljon tee. Kuljemme yhdessä luontoretkillä, hyvät eväät mukana. Joskus leivotaan yhdessä, tehdään pihatöitä ja annetaan töistä vähän taskurahaa. Pelataan lautapelejä, askarrellaan, käydään uimahallissa, sellaista ihan tavallista, ajan kanssa ja rauhassa jutustellen.


      • Anonyymi

        Parisuhdeelämää ja sinkkuutta on aivan joutavanpäiväistä vertailla keskenään koska molemmissa löytyy sekä huonoja että hyviä puolia. Joku ukkomies saattaa kadehtia sinkkua mutta yhtä monta keski-ikäistä sinkkua kadehtii sitä ukkomiestä.


    • Anonyymi

      Ja sitten vielä väitetään että nainen on ihmisen paras ystävä!

      • Anonyymi

        Katsoin hämmästyneenä EA:lla ohjelmaa, nuori juuri vihitty vaimo kertoo miehelleen laittaneensa työhakemuksen Qatariin, maahan jossa 3/4 väestöstä on miehiä.
        Mies ei oikein tykännyt. Kanala puhuu vapaudesta, ihmistä ei saa kahlita, vain vapaa voi rakastaa. Onko tuo miehen puhetta, mielestäni tässä tapauksessa ei.

        Minä olisin lopettanut suhteen heti, en halua olla vaimon haaveiden tiellä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsoin hämmästyneenä EA:lla ohjelmaa, nuori juuri vihitty vaimo kertoo miehelleen laittaneensa työhakemuksen Qatariin, maahan jossa 3/4 väestöstä on miehiä.
        Mies ei oikein tykännyt. Kanala puhuu vapaudesta, ihmistä ei saa kahlita, vain vapaa voi rakastaa. Onko tuo miehen puhetta, mielestäni tässä tapauksessa ei.

        Minä olisin lopettanut suhteen heti, en halua olla vaimon haaveiden tiellä.

        Riippuu naisesta. Olin töissä pyrkyri. Uudessa hommassa keskityin pääasiassa töihini, ei kiinnostanut tippaakaan miehet muuta työkaverina. Ympäri korvia tuli meetootilanteissa, joita muutama blondilla oli. Värjäsin jo välillä punaiseksi että olisi uskottavampi, ei auttanut.


    • Anonyymi

      Kehittymättömät (aikuiset!) ihmiset eivät saa yhteiseloa toimimaan.

      • Anonyymi

        Meillä ei yhteiselo toiminut ollenkaan. Emme käyneet yhdessä esim. kaupassa. Emme koskaan puhuneet raha-asioista ym., ym.

        ”Kehittymättömät!” Varmaan! Vaikka olisimme kuinka esim. raha-asioista puhuneet, niin ei siitä olisi ollut mitään hyötyä, kun toisen juttuihin ei voinut ollenkaan luottaa. Oli parempi toimia täysin itsenäisesti, niin tiesi missä mennään.


    • Anonyymi

      Miksette tutustuneet kunnolla ennenkuin naimisiin menitte ?

      • Anonyymi

        ”Tutustua” sadunkertojaan! Voihan sitä yrittää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Tutustua” sadunkertojaan! Voihan sitä yrittää.

        Jos sadunkertojaksi tiesit miksi menit naimisiin ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos sadunkertojaksi tiesit miksi menit naimisiin ?

        Tyyppi oli ”sadunkertoja”! Ei ollut ollenkaan tavoittelemani paras päätös elämässäni.


    • Anonyymi

      Lopetin tupakanpolton 1995 :D

      Per-kel

      • Anonyymi

        Onnittelut!

        kylmätotuus


    • Anonyymi

      Vantaalta pois muuttaminen ja paluu synnyinseudulleni.

      kylmätotuus

    • Anonyymi

      Lopettaa työt 59vuotiaana!

    • Anonyymi

      Päätös yhteisestä, omaehtoisesta, etuaikaisesta "eläköitymisestä".
      Päätös valmistelusta molemmat alle 40v. Tavoite 50v. Meni kaksi vuotta pitkäksi 80/90 luvun laman kahden työnantajan konkurssien vuoksi.

    • Elämäni paras päätös oli seitsemän vuotta ensimmäisestä liitosta lähtemiseni jälkeen uskaltaa "hypätä tuntemattomaan". Mies minua 15,5 vuotta nuorempi , fiksu ja komea yrittäjä. Nyt jo 24v yhdessä ja 22 avioliitossa. Nyt minulla aina ollut omaa tilaa ja luotettava kumppani.
      Olisi kiva tietää, onko muita onnellisia "kohtalotovereita" palstalla.

      • Anonyymi

        Minkälainen on onnellinen avioliitto. Siivotaan yhdessä, harrastetaan yhdessä, tehdään ruokaa yhdessä, syödään yhdessä eikä riidellä. Nauretaan yhdesså.


      • Anonyymi

        Ensimmäisessä ja ainoassa liitossa 52 vuotta. Vaimon on minua 5 vuotta nuorempi.
        Vahvistunut kiintymys on ylläpitänyt kiimaa.

        Kuntoiluni ohessa näen ohimennen pari kertaa viikossa minua 15 vuotta nuorempia naisia mutta yli 60v naiset eivät jaksa kiinnostaa minua ja reilusti nuoremmat eivät välttämättä olisi kiinnostuneet minusta edes lyhyiden, satunnaisten kontaktien muodossa joihin en ole hakeutumassakaan.
        Muutama bikinifitness tyttö houkuttelee hahmollaan mutta olenhan sentään realisti.

        Samanaikaiseksi suunniteltu "eläköitymisemme" 25 vuotta sitten kertonee riittävästi!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Minkälainen on onnellinen avioliitto. Siivotaan yhdessä, harrastetaan yhdessä, tehdään ruokaa yhdessä, syödään yhdessä eikä riidellä. Nauretaan yhdesså.

        Se ainakin meillä, että molemmilla omat jutut ja niiden lisäksi yhteinen aika - ei paita/peppu!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ensimmäisessä ja ainoassa liitossa 52 vuotta. Vaimon on minua 5 vuotta nuorempi.
        Vahvistunut kiintymys on ylläpitänyt kiimaa.

        Kuntoiluni ohessa näen ohimennen pari kertaa viikossa minua 15 vuotta nuorempia naisia mutta yli 60v naiset eivät jaksa kiinnostaa minua ja reilusti nuoremmat eivät välttämättä olisi kiinnostuneet minusta edes lyhyiden, satunnaisten kontaktien muodossa joihin en ole hakeutumassakaan.
        Muutama bikinifitness tyttö houkuttelee hahmollaan mutta olenhan sentään realisti.

        Samanaikaiseksi suunniteltu "eläköitymisemme" 25 vuotta sitten kertonee riittävästi!

        Meillä kyllä seksi ihan keskenämme ja rakkaus.


    • Anonyymi

      mulla oli kikka se että verdin pois, mutta lirahti pikkasen, on ollut huolta ja iloa, enimmäkseen iloa
      nj

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      83
      2172
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      49
      1886
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1828
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1558
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      71
      1550
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1462
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      22
      1379
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1342
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1294
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1291
    Aihe