Kerro miten pitkään varastat niin en tee mitään

Ja ryhdyn elämään muiden siivillä. Elämä on opettanut älä tee mitään, yritä, tai luota. Kuseta, kiusaa ja kosta, niillä pärjää. Siispä laitetaan kaikki läskiksi. Saatte mitä halyat, tai siis ette en tee töitä teille. Että ette hyödy.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Enkä anna eroa. Nyt sitten annetaan pashaa muille takaisin. Saatte kaiken talaisin. Tästä lähin ryhdyn tekemään kaikille vain kiusaa. Pyrin vaan tuhoamaan.

Äänestä
  • Entinen tavoite, saada pidettyä oma elämä ja parantaa sitä, viemättä muilta. Nykyinen tavoite, varastaa ja tuhota niin paljon kun mahdollista.

    Äänestä

  • Ei todellakaan erota ikinä ja kyllä kostetaaa muille jotka ovat vienyt meiltä mahdollisuus saada olla yhdessä

    Äänestä

Tästä lähin olen pahansupakateellunwn ja katkera. Elämä tehtäväni on tuhota teidät. Minulla on uusi missio, katsotaan miten pärjäätte kilpailussa. Otan kohteeksi teidät. Teen kaikkeni jotta saan elämänne tuhottua ilman todisteita, maximikiysalla. Yleensä käytän taitojani muuhun, mutta elämä opettaa mikä on parasta.

Äänestä
  • Siis tavoite, saada elämänne riekaleiksi, toisilla varmistaa että eivät ikinä nouse, kolmansilla saada auttajia muille. Show must go!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis tavoite, saada elämänne riekaleiksi, toisilla varmistaa että eivät ikinä nouse, kolmansilla saada auttajia muille. Show must go!

    Ryhdytään makoilemaan, en sijaisesti seurataan tuttuja taulukoita. Ja sitten on ne M naiset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ryhdytään makoilemaan, en sijaisesti seurataan tuttuja taulukoita. Ja sitten on ne M naiset.

    L naisista puhumattakaan. Eiköhän laiteta sillat palamaan!

    Äänestä

  • Kenelle kirjoitit tämän

    Äänestä

Sitten ne poliisit ja niiden horot, isketään kiinni. Käytetään voimia väärin niin sanotusti 😂

Äänestä

Illuusioista luopuminen on ainoa tie parempaan maailmaan. Kun kaikki noudattavat luonnollisia vaistojaan tuloksena on järjestys, eikä se kaaos joka nykyään vallitsee ihmisten peitellessä todellisia vaikuttimiaan toimilleen.

Äänestä

Oisitte antanut ettekä ottanut, niin kaikki saisi olla rauhassa. Nyt tuhoan koko kiusaporukan. M kirjain voi tienata sen verran että maksaa taloyskulut, muut sabotoidaan. M nainen, tehdään kaikki että ensin elatusapu tippuu, sitten menettää talonsa ja työnsä. L ja T katotaan mitä voidaan tehdä, siirrytään nuorempiin jos ei saada tarpeeksi isoa kiusaa, kaatumisia voidaan hyödyntää, samoin tupakanpolttoa. Ovat tehneet tänne. Henkistä kiusaa myös, ja jokapäiväistä työ- ja kasvatushäirintää. Kosta myös keittiövarastamiset. Eiköhän aloiteta keskitysleiri.

Äänestä
  • P ja H ja niiden uusi kirjanpitäjä, kiusaa ja häirintää niinnpaljon kuin mahdollista. Tumma H löytyy myös sutinoita poliisin kanssa, kiusa päälle. N ja E nainen myös näitä, ryöstösaaliin nauttijia. Kiusa päälle!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ja ryhdyn elämään muiden siivillä. Elämä on opettanut älä tee mitään, yritä, tai luota. Kuseta, kiusaa ja kosta, niillä pärjää. Siispä laitetaan kaikki läskiksi. Saatte mitä halyat, tai siis ette en tee töitä teille. Että ette hyödy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu