Olen sairastanut psykoosin ja yhtenä vahvana oireena mulla on ollut puheen köyhtyminen. Vastailen niukasti muutamilla sanoilla ja yksinkertaisilla lauseilla kun tuntuu etten vaan osaa enää puhua. Pää lyö tyhjää ja tuntuu etten muista yksinkertaisia sanoja.
En oikeen osaa kuvailla sitä miltä se tuntuu. Joutuu kauan miettimään että miten sanoo asiat ja missä järjestyksessä ne sanat on siinä lauseessa ja en osaa vastata mihinkään kattavasti kun tuntuu että ajatuksetkin on köyhtyneet. Hankalaa on muodostaa pitkiä lauseita tai kertoa tarkasti jostain kun en vaam saa sisältöä siihen puheeseen.
Mulla saattaa olla joku ajatus mutta en saa muutettua sitä sanoiksi. Saan sanotuksi vaan jotain yksinkertaista muutamalla sanalla.
En ole ikinä ollut työhaastatteluissa mutta pelkään etten saa töitä kun oon niin vähäsanainen ja mun puhe on tosi epäloogista ja köyhää enkä vaan kykene muodostamaan pitkiä lauseita ja joudun miettimään kauan jotain vastausta kun en löydä sanoja.
Kirjoittaminen on helpompaa kun saa ihan rauhassa miettiä miten asiat sanoo.
Tuntuu että sanavarasto on köyhtynyt ihan hirveesti enkä osaa keskustellakkaan kun se puheen muodostaminen on niin hankalaa.
Paraneeko tästä ikinä? Miten saisin itsestäni paremman puhujan? Hävettää ihan hirveesti. En tule varmaan koskaan työllistymään kun en osaa puhua.
Onko muita kohtalontovereita?
En oikeen osaa kuvailla sitä miltä se tuntuu. Joutuu kauan miettimään että miten sanoo asiat ja missä järjestyksessä ne sanat on siinä lauseessa ja en osaa vastata mihinkään kattavasti kun tuntuu että ajatuksetkin on köyhtyneet. Hankalaa on muodostaa pitkiä lauseita tai kertoa tarkasti jostain kun en vaam saa sisältöä siihen puheeseen.
Mulla saattaa olla joku ajatus mutta en saa muutettua sitä sanoiksi. Saan sanotuksi vaan jotain yksinkertaista muutamalla sanalla.
En ole ikinä ollut työhaastatteluissa mutta pelkään etten saa töitä kun oon niin vähäsanainen ja mun puhe on tosi epäloogista ja köyhää enkä vaan kykene muodostamaan pitkiä lauseita ja joudun miettimään kauan jotain vastausta kun en löydä sanoja.
Kirjoittaminen on helpompaa kun saa ihan rauhassa miettiä miten asiat sanoo.
Tuntuu että sanavarasto on köyhtynyt ihan hirveesti enkä osaa keskustellakkaan kun se puheen muodostaminen on niin hankalaa.
Paraneeko tästä ikinä? Miten saisin itsestäni paremman puhujan? Hävettää ihan hirveesti. En tule varmaan koskaan työllistymään kun en osaa puhua.
Onko muita kohtalontovereita?
Vastaukset 21
Vanhimmat
Up.
Up.
Syötkö lääkkeitä? Ne ainakin psykoosin ohella teki omasta puhumisesta vaikeaa ja tahmeaa.
Noin parin vuoden päästä olin suunnilleen entiselläni ja kolmen vuoden päästä vielä sitten parempi. Täysin entiselleni en ole mielestäni palautunut johtuen ihan uupumisesta.
Lähipiirissä tuttu jäi jonnekin kauas vuoden psykoosin jälkeen ja tuntui toipuvan paremmin vasta, kun antipsykootit lopetettiin noin 8 vuoden päästä. Niistä tuli parkinsonin taudin tapaisia oireita.
Itse en olisi koskaan selvinnyt ilman lääkkeitä, mutta niillä on kyllä tunnetusti psykoosin ohella omat haittavaikutuksensa.
Syön lääkkeitä. Oon syönyt jo kuuden vuoden ajan. Johtuukohan siitä.
Ap.
Varmasti johtuu ainakin osittain lääkkeistä. Anonyymi 12.10.2021 18:14
Kannattaako psykoosilääkkeitä käyttää?
https://madinfinland.org/psykoosilaakkeet/
Minulla lääkkeet köyhdyttivät aika lailla elämää.
Ajatukset takkusivat, tunteet eivät pelanneet, kävin vähän niinkuin hitaalla koko ajan.
Onneksi aika hyvin tilanne parani, vaikkei täysin, kun pääsin lääkityksistä eroon.
Kuulostaa että osaat kyllä hyvin ilmaista itseäsi.
Minulle tulee kuva, että olet jotenkin omaksunut psykiatrian sairauskäsityksen ja kerrot itsestäsi ikään kuin siinä valossa missä sinusta on kirjoitettu potilaskertomuksissa ym. Ne ovat yleensä aika negatiivisia "vikalistauksia", joissa ei paljon huomioida ihmisen vahvuuksia. Tämä on ensimmäinen vaikutelma minkä sain kirjoituksestasi.
Uskon, että osaat vaikka mitä. Jotenkin sinusta on vaan on kitketty itsetuntemusta ja itseluottamusta.
Puhuminen ei ole mitään mikä pitäisi "osata" siinä mielessä että voisi olla siinä hyvä tai huono. Ihmiset ilmaisevat itseään eri tavoin. Jotkut ovat luonnostaan vähäpuheisia. Jos joku sanoo toisen ihmisen ilmaisun olevan esim. "köyhää" niin se on vain hänen mielipiteensä. Tärkeintä on, miten ilmaisutapa toimii eri ympäristöissä. Mitä esim. työhön tulee, saattaa hyvinkin löytyä työtehtäviä, joissa vähäpuheinen henkilö on juuri oikea.
Kasvuympäristö ja myös aikuisuuden sosiaalinen ympäristö ei aina anna ihmisille tilaisuuksia ilmaista itseään vapaasti. Silloin puhuminen voi tuntua hyvin vaikealta, kuten muukin vuorovaikutus.
Vaikutat miettivän puhumista siitä näkökulmasta mitä muut siitä ajattelevat ja "kelpaatko". Koetko itse kuitenkin tarvetta puhua, siis saada puhumalla yhteyttä muihin ja ilmaista asioita jotka ovat sinulle tärkeitä? Puhuminen on yksi keino saada yhteys toisiin, mutta on muitakin.
Jotkut ihmiset saattavat vaikeiden elämänkokemustensa takia vetäytyä kuoreensa niin että ajattelevat, että parempi ollakin puhumatta tai jopa kokonaan yksin. Kaipaatko kuitenkin tilaisuuksia jutella ja keskustella?
Se että ihmiselle kasvaisi tunne, että haluaa puhua toisten kanssa, ja odotus, että siitä tulisi jonkinlaista helpotusta erilaisille sisäisille paineille ja turvallisuudentunnetta kun kuulija ymmärtää, ei ole aivan itsestäänselvää. Lannistava ympäristö voi saada ihmisen sulkeutumaan omaan maailmaansa. - Jos sulkeutuminen menee kovin pitkälle - siis kun ihminen rakentaa suojakuorta - voi etääntyä niin paljon ns. jaetusta todellisuudesta, että muut rupeavat "ihmettelemään" ja jos on muitakin vaikeuksia samalla, voi tulla tilanne että päätyy (joko omasta tai muiden aloitteesta) psykiatriseen hoitoon. Siellä tulee diagnooseja, vaikkapa psykoosi- tai skitsofreniadiagnoosi. Samalla tulee sairausleima, kun ajatellaan, että ihminen joka sellaisia diagnooseja saa, olisi jotenkin sairas.
Itse en ajattele, että jonkin psykiatrisen diagnoosin saanut olisi varsinaisesti sairas. Psyykkinen sairaus on vain kielikuva jollekin, mitä on päätetty hoitaa samassa terveydenhuoltojärjestelmässä kuin somaattisia sairauksia. Se on vertauskuva siis, ja ontuu. Mieli on hyvin erilainen systeemi kuin ruumis, ja kun psyykkisiä kokemuksia, jollainen esim. psykoosikin on, lähdetään hoitamaan kuin kehossa olevaa "häiriötilaa" niin ollaan hakoteillä.
Minäkin.
Käyn terapiassa ja lääkkeenotossa vielä ja 2 päivää ennen sitä mietin paljon mitä on tapahtunut edellisestä käynnistä. Oishan mulla sanottavaa vaikka kuinka, mut sit kun olet paikanpäällä niin ei mitään. Vastailet vain terapeutille lyhyillä lauseilla ja yrität olla normi.
Miksi kirjoitat " yrität olla normi " ?
Haluatko antaa terapeutille kenties kuvan, että sinulla menisi paremmin kuin menee, vai mikä on tuo tarkoitus yrittää olla jotain ( jota ei ole ) ?
Eikös siellä terapeutin luona olisi tarkoitus olla mahdollisimman samanlainen mitä on, ja mitä haluaa olla.
Ihmistä on oikeasti vaikeampi auttaa, jos hän " huijaa " omaa olemustaan, ja olemistaan. Eli tietoisesti antaa vääränlaisen kuvan, käsityksen itsestään.
Ja kukaan ei kai kiellä esim. kirjoittamasta tunteitaan, tuntemuksiaan ja ajatuksiaan, ja näyttämästä niitä sitten sille terapeutille. Se olisi ihan hyvä ja järkevä keino, jos on kovin vaikeaa sanoa asioita.
Kuulostat terapeutilta.
Tuskin kuka menee terapeutille "huijaamaan". Ei asiakkaalla ole mitään avautumisvelvollisuutta, eikä luottamusvelvollisuutta. Ihmisten välinen synkka tulee jos on tullakseen. Onkohan kyseinen terapeutti oikea ihminen sille joka kirjoitti? Oliko vaihtoehtoja? Onko hänellä millainen koulutus - onko käynyt itse terapiassa riittävän pitkään että on setvinyt asiansa ja on sovussa itsensä kanssa... harva terapeuttikaan on.
Ja kaikki terapeutit eivät halua kuulla mitä potilas sanoo. Näin terapeutin oven ulkopuolella oman koulukiusaajani. Kun kerroin seuraavalla kerralla terapeutille asiasta, miten kaikki koulukiusaamismuistot tulivat pintaan ja hänelle selvisi, että kyse on hänen toisesta potilaastaan hän ei uskonut koko minun koulukiusaamistarinaani. Hän sanoi minulle, että jos niin olisi oikeasti tapahtunut, niin olisin kertonut siitä aiemmin hänelle. Olin käynyt tätä aiemmin muutamalla muulla terapeutilla pitkään ja olin käsitellyt asiaa siellä. En halua enää avata tiettyjä asioita lapsuudestani, kun niistä tulee vain paha mieli. Mutta ei myöskään ollut minun vika, että terapeutti ei pitänyt yhtään taukoa potilaiden välissä ja pakostikin törmäsin muihin hänen potilaisiin. Se, mikä asiassa oli väärin, että kävin terapeutilla, joka ei uskonut minua. Alkoi itsekin tuntua, että onko näin oikeasti tapahtunut ja aloin kyseenalaistaa kaikkea muutakin tapahtunutta.
Ehkä ymmärsit jotakin väärin.
Itse ymmärrän kyllä sen, jos terapeutti ei ole hyvä, niin eihän siitä silloin mitään tule.
Mutta on joitain ihmisiä, joille avautuminen on vaikeaa, vaikka terapeutti olisi kuinka hyvä, ymmärtäväinen ja luotettava.
Velvollisuuksia ei tietenkään ole, mutta jos kerran terapiaan hakeutuu, niin siellä olisi hyvä pystyä puhumaan. eihän terapiasta ole muuten mitään hyötyä.
Yleensä kyllä terapeutin ollessa hyvä, niin juttukin alkaa luistaa ennemmin tai myöhemmin.
Ja ei, en ole terapeutti kuten ehkä ajattelit.
Terapeutithan ei saisi heitellä arvailuja, eikä kyseenalaistaa mitään.
Juuri siitä syystä, että asiakas voi tosiaan alkaa kuvitella jotakin tapahtuneen, mitä ei ole oikeasti tapahtunut.
Jos terapeutti ei USKO jotain mitä sanot, vaihda terapeuttia. Anonyymi 12.10.2021 18:14
Terapeutin vaihtaminen ei ole yksinkertainen asia. Jokainen haastatteleman terapeutti vaatii, että ennen terapiaa käydään 2-3 Kerran tutustumiskäynnit, joihin ei ole mahdollista saada mitään Kelan yms. tukea. Ihmisillä, jotka ovat olleet vuosia työkyvyttömiä kansaneläkeläisiä, ei ole varaa laittaa ylimääräistä 250 euroa uuteen terapeuttiin, joka ei välttämättä ole sekään sopiva. Järjestelmä on sellainen, ettei hoidon kyseenalaistaminen tai muuttaminen ole suurimmalle osalle mahdollista. Potilasasiamies on vitsi eikä auta, jos ihminen on ihan pulassa, sen minkä mt-ongelmaiset tarvitsisivat on ilmaisen lakimiehen, joka olisi erikoistunut näihin hoitoväärinkäytöksiin. Tämä lakimies sitten raportoisi asioista eteenpäin ja auttaisi kokonaiskuvan kanssa, kun nykyinen järjestelmä vaatiin yhtä valitusta tuonne ja yhtä tuonne tässä ja tässä ajassa ja lisäselvitystä lisäselvityksen perään. Näitä ei mt-ongelmaiset jaksa tehdä, eikä meitä kukaan uskokaan. Lisäksi, jos sulla on menossa joku psykoottinen episodi niin ne sun valituskirjelmät on mitä on ja tulee kirjoitettua asioita, jotka ehkä ei ole asian kannalta relevantteja. Punaisen langan löytäminen siinä tilassa on hankalaa.
Kun valituksia tulisi paljon ja edellytetään että lakimies sitten raportoisi anonyymisti asioita joko julkisesti tai suoraan viranomaisille, hoitoon ja kuntoutukseen tulisi joku järki. Hoidossa tapahtuu niin paljon kaikkea todella outoa, laitonta ja epämääräistä ja olisi kaikkien voinnin ja turvallisuuden kannalta parempi, että ikiaikaiset hoitokäytännöt muutetaan. Sairaalassa toiminta on hoitohenkilökunnan, joka ei noudata toimissaan mitään hoitosuosituksia ja suorastaan tehtailevat diagnooseja ja siirtävät hoitovastuuta omaisille, johtamaa. Tottakai tämä aiheuttaa potilaissa kiukkua ja ahdistusta, koska et voi luottaa siihen, että saat siinä tilanteessa, kun olet huonoimmillasi inhimillistä ja eettistä kohtelua. Kun hoitoon ei pääse, ja kaikki sairaalapotilaat sysätään tiettyyn kolmannen sektorin yksikköön hoitamaan toinen toisiaan, ei ole ihme että tilanne kroonistuu.
Silloin mulla ei ollut edes psykoosidiagnoosia, nyt jos kerron ihan suorista laittomuuksista tai väärinkäytöksistä mun hoidossa, niin ensimmäiseksi multa kysytään, että olenko varma, että niin tapahtui oikeesti. Eli olen menettänyt uskottavuuteni, koska mulle tuli niiden traumaattisten hoitokokemusten myötä psykoosioireita. Miksi ylipäänsä kukaan käy keskustelemassa ja tällaista keskusteluapua tarjotaan? Ahdistunut potilas ahdistuu vaan lisää ja alkaa kyseenalaistaa omaa elämäntarinaansa.
"niin ensimmäiseksi multa kysytään, että olenko varma, että niin tapahtui oikeesti."
Vaihda terapeuttia.
Anonyymi 12.10.2021 18:14
Kun kerran kysytään, oletko varma, niin siihen täytyy vastata olevansa varma, jos asiat on tapahtunut niin kuin kertoo.
Aivan sama uskooko toinen vai, se on hänen ( tässä tapauksessa terapeutin ) ongelma.
Heillä taitaa olla juuri se käsitys, ettei asiakas itse ymmärtäisi paljon mistään mitään, ja heti epäilevät montaa asiakkaan sanomaa asiaa.
Etenkin tapauksessa, jossa vähänkin arvostelee psykiatrian/psykologian puolta, nimenomaan negatiivisessa asiassa, eiväthän he sitä halua hyväksyä.
Jos/kun kertoo kokeneensa vääryyttä, vääränlaista kohtelua, sitä ei yleensä myönnetä.
Psykoosista toipuminen voi kestää vuosia. Minulla kesti pitkään, ennen kuin ilmaisukyky palautui normaaliksi.
Jos pystyt kirjoittamaan tunteitasi ja ajatuksiasi paperille, niin miksi et harjoittele kirjoittamalla? Psykoosi voi rajuimmillaan tuhota ihmisen hermostossa vanhoja yhteyksiä koska psykoottiset harhat tai kokemukset ovat niin rikkaita, voimakkaita ja intesiivisiä. Jotkut ovat jopa sanoneet, että psykoosin yksi funktio on tuhota maladaptiivisia tietorakenteita, jotka ovat johtaneet ihmisen sisäiseen umpikujaan. Samalla voi kadota ihan perusasiat mielestä, asiat jotka tietää ennen muistaneensa mutta ei enää muista. Psykoosi voi monelle olla kuin kohtaisi äärimmäisen voimakkaan emotionaalisen trauman, joka lamaannuttaa ihmisen ajattelua itsessään. Kun oppii jäsentämään kokemuksiaan kielellisesti vaikka kirjoittamalla, niin se auttaa myös purkamaan sitä traumaa kielellisesti ja löytämään yhteyden vanhoihin tietoihin ja muistirakenteisiin.. Tärkeintä on, että kieltä käyttää ja että sillä oppii jäsentämään omia tunteita ja kokemuksia rakentavasti. Myös lääkkeet voivat tietenkin aiheuttaa sen, ettei ajatus kulje kovin vilkkaasti etenkin jos niitä on syönyt pidemmän aikaa. Psykoosin joskus aiheuttama muistin heikentyminen ja kielellisen ilmaisun köyhtyminen jää useimmiten lyhytaikaiseksi, jos sitä hoidetaan oikein. Se ettei vaikeiden ja hyvin stressaavien traumaattisten kokemusten jälkeen aina löydä sanoja, ei ole mikään sairauden oire vaan inhimillistä. Aivot ja mieli ovat plastisia, mukautuvia asioita, ja ne toimivat harjoittelun kautta. Monet toipuvat vaikeista aivovammoistakin yllättävän hyvin, eikä psykoosissa ole kyse mistään aivovauriosta vaan lamaannuttavasta, pelottavasta ja intensiivisestä tajunnantilasta, jonka tarkoituskin on ehkä osin rikkoa assosiaatioita ja yhteyksiä ihmisen mielessä. Todennäköisempää on toki, että jos psykoosista on vuosikausia aikaa, niin syynä muistin heikentymiseen ja ajattelu hitauteen on suurelta osin lääkkeet. Siitä paranee ainakin osittain, jos lopettaa lääkkeet. Itse asiassa kannattaa lopettaa lääkkeet, jos niitä on syönyt vuosikausia, jos vaan on mitenkään mahdollista. Neuroleptien lyhytaikainen teho intensiivisiin mielentiloihin perustuu siihen, että ne hidastavat järjenjuoksua ja kun niitä syö vuosikausia, niin ei ole yllätys että pää on tyhjä eikä muisti pelaa.
Juuri tuosta on omakohtaista kokemusta.
Minulla ei ole muisti palautunut vuosikausien neuroleptien käytön jälkeen, ja epäilen, ettei nyt enää muutukaan paremmaksi.
On mennyt sen verran aikaa lääkityksistä, että muutos olisi jo tapahtunut.
Päinvastoin iän myötä alkaa muisti mennä vaan jatkuvasti huonommaksi. Ja tuskin näin, jos en olisi eläissäni lääkkeitä käyttänyt.