Meri Säteriltä julkaistiin jälleen mitä painavin kirjoitus Kalajoen kaupungin päätöksentekoa vaivaavista ongelmista. On ilahduttavaa huomata että paikallislehdet ovat kiitettävästi tarjonneet palstatilaa tämän kansalaiskeskustelun käymiseen. Siitä suuret kiitoksen lehtien päätoimittajille ja toimituksille!
Heittäisin nyt palloa Kalajoen kaupunginjohtaja Puoskarin, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pahkalan ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Heikkilän suuntaan. Voisivatko kyseiset henkilöt julkisesti vastata mikä on heidän perusteltu näkemyksensä siihen, miten on tarkoituksenmukaista ja ennenkaikkea laillista, että kaupungin viranhaltijat ovat läsnä lautakuntien kokouksissa myös kokousten päätöksenteko vaiheessa. Miten voidaan perustella se, ettei päätöksenteon riippumattomuus vaarannu viranhaltijoiden läsnäolon vuoksi? Ja ihan vaan vinkkinä, Säterille tai kenelle muulle tahansa soitetut raivo -huuto- ojennuspuhelut eivät ole se tapa, jolla keskustelua käydään.
Olen muuten Säterin kanssa täysin samaa mieltä siitä, että olisi kaikkien kannalta parempi, että näitä asioita ei tarvitsisi viedä oikeusasteisiin ratkottavaksi, vaan että päätöksenteon lainmukaista järjestystä toteutettaisiin omaehtoisesti kaupungin hallinnon toimesta. Valitukset ja kantelut ovat sitten se viimeinen keino, jos ei toimintaa haluta itse korjata.
Meri Säterin kirjoitus Keski-Pohjanmaa lehdessä
58
1692
Vastaukset
- Anonyymi
Minä ainakin olisin valituksien ja kantelujen kannalla Asiahan voi siirtyä vuosilla eteenpäin
- Anonyymi
Joo, ilman muuta valitustie on oikea tie. Ja pitää ehdottomasti käydä läpi kaikki valitusportaat. Sillä keinoin tämä nykyinen järkevä hallinto- ja toimintatapa säilyy ennallaan ainakin 5-7 vuotta. Ja tietysti sen jälkeekin, koska ei ne valitukset läpi mene. Aivan samalla tavalla kävi niissä valituksissa Kesärannan ja Marinan kaavojen suhteen. Rakentaminen viivästy sen 5-7 vuotta ja kaikki valitukset hylättiin. Se ero, että silloin noilla valituksilla saatiin suurta vahinkoa aikaan. Kun nyt annetaan riitelijöiden mennä valitusten tielle, niin silloin järkevä meno hallinnossa pääsee jatkumaan. Mitään sopua ei ole syytä hieroa riitelijöiden kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Samaa mieltä. Uhkailijoille ja kiristäjille ei pidä antaa periksi. Se olisi loputon tie: jos et tee, kuten vaadin, ryhdyn valittamaan ja valitan kaikista asioista, ja koko hallinto halvaantuu.
Mitä muuta tuollaiset kirjoitukset ovat?
- Anonyymi
Heittele sinä vaan pallojasi ihan herttileikin vapaasti.
- Anonyymi
Mitäs tämä kyseinen kirjoittaja tekee työkseen, kun tuntuu olevan niin asiantuntija joka asiassa?
- Anonyymi
Valittaa.
- Anonyymi
Sehän saattaapi olla hänen paras kaverinsa tai saattaahan se olla vaikkapa niinki että aivan itse kirjottelee.
- Anonyymi
Eipä ollut paikallislehdessä kassakaappisopimuksesta juttua, Kannuksesta päin vähän kommentoitiin - nettilehdestä sai lukea. Meni ilmeisesti päätoimittajalla löysät housuun ja jätti julkaisematta.
- Anonyymi
Älä huoli, onpahan monikertaisesti Säteriä ja Tilusta senkin edestä aukeamakaupalla. Ihan kintaat kädessä pitää lehteä lukea.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä huoli, onpahan monikertaisesti Säteriä ja Tilusta senkin edestä aukeamakaupalla. Ihan kintaat kädessä pitää lehteä lukea.
On se kyllä yhtä tuskaa! Kintaatkin pitää noiden takia pukea.
- Anonyymi
Kerro kuomaseni, mitä tuon tason kyläpoliitikot, joita sinne nimetään, tekevät sähköyhtiön hallituksessa?
- Anonyymi
Valtakunnan politiikassa poliitikot eroavat tai joutuvat eroamaan valehtelun tai "huonomuistisuuden" vuoksi. Kalajoelle vastaavasta palkitaan valitsemalla luottamustehtävään...

Niinkö sille säterille tehtiin?
- Anonyymi
Mielikuvitus lentää ja toholot uskoo.
- Anonyymi
Pikkusen kummastuttaa tuo Säterin puuhastelu. Eikö se ollu niin että se ei ollu edes kunntavaalissa ehokkaana. Miksi se sitte haluu puuttua kaupungin asioihin jos ei haluu mennä valtuustoon hoitamaan nitä asioita. Kun on kerran tietävä ja osaava niin kyllähän sielä olisi helppo puhua muut valtuutetut omale kannalleen. Vai onkos tässä jotain semmosta jota en ymmärrä yhtään.
- Anonyymi
Sehän on jo ollu valtuutettuna mut eros kun ei tainnut kantti kestää. Vähän te tiedätte.
- Anonyymi
Eikös tuo ole selvää äänestäjien luottamuksen pettämistä. Että ihminen äänestetään hoitamaan yhteisiä asioita, mutta sitten hän ei rupeakaan sitä tekemään. Onkohan siinä käynyt kuin pikkutyttöjen hiekkalaatikkoleikeissä. Että pari tyttöä on kimpassa ja kolmatta aina sorretaan. Mutta kuinka voi luottaa tämmöisen ihmisen toimintaan, joka jättää hommiensa hoitamisen kesken?

Enpä nyt tiedä, ainakin näillä palstoilla Meri sai päätöksestään runsaasti kiitosta. Moni piti päätöstä erota KH:sta Meri Säterin parhaana ja viisainpana tekona.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enpä nyt tiedä, ainakin näillä palstoilla Meri sai päätöksestään runsaasti kiitosta. Moni piti päätöstä erota KH:sta Meri Säterin parhaana ja viisainpana tekona.
Näillä palstoilla saadut kiitokset kannattaa lisätä ansioluetteloon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näillä palstoilla saadut kiitokset kannattaa lisätä ansioluetteloon.
Osuit vasaralla naulan kantaan. Näillä palstoilla aniharva kunnallispoliitikko saa kehuja. Meri sai, kun lopetti kunnallispoliitikon uran kesken ensimmäisellä kaudella.
Yleisönosastokirjoittelu tuonee parempaa tyydytystä, joten yrittäkäämme ymmärtää positiivisella tavalla hänen valintaansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osuit vasaralla naulan kantaan. Näillä palstoilla aniharva kunnallispoliitikko saa kehuja. Meri sai, kun lopetti kunnallispoliitikon uran kesken ensimmäisellä kaudella.
Yleisönosastokirjoittelu tuonee parempaa tyydytystä, joten yrittäkäämme ymmärtää positiivisella tavalla hänen valintaansa.Meinaakko, että ihan niitä... kiksejä? Auttaisko se?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enpä nyt tiedä, ainakin näillä palstoilla Meri sai päätöksestään runsaasti kiitosta. Moni piti päätöstä erota KH:sta Meri Säterin parhaana ja viisainpana tekona.
Kenen kannalta se päätös oli paras ja viisain teko? Hänen itsensä kannalta? Muiden kunnallispoliitikkojen kannalta? Koko Kalajoen kaupungin kannalta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenen kannalta se päätös oli paras ja viisain teko? Hänen itsensä kannalta? Muiden kunnallispoliitikkojen kannalta? Koko Kalajoen kaupungin kannalta?
Monen mielestä varmaan kaikkien noiden kannalta.
- Anonyymi
Voi kun itkettää tuo Merin kirjoittelu!
- Anonyymi
Ei kai se niin surkeaa ole, no onhan se.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kai se niin surkeaa ole, no onhan se.
Niinpä. Itkettää monia, myös näillä palstoilla.
- Anonyymi
Ois mukava tietää pesivätkö Viherpiipertäjät vielä Hanhiniemen puissa? Miten pesintä on onnistunut ja sillee?
- Anonyymi
Vihreiden varapuheenjohtaja Atte Harjanne kannattaa ydinvoimaa. Hän ymmärtää, että vain ydinvoimalla on mahdollista tuottaa mittasuhteiltaan valtava määrä energiaa, jota tarvitaan, jos fossiilista luovutaan.
Samaa ymmärryskykyä ei siinä porukassa monella ole, vaikka sen kylmän tosiasian tajuaa varsin vähällä älyllä.
Kalajoen Halmeenpää pääsi eduskuntaan vastustamalla ydinvoimaa.
- Anonyymi
Kyllä tämä ketju kärsii taas aika pahasta asiatietojen puutteesta. Luullaan, arvaillaan, panetellaan. Ollaan ihan keskiajalla argumentoinnin tasossa. Hyökätään henkilöä kohtaan, kun ei mitään asiasta osata argumentoida.
- Anonyymi
Joo, varsinkin aloittaja on ihan pihalla. Luuliko saavansa tukea tällä palstalla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, varsinkin aloittaja on ihan pihalla. Luuliko saavansa tukea tällä palstalla?
Tuskin kukaan tältä palstalta kovin älyllistä kommentointia odottaa. Ei ole yhtään asiaan liittyvää kommenttia kyetty kirjoittamaan. Kertoo paljon täällä temmeltävistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuskin kukaan tältä palstalta kovin älyllistä kommentointia odottaa. Ei ole yhtään asiaan liittyvää kommenttia kyetty kirjoittamaan. Kertoo paljon täällä temmeltävistä.
Unohdit meistä, sanan tuosta lopusta.
- Anonyymi
Argumoitko usein?
- Anonyymi
Minä argumoin arvosta ja erkistä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä argumoin arvosta ja erkistä
Ja itken vihreitä ja tuylimyllyjä. tuulihattu
- Anonyymi
Se ei kuulkaa ole helppoa, jos tietää olevansa besserwisseri ja haluaa toimia sen tietonsa mukaan ja parantaa maailmaa. Tässäkin tapauksessa se taitaa näkyä. Ilkeilyä ja pilkantekoa tulee silmät ja korvat täyteen. Ja sehän on aivan varmasti niin, että besserwisseri tietää olevansa aina oikeassa ja toimivansa oikein. On se varmasti hirveätä huomata kuinka tyhmiä ja tietämättömiä muut ovat.
- Anonyymi
Tuo kuvaus sopii täydellisesti Puoskarin puolustelijaan.
- Anonyymi
Täällä ei ainakaan tunnu tietoja olevan kenelläkään, mistään. Ei Säterin kirjoittamista asioista eikä henkilöstä itsestäänkään. Luuloja, pahantahtoisuutta ja kyvyttömyyttä asiallisen kommentointiin senkin eestä.

Sinä mukaan lukien.
- Anonyymi
Siinä voi besserwisserillä jo psyyke murentua.
- Anonyymi
Aloittaja on feikki tai ihan hölmö. Miksi ehdoin tahdoin tänne tuollaisia lapsellisia ylistysvirsiä kirjoittelee?
- Anonyymi
Tämähän on sellainen vapaiden kirjoittelijoiden paikka. Hölmötkin saa kirjoitella mitä hyvänsä. Tai voihan se aloituksessa kehuttu henkilö itsekin tänne kirjoitella ja vaikkapa kehua itseään. Ei se ole kiellettyä. Ja silloinhan sitä saa oikeita vastauksia, kun itse kysyy ja itse vastaa.

Ei tänne hölmöt mitään kirjoita. Vain omasta mielestään viisaat ja älykkäät, joilla on järkevät mielipiteet kaikkiin asioihin.
- Anonyymi
Tuli uusin Kalajokiseutu lehti. Ankea ja mitätön sisältö. Ei ollut yhtään Säterin tai vastapuolen kirjoitusta. Nehän olisivat lehden mielenkiintoisinta antia. Olisi niin hirveän kiva tietää missä mennään. Onko niitä valituksia tehty ja minne ja milloin tulee ratkaisuja. Vai onko hiljaisuudessa sovittu pienet riidat ja lyöty kättä päälle. Vai onko kohta tulossa oikea jytky. Vai onko osapuolille jo pientä väsymystä tullut ja on todettu, että hyvinhän täällä Kalajoella asiat lopultakin on hoidettu.
- Anonyymi
Jytky on tulossa ja se tuo lopun Puoskarin touhuille Kalajoella.
- Anonyymi
Näitä kun lukee niin oletteko te tosiaan sitä mieltä, että täällä Kalajoen demokraattisessa tasavallassa ei saa olla erimieltä kuin isä aurinkoinen hännystelijöineen on?
- Anonyymi
Saako olla erimieltä näiden valittajien kanssa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saako olla erimieltä näiden valittajien kanssa?
No totta kai saa olla. Mutta silloin pitää ymmärtää, että olet itse valittaja jonkun muun mielestä. Eli valitat siitä, että jotkut haluaa, että hommia tehdään lain mukaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No totta kai saa olla. Mutta silloin pitää ymmärtää, että olet itse valittaja jonkun muun mielestä. Eli valitat siitä, että jotkut haluaa, että hommia tehdään lain mukaan.
Nimenomaan nämä 'jotkut' on vaatineet avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Mutta se ei tietenkään näytä koskevan heitä itseään. Miksi ei kerrota ja julkisteta kuka/ketkä on valittaneet, minne, mistä ja milloin ja tietysti se valitusasiakirjakin päitäisi julkistaa liitteineen (jos on valitettu). Silloinhan homma olisi omaltakin osalta muille asetettujen vaatimusten mukaista.
- Anonyymi
Yhdet ja samat harvat tyypit soittavat turpaansa asiassa kuin asiassa. Lukuisia kertoja kirjoitukset ovat selvästi ylittäneet törkeän kunnianloukkauksen rajan.
Toivon, että joudut/joudutte vastuuseen. Tämän päivän Keparista löytyy käräjäuutinen Kokkolasta, jossa tuli tuomio paljon vähäisemmästä teosta.
Sitä odotellessa.- Anonyymi
Istun postilaatikon vieressä ja odotan. Myös kännykkä on ladattu, jos vaikka sattuisivat soittamaan.
- Anonyymi
Aivan. Valittajat puhuvat rikollisesta toiminnasta, mutta yhtään rikostutkintaa ei ole tehty, saati tuomioita.
Katsokaa ihmiset ympärillenne, Puoskarin aikana on tapahtunut paljon hyvää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Istun postilaatikon vieressä ja odotan. Myös kännykkä on ladattu, jos vaikka sattuisivat soittamaan.
Älä vaan nukahda, pysy vaan hereillä koko ajan. Ei koskaan tiedä, kuka tulee kylään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan. Valittajat puhuvat rikollisesta toiminnasta, mutta yhtään rikostutkintaa ei ole tehty, saati tuomioita.
Katsokaa ihmiset ympärillenne, Puoskarin aikana on tapahtunut paljon hyvää.Niin, ikiaikainen totuus on se, että paras hallitsija on diktaattori. Toki sillä edellytyksellä, että hän on ns. valistunut diktaattori.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, ikiaikainen totuus on se, että paras hallitsija on diktaattori. Toki sillä edellytyksellä, että hän on ns. valistunut diktaattori.
Siinäpä se, kun olisikin. Sattuu vaan olemaan Narsisti sellainen puikoissa häntäheikkien kanssa.
- Anonyymi
Joskus menee veronmaksajien rahat sekaisin, joskus luokan luokkaretkirahat.
- Anonyymi
Niinkö sinulle on käynyt, kähvelsit luokkaretkirahat? Vai oliko se naapurin tytön tikkari?
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä521916Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1651668Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701398Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2411347Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2191278Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3381163- 1281155
- 781106
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3151075Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271067