Yksi kerta kaasutoimituksia vähennetään Ukrainan kautta. Hinnat nousevat Euroopassa. Toinen kerta ilmoitetaan, että Saimaan kanavan puukuljetukset loppuvat kahden viikon päästä. Ilman selitystä, ilman logiikkaa. Kolmas kerta jotain muuta. "Pelastaja" löytyy Kremlistä. Näin hän voi pestä verta käsistä, jota on tullut Syyrian pommituksista. sotatoimista Itä-Ukrainassa ja Krimin valtauksesta. Puhutaan, että EU:n pitää muuttaa asennettaan. Vot, Kremlissä voi katsoa peiliin.
Venäjä on arvaamaton naapuri
12
87
Vastaukset
- Anonyymi
Ludvig II oli Baijerin kuningas vuosina 1864–1886. Hänet muistetaan käytökseltään omalaatuisena kuninkaana, joka rakennutti useita satumaisen hienoja linnoja. Ludvig II rakennutti Neuschwansteinin linnan yksityiseksi residenssikseen. Linna ei sisältänyt tiloja hoville, vaan ainoastaan Ludvig II:lle ja palvelijakunnalle. Kuningas omisti linnan itsensä lisäksi säveltäjä Richard Wagnerille.
Kuningas muutti asumaan keskeneräiseen linnaan 1886, kun rakennustyöt olivat jatkuneet jo liki 20 vuotta.
Kesäkuun 9. päivä 1886 Ludvig syrjäytettiin julistamalla hänet mielisairaaksi. Wikipedia
Tarina on melkolailla yhdenmukainen erään meidän aikamme mielisairaan ja satumaailmoissa elävän "omalaatuisuuden" toimien kanssa? Sillä erotuksella, että Richard Wagnerin sijasta tällä nykyisellä "skitsofreenikolla" fanaattinen ihailu kohdistuu Josef Staliniin, vähän erilaisista teoista tunnettuun "neroon".
Ja myös sillä, että Ludvig saattoi vahingossa aiheuttaa joidenkin rakentajien kuoleman hoputtaessaan heitä aina vain nopeampaan työtahtiin vaarallisilla työmailla!
Mutta meidän aikamme mielisairas rakastaa "listiä" ihmisiä harrastusmielessä! Hän rakastaa löytää uusia, ja entistä vaikeammin todistettavia tapoja lopettaa ihmisen elintoiminnot. Siinä ovat olleet jo Polonium 210 ja Novitshok testeissä. Tosin jälkimmäisen tuntemus on lapsenkengissä, kun eivät osanneet töhriä Skripalien ovenkahvaan ja Navalnyin sinisiin kalsareihin riittävästi talkkia ( Muistakaapa räjäytetyistä kerrostaloista löytyneet "sokerisäkit )! Mutta sydämen pysäyttämiseen lienee jo hyvä aine löytynyt? Navalnyitä heti alussa hoitanut Omskilaisen sairaalan ylilääkäri sen hengellään todisti! Kuin myös tutkija Matthew Puncher, joka määritti Litvinenkon saaman poloniumannoksen määrän. Hän löytyi myöhemmin kotinsa keittiöstä kuolleena puukotettuaan itseään kahdella eri veitsellä seitsemäntoista kertaa!!!
Muilta osin elämäntarinat täsmäävät! Molempien tavoitteena on ollut tehdä itsensä "kuolemattomaksi" ulkoisella prameudella ja kullatuilla vessaharjoilla! Uransa alussa tämä "ansiottoman arvonnousun" kokenut pääministeri lupasi listiä kaikki "tsetseeniterroristit" vaikka sitten ulkohuussiin!! Aikookohan nyt sitten kullatulla vessaharjalla siivota mielestänsä kaikki Tsetseniassa suorittamansa ihmisoikeuksien loukkaukset?
Luulen, ettei hän kykene edes katumukseen! Nytkin on kaavailemassa Venäjän omaa ihmisoikeustuomioistuinta.
Ludvig oli vallassa 22 vuotta, kunnes kuoli hukkuen epäselvissä olosuhteissa. Naapurimme diktaattorilla on alkanut 21. vuosi vallassa. Voisikohan satumme päättyä niin onnellisesti, että noiden kahden "vajaamielisen" elämäntarinat noudattaisivat viimeiseen loppuun asti samaa kaavaa.- Anonyymi
Jottei totuus vallan unohtuisi :::
Venäjä on siitä harvinainen kauppakumppani että se on täyttänyt sopimukset ja sitoumukset vimeiseen piiruun. Ukraina taas on edellisinä talvina varastanut kuutiokilometreittäin EU:n kaasua putkesta ja on jälleen uhannut katkaista ja jättää Etelä-Euroopan jäätymään. Gazprom on sijoittanut suuren summan NS2:een taatakseen toimitukset. Tämä ei sovi USA:lle joka haluaisi alistaa EU:n oman kalliin kaasunsa armoille. Kaasun maailmanmarkkinahinta on noussut Venäjästä riippumatta ja monet pitkiä sopimuksia tehneet Gazprom asiakkaat onnittelevat itseään.
Tilanne on lähellä kylmänsodan aikaa jolloin CIA:n partiot kävivät räjäyttelemässä länteenkulkevia kaasuputkia.
- Anonyymi
Taloudelliset sanktiot Venäjää vastaan alkoi Ukrainan takia.
Venäjä vastaa noihin sanktioihin ja muuttaa talouttansa ulkoisten paineiden mukaan.- Anonyymi
Ukraina on tosi arvaamaton naapuri.
- Anonyymi
Kyllä pitää taas vaan uskoa, ettei naapuri ole miksikään muuttunut. Ei pidä olla riippuvainen mitenkään idästä.
- Anonyymi
Ukraina ja Valkovenäjä on menossa Putinille, aivan selvä juttu. Tilapäinen oli niiden "itsenäisyys". Putin kärsii Neuvostoliiton hajoamisesta.
- Anonyymi
Sosialismi on arvaamaton mädättäjä.
Myös Suomessa. - Anonyymi
Venäjä on puuttunut naapurien itsemääräämiseen, estämällä Natojäsenyyden.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/21157e08-6f64-42a1-87c5-65f4a4b58666 - Anonyymi
Länsi on mennyt liian lähelle venäjää ydinaseineen.
Sitä saadaan mitä tilataan.EU,vain ei meinaa tajuta mitä karhua menee ärsyttämään.- Anonyymi
Käy koulusi loppuun ja tule sitten kommentoimaan, tai muuta pysyvästi takaisin Uralille!
- Anonyymi
Mitä merkitystä on sillä kuinka lähellä Venäjää ydinaseet ovat? Ydinaseila on kyky lentää ja tulla lennätetyksi.
- Anonyymi
Ja kukahan se tässä aloitti? 2010-luvun alussa Eurooppa oli rauhallinen paikka jossa oli kylmän sodan loputtua vähennetty voimakkaasti omia ja amerikkalaisia sotajoukkoja. Ruotsikin luopui asevelvollisuusarmeijastaan. Putin joka ei ole ikinä hyväksynyt sitä että Neuvostoliitto hajosi ja Itä-Euroopan maat saivat itsenäisyyden, käytti tilannetta hyväkseen ja aloitti laajentumistoimet. Nyt sitten itkee kun länsimaat eivät annakaan kaikkea ilmaiseksi vaan panevat vastaan. Venäjälle tarvittaisiin samanlainen käsittely kuin useita sotia aloittaneelle Saksalle annettiin 1945: valtio ja sen armeija murskattiin maan tasalle ja naapurit jakoivat sen miehitysvyöhykkeisiin ja pitivät sen lujassa otteessa niin kauan että saksalaiset oppivat olemaan ihmisiksi ja häpeämään menneisyyttään. Noin pitäisi tehdä Venäjällekin. Itäosa voitaisiin jakaa vaikkapa Intian, Kiinan ja Venäjän kesken. Länsipuoli voitaisiin jakaa Euroopan isojen maiden miehitysvyöhykkeisiin. Ja toki Stalinin tekemät aluevaltaukset palautettaisiin ainakin Japanille ja Puolalle, Suomikin voisi saada Petsamon. Jokohan viimein loppuisi se iänikuinen pienempien maiden kiusaaminen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2936617Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652049- 1801790
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151257- 1191251
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691170Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71136RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531037Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411021Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288972