Nyt lunta tulee kyllä tupaan ihan aiheesta sanoo SDP nuoret

Anonyymi

Demarinuorten puheenjohtaja Pinja Perholehto kritisoi emopuolueensa SDP:n toimintaa kulttuurirahajupakassa.

Se on hänen mielestään kiusallista seurattavaa.

– Joskus sanotaan, että oppositio vain räksyttää. Nyt lunta tulee kyllä tupaan ihan aiheesta, Perholehto kirjoittaa Twitterissä.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) ilmoitti torstaina Twitterissä, että SDP haluaa perua kulttuuriin kaavaillut leikkaukset.

Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.) on puolestaan muistuttanut, että Veikkaus-rahojen vähenemisestä johtuvien leikkauksien väistämättömyys on ollut hallituspuolueiden tiedossa jo hyvän aikaa etukäteen.

Marin järjesti musiikki- ja kulttuurialan edustajille juhlat Kesärannassa sunnuntaina, vain kaksi päivää ennen Kurvisen tiedotustilaisuutta hallinnonalaansa kohdistuvista leikkauksista.

6

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nyt aito-arska vääntää torttua, ja vaatii poistettavaksi.

    • Anonyymi

      Taas yksi entinen demarinuori tällaisia avautumisia ei yksinkertaisesti suvaita

      • Anonyymi

        Jäsenkirja pois.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jäsenkirja pois.

        Rohkeat demarinuoret, kiitos sanoistanne.


    • Anonyymi

      Demarinuoret myös puuttua Sannan velkaan, kun he sen joutuu maksamaan.

    • Anonyymi

      Sanna meikkaa, ei nyt jouda.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      40
      1410
    2. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      98
      1355
    3. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      289
      1245
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1105
    5. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      19
      1051
    6. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      65
      1028
    7. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      71
      1012
    8. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      16
      1009
    9. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      176
      878
    10. Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!

      Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju
      Tanssi
      17
      833
    Aihe