Koulupojan viettely ja auttaminen

Anonyymi

Aviopari 58v ikää mittarissa ja omat lapset jo aikaa sitten lentäneet omilleen ja jo lapsia heillä onnellisesti. Me isoisä ja isoäiti asustellaan tyytyväistä rauhallista elämää töissä käyden joka kyllä alkaa maistua puulta kun näitä töihin lähtö aamuja on kertynyt jo riittävästi. Rinne tontti ja alakerrassa on saunaosasto sekä omalla käynnillään vuokra asunto jota voi vuokrata tarvitsijoille kun tätä tilaa on nyt tyhjilläänkin.
Vuokrattiin kesällä uudelle nuorelle miehelle opiskelukämpäksi ja autokin mahtuu pihaan alarinteeseen jollainen uudella vuokralaisella on ja tuore kortti taskussa. Hiljainen rauhallinen hoikka nuorukainen kuin nörtit ovat ja tietokone kyllä pyöriikin kokoajan. Tyttöystävälin oli mutta oli mennyt välit poikki kun opiskelu tytöllä vei niin aikaa ja yms pitkä matka jne.
Nuorukainen ruuvailee autoaan kun ei tietokoneensa kimpussa ole. Vaimo sattumoisin vaikka ikää jo onkin jonkin verran suojaisessa pihassa hoitelee puutarhaamme bikinit jalassa ruskeana ja iho vanhentuneen minusta juuri aurinko ottonsa tähden mutta muodot on naiselliset ja ne bikinit mielummin niukat kuin suuret. Poika katsookin vaimon pyllistelyjä mielellään ihmeenkin suoraan ja mikäs siinä kun vaimo tahallaan vielä härnää käytöksellään. Välillä rinnat pullahtaa bikineistä rikkaruohojen nypinnässä peppu pystyssä ja silloin pojan katse on naulattuna vaimoon. Eikä likempänä penkkejään vaimon syvä kyykky jalat levällään isojen huulien (häpy) pursutessa hieman ohi bikinien reunojen on poika kovin keskittynyt katseluun. Juttelin kuin mies miehelle pojan kanssa miten nyt kun tyttöystävää ei ole ja oli jo päässyt ensikertaa jopa ex tyttöään sormeilemaan mutta ei ihan perille asti oltu päästy. Niin poika kertoi avoimesti olevan kovasti halukas kunhan löytyisi joku tyttö mutta ei ollut onni potkinut vielä. Vaimolle puhuin keskustelusta ja ehdotin yhteistä sauna iltaa tilavassa saunassamme ja vaimollehan se kävi kun pitää muutenkin saunomisesta. Vieras olisi hyvinkin mukavaa katseltavaa kun on noin nuorikin ja saa kiusata lisää heh. Sanoin pojalle ja tuumin kyllä ettei uskalla mutta erehdyin ja niin silloin lämmittelin saunaa iltaa varten. Vaimon kanssa oltiin alasti ja poika tuli bokserit jalassa suihkusta saunaan ja säpsähti hiukan kun näki alastomat saunojat hah. Sanoin että suomessa ollaan nakuina saunomassa ja niin poika vetäisi boserit pois. Nyt säpsähti vaimo ja minä sillä jalkojen välissä heilahteli pitkä kalu jollaista en ollut ennen nähnyt edes armeija aikana jolloin äijiä oli lauteilla kymmenittäin. Oltiin vaimon kanssa kuin ei mitään ja pyysin peremmälle ostumaan ylälauteille vaimon viereen ja niin vaimo jäi kahden väliin. Sauna ei ollut kuuma vaan leppoisa ja juteltiin tyhjnpäiväistä smalltalkkia mukavasti. Pitihän sitä hiukan testata pojan reagointia ja hyväilin vaimon rintaa ja säärtä ja hiukan kävi käteni vaimon tupsullakin ja poika katsoi selvästi mielenkiinnolla. Vaimo oli rentona ja nautti selvästi huomion keskipisteenä olostaan ja kovin levitti itseään ahmittavaksi silmillä.Lopputuloksena poika nosti jalkansa ristiin kun alkoi sykkiminen sivusilmällä katsoen vahvistamaan pitkää kaluaan. Otin rohkean aloituksen ja sanoin pojalle että on nuorella miehellä komea kalu ja vaimo lisäsi vielä että älä suotta ujostele noin kauniin kalun tähden hän on nähnyt ennenkin kaluja. Vaimo laski kätensä pojan reidelle ja nyt poika värähti hiukan mutta ei estellyt mitenkään. Oltiin aika hiljaa ja vaimo liikuttelinkättään hitaasti pojan reiden päällä ja sanoi pojalle että laske vain jalka ja poika laski ja nyt nousi jäykistynyt kalu esiin! Siinä vaiheessa sormeilin vaimon märkää reikää ja yritin pitää mahdollisimman kovaa litinää ja aehän kuului hyvin. Poika nojasi saunan seinään ja niin sanaakaan sanomatta vaimo kumartui ja otti pojan kalun suuhunsa ja pojalta vain pääsi huuoooh ääni ja istui ihan hiljaa. Vaimon pää liikkui ylös alas ja kädellään vielä hieman liikutteli pitkää kalun vartta. Mittaa ei nyt voi kuin arvioida mutta 24cm on oikea minusta. Vaimo jatkoi ja arvasin kokemuksesta miten kieli pyörii kalun ympärillä. Poika nykytteli itseään hiukan ja vaimon tutusta ääntelystä päätellen spermaa tuli suuhun sillä hetkellä. Vaimo on siitä harvinainen että nielee usein spermat ja se on kuulemma harvinaista naisten keskuudessa. No niin kävi taas ja vaimo päästi suustaan kiiltävän terskan ja kalu oli kivikovan jäykkä edelleen. Poika oli semmoinen hämmästyneen onnellisen näköinen. Itsellä seisoi myös koko 15cm mitassa ja sanoin että nyt mennään suihkuhuoneeseen kaikki. Vaimo meni edeltä ja otti pojan pitkään kaluun kädellään kiinni ja talutti poikaa kalusta suihkuun hehehe. Vaimo menikin heti allasta vasten pyllypystyssä etukenoon kun tietää etyä haluan niin ja edelleen piti poikaa kalusta kiinni ja sepä sopi pojalle näköjään. Työnnyin vaimoon ja muutama työntö ja sperma pumppaantui vaimoon. Ja samalla pyysin poikaa vaimon taakse ja vaimo irrotti otteensa pojan astuessa vaimon pyllyn taakse ja niin todella pitkä kalu alkoi työn

1

1657

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kerro loputki

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      56
      5584
    2. Valkeakosken murhaaja

      Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia
      Maailman menoa
      61
      2383
    3. Tekijä on poliisin vanha tuttu

      Ihan supisuomalainen.
      Valkeakoski
      52
      2322
    4. Kuumat päivät

      Hyvää huomenta. 🌞🌼☕😊🙌 Sinkkukesä 2024
      Ikävä
      326
      1059
    5. Nainen, olet jollakin tavalla pelottava

      Tunne sinun suhteen on ehkä verrattavissa ruusupensaaseen, hurmaavan kaunis kukka, upea tuoksu, mutta jos yrittää lähell
      Ikävä
      57
      1044
    6. Tietääkö kukaan millaisesta perheestä murhaaja on?

      Onko siis rikkaiden lellipentu, joka luulee, että kaikkea saa tehdä, vai köyhien kakara, jolla ei ole mitään vastuuta ku
      Valkeakoski
      26
      950
    7. Valkeakosken surmaaja oli koeajalla edellisestä tuomiosta

      Tässä osoitus, että rangaistukset Suomessa ovat liian löysiä ja se maksoi tämän tytön hengen https://yle.fi/a/74-2009067
      Maailman menoa
      4
      877
    8. Haaveilen sinusta

      Läheisyydestäsi, kosketuksestasi. Siitä että saisin koskettaa sinua. Pitää sinua lähellä. En tiedä mistä tämä tuli. Tied
      Ikävä
      22
      793
    9. Ohimenevältä

      Tilalta tämä alkaa jo vaikuttamaan. Arjen pieni piristys olimme toisillemme.
      Ikävä
      29
      773
    10. Enpä usko että olisit valmis jättämään kaiken

      Vaikka tulisin ja kosisin sinua.
      Ikävä
      48
      771
    Aihe