Hae apua > Saa hoitoa > Tilasi pahenee > Saa vaurioita > Olet uhri ja syyllistetty > Tahdon menetys > Ympäristön painostus > Krooninen sairastuminen > Työkyvyttömyys > Ei paluuta takaisin > Täydellinen toimintakyvyn menetys, ei apua mistään > Katoa tilastoihin.
Epäoikeudenmukaista ja moraalitonta. Kukaan ei tunnusta eikä myönnä hoidoilla aiheutettua vahinkoa.
Edellä oleva on suomennettu eräästä ulkomaisesta keskusteluryhmästä. Onko Suomessa asiat paremmin? Jokaisen tarinalla ei varmaa ole yhtä ikävä loppu, mutta tapauksia luulisi olevan joitakin.
Epäoikeudenmukaista ja moraalitonta. Kukaan ei tunnusta eikä myönnä hoidoilla aiheutettua vahinkoa.
Edellä oleva on suomennettu eräästä ulkomaisesta keskusteluryhmästä. Onko Suomessa asiat paremmin? Jokaisen tarinalla ei varmaa ole yhtä ikävä loppu, mutta tapauksia luulisi olevan joitakin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Suomesta löytyy varmasti kurjempiakin tarinoita, mutta löytyy täältä paljon parempiakin. Ihan kumpaa vaan etsii, tai kumpaan uskoo.
Omaan silmääni kuitenkin pistää eniten se mikä olennainen osa jää polusta kertomatta?
Noinhan se menee. Eniten elämässäni kadun sitä, että hakeuduin psykiatrisen avun piiriin. Kärsin vain unettomuudesta johtuvasta masennuksesta. Olin hyvin arvosanoin korkeakoulusta valmistunut, arvostettu työssäni, vaikka alotin vasta työuraa. Hoito invalidisoi ja aiheutti pysyvän työkyvyttömyyden. Eläkepäätöksen tultua KAIKKI hoito loppui. Nyt on mennyt 10 v istuen itsemurhayksiössä keräten rohkeutta päättää kaikki tämä...
Hemmetti kun tekee pahaa lukea tällaisia tarinoita. Olen todella pahoillani puolestasi, ihan oikeasti. Jeesus Kristus auta tätä kärsivää ihmistä!
Mikä oli peruste hoidon loppumiselle? Sekö, ettei hoitava taho halunnut tai kyennyt ottamaan vastuuta aiheuttamastaan vahingosta?
Psykiatrisen hoidon tarjoajien tässä katua pitäisi, eikä sinun. Sinä et ole syyllinen, sillä syylliset ovat muualla.
Suosittelen tutustumaan ERNI (Emotions are not illness) -julistukseen ja allekirjoittamaan sen
https://madinfinland.org/tunteet-eivat-ole-sairauksia/
Tohtori Sami Timimi (kirjailija, konsultoiva psykiatri) toteaa ERNI-julistuksen tueksi:
"Tämän kauhistuttavan sotkun selvittämiseksi meidän on ensin vapautettava koulutuksemme, palvelumme ja kulttuurimme pseudotieteestä, joka on vastuussa niistä turmiollisista tuloksista, joiden takia mielenterveyspalvelut ovat parempia tuottamaan pitkäaikaisia kroonikkopotilaita, joita myrkytetään hitaasti ‘lääkkeiksi’ kutsutuilla neurotoksiineillä, kuin helpottamaan ymmärrettävää tuskaa.”
Sam Timini kutsui itseään eräässä haastattelussa "traditionaaliseksi lasten psykiatriksi". Tällä hän viittasi siihen, että lasten ongelmia ei yritetä tunkea pakonomaisesti johonkin diagnoosikategoriaan ja medikalisoida vaan ongelmat ovat aina kontekstisidonnaisia ja monitekijäisiä. Hänen mukaansa psykiatrialla voisi olla paljon annettavaa muulle lääketieteelle juuri siksi, että siltä puuttuu lääketieteellisesti validit diagnoosit ja siinä joudutaan kohtaamaan elämän ongelmien monimutkaisuus. Terveys ja sairaus käsitteinä eivät ole vain biologisia, vaan myös henkisiä, sosiaalisia ja kulttuurisidonnaisia ilmiöitä ja nuo kaikki tasot kytkeytyvät toisiinsa. On jo pitkään tiedetty esimerkiksi, että plasebo ja nosebo eivät ole vain uskomushoitojen vaikuttava osatekijä, vaan uskomuksilla on huomattavan paljon merkitystä hyvinkin biologiseksi miellettyjen hoitojen tuloksiin. Lääketiede josta puuttuu ymmärrys terveyden sosiaalisesta ja henkisestä ulottuvuudesta kadottaa merkittävän ulottuvuuden siitä, mitä terveys ja sairaus tarkoittavat. Korneimmillaan tämä näkyy juuri psykiatriassa, joka hoitaa tunneilmaisuja, kokemuksia ja tulkintoja yksilöön paikantuvina aivokemiallisina epätasapainotiloina, kehityshäiriöinä ja degeneratiivisina aivosairauksina. Hoidossa tuntuu olevan paljon tärkeämpää se, että lääkäri pääsee määrittelemään potilaan ongelmat tavalla, joka edistää hänen asiantuntijuuteensa pohjautuvaa auktoriteettiasemaa. Kun nöyrä potilas tajuaa olevansa täysi nolla, degeneratiivisesta aivosairaudesta kärsivä surkea ihmisraunio vailla tulevaisuutta ja vailla mieltä, lääkäri on saavuttanut tavoitteensa. Hän on tuottanut potilaalleen omaa asemaansa ja maailmankuvaansa pönkittävän degeneratiivisen aivosairauden, joka johtaa kognitiiviseen taantumiseen, syrjäytymiseen ja ennenaikaiseen kuolemaan. Kun jollakin häiriöllä on oikein heikko ennuste ja oikein hyvä ennustevaliditeetti, niin se on vain sulka psykiatrin hatussa, koska näin hän kokee ennustavansa todellisuutta ja hallitsevansa sitä. Nosebovaikutus tekee aika karua jälkeä nuorille, ahdistuneilla, suojattomille potilaille, jotka kaiken lisäksi joutuvat kärsimään hoidon aiheuttamasta stigmasta ja ongelmien kroonistumisen johtamasta työkyvyttömyydestä ja sen aiheuttamasta todennäköisestä syrjäytymiskierteestä. Ei ole samantekevää, jos ihmiselle sanotaan että tämän tunteet ja ahdistavat hallitsemattomat ajatukset ovat neurotoksisia ja hänen geeniensä määräämä kohtalo. Psykiatria on melkeinpä kollektiivista hyväksikäyttöä, yksilötasolla vähän samaa kuin jos vaikka joku häiriintynyt vanhempi uskottelisi lapsensa olevan vakavasti sairas saadakseen itse huomiota, sääliä ja taloudellisia etuja. Koska se on niin syvällä yhteiskunnan rakenteissa ja kulttuurin ajatusmalleissa, kukaan ei kuitenkaan hahmota että se pohjimmiltaan on puhdasta ihmisten hyväksikäyttöä, jonka tarkoituskaan ei ole edistää kohteidensa terveyttä vaan pikemminkin tuottaa sairauksia toisten ihmisten elinkeinojen ylläpitämiseksi.
Hyvin kirjoitettu. Kiitos tästä.
Minua itseäni suututtaa eniten se miten äitini sai manipuloitua hoitotahon hoitamaan minua hänen ongelmistaan. Eikä minun omien, ongelmien takia, jotka nykypäivänä olisivat aika yksioikoisia hoitaa.
Tietenkin sen takia aikakriittinen hoito jäi saamatta, ja sain pysyvää invalideettiä.
Paljon olen yrittänyt sen jälkeen elämääni saada itselleni, mutta niin siinä kävi että yksi hullu käsikassaranaan alisuoriutuva hoitotaho pilasi koko elämäni.
Vaikka minun kokemuksista ei voikkaan yleistää, niin kyllä se vaan on niin että joskus kun ihminen on sopivasti vinksallaan, niin sille annetaan aivan liikaa siimaa pilata myös muiden elämä.
Minulle se on ihan sama miten kaltaisteni traumatisoitujen uhrien kohtalo vältetään, onko se lääkkeet, onko se pakkohoito, tai oma suosikkini lapsen huostaanotto josta olen haaveillut lapseta lähtien.
Ihan sama, kunhan uhriutuvat narsistit eivät saa talloa todellisia uhrejaan.