Pettynyt asiakas

Todella pettynyt asiakas, olin ostanut Sampo Saastamoiselta M.Leppänen oy mökijän Jonh deere gator vm 2013 aj,60 tuntia.hän lähetti Whatsabilla minulle kuvat ja tiedot hinta oli 8900 euroa ja hän sanoi ostohinnaksi 8500 juonka jälkeen hän antoi viellä polttoainekuluista -50 euroa,kaupat sovittiin puhelimessa jonka äänitin varmuudeksi,kun olin lähdössä hakemaan laitetta, soitti Sampo, että ei ole luovutettavissa laitteessa on vikaa eikä rikkinäistä laitetta voi luovuttaa,olin silloin tyytyväinen että ompa vastuullinen liike,mutta ei alkanut tulla valmista aina oli joku syy miksi ei ole kunnossa,valitettiin että ei tunneta tuotetta,milloin luvattiin viedä laite merkkihuoltoon mutta sitte ei vietykkään,kaverini oli lomareissulla Kuopiossa käskin hänen käydä katsomassa mikä on homman nimi.kaveri lähetti kuvan ja kertoi että laite on täällä ja tosi nätti,ja huomenna tulee uudet osat,odotin kaksi viikkoa ja soitin niin Sampo sanoi että ei tule mitään emme saa apua lähde katsomaan muualta uutta laitetta,jonka jälkeen otin yhteyttä liikkeen omistajaan Mika Leppäseen että kuinka he hoitavat asioita,hän pahoitteli että ei ollut kunnossa ja myyjä varmaan olis luovuttanut siinä kunnossa laitteen mutta hän esti sen,kertoi että heillä on kaveri joka on hyvä laittamaan laitteen mutta on kaksikuukautta pois pelistä kun pitää hoitaa toista toimintoa,sanoin että odotan nyt 04.10 soitti Sampo että laite on kunnossa,kaupan käynti alkoi 07.06 eli neljä kuukautta meni kunnostuksessa ja yllätys Sampo ilmoitti että nyt hinta on 9800 euroa Sovittu hinta ei pitänytkään,itse olen toiminut 45 vuotta kaupan palveluksessa niin myyjänä myyntipäällikönä että toimitusjohtajana, enkä ennen törmännyt tällaiseen että se ei "päde mikä on sovittu"En tule ikinä, käyttämään kyseisen liikkeen palveluja,enkä suosittele muitakaan siihen
ystävällisin terv,Kari-eerik Lehmuslehto 05.10,2021

10

1024

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei tuossa mitään väärin tehty. Koneita ei luovuteta rikkinäisenä. Kaikesta sitä valitetaan.

    • Anonyymi

      Olisit ostanu jonkun toisen vehkeen.

      • Anonyymi

        Varmaan pakko kun hinta nousee mutta 4kk odoteltu mitä tapahtuu. Olisi ehkä ollut käyttöä vehkeelle jo aiemmin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan pakko kun hinta nousee mutta 4kk odoteltu mitä tapahtuu. Olisi ehkä ollut käyttöä vehkeelle jo aiemmin.

        Osta uusi kiinalainen, niin olet samassa tilanteessa, mutta rikkinäinen kone on kotonasi. Gator olisi periaatteessa hyvä, mutta niitä on liian vähän Suomessa. Polaris omine haasteineen on yleisin, mutta juuri yleisyys tekee siitä helpon ostettavan.


    • Anonyymi

      en kommentoi tätä tapausta, mutta Leppäsen liike oli ensimmäinen josta sain oikeasti hyvää palvelua ostaessani varaosia. Ei ainoastaan hyvää palvelua vaan sellaista palvelua, että tuntui tunne, että he tykkäävät tehdä työtänsä ja tavoite on asiakkaan palveleminen. Siitä suuret kiitokset!

      • Anonyymi

        Äkkiäpä tuli liikettä puoltava kommentti. Aika uskottavaa touhua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äkkiäpä tuli liikettä puoltava kommentti. Aika uskottavaa touhua.

        Liikkeet myy tavaraa työkseen. Voitolla eletään. Ei voi myydä kuluja ja kustannuksia pienemmällä. Tämä on aina joidenkin vaikea ymmärtää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Liikkeet myy tavaraa työkseen. Voitolla eletään. Ei voi myydä kuluja ja kustannuksia pienemmällä. Tämä on aina joidenkin vaikea ymmärtää.

        Aivan niin. Tavaraa myydään voitolla, mutta kyseisessä nyrkkipajassa asiakas saanee pettyä jatkossakin huonoon ja hitaaseen palveluun.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan niin. Tavaraa myydään voitolla, mutta kyseisessä nyrkkipajassa asiakas saanee pettyä jatkossakin huonoon ja hitaaseen palveluun.

        Varaosien logistiikkaketjut ovat tällä hetkellä aivan sekaisin. Gator on sen verran harvinainen merkki Suomessa, ettei varaosia ole takuuvarmasti täällä. Onko edes Euroopassa? Varaosa tulee sitten aikanaan. Tällä kertaa se kesti näin pitkään.

        Kannattaa pitäytyä merkeissä, joita myydään paljon Suomessa ja joiden osista mahdollisimman vähän tulee Kiinasta. Polaris lienee varmin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varaosien logistiikkaketjut ovat tällä hetkellä aivan sekaisin. Gator on sen verran harvinainen merkki Suomessa, ettei varaosia ole takuuvarmasti täällä. Onko edes Euroopassa? Varaosa tulee sitten aikanaan. Tällä kertaa se kesti näin pitkään.

        Kannattaa pitäytyä merkeissä, joita myydään paljon Suomessa ja joiden osista mahdollisimman vähän tulee Kiinasta. Polaris lienee varmin?

        Olisikohan kauppiaan kannattanut kertoa tuo asiakkaalle, ennen kuin antanut odottaa kuukausitolkulla eksoottista kulkupeliä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      221
      4096
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2583
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2305
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1416
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      86
      1298
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1159
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      75
      1037
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      903
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      881
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      876
    Aihe