Hei. Mitä Oulussa voisi tehdä näin syksyllä yhdessä päivässä? Jos lähtisi aamulla kello 9 ja lähtisi pois illalla noin kello 16, niin mitä voisi sinä aikana tehdä. Ajattelin, että kierrän kaupungilla ja shoppailen klo 9-11 ja loput ajasta eli klo 11-16 tekisin jotain muuta. Onko Oulussa hyviä lenkkipolkuja, tai mitä muuta voisi tehdä kuin shoppailla loppuajan? Otan kaikki ideat vastaan.
Mitä Oulussa voi tehdä yhdessä päivässä?
33
6914
Vastaukset
- Anonyymi
Kertokaapa minullekin, olen oululainen.
- Anonyymi
Sinulla luulisi olevan paljon aikaa kierrellä Oulua, jos kerran oululainen olet.
- Anonyymi
Parasta Oulussa on se että sieltä kulkee säännöllisesti lukuisia pikavuoroja kohden Raahea ja Kokkolaa ja kauemmaskin niillä pääsis jos haluais. Niinpä annetun aikarajan sisään voi Oulusta matkustaa pikalinjalla merihenkiseen kaupunkiin nimeltään Raahe ja vielä ehtii annetussa aikarajassa ihan hyvin Ouluun takaisin, sillä eihän Raahessa ole oikeastaan mitään miksi siellä pitäisi tuntia pitempään oleksia. Onneksi siellä Raahessa Lidl on onnistuneesti ihan linja-auto aseman vieressä samoin Prisma, mutta muita asiallisia kauppoja sieltä tuskin löytyykään.
- Anonyymi
Raahe on samanlainen mielenterveysongelmaisten peräkylä kuin Oulukin.
- Anonyymi
Voisitko kertoa liikenteen aikataulun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raahe on samanlainen mielenterveysongelmaisten peräkylä kuin Oulukin.
Mitä selität?Oulu on mahtava paikka! Olen asunut Oulussa kymmeniä vuosia ja on kyllä kokemusta..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä selität?Oulu on mahtava paikka! Olen asunut Oulussa kymmeniä vuosia ja on kyllä kokemusta..
Joo mutta paremmasta sinulla ei ole kokemusta.
- Anonyymi
Jos olet nätti nuori nainen, siis 45 - 25 vuotta, niin miten olis kunnon panot minun kanssa, 😉
- Anonyymi
Hyvä idea
- Anonyymi
Käykö nätti alle 25 v.
- Anonyymi
Sopisiko sinulle tänään? Meitä on kaksi 30-vuotiasta naista, ja etsimme tekemistä Oulussa täksi päiväksi. :) ollaan ihan normaalivartaloisia ja perusnättejä tyyppejä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sopisiko sinulle tänään? Meitä on kaksi 30-vuotiasta naista, ja etsimme tekemistä Oulussa täksi päiväksi. :) ollaan ihan normaalivartaloisia ja perusnättejä tyyppejä.
Olen 19v "hot" mies kavereideni mielestä. Olen aina halunnut tehdä s*ks*ä. Nyt siihen olisi mahdollisuus. Tehtäisiin kunnon panot. (Olen oikeasti tosissani). Mitä mieltä olisit tästä meidän se**i-illasta? Missä voitaisiin yksityisviestillä sopia aikataulu? Ei kehtaa täällä julkisessa paljo puhua...
- Anonyymi
Laske puluja
- Anonyymi
ke- su voit käydä pian lakkautettavassa PohjoisPohjanmaan museossa katsomassa Oulun merihistoriasta, laivanrakennuksesta ym.
Muina arkipäivinä voi käväistä Tiedekeskus Tietomaassa tai Oulun taidemuseossa . Ainolan puistossa näet myös lohiportaat. Kun menet voimalaitoksen padon ylitoiselle puolen oulujokea niin pääset kaunista, meren vierestä kulkevaa kuntoilutietä pitkin takaisin kaupungille hotelli Radisonin ja teatterirakennuksen välistä . Hallituskatu 36 B, PL 54, turisti informaation tulisi olla tälläkadulla , ota yhteyttä heihin etukäteen jos heillä olisi henkilökohtainen opas joka tietää paljon Oulun historiasta.- Anonyymi
Tämähän kuulostaa hyvältä, kiitos vinkistä,! 😀
- Anonyymi
Mitkä ovat lohiportaat? Tietomaa on kyllä hyvä ajatus, mutta etsin sellaista ulkona olevaa paikkaa esim semmoiset puistot ja jotkut Oulun nähtävyydet. Jokin ihana puisto, jossa on luonnossa ja saa kaiken irti. Siellä voisi nauttia eväistä ja linnun laulelusta. Siellä olisi myös jotain nähtävää. Olisiko tiedossa semmoista puistoa? Myös merenrannalla oisi varmaan kiva käydä. Jotain ulkoilu aktiviteettia etsin oulusta. Jota ehtisi tehdä antamani ajan sisässä. Onko Oulun kaupungilla vuokrattavana sähköpotkulautoja ja pyöriä? Niillä matka taittuisi nopeammin. Kun en omista autoa. Olen saanut pitkitettyä aikatauluni, että olen Oulussa yhden yön. Saavun aamulla kello 9.00 Ouluun, siinä sen päivän aikana tekisin jotain. Sitten vielä seuraava päivä. Kello 9.00 asti. Tekisin jotain. Onko Oulussa hyviä hotelleja, mikä majoituspaikka Oulussa on suht. edullinen joka ei ole kuitenkaan epäsiisti. Etsin oulusta sellaista majoituspaikkaa, joka olisi kuitenkin siisti ja hyvässä kunnossa. Majoituksen/hotellin vaatimukset:
- pitää olla sauna ja suihku
-pyyhe
-aamupala hintaan (maksimi hinta/yö 200e)
-sisustus olisi hyvälaatuista, todella hyvä keittiö ja sänky
Jos joku viestin lukija tarjoaisi minulle majoituspaikan yhdeksi yöksi Oulussa ilmaiseksi, sekin kävisi vallan mainiosti 😊👍 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitkä ovat lohiportaat? Tietomaa on kyllä hyvä ajatus, mutta etsin sellaista ulkona olevaa paikkaa esim semmoiset puistot ja jotkut Oulun nähtävyydet. Jokin ihana puisto, jossa on luonnossa ja saa kaiken irti. Siellä voisi nauttia eväistä ja linnun laulelusta. Siellä olisi myös jotain nähtävää. Olisiko tiedossa semmoista puistoa? Myös merenrannalla oisi varmaan kiva käydä. Jotain ulkoilu aktiviteettia etsin oulusta. Jota ehtisi tehdä antamani ajan sisässä. Onko Oulun kaupungilla vuokrattavana sähköpotkulautoja ja pyöriä? Niillä matka taittuisi nopeammin. Kun en omista autoa. Olen saanut pitkitettyä aikatauluni, että olen Oulussa yhden yön. Saavun aamulla kello 9.00 Ouluun, siinä sen päivän aikana tekisin jotain. Sitten vielä seuraava päivä. Kello 9.00 asti. Tekisin jotain. Onko Oulussa hyviä hotelleja, mikä majoituspaikka Oulussa on suht. edullinen joka ei ole kuitenkaan epäsiisti. Etsin oulusta sellaista majoituspaikkaa, joka olisi kuitenkin siisti ja hyvässä kunnossa. Majoituksen/hotellin vaatimukset:
- pitää olla sauna ja suihku
-pyyhe
-aamupala hintaan (maksimi hinta/yö 200e)
-sisustus olisi hyvälaatuista, todella hyvä keittiö ja sänky
Jos joku viestin lukija tarjoaisi minulle majoituspaikan yhdeksi yöksi Oulussa ilmaiseksi, sekin kävisi vallan mainiosti 😊👍Lohiportaat ovat pieni osa Merikosken kalatietä. Oulussa pääset tutustumaan siihen kun kävelet keskikaupungilta Ainolanpuiston läpi ja jatkat kävelyä eteenpäin.
Täältä enemmän tietoa Merikosken kalatiestä: https://www.oulunenergia.fi/vastuullisuus/merikosken-kalatie/
Saunallisia hotelleja Oulussa voit etsiä joko Hotels.com kautta tai booking.com kautta niiden kautta voit muokata hakuasi haluamallesi tasolle. Löydät vaihtoehtoja aikalailla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitkä ovat lohiportaat? Tietomaa on kyllä hyvä ajatus, mutta etsin sellaista ulkona olevaa paikkaa esim semmoiset puistot ja jotkut Oulun nähtävyydet. Jokin ihana puisto, jossa on luonnossa ja saa kaiken irti. Siellä voisi nauttia eväistä ja linnun laulelusta. Siellä olisi myös jotain nähtävää. Olisiko tiedossa semmoista puistoa? Myös merenrannalla oisi varmaan kiva käydä. Jotain ulkoilu aktiviteettia etsin oulusta. Jota ehtisi tehdä antamani ajan sisässä. Onko Oulun kaupungilla vuokrattavana sähköpotkulautoja ja pyöriä? Niillä matka taittuisi nopeammin. Kun en omista autoa. Olen saanut pitkitettyä aikatauluni, että olen Oulussa yhden yön. Saavun aamulla kello 9.00 Ouluun, siinä sen päivän aikana tekisin jotain. Sitten vielä seuraava päivä. Kello 9.00 asti. Tekisin jotain. Onko Oulussa hyviä hotelleja, mikä majoituspaikka Oulussa on suht. edullinen joka ei ole kuitenkaan epäsiisti. Etsin oulusta sellaista majoituspaikkaa, joka olisi kuitenkin siisti ja hyvässä kunnossa. Majoituksen/hotellin vaatimukset:
- pitää olla sauna ja suihku
-pyyhe
-aamupala hintaan (maksimi hinta/yö 200e)
-sisustus olisi hyvälaatuista, todella hyvä keittiö ja sänky
Jos joku viestin lukija tarjoaisi minulle majoituspaikan yhdeksi yöksi Oulussa ilmaiseksi, sekin kävisi vallan mainiosti 😊👍Puiston penkille pitkälleen, ei mene kauaakaan kun poliisi tulee tajoamaan ilmaista majoitusta ja kyytikin on ilmainen. Kannattaa haista vähän viinalle eli ripsoa vaikka viskiä kaulukselleen.
- Anonyymi
Mene
- Anonyymi
Kasino tai meditaatiokeskus. Ainiin eihän täällä ole kumpaakaan.
- Anonyymi
5 tunniksi ajanvietettä, jaahah. No jos käy lounaalla niin jää vaan 4 tuntia, sen saa kulumaan kaupungilla kierrellen ja käy välillä vaikka leivoskahvilla.
- Anonyymi
Jos pikkuisen tuota alkua aikaistaisi ja loppuaikaa myöhentäisi, kerkeäisi mainiosti junalla käymään mennentullen Tampereella. Paljon nähtävää, hyviä ruokaravintoloita, kahvipaikkoja ja Leninin museo. Ai niin, meinas unohtua : ratikkakin löytyy. Samalla tulee tehtyä kotimaan matkan!
- Anonyymi
En suosittele Tamperetta. Siellä on paljon enemmänkin nähtävää ja koettavaa, ja shoppailuun kauppoja. Muutaman tunnin takia ei kannata.
Parempi pyöriä Oulussa ja todeta, että tuli nähtyä ja nyt joutaa pois. Tylsä kaupunki, tympeät ihmiset, eikä mitään tarjolla matkailijoille, koska niitä ei sinne haluta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En suosittele Tamperetta. Siellä on paljon enemmänkin nähtävää ja koettavaa, ja shoppailuun kauppoja. Muutaman tunnin takia ei kannata.
Parempi pyöriä Oulussa ja todeta, että tuli nähtyä ja nyt joutaa pois. Tylsä kaupunki, tympeät ihmiset, eikä mitään tarjolla matkailijoille, koska niitä ei sinne haluta.Turisti informaatio on väärässä paikassa. Sen tulisi olla Valkeassa. Sieltä tulisi pystyä myös ostamaan lippuja kaikkiin Oulun läänin tapahtumiin sekä yleisiin kulkuneuvoihin niin kaupunginalueella kun edemmäskin.
- Anonyymi
Perussuomalainen Nuoriso ei pidä Afrikan tähteä rasistisena
https://www.suomenuutiset.fi/ps-nuoriso-postitti-afrikan-tahden-naurunalaiseksi-joutuneelle-helsingin-yliopistolle-mukavia-pelihetkia/
pelata- Anonyymi
Ei kukaan normaalijärjellä varustettu ihminen pidä sitä rasistisena.
- Anonyymi
Joidenkin mielestä kannattaa mennä Tampereelle, joidenkin mielestä ei, niin miten minä teen?,
- Anonyymi
Taisin jossain viestissä mainita pitkittäneeni aikataulua, aikataulu on nyt sama mikä.ensimmäisessä viestissäni
- Anonyymi
Onko Oulussa keskustassa sähköpotkulautoja tai pyöriä vuokrattavana esim tunnin käyttöön? Mikä lie hinta semmoselle.
- Anonyymi
Noniin.uusi kommentoija. Kertopaaka minulle mitä talvella voi tehdä. Tarkoituksena olla Oulussa kaksi viikkoa
- Anonyymi
Kuolla tylsyyteen, ja masentua ynpärillä vallitsevasta negatiivisuudesta.
Voi myös kuluttaa aikansa kaljabaareissa juopottelemalla, jos alkoholi viehättää.
Kaksi viikkoa Oulussa talvella! Kammottava mielikuva. - Anonyymi
Vähän myöhässä, mutta 2viikkoa Oulussa,jaha.. No tuossa on jo ihan mukava aika. Voit esimerkiksi shoppailla, käydä elokuvissa ja vastaavaa. Ei tämmöistä kehtaisi ihan 2viikkoa tehdä.. voit käydä vaikka hiihtämässä ja lenkkeilemässä,vaikka tutustua enemmän Ouluun ja käydä Oulun alueella ajelulla, jos auto on. Voit tehdä vaikka leipomispäivän, päivä jolloin ollaan vaan sisällä. Jos kelkkailu kiinnosta, niin voisi kelkankin vuokrata ja ajella paikallisia reittejä pitkin. Kyllähän sitä tekemistä on, kun jaksaisi vain miettiä, itsekin vain 2vuotta asunut Oulussa joskus opiskeluaikoihin, niin ei paljo ole jäänyt Oulusta mieleen, kuitenkin kaupunginosat jne. Mutta toivottavasti vähän edes auttaa itsekutakin
- Anonyymi
tulla raiskatuksi?
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6517183Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?424992HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa3002788- 1502103
Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki331660Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1331634- 201617
Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon4001566mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k111347Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E111323