Loppuuko sikatalous Suomesta

Anonyymi

Huittinen on maamme suurimpia sianlihan tuottajia. Nykyisen ohran hinnan myötä koko ala on vaarassa. Huittisissa saattaa olla myös lopetuksia edessä.

11

1036

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Liekkö ohra vain viimeinen niitti?Puolittui sikojen määrä jo muutenkin ja
      viheliäiset vaatii metaanipäästöjä alas verottamalla.Suunta on että pitää
      Kituuttaa ohravellillä jo ennen hoitolaitoksen joutumistaan.Ei tarvita sikoja
      Kun ruoka tulee kaupasta!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Auttakaa, isäntä joutuu ajamaan samalla traktorilla kaksi vuotta se tarkoittaa ettei sikatalous kannata suomessa.

    • Anonyymi

      Sikatalous ei lopu Huittisista koskaan. Ei ainakaan niin kauan, kuin joku vielä ylipäätään syö sianlihaa Suomessa. Kai ihmiset joskus kaikki siirtyy syömään tofua ja nyhtökauraa ja porkkanamuhennosta.

      Mutta meidän elinaikana sinne asti ei päästä, ja niin kauan on myös sikalataloutta Huittisissa.

      • Anonyymi

        Jos metsien myyminen sikatalouden kannattamattomuuden vuoksi kielletään
        tulee loppu porsastelulle?Tai jos hinta nousee lihalle?


    • Anonyymi

      Sikatalous antaa seurullamme elinvoimaa maaperäämme lietteen muarosa! Ilman liätettä peltomme ei tuottaisi niin tasokasta ohraa, mitä pelloiltamme huittisisa saaraan.
      Liätteenlevitys asianmukaisella kalustolla suaritettuna antaa hyvän, ellei jopa parhaan maaperästämme huittisisa!
      Sijanpaskaa voimme myös käyttää piopolttoaineena ja pyärittää sillä vaikka sähköturppiinia sähkön hiaromista varten. Erullista ja luannonmukasta meillä täälä huittisisa! Suamen sikasimmasa pitäjäsä.

      • Anonyymi

        Jos kaikki Huittisissa kertyvä sianpaska laitetaan biovoimaloille polttoaineeksi, niin kuinkahan monta tuhatta megawattia tästä saatasiin? Sähkön hinta nousee sähkölämmittäjälle niin posketonta vauhtia nyt, että ei pitäisi ainakaan kannattavuuresta olla kysymys.-


    • Anonyymi

      Hyvä juttu, pian saa hengittää ja pyykit kuivattaa ulkona.

    • Anonyymi

      Kun vaan riittää sijanlihhaa Makkaraan ja ohranjyvvää Kaljaan niin kaikki on enempi kuin hyvin täsä Suamen sikaisimasa pitäjäsä!

    • Anonyymi

      Huittisten Hullut syö enemmän kuin tienaa! Päästään paremmin tavoiteeseen, kun tienataan vähemmän

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      23
      3123
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      3
      743
    3. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      68
      740
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      660
    5. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      35
      597
    6. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      32
      591
    7. Oletko varma

      Ettei meistä tule mitään?
      Ikävä
      40
      521
    8. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      19
      520
    9. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      3
      519
    10. Mitä ajattelet

      Meistä nykyään.
      Ikävä
      36
      505
    Aihe