Hei,
Olen 45v mies ja olen ollut vailla tosi ystävää/ystäviä pian yli 20v.
En tiedä miksi kaikki silloiset ystäväni pikku hiljaa jättivät minut ulkopuolelle, olimme todella tiivis kaveriporukka ja tulimme kaikki toimeen toistemme kanssa. Jostain syystä he alkoivat syrjiä minua, enkä tähän päivään mennessä tiedä miksi. Mitään pahaa en heille tehnyt enkä sanonut. Mihinkään ei enää pyydetty mukaan ja kun itse ehdotin jotain, ei se käynyt. Puheluihin ei vastattu ja jos numero vaihtui, sitä ei minulle kerrottu.
Olin todella vihainen, pettynyt ja surullinen.
Annoin asian olla ja keskityin muihin asiohin, ainakin yritin.
Myöhemmim kun yritin saada heihin yhteyttä facebookin kautta, eivät vastanneet tai estivät minut. Tällöin luovutin kokonaan ja poistin facebook tilini, vaihdoin numeroni ja salasin kaikki tietoni, ikään kuin kostaakseni heille, että turha yrittää olla yhteydessä minuun jos tarve vaatisi.
Joitakin olen sattumalta nähnyt kaupoissa, mutta keskustelu on jäänyt lähinnä moikkaamisen tasolle.
Minulla on perhe, 2 aikusta poikaa ja vaimo. Tällä hetkellä perheeni on minun ainoa ja paras ystävä. Kuitenkin kaipaan ulkopuolisia ystäviä joiden kanssa viettää aikaa ym.
Muutamia uusia ystävyyssuhteita on toki matkaan mahtunut, mutta ne eivät ole juurikaan poikineet syvempää ja pitkäikäistä suhdetta.
Elämäni on ollut todella yksinäistä ja päivät toistaa samaa kaavaa, töihin -> kotiin jne.
Päivät kotona kuluu lähinnä väkisin keksittynä tekemisenä, jotta saa ajan kulumaan edes jotenkin. Tämä ikuiselta tuntuva oravanpyörä ei ota loppuakseen.
Tunnen jollainlailla syyllisyyttä tästä kaikesta, vaikka syytä ei ehkä olekkaan, kunpa tietäisinkin mitä olen tehnyt väärin kun nuoruuden ystävät jätti.
Olen kärsinyt mm.unettomuudesta pitkään koska sisällä aika ajoin kuohuu. On minulla myös hyviä hetkiä.
Loppujen lopuksi, kaikki päättyy aikanaan, myös tämä minun yksinäisyys.
Olen yksinäinen, ahdistavaa
4
149
Vastaukset
- Anonyymi
Hei, mulla vähän sama juttu, mutta olen nainen. On perhe ja työ, mutta kärsin yksinäisyydestä. Sosiaalinen media lisää pahaa oloa. Olen aika väsynyt ja välillä mietin, että tämäkin elämä tosiaan loppuu joskus. Se sattuu mutta on myös ajatuksena jotenkin lohdullinen. Voimia sinulle, kohtalotoveri.
- Anonyymi
Ehkä se muuttuu siunaukseksi?
Jeesus haluaa pelastaa Sinut
JEESUS rakastaa sinua ja tahtoo pelastaa sinutkin. Ota siksi Jeesus vastaan Vapahtajanasi, että saisit iankaikkisen elämän Taivaassa.
Sinäkin voit pelastua. Jumalan armahtavan laupeuden kautta saat uuden alun jo täällä maan päällä.
”Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on sietänyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.” Apt. 17:30
”Minä sanon teille: eivät suinkaan! Mutta ellette käänny, samoin te kaikki tuhoudutte.” Luukas 13:3
”Ja niin kuin ihmisille on määrätty, että heidän on kerran kuoltava ja sen jälkeen tulee tuomio,” Hebr. 9:27
JEESUS RAKASTAA SINUA
”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainutsyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” Joh. 3:16
”Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäviensä puolesta.” Joh. 15:13
JEESUKSEN VERESSÄ ON PUHDISTAVA VOIMA
”Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois” Apt. 3:19
”Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän on valossa, meillä on yhteys keskenämme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, me eksytämme itsemme eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” 1 Joh. 1:7-9
OTA JEESUS VASTAAN OMANA VAPAHTAJANASI TÄNÄÄN!
Voit rukoilla vaikka näin
”Rakas Jeesus, tiedän olevani syntinen ja tarvitsen pelastusta. Uskon, että olet sovittanut minunkin syntini. Haluan NYT vastaanottaa Sinut omana Vapahtajanani ja nöyrryn parannukseen synneistäni. Herra Jeesus, auta minua! Haluan tästä lähtien seurata Sinua ja tunnustaa Sinut myös ihmisten edessä. Amen.”- Anonyymi
Näytät vetävän piriä aika hurjasti.
Olen pahoillani puolestasi
- Anonyymi
Jeesuskin. minut köyhän jätti.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?917181Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit277109Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1196438Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik975538Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455434Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635255Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus425141Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t35064Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274635Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv193775