Ruotsinkielen ylivalta kaventaa kielipääomaa !

Pakkoruotsin ylivalta vieraiden kielien opiskelussa on vain vahvistunut vaikka koko ajan globalisoituvassa maailmassa kysyntä monipuoliselle kielten osaamiselle on koko ajan suurempi kysyntä.

Miksi suomenruotsalaiset eivät halua vapauttaa suomenkielisiä lapsia raskaasta ja ikävästä pakkokielen taakasta, joka latistaa ja hankaloittaa kieltenopiskelua?
51625
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Todellinen valta on ollut ja on edelleen rikkaiden suomenruotsalaisten käsissä. Vain näennäinen, muka poliittinen valta on suomenkielisillä.

Äänestä
  • Suomalainen koulu on maailman parhaita mutta kieltenopiskelu kouluissa on erittäin huonoa, jopa lannistavaa. Pakkoruotsi syö aikaa ja resurseja vierailta ja vapaaehtoisilta, itsevalituilta kieliltä joita oppilaat ja koululaiset haluaisivat itse opiskella. Lisäksi sekä peruskoulun että lukion oppimistulokset ruotsinkielen opiskelussa ovat huonot, ja oletettavasti juuri pakollisuus turhaksi koettuun kieleen vaikuttavaa tuloksiin dramaattisesti. Pakollisuus tekee pakkoruotsista vastenmielisen vieraan kielen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomalainen koulu on maailman parhaita mutta kieltenopiskelu kouluissa on erittäin huonoa, jopa lannistavaa. Pakkoruotsi syö aikaa ja resurseja vierailta ja vapaaehtoisilta, itsevalituilta kieliltä joita oppilaat ja koululaiset haluaisivat itse opiskella. Lisäksi sekä peruskoulun että lukion oppimistulokset ruotsinkielen opiskelussa ovat huonot, ja oletettavasti juuri pakollisuus turhaksi koettuun kieleen vaikuttavaa tuloksiin dramaattisesti. Pakollisuus tekee pakkoruotsista vastenmielisen vieraan kielen.

    Elinkeinoelämän keskusliitto on suosittanut pakollisesta toisesta kotimaisesta kielestä luopumista koululaisten kielivalintojen monipuolistamiseksi. EK:sta kielitaitotarpeet työelämässä ovat monipuolistuneet ja ruotsin merkitys on vähentynyt.

    Tästä ja monesta muusta huolimatta ei Suomen hallituspuolueet anna suomenkielisille mahdollisuutta tasa-arvoiseen ja monipuoliseen vieraiden kielien opiskeluun. Tämä johtunee luultavimmin siitä että suomenruotsalainen raha on korruptoinut suomalaista politiikkaa.

    Äänestä

  • Erikoista että suomenruotsalaiset kokevat kielipoliittisen keskustelun ahdisteluna? Ikään kuin pakkoruotsi olisi tabu jonka mielekkyyttä ei sopisi kyseenalaistaa millään tavoin?!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Erikoista että suomenruotsalaiset kokevat kielipoliittisen keskustelun ahdisteluna? Ikään kuin pakkoruotsi olisi tabu jonka mielekkyyttä ei sopisi kyseenalaistaa millään tavoin?!

    Pakkoruotsi on ikävä mutta tehokas kapula Suomen kehityksen rattaissa. Tämä on tietenkin pahimman kilpailijamaamme Ruotsin etu, eikä olekkaan ihme että juuri suomenruotsalaiset ovat heitä jotka tekevät kaikkensa sen eteen ettei suomenkieliset saisi mahdollisuutta monipuoliseen kieltenopiskeluun ja osaamiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Erikoista että suomenruotsalaiset kokevat kielipoliittisen keskustelun ahdisteluna? Ikään kuin pakkoruotsi olisi tabu jonka mielekkyyttä ei sopisi kyseenalaistaa millään tavoin?!

    Jokainen ymmärtää että niin kielten opetus, kuin maan kilpailukyky paranisi jos mantereella asuvat suomenkieliset lapset saisivat samankaltaiset mahdollisuuden vieraiden kielten opiskeluun kuin suomenruotsalaiset lapset ja opiskelijat ovat saaneet Ahvenanmaalla jossa pakkokielen rinalle on nostettu tasa-arvoisia opiskelukieliä joista oppilaat saavat vapaasti valita sen hyödyllisimmä ja kiinostavimman. Mantereella asuvan suomenruotsalaisen kielivähemistömme itsekkyys estää tämän koska he vaativat tulla PALVELLUIKSI, ja omalla äidinkielellään vielä !!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Erikoista että suomenruotsalaiset kokevat kielipoliittisen keskustelun ahdisteluna? Ikään kuin pakkoruotsi olisi tabu jonka mielekkyyttä ei sopisi kyseenalaistaa millään tavoin?!

    On ihme että suomenkieliset ja muu valtaväestö sietävät tätä ruotsinkielen ja suomenruotsalaisten ylivaltaa kaikkine etuoikeuksineen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Elinkeinoelämän keskusliitto on suosittanut pakollisesta toisesta kotimaisesta kielestä luopumista koululaisten kielivalintojen monipuolistamiseksi. EK:sta kielitaitotarpeet työelämässä ovat monipuolistuneet ja ruotsin merkitys on vähentynyt.

    Tästä ja monesta muusta huolimatta ei Suomen hallituspuolueet anna suomenkielisille mahdollisuutta tasa-arvoiseen ja monipuoliseen vieraiden kielien opiskeluun. Tämä johtunee luultavimmin siitä että suomenruotsalainen raha on korruptoinut suomalaista politiikkaa.

    Ei minkään kielivähemmistön-eikä enemistön pitäisi tyrannisoida lapsia kielidiktatuurilla ja pakkokielillä. Suomenruotsalaiset ärsyttävät tahallaan kaikkia muun kielisiä pakollisella pakkoruotsivaatimuksillaan. He tekevät kiusaa koululaisille ja opiskelijoille. He heikentävät Suomen kilpailuasemia kansainvälisessä kaupassa. He herättävät ikävää antipatiaa suomenruotsalaisia kohtaan ilkeämielisellä ja itsekkäällä pakkoruotsivaatellaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Erikoista että suomenruotsalaiset kokevat kielipoliittisen keskustelun ahdisteluna? Ikään kuin pakkoruotsi olisi tabu jonka mielekkyyttä ei sopisi kyseenalaistaa millään tavoin?!

    Suomessa on asioita joista ei sovi keskustella kuin positiiviseen sävyyn. Suomen lähihistoria liittyen Ruotsiin ja suomenruotsalaisiin, Mannerheim ja pakkoruotsi ovat asioita jotka käänetään niin helposti ahdistavaksi vihapuheeksi tai rasismiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On ihme että suomenkieliset ja muu valtaväestö sietävät tätä ruotsinkielen ja suomenruotsalaisten ylivaltaa kaikkine etuoikeuksineen?

    Tarkoitat varmaan että on kumma että suomenkieliset ovat sietäneet ruotsinkielen ja ruotsinkielisten ylivaltaa kaikkine etuoikeuksineen? Näin ei ole ollut aina. Kielisota käytiin maan historian alussa juuri siksi koska suomenruotsalaiset sikailivat maassa siirtomaaherrojen elkein. Maassa vallitsi rasismi ja epätasa-arvo. Nyt alkaa mitta tulla täyteen kielipolittikassa jossa suomenkielisten lasten mahdollisuuksia monipuoliseen kieltenopiskeluun hankaloitetaan turhalla pakkoruotsilla. Tähän toivotaan parannusta ja siksi asia on tälläkin palstalla esillä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei minkään kielivähemmistön-eikä enemistön pitäisi tyrannisoida lapsia kielidiktatuurilla ja pakkokielillä. Suomenruotsalaiset ärsyttävät tahallaan kaikkia muun kielisiä pakollisella pakkoruotsivaatimuksillaan. He tekevät kiusaa koululaisille ja opiskelijoille. He heikentävät Suomen kilpailuasemia kansainvälisessä kaupassa. He herättävät ikävää antipatiaa suomenruotsalaisia kohtaan ilkeämielisellä ja itsekkäällä pakkoruotsivaatellaan.

    Suomenruotsalaiset eivät ärsytä, he dominoivat suvereenisti ainakin kielipolitikkaamme. Suomenkieliset vain vikisevät kun joutuvat alistumaan kaikkiin heidän vaatimuksiinsa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Erikoista että suomenruotsalaiset kokevat kielipoliittisen keskustelun ahdisteluna? Ikään kuin pakkoruotsi olisi tabu jonka mielekkyyttä ei sopisi kyseenalaistaa millään tavoin?!

    Ruotsissa ja muissa pohjoismaissa osataan kieliä, esim. englanninkieltä paremmin kuin Suomessa. Syy on siinä ettei muissa pohjoismaissa ole pakkokieltä joka veisi aikaa ja voimavaroja itse valituilta vapaaehtoisilta opiskelukieliltä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Erikoista että suomenruotsalaiset kokevat kielipoliittisen keskustelun ahdisteluna? Ikään kuin pakkoruotsi olisi tabu jonka mielekkyyttä ei sopisi kyseenalaistaa millään tavoin?!

    Olosuhteisiin nähten olisi suotavaa jos myös suomenkielisille lapsille suotaisiin oikeus kieltenopiskeluun ilman pakollista pakkokieltä.

    Äänestä

  • Niin on ollut aina.

    Äänestä

Miksi 2/3 kansasta vastustaa pakollista Ruotsin opetusta? Miksi 2/3 kansanedustajista kannattaa pakollista Ruotsin opetusta?

Miksi kansanedustajat eivät edusta kansaa?

Äänestä
  • On paljastunut että suomenruotsalaiset säätiöt korptoivat agresiivisesti maamme politikkoja. Esim. ulkomaankauppaministerimme Ville Skinnari on vastaanottanut pimeää vaalirahaa Stiftelsen för det tvåspråkiga Finlandilta, joten arvaamme hänen mielipiteensä mitä tulee pakolliseen pakkoruotsiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On paljastunut että suomenruotsalaiset säätiöt korptoivat agresiivisesti maamme politikkoja. Esim. ulkomaankauppaministerimme Ville Skinnari on vastaanottanut pimeää vaalirahaa Stiftelsen för det tvåspråkiga Finlandilta, joten arvaamme hänen mielipiteensä mitä tulee pakolliseen pakkoruotsiin.

    Vain rkp ( ruotsalainen kansanpuolue ) suomenruotsalainen kielipoliittinen etujärjestö haluaa pakottaa suomenkielisen valtavästön ikävään pakkoruotsiin.

    Äänestä

  • Ahvenanmaalla todettiin että pakkokieli ( pakkosuomi ) oli pois muilta opiskelukieliltä ja siksi pakkokielen rinnalle nostettiin tasa-arvoisia opiskelukieliä joista oppilaat voivat itse valita mitä opiskella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ahvenanmaalla todettiin että pakkokieli ( pakkosuomi ) oli pois muilta opiskelukieliltä ja siksi pakkokielen rinnalle nostettiin tasa-arvoisia opiskelukieliä joista oppilaat voivat itse valita mitä opiskella.

    On selvää että pakkokieltä parempi vaihtoehto on vaihtoehtoinen ja monipuolinen kieltenopiskelu jossa ei ole mitää pakollista pakkoruotsia joka hankaloittaa kieltenopiskelua ja vähentää koulunkäyntimotivaatiota.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On paljastunut että suomenruotsalaiset säätiöt korptoivat agresiivisesti maamme politikkoja. Esim. ulkomaankauppaministerimme Ville Skinnari on vastaanottanut pimeää vaalirahaa Stiftelsen för det tvåspråkiga Finlandilta, joten arvaamme hänen mielipiteensä mitä tulee pakolliseen pakkoruotsiin.

    Suomenruotsalaisten ylivalta jarruttaa Suomen ja suomenkielisten kehitystä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vain rkp ( ruotsalainen kansanpuolue ) suomenruotsalainen kielipoliittinen etujärjestö haluaa pakottaa suomenkielisen valtavästön ikävään pakkoruotsiin.

    Suomenruotsalaisten epäoikeudenmukaiset etuoikeudet ovat huutava vääryys uusille maahanmuuttajilemme jotka kummastelevat tätä kielivähemmistöä joka kävelee heidän ohitseen korkeakouluihin vain siksi että he ovat ruotsinkielisiä?!?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vain rkp ( ruotsalainen kansanpuolue ) suomenruotsalainen kielipoliittinen etujärjestö haluaa pakottaa suomenkielisen valtavästön ikävään pakkoruotsiin.

    Ahvenanmaa poisti pakkokielen ( pakkosuomen ) nimenomaan juuri tuosta syystä. Koettiin että pakkokieli kavensi Ahvenanmaalla asuvien koululaisten ja opiskelijoiden kielipääomaa. Todettiin että pakkokieli oli pois muilta opiskeltavilta vierailta kieliltä.

    Äänestä

Ei ole olemassa mitään "pakkoruotsia", on vain toisen virallisen kotimaisen kielen opiskelu. Turha valittaa jatkuvasti tästä, vai eikö ole tiedossa Suomen olevan kaksikielinen maa.

Äänestä
  • Tiedoksi, Suomessa on pakollinen pakkoruotsin opiskelu. Ruotsinkielen opiskelulle ei haluta antaa yhtään vaihtoehtoa kuten Ahvenanmaalla, jossa pakkokielen rinnalla on useita tasa-arvoisia vaihtoehtoja. Kaksikielisyys ei pakota, eikä velvoita ketään pakkokieleen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tiedoksi, Suomessa on pakollinen pakkoruotsin opiskelu. Ruotsinkielen opiskelulle ei haluta antaa yhtään vaihtoehtoa kuten Ahvenanmaalla, jossa pakkokielen rinnalla on useita tasa-arvoisia vaihtoehtoja. Kaksikielisyys ei pakota, eikä velvoita ketään pakkokieleen.

    Ystävät, äänestäkäämme, mutta äänestäkäämme puolueita jotka haluavat vapauttaa Suomen lapset ja nuoret turhaksi koetusta pakollisesta pakkoruotsista. Myös suomenkielinen lapsi ansaitsee oikeuden itse valittuun vieraseen kieleen kuten suomenruotsalaiset lapset Ahvenanmaalla. Pakkokielen EI pitäisi kuulua länsimaiseen demokratiaan. Sano siis EI PAKKORUOTSILLE !!!

    Jos haluat sanoa ei pakkoruotsille, ei riitä että äänestät kansanedustajaa joka kannattaa kielivapautta jossa oppilaat saavat itse valita opiskeltavan vieraan kielen. Pitää äänestää puoluetta joka kannattaa tasa-arvoa kieltenopiskelussa, koska valta ei ole yksittäisillä kansanedustajilla. Valta on hallituspuolueiden johtajilla.

    Pitää paikaansa.

    Äänestä

  • Ruotsinkielen valta kaventaa paitsi maamme kielipääomaa, keventää se myös suomenkielisten lompakkoa koska kaksikielisyyden kustannukset ovat täysin kohtuuttomat!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tiedoksi, Suomessa on pakollinen pakkoruotsin opiskelu. Ruotsinkielen opiskelulle ei haluta antaa yhtään vaihtoehtoa kuten Ahvenanmaalla, jossa pakkokielen rinnalla on useita tasa-arvoisia vaihtoehtoja. Kaksikielisyys ei pakota, eikä velvoita ketään pakkokieleen.

    "Kaksikielisyys ei pakota, eikä velvoita ketään pakkokieleen."

    Itse sanoisin VALHEELLINEN kaksikielisyys ei velvoita ketään pakkokieleen.
    Se neljä prosenttia ei vain riitä!

    Äänestä

  • Myös Ahvenanmaa on osa Suomea ja myös Ahvenanmaa on kaksikielinen. Silti Ahvenanmaan suomenruotsalaisia ei pakoteta pakkokieleen vaan heille annetaan tasa-arvoisia vaihtoehtoja pakkokielen rinnalle. Tällainen mahdollisuus pitää suoda myös suomenkielisille mannersuomen puolella.

    Äänestä

  • Siis+tarkoitatko+että+maan+5%+suomenruotsalainen+kielivähemmistö+on+syy+siihen+että+valtaväestö+ja+uudet+maahanmuuttajamme+pakotetaan+pakolliseen+pakkoruotsiin?+Kuinka+oikeudenmukaiselta+tämä+tuntuu+muista+kuin+suomenruotsalaisista?Kaksikielisyys+on+paljastumassa+monipuoliseksi+haitaksi+joka+tulee+valtavan+kalliiksi+suomalaisille+veronmaksajille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsinkielen valta kaventaa paitsi maamme kielipääomaa, keventää se myös suomenkielisten lompakkoa koska kaksikielisyyden kustannukset ovat täysin kohtuuttomat!

    Suomenruotsalaiset kielifanaatikot tekevät kaikkensa ettei suomenkieliset lapset pääsisi opiskelemaan monipuolisesti vieraita kieliä. He haluavat pakottaa lapset pakolliseen pakkoruotsiin vaikka tietävät että pakkokieli hankaloittaa olennaisesti monipuolista kieltenopiskelua. Heille pääasia näyttää olevan että heitä palvellaan omalla äidinkielellään pakkoruotsilla. Mikään muu ei merkitse heille mitään.

    Äänestä

  • Mantereella+eläviä+ruotsinkielisiä+on+vähän,+n+5%+koko+väestöstä.+Tuosta+5%+reilusti+yli+puolet,+eli+kaikki+ne+jotka+asuvat+suurimmissa+kasvukeskuksissamme+osaavat+suomenkieltä+koska+nk.+asiointikieli+on+valtakieli+eli+suomenkieli.+Mikäli+se+on+syy+että+tuo+valheellinen+kaksikielisyys+pakottaa+koko+valtaväestön+turhaksi+koettuun+pakkokieleen,+on+kaksikielisyyttä+ja+sen+mielekkyyttä+punnittava+uudelleen.+Myös+suomenkieliset+lapsemme+ansaitsevat+parempaa+ja+laadukkaampaa+vieraiden+kielten+opiskelua.+Pakkoruotsi+joutaa+roskakoppaan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Kaksikielisyys ei pakota, eikä velvoita ketään pakkokieleen."

    Itse sanoisin VALHEELLINEN kaksikielisyys ei velvoita ketään pakkokieleen.
    Se neljä prosenttia ei vain riitä!

    On selvää että koko ajan pienenevä vajaan viiden prosentin kielivähemmistö ei riitä järkeväksi syyksi sille että muun kieliset ovat pakotettuja pakolliseen pakkoruotsin opetukseen oppilaitoksissamme. Myöskään mikään laki ei tuohon velvoita. Suomenruotsalaisten pitää vapauttaa muunkieliset pakkoruotsin pakollisesta tyranniasta. Lapsilamme pitää olla oikeus opiskella tasa-arvoisia vieraita kieliä ilman pakollista pakkoruotsia!

    Äänestä

No siis tämä pakkoruotsihan on RKP:n ja kaikkien muiden "ruotsimyönteisten" taktinen veto jotta Ruotsi säilyttäisi etulyöntiaseman kansainvalisillä markkinoilla Suomeen verrattuna!

Äänestä
  • Poikien ja tyttöjen pitäisi opiskella itse valittuja vapaaehtoisia ja vaihtoehtoisia vieraita kieliä. Pakkoruotsiin pakottaminen on väärin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Poikien ja tyttöjen pitäisi opiskella itse valittuja vapaaehtoisia ja vaihtoehtoisia vieraita kieliä. Pakkoruotsiin pakottaminen on väärin.

    Vain yksi puolue vaatii suomenkielisille lapsille pakollista pakkoruotsia. Arvaatte kai että kyse on RKP:stä eli ruotsalaisesta kansanpuolueesta. Miten sitten on mahdollista että valtaväestö pakotetaan turhaan kieleen kun pienimpiin puolueisiin kuuluva kielipoliittinen järjestö tällaista vaatii?! Onko syynä koruptio vai mikä?

    Norovirus veti vatsan pakkoruotsille jota tuli molemmista päistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Norovirus veti vatsan pakkoruotsille jota tuli molemmista päistä.

    Huomio kiinniittyy tuohon fanaattismieliseen, äärivanhoilliseen suomenruotsalaiseen herraeliittiin jotka dominoivat Suomea ja politikkojamme mielensä mukaan. Keitä he oikein ovat ja mihin tällainnen kiusaaminen perustuu?!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huomio kiinniittyy tuohon fanaattismieliseen, äärivanhoilliseen suomenruotsalaiseen herraeliittiin jotka dominoivat Suomea ja politikkojamme mielensä mukaan. Keitä he oikein ovat ja mihin tällainnen kiusaaminen perustuu?!

    Se oli sillin ennen silloin ennen, mutta nyt me olemme tasavertaisia suomalaisia, joten yrittäkäämme myös toimia sen mukaisesti.

    Äänestä

No hyvä ihme ja herranjestas sentään eikös niille peräkammarin pojille ole mennyt vieläkään perille Purran käsky, että pakkoruotsista ei saa enää puhua, että persut tulisivat sen myötä hallituskelpoiseksi ... heh heh.

Äänestä

Kielten opiskelu kannattaa aina. Mitä useampia kieliä osaamme, sitä helpommin opimme uusia. Ja vieraita kieliä me suomalaiset, erikoisen kielen omaavina, todellakin tarvitsemme.
Suomi on kaksikielinen, niin jo yleissivistykseen kuuluu osata kumpiakin valtiollisia kieliä edes auttavasti, niin voi ymmärtää toiskielistä maanmiestä paremmin ja ylipäätänsä tulla toimeen paremmin.

Äänestä
  • Kielten opiskelu kannattaa useimmille. Niiden kielten joukkoon ei kylläkään kuulu pakkoruotsi.
    Lukekoot vapaaehtoisena ne, keitä huvittaa tai vanhemmat pakottavat, lapsiraukat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kielten opiskelu kannattaa useimmille. Niiden kielten joukkoon ei kylläkään kuulu pakkoruotsi.
    Lukekoot vapaaehtoisena ne, keitä huvittaa tai vanhemmat pakottavat, lapsiraukat.

    Jotkut suomenkieliset vanhemmat uskovat tekevänsä lapsilleen palveluksen, kun vievät nämä ruotsinkieliseen kokopäiväiseen kielikylpypäiväkotiin.
    Päiväkotitädit eivät puhu siellä suomea ollenkaan.
    Lapsen äidinkielen kehitys on vielä kesken ja sitten yhtäkkiä lapsi kuulee vain vierasta kieltä, josta ei ymmärrä mitään.
    On suuri riski, että lapsesta tulee puolikielinen, jolloinhän ei osaa mitään kieltä kunnolla. Se saattaa haitata myöhempiä opintotuloksia.

    Useamman kielen osaaminen on pelkästään hyvä ja positiivinen asia. Jos osaa yhden germaanisen kielen, niin oppii helpommin seuraavan samasta kieliryhmästä. En sitä paitsi ole koskaan törmännyt yhteenkään "puolikieliseen", joten silkkaa huuhaata moinen väite.

    Äänestä

1 §
Kansalliskielet

Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi.

Virallisesti kaksikielisiä valtioita ovat Suomen lisäksi esim. Kanada ja Irlanti. Joissakin valtioissa on useampia kansallisia kieliä, kuten esim. Sveitsissä neljä ja Etelä-Afrikassa yksitoista. Useita virallisia kieliä on lisäksi sellaisilla mailla, kuin Afganistan, Belgia, Bosnia ja Hertsegovina, Paraguay ja Valko-Venäjä.

Äänestä
  • Mutta onko jokaisessa maassa pakko opetella toinen kieli?

    Äänestä

Elämme tässä kielikysymyksessä vielä "Kekkosen aikaa"!

Äänestä

Järjetöntä touhua.

Äänestä

Sannan hallitus on ymmärtänyt kuinka suuri rikkaus oikeus Ruotsin opiskeluun on nuorisollemme.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Pakkoruotsin ylivalta vieraiden kielien opiskelussa on vain vahvistunut vaikka koko ajan globalisoituvassa maailmassa kysyntä monipuoliselle kielten osaamiselle on koko ajan suurempi kysyntä.

Miksi suomenruotsalaiset eivät halua vapauttaa suomenkielisiä lapsia raskaasta ja ikävästä pakkokielen taakasta, joka latistaa ja hankaloittaa kieltenopiskelua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu