Katselin ja kuuntelin jälleen Eduskunnan kyselytuntia. Kaksi asiaa pulpahti esiin tunnin aikana. Meidän oman kylämme kansanedustajista vain toinen oli paikalla. Toinen eli Sanna A. loisti poissaolollaan. Minulla nousi oitis esiin kysymys, eikö työpailta poissaoloon tule olla pätevä syy? Kieltämättä tyhjiä tuolia oli salissa runsaasti, joten työpaikkapinnaus näyttää olevan yleistä lakeja säätävässä valtioelimessä.
Toinen asia, mihin kiinnitin huomiota ihan aluksi, oli välikysymyksen ajoitus. Hallitus ei ole esittänyt vielä valmistelussa olevia maahanmuuttosuunnitelmia, joten Persut tekivät Harkimon säestyksellä ennenaikaisen kysymyksen hajatietojen ja olettamusten pohjalta. Näin käy, kun suhteellisuuden taju on ikävä kyllä tipotiessään.
Lopputulos on se vanha hyväksi todettu lausahdus: Koirat haukkuu ja karavaani vain kulkee! Näinhän se on, että Purran on "hangattava kynsiään" ja pysyttävä otsikoissa.
Työpaikkapakoilua
Anonyymi
3
73
Vastaukset
- Anonyymi
Totuus kuuluu äänestäjille vai miten se olikaan. SA on aina poissa kun on krooninen lusmu jo olemukseltaankin
- Anonyymi
Elkää moittiko Sannaa. Ei ole pakko, jos ei ehi. Persuilla on sanan vapaus.
- Anonyymi
Eduskunta on suojatyöpaikka, siellä ei tarvitse olla paikalla jos ei huvita. Sannalla ei asiaa kuitenkaan ja jäljelle jäänyt porukka puhuu saman käsikirjoituksen mukaan yksi kerrallaan..
Eipä tuolla asiallisia kysymyksiä oppositiolla montaa tullut, vastaukset olivat hyvin perusteltuja..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123710MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721944Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin821243Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671057Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33998Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778