Miksi kommunistiset valtiot päätyvät aina samaan lopputulokseen?

Marxismi-leninismi ei yliopistotyön mukaan sovi yhteen oikeusvaltion kanssa.
Tavoitteena minulla oli tutkia, minkä takia kommunistisissa valtioissa tapahtuu niin paljon ihmisoikeuksien vastaista toimintaa. Minua on ihmetyttänyt se, että mistä johtuu, että kommunistiset valtiot päätyvät samanlaiseen lopputulokseen ympäri maailmaa yhä uudestaan. Onko kommunismi vain hullujen diktaattoreiden pilaama kaunis ajatus?
Siis: miksi marxisti-leninistiset valtiot ovat tähän asti aina päätyneet oikeusvaltion vastaiseen tilaan? Onko sille selitys marxismi-leninismin käytännön epäonnistumisissa vai jopa ideologisella yhteensopimattomuudella?
marxismi-leninismi ole toteutettavissa yhdessä oikeusvaltioperiaatteen kanssa. Marxismi-leninismi jättää oikeusvaltioperiaatteen huomiotta sen kaikilla osa-alueilla.
– Yhteensopimattomuutta ei voi laskea sattumaksi, vaan marxisti-leninistinen maailmankuva on oikeusvaltioperiaatteen kanssa niin ristiriitainen, ettei näiden kahden samanaikainen toteuttaminen ole mahdollista


Läntisessä liberaalissa demokratiassa ja oikeusvaltiossa valtion absoluuttista valtaa rajoittavat valtiovallan jakaminen, legaliteettiperiaate ja perus- ja ihmisoikeudet.

Kuumottaa 0.001 %, että nyt kun olen täysin julkisesti kirjoittanut kommunismia vastaan, niin mahdollisen proletariaatin vallankumouksen tullessa olen varmasti heti eliminointilistalla.
Ainakin keskustan palstalta kirtjoitus poistetaan kun täälläkin heitä tovereita on valvomassa ettei heidän käsityksen mukaisia "provokaatioita" pääse esiintymään pitkään täällä.

Marxisti-leninistien on puolestaan valittava, haastavatko he sen omalla tarinallaan uudestaan vai muokkautuvatko he sen mukaiseksi. Lopuksi on kuitenkin hyvä muistaa, että oli miten hienot tarinat tahansa, ne eivät koskaan riitä korvaamaan monimutkaista ja monipuolista koko totuutta”.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ensi kesänä

        Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
        Ikävä
        64
        3295
      2. Tukalaa kuumuutta

        Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
        Ikävä
        43
        3107
      3. Sinä, ihastukseni

        Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
        Ihastuminen
        43
        2478
      4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

        Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
        Kotimaiset julkkisjuorut
        103
        2274
      5. Tiedät ettei tule toimimaan.

        Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
        Ikävä
        31
        1913
      6. Okei, myönnetään,

        Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
        Ikävä
        27
        1820
      7. Onko kaivatullasi

        himmeä kuuppa?
        Ikävä
        48
        1626
      8. Mihin hävisi

        Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
        Iisalmi
        85
        1415
      9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

        En taida nähdä sinua koskaan.
        Rakkaus ja rakastaminen
        39
        1300
      10. Lähtikö korvat

        puhtaaksi vaikusta?
        Tuusniemi
        82
        1149
      Aihe