Herra, elämääni
Valvo, etten harhaan
Vaeltaisi täällä
Ohi ihmisten
Herra, auta aina
Etten ketään paina
Etten toisten taakkaa
Suuremmaksi tee
Vierelläni kulje
Askeleeni ohjaa
Etten väisty, milloin
Kutsut auttamaan
Sydäntäni ohjaa
Anna minun, Herra
Armossasi kasvaa
Olla ihminen
Valvo, etten harhaan
Vaeltaisi täällä
Ohi ihmisten
Herra, auta aina
Etten ketään paina
Etten toisten taakkaa
Suuremmaksi tee
Vierelläni kulje
Askeleeni ohjaa
Etten väisty, milloin
Kutsut auttamaan
Sydäntäni ohjaa
Anna minun, Herra
Armossasi kasvaa
Olla ihminen
Vastaukset 13
Vanhimmat
Niin, ettei mentäisi kuten eräs piispa julkitulossaan näkemään pahuuden, pahuutta muissa juosten ristiretkelle. Asia mitä ei odottaisi nykyaikana tai sivistyneiltä.
Ei ole koskaan hyvä asia jos ruvetaan näkemään pahuutta yksipuolisesti kun on olettanut tai olettaa asioita ja helppoja nopeita muutoksia.
Mikä ihmisiin menee kun kuitenkin pohjavire on omien etujen ajaminen (jotta saisi olla huoleton riskiryhmään kuuluvien kanssa) valitettavasti ko rokote ei siihen täyttä suojaa tuo, se rokote vastustaa vakavampi en oireiden esiintymisen.
Hölmöläisten hommasta, kertoivat nyt että syyskuussa tiesivät että rokotteet on ensimmäisillä pääosin vanhentuneet, silti sallivat koronapassin ja sen että tehonsa menettäneet rokotteet saavat matkustella ja olla viihteellä, saman aikaan ihmetellään tartuntojen lisääntymistä.
Perusteluksi riittää että he ovat kuitenkin pääasiassa suojattu vakavaa sairastumista vastaan.
Joo o
Muista pysyä totuudessa,vaikkei se mieleisesi olisi,
Mikä+tuossa+oli+totuuden+vastaista?
Haastattelussa+kertoivat+että+6kk+jälkeen+rokotteen+suoja+teho+laskee+neljännes+osaan,+(tartunta+ja+tartunnan+levittämisen+suhteen)+mutta+suoja+pysyy+hyvällä+tasoilla+ehkä+silloin+80-90%+sesti+(arvio)+sen+suhteen+että+estää+vielä+6kk+jälkeenkin+vaikeiden+oireiden+ilmentymisiä.+Tämä+THL+kautta.
Tietysti+olettavat+olettaneet+että+he+rokotteen+ottamalla+suoraan+osoittaisivat+yhteishyvää,+vaikka+rokote+suojaa+lähinnä+vain+kutakin+itseään,+välillisesti+jonkin+verran+kun+sairaalahoito+ei+rasitu.
Tietysti+tuossa+valossa+on+hivenen+ristiriitaa+että+tuollaisella+rokotetaan+niitä+joilla+alunperin+oli+hyvin+vähäinen+riski+ylipäätään+saada+vaikeita+oireita+(ulkomaisia+tilastoja+myöten(+Jos+tilanne+on+muuttunut+tulisi+se+kertoa.
Tietysti ihmetyttää mihin se kolmas kierros sitten on tarpeen jos vakavien oireiden esto pysyy vielä korkealla?
Vai?
Onko edessä puolvuotinen rumba? Milloin putoatte kyydistä?
Aika näyttää
Ottaisitteko te kaks rokotetta kerralla pelkän passin vuoksi? Koronan sairastaneet SAA nyt terveytensä kustannuksella ottaa toisen vaikkei sitä suositeltu. Jotta saa passin. Voi luoja.
"KORONAVIRUSTAUDIN sairastaneet ja yhden rokoteannoksen saaneet voivat saada toisen rokoteannoksen, jos se on tarpeen esimerkiksi matkustamisen vuoksi, linjaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).
Tällä hetkellä sairastetusta koronavirustaudista ja yhdestä rokoteannoksesta ei ole mahdollista saada EU:n koronarokotustodistusta. Suojatehon kannalta taudin sairastanut ei THL:n mukaan toistaiseksi tarvitse toista rokoteannosta.
Eikö koronapassissa pitäisi olla rajat milloin tehot laskee (tartunnan saannin ja levittämisen suhteen) alle puoleen jolloin rokote tulisi uusia.
Nythän on faktaa että tehot on ensimmäisillä vajaat eli alhaiset.
Mikä tuossa on vaikeaa ymmärtää? Miksi ihmetellään "tietämättöminä" tartuntojen lisääntymistä ?
Kolmannen+kierroksen+tehoboostia+suositeltiin+eri+maiden+viranomaisten+taholta+jos+ja+kun+kahden+rokotus+sarjojen+saajat+alkavat+saada+tartuntoja+ja+oireita,+mikä+osoittaisi+rokotesuojan+tehon+laskeneen.
Ilmeisesti+rokotesuoja+on+laskenut+niin+paljon+että+tehosteboosti+on+tarpeen.+
Asiaa+testataan+Israelin+avulla,+vähän+aikaa+sitten+sanoivat+kun+Israelissa+alkoivat+kahden+rokotuksen+saajat+saamaan+tartuntoja,+että+se+johtui+vääristä+rokotusten+väleistä+että+meillä+täällä+parempi.
Jostain+syystä+sitten+tuli+kiire+kun+suojat+laskeneet+ja+kun+WHO+panna+ilmeisesti+loppui+sen+suhteen+että+tieteellisesti+ei+ollut+näyttöä+seuraamuksista.+(Nyt+seuraavat+mitä+Israelissa+tapahtuu,+on+maailman+koekenttä)
Lääkefirmat+lupaavat+kunnon+buustia+suojatehoihin+mutta+onko+taas+6kk+voimassa?+
Rokotteen+ensisijainen+tarkoitus+on+oikeasti+suojata+vakavilta+oireilta,+sairastumisilta+ei+siltä+ettei+saisi+tartuntaa+ja+kun+saavat+tartunnan+voivat+sitä+myös+levittää.+
Ja+jos+suojatasot+sitten+niin+heikot,+alentuneet+että+kiire+tuli+tehoste+boostia+antaa+niin+kyllä+se+kysymys+yhä+kuuluu,+miksi+sallivat+koronapassin?+
Tietäessään+että+rokotteen+suojatehot+tartuntaa+vastaan+ovat+vähäiset?+
Niissä+maissa+missä+ovat+saaneet+kuvitelman+rokotteen+täyssuojasta+ja+sitä+myötä+ajautuneet+huolettomuuteen+on+alkanut+tartunnat+leviämään.+Niissä+maissa+joissa+ei,+on+hommat+rokotekattavuudesta+huolimatta+hallinnassa.
Voisi+tietysti+lääkefirmoilta+pyytää+tehostamaan+rokotetta+myös+estämään+tartunnan+saamista+ym+mutta+valittu+strategia+on+vakavien+oireiden+estämisessä.+Sairaalapaikkojen+kuluttamisen+estämisessä.
Pitää+myös+muistaa+että+kun+puhuvat+rokotteesta+puhuvat+siitä+vaiheesta+kun+se+on+vaikuttavimmillaan+ei+yleensä+siitä+vaiheesta+kun+vaikutus+vähenee.
Ja+puheissa+on+paljon+voi+toimia+näin,+(ei+siis+olla+täysin+varmoja)+todennäköisesti+tai+on+todennäköisempää,+silloin+ei+enää+olla+100%+tieteellisen+faktan+äärellä+ja+historiankirjoituksessa+voivat+kiistää+mitään+oletuksia+antaneensa+tai+väärää+tietoa,+ihmiset+eivät+vain+ymmärrä+lukemaansa+että+puhuivat+todennäköisyyksistä+ja+kertoivat+oman+alansa+asiantuntijan+raameissa,+kaikesta+he+eivät+ole+vastuussa.+Päättäjien+tulisi+pystyä+muodostamaan+näkemyksiä+tilanteista,+ei+kertoa+tai+jättää+kertomiset+yhden+raamin+kautta.
Muuten+tulee+turhaa+sekasortoa.
Hyvä teksti
Hieno teksti 🙏🌝
Tämä on se virsi. T. Ap
Minkä niminen virsi?
Kannattais heti alkuun veisata opetusministeriölle.
Säästä vastaus tuonnemmaksi, tattis.