Menneeiten polvien taistelut turhiako vaiko ei

On ihmeteltävä, tätä nyky menoa. Tulosta tehdään , mutta isänmaa ja kansa siinä kärsii. Petturi politikot ja liikemiehet huijaa, kansa kärsii.Kuinka paljon onkaan Suomessa sodittu ja aina on alistettu kansaa.Ruotsalainen sotapäälikkö RURIK perusti venäjän vallan alun, hän asettui asumaan NOUGORODIN kaupunkiin, Suomen heimojen alistaminen alkoi jo silloin vuosina 862-1000 venäjän valta alkoi Nougorodin tasavallan ajoista . Suomalaiset saivat tuntea sen karvaasti nahoissaan.Suomalaiset puolestaansa kävivät Ruotsalaisia ryöstelemässä 1150 v. vaiheilla ja Ruotsalaisten kuningas EERIK teki tuolloin valloitusretken Suomalaisten niskaan. 1157 v. Purjehti tuo kuningas sotalaivastollaan Suomalaisten maaperälle, ja teki sen Aurajoen suulle. Upsalan piispa oli mukana ja ensimmäiset Suomalaiset kastettiin ja samalla perustettiin Turun kaupunki.EERIK kuningas rakennutti turun linnan. Osa sotajoukoista asettui linnaan ja siitä alkoi Suomalaisten alistus ja Ruotsalaisten melkoisen kova isännöinti ja mahtailu. 1249v. Olikin sitten hämäläisten Suomalaisten vuoro alistua Ruotsalaisille , Sotaherra jaarli , Birgerjaarli valloitti hämeen ja perusti Hämeenlinnan, taas Suomalaisia alistettiin kaikella tavalla.Mutta einiin pahaa , etteikö hyvääkin Kuningas Maunu oli suomalaisille suosiollinen ja sääti lakeja Suomen talonpoikien eduksi. Muunmuassa jos palveli omalla kustannuksellaan Ruotsin armeijassa ratsumiehenä, sai talon maata ja aatelisarvon, talonpokien tunnetuimpia oli suvut Kurki ja Kirves.Vuonna 1323 tekivät Ruotsalaiset ja Venäläiset rauhan ( Pähkinäsaaren rauhan) ja näin tuli Suomesta ja suomalaisista Ruotsin valtion omaisuutta .Tästä alkoi pitkä ruotsinvallan alistussuhde, Suomen väki kärsi ankarista veroista ja säädöksistä.Maalaki laadittin uusiksi 1442 v. Mutta ei sentää orjaksi ruotsalaiset Suomalaisia alistaneet, se oli onneksemme erona Saksalaisiin Ristiretken tekijöihiin nähden. Suomen talonpoka saattoi nousta vaikka piispaksi ja aatelismieheksikin. Vuonna 1370 oli koko suomi läänitettynä yhdelle miehelle joka oli Ruotsalainen Boo Jooninpoka Grip. Mahtava ja voimakas koko valtakunnan alueella.1400 luvun puolella piispat hallitsivat kovin ottein Suomen kanssaa. Voi meidän poloisia alku kansojamme.Vuonna 1475 varauduttiin ensikertaa Venäjän uhkaa vastaan , silloin ruotsalaiset rakennuttivat Savon linnan ( Kuningas Eeri Akselinpoika Tot ) oli hankkeen isä.
Monen monituisia kertoja Savolaismiehet olivat tuona aikoina taistelleet ruotsalaisten puolesta Venäläisiä vastaan. Vuonna 1495 oli suuri joukko venäläisiä marssinut rajan yli kohti Viipuria, Taas ruotsalaiset taisteluttivat pian SUOMEN MIEHIÄ, VERISESTI.eI RIITTÄNYT , ETTÄ vENÄLÄISET JA rUOTSALAISET OLIVAT SUOMALAISTEN KIMPUSSA , VAAN tANSKALAISETKIN OTTO RUDIN JOHDOLLA RYÖSTELIVÄT PITKIN SUOMEN RANNIKKOA JA VESIALUEITA , TAPPAEN JA VIEDEN MENNESSÄÄN MITÄ SAIVAT. TÄMÄ VUOSINA 1519-20 .Sitten Tanskan kuningas valloitti Suomen 1520 Tanskalaise karkoitettiin 1522 ja Rotsi hallitsi Suomen kansaa taas. 1580 valloitettiin Käkisalmen Linna ja koko inkerin maa ja itäkarjala, Tämäkin sotaisa tapahtuma tehtiin Suomalaisten talonpoikien sotamiehinä ollessa. Suomen mies on kova Soturi, sillon jo .JATKAN HUOMENNA OSALLA II - SIIS 14 PV. tULKAA MUKAAN SOTAISAAN MENNEISYYTEEN.
2103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ihan asiaahan tuo tavallaan tietysti on. On Suomi saanut kärsiä ollessaan Ruotsin ja Venäjän provinssina. Mutta miten tuo nyt sitten nykyaikaan liittyy? Tarkoitatko sanoa, että Suomi nyt kärsii EU-jäsenyydestään? Jos näin on, sitten yhtälailla EU:ssa kärsivät KAIKKI pienet maat. Ruotsi ja muut. Eikö voisi ajatella, että pienet maat yhdessä asioitaan ajaisivat, ja siten taas saataisiin sitä EU:takin mielekkäämmäksi.

Äänestä
  • POINTTI oli siinä että, liittyminen eu-hun oli laiton ja sortoon aliosataminen , kuten aina. Ensinnäkin LAKIA EI MUUTETTU JA SOTILAS / SIVILILAIT KIELTÄVÄT KENENKÄÄN TEKEMÄSTÄLIITTOJA TAI VASTAAVIA ILMAN LAKIPOJAA. mAANPETTURUUTEEN VERRATTAVA ASIA OLI EU, POINTTI TÄYTTYY KYSYVÄLLE KUN MIETTII, ETTÄ ILMAN LAKIIN PERUSTUVIA PÄÄTÖKSIÄ PÄÄTÖKSIÄ YKSIKANTAAN ERÄÄT HENKILÖT VAIN PÄÄTTIVÄT TEHDÄ NÄIN.

    Otappa selvää sivililaki ja sotavoimia koskevat lait, huomaat että tuomitaan maanpetturuudesta määrätyillä tavoin toimineet henkilöt.
    Lakikirja määrittelee tavat ja toimet, ja niitä ei muka olisi rikottu, kyllä on ja pahasti.
    SIIS SORTO JA MIELIVALTA JATKUU YHÄ SUOMESSA.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


EU ja Euro kirjoitti:

On ihmeteltävä, tätä nyky menoa. Tulosta tehdään , mutta isänmaa ja kansa siinä kärsii. Petturi politikot ja liikemiehet huijaa, kansa kärsii.Kuinka paljon onkaan Suomessa sodittu ja aina on alistettu kansaa.Ruotsalainen sotapäälikkö RURIK perusti venäjän vallan alun, hän asettui asumaan NOUGORODIN kaupunkiin, Suomen heimojen alistaminen alkoi jo silloin vuosina 862-1000 venäjän valta alkoi Nougorodin tasavallan ajoista . Suomalaiset saivat tuntea sen karvaasti nahoissaan.Suomalaiset puolestaansa kävivät Ruotsalaisia ryöstelemässä 1150 v. vaiheilla ja Ruotsalaisten kuningas EERIK teki tuolloin valloitusretken Suomalaisten niskaan. 1157 v. Purjehti tuo kuningas sotalaivastollaan Suomalaisten maaperälle, ja teki sen Aurajoen suulle. Upsalan piispa oli mukana ja ensimmäiset Suomalaiset kastettiin ja samalla perustettiin Turun kaupunki.EERIK kuningas rakennutti turun linnan. Osa sotajoukoista asettui linnaan ja siitä alkoi Suomalaisten alistus ja Ruotsalaisten melkoisen kova isännöinti ja mahtailu. 1249v. Olikin sitten hämäläisten Suomalaisten vuoro alistua Ruotsalaisille , Sotaherra jaarli , Birgerjaarli valloitti hämeen ja perusti Hämeenlinnan, taas Suomalaisia alistettiin kaikella tavalla.Mutta einiin pahaa , etteikö hyvääkin Kuningas Maunu oli suomalaisille suosiollinen ja sääti lakeja Suomen talonpoikien eduksi. Muunmuassa jos palveli omalla kustannuksellaan Ruotsin armeijassa ratsumiehenä, sai talon maata ja aatelisarvon, talonpokien tunnetuimpia oli suvut Kurki ja Kirves.Vuonna 1323 tekivät Ruotsalaiset ja Venäläiset rauhan ( Pähkinäsaaren rauhan) ja näin tuli Suomesta ja suomalaisista Ruotsin valtion omaisuutta .Tästä alkoi pitkä ruotsinvallan alistussuhde, Suomen väki kärsi ankarista veroista ja säädöksistä.Maalaki laadittin uusiksi 1442 v. Mutta ei sentää orjaksi ruotsalaiset Suomalaisia alistaneet, se oli onneksemme erona Saksalaisiin Ristiretken tekijöihiin nähden. Suomen talonpoka saattoi nousta vaikka piispaksi ja aatelismieheksikin. Vuonna 1370 oli koko suomi läänitettynä yhdelle miehelle joka oli Ruotsalainen Boo Jooninpoka Grip. Mahtava ja voimakas koko valtakunnan alueella.1400 luvun puolella piispat hallitsivat kovin ottein Suomen kanssaa. Voi meidän poloisia alku kansojamme.Vuonna 1475 varauduttiin ensikertaa Venäjän uhkaa vastaan , silloin ruotsalaiset rakennuttivat Savon linnan ( Kuningas Eeri Akselinpoika Tot ) oli hankkeen isä.
Monen monituisia kertoja Savolaismiehet olivat tuona aikoina taistelleet ruotsalaisten puolesta Venäläisiä vastaan. Vuonna 1495 oli suuri joukko venäläisiä marssinut rajan yli kohti Viipuria, Taas ruotsalaiset taisteluttivat pian SUOMEN MIEHIÄ, VERISESTI.eI RIITTÄNYT , ETTÄ vENÄLÄISET JA rUOTSALAISET OLIVAT SUOMALAISTEN KIMPUSSA , VAAN tANSKALAISETKIN OTTO RUDIN JOHDOLLA RYÖSTELIVÄT PITKIN SUOMEN RANNIKKOA JA VESIALUEITA , TAPPAEN JA VIEDEN MENNESSÄÄN MITÄ SAIVAT. TÄMÄ VUOSINA 1519-20 .Sitten Tanskan kuningas valloitti Suomen 1520 Tanskalaise karkoitettiin 1522 ja Rotsi hallitsi Suomen kansaa taas. 1580 valloitettiin Käkisalmen Linna ja koko inkerin maa ja itäkarjala, Tämäkin sotaisa tapahtuma tehtiin Suomalaisten talonpoikien sotamiehinä ollessa. Suomen mies on kova Soturi, sillon jo .JATKAN HUOMENNA OSALLA II - SIIS 14 PV. tULKAA MUKAAN SOTAISAAN MENNEISYYTEEN.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu