Muutamia tavallisia asioita, jotka muistuttavat sinua siitä, että sinulla on menee hyvin

Anonyymi

1. Maksoit tässä kuussa laskut. Ehkä sinulle jopa jäi hieman ylimääräistä, jonka voit käyttää juuri niin kuin itse haluat.

2. Sinulla on aikaa tehdä sitä, mistä nautit. Tarkoitti se sitten vaikka sohvalla istumista, pitsan tilaamista ja telkkarin katsomista.

3. Et murehdi siitä, mistä saat seuraavan aterian. Ruokaa on kaapissa, ja sitä on jopa niin paljon, että voit valita, mitä syöt.
Voit syödä makunautinnon takia. Kyse ei ole pelkästä selviytymisestä.

4. Sinulla on yksi tai kaksi ystävää tai mukavaa tuttua, joiden kanssa olet yhteydessä. Loppujen lopuksi emme tarvitse kuin yhden tai kaksi ihmistä, jotka tuntevat meidät ja hyväksyvät meidät, tuli mitä tuli.

5. Sinulla on varaa junalippuun, kahvikuppiin tai auton bensoihin.

6. Et ole sama ihminen kuin vuosi sitten. Opit ja kehityt ja tunnistat tavat, joilla olet muuttunut joko parempaan tai huonompaan suuntaan.

7. Sinulla on aikaa ja mahdollisuuksia tehdä ”ylimääräisiä” asioita. Olet ehkä käynyt muutaman viime vuoden aikana konsertissa tai ostanut kirjoja itsellesi. Voisit lähteä päiväretkelle naapurikaupunkiin, jos haluaisit.

8. Sinulla on monia vaatteita, joista voit valita tilanteeseen sopivan asun. Lumipyryssä kaivat kaapista pipon ja hanskat, kesähelteissä mekon.

9. Aistit, jos jokin elämässäsi on vialla. Vaikket olekaan ihan varma, mikä saisi sinut voimaan paremmin, asian tiedostaminen on jo ensimmäinen ja tärkein askel.

10. Sinulla on omaa tilaa, paikka, jossa voit olla luova tai levätä juuri niin kuin itse haluat.

11. Olet kiinnostunut jostakin. Oli se mikä asia hyvänsä, jokin kiinnostaa sinua niin paljon, että otat siitä selvää.

12. Osaat pitää huolta itsestäsi ja pystyt vielä pitämään huolta itsestäsi.

13. Olet käynyt läpi vaikeita aikoja. Pystyt vertaamaan nykyisiä haasteitasi niihin, joista et luullut koskaan pääseväsi yli. Oman kokemuksen kautta tiedät, että selviät tulevaisuudessakin. Elämästä ei ole tullut helpompaa, mutta sinä olet nyt fiksumpi.

Mitä arvelet ? Vaikka aina ei olisi "hyvä päivä", olisiko syytä tyytyväisyyteen -kuitenkin ? Mitä hyviä asioita arvostat erikoisesti ? (Muitakin kuin tässä listassa olevia)

229

1561

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Allekirjoitan teesit, mutta kohtaan 13 sanoisin. En vertaile vanhoja aikoja nykyisiin, eikä minulla ole ollu tilannetta, jossa olisin ajatellut, että en koskaan pääsisi haasteen yli.

      Arvostan vapautta, tyytyväinen ei aina voi olla, mutta asioilla on tapana järjestyä.

      • Anonyymi

        Sinua ei ole kosittu, pakko arvostaa vapautta😂😂😂

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinua ei ole kosittu, pakko arvostaa vapautta😂😂😂

        On minua kosittu olen ollut naimisissa ja minulla on kaksi lasta avioliitostani. Ehkäpä juuri siksi arvostan vapautta. Olen kihloissa ja kuten sanotaan kihloissa ja kännissä on kiva ola ; ))

        Miten sinulla, meneekö hyvin?

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        On minua kosittu olen ollut naimisissa ja minulla on kaksi lasta avioliitostani. Ehkäpä juuri siksi arvostan vapautta. Olen kihloissa ja kuten sanotaan kihloissa ja kännissä on kiva ola ; ))

        Miten sinulla, meneekö hyvin?

        Sepä hienoa että ”kihlattusi” antaa rappujensa alla sinun keittää kännikiljuja. Sinulla menee lujaa!!!!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sepä hienoa että ”kihlattusi” antaa rappujensa alla sinun keittää kännikiljuja. Sinulla menee lujaa!!!!

        Et vastannut kuinka sinulla menee?

      • Anonyymi

        No järjestäppä itsesi avioon, kun oot kihloissa ollut öbaut yli 10v. Saat sitten teittyjä oikeuksia ja etuja. Kihlaus on avioliittolupaus juridisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No järjestäppä itsesi avioon, kun oot kihloissa ollut öbaut yli 10v. Saat sitten teittyjä oikeuksia ja etuja. Kihlaus on avioliittolupaus juridisesti.

        Jos mielestäsi elämä on järjestämistä se sitoo, mielestäni elämän valinnat perustuvat vapaaehtoisuteen. Koet, että avioliitto tällä ikää solmittuma antaa oikeuksia olet hakoteillä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sepä hienoa että ”kihlattusi” antaa rappujensa alla sinun keittää kännikiljuja. Sinulla menee lujaa!!!!

        Listasta puuttuu tämä toisen ivaamisen nautinto, joka täyttää monien ihmisten elämänpiirin.
        Kun näkee tai uskoo näkevänsä pilkan osuvan nilkkaan, niin päivän kohokohta on saavutettu. Nautinto on sitä suurempi, mitä useampaan suuntaan voi ivansa kohdistaa.

      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Kun selailin aamulla facebookia osui silmiini Pirkko Mannolan haastattelu. Pirkolla ja Göranilla on samanlainen periaate kuin meilläkin, kihloissa ollaan, mutta avioliittoon ei mennä.

        Huomioiduksi tulo on ihmisille tärkeää siksi kai tapani on kuitata nämä päivästä toiseen toistuvat "avun huudot", lauseella tai parilla, olen huomioinut sinut; )

        Eihän kaikki voi allekirjoittaa noita aloituksen teesejä, ei kaikilla mene hyvin.

        Korppis

        Sukututkijan ominaisuudessa muistelin kihlauksen merkitystä aikaisempina aikoina. Se oli arvokas sitoumus, jonka purkamista ei noin vain sallittu. Virallinen avioliittoon vihkiminen tuli Suomen käytäntöön vasta 1700-luvun loppupuolella, siihen asti kihlaus oli pysyvä sopimus kahden ihmisen yhteiseen elämään. Avioliiton siunauksella siihen on liitytty siis vasta runsaat kolmesataa vuotta esipolviemme liitoissa.

    • Anonyymi

      Ensimäisenä nöyrä antteksi pyyntö,,, ANTEEKSI,,
      joskus pettymykset, tyytymättömyys, jaksamattomuus,,,
      monesti lujille on ottanu,

      mutta,,,
      hävettää tunnustaa,,,,, tuo kaikki on toteutunu,,,,,,
      kovan työn,,, sinnikyyden,,,
      kipujen kautta,,,
      mutta selvinnyt olen,,, olemme,,,
      kiitos kuuluu puhtaasti luojalle,,,,
      ja ihmisille jotka ovat rukoilleet puolestani, perheeni puolesta
      siunastua, suojelua, ,, ym. kaikkea hyvää elämäämme,,,

      jotain kosteaa silmänurkassa, sori,,,

      kiitos
      ja
      anteeksi,,

      • Anonyymi

        Eihän sinun tarvitse keneltäkään anteeksi pyytää !
        Elämä antaa, elämä ottaa, joskus on raskasta, joskus on helpompaa.
        Olosuhteisiin nähden (ikä ja kunto) kaikki on oikeastaan niin hyvin kuin voi olla,
        paitsi että "nuoruus meni". Nyt on vanha, vaikka sisäisesti ei tunne olevansa niin vanha,
        mutta kaipaa aikoja, jolloin kaikki oli mahdollista.
        Tämä raihnainen kroppa estää kaiken hauskan.
        Saa kai sen verran nurista :))) ?

        Helppoahan ei ole kellään,
        toiset vaan ehkä onnistuu paremmin,

        " otsasi hiessä on sinun leipäsi tienattava "

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helppoahan ei ole kellään,
        toiset vaan ehkä onnistuu paremmin,

        " otsasi hiessä on sinun leipäsi tienattava "

        Toisilla on mukana enemmän tuuria.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toisilla on mukana enemmän tuuria.

        Niimpä, vai olisko sittenkin luojan suojelua ja ohjausta

        sitä vain ei aina itse tajua,
        ennenkuin kuin tapahtuu jotain järisyttävää,,,,

    • Anonyymi

      Kaikki on hyvin. Vaikka mikään ei ole. - Nm. ?

      • Anonyymi

        Olisko se parempi elää

        kuvitelmassa kaikki on hyvin,

        pitää olla todella rohkea jos uskltaa katsoa totuutta silmiin ja kertoa se ääneen,,,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisko se parempi elää

        kuvitelmassa kaikki on hyvin,

        pitää olla todella rohkea jos uskltaa katsoa totuutta silmiin ja kertoa se ääneen,,,

        ihminen kertoo mieluummin
        kaikki on hyvin
        elämä on ihanaa,

        ihminen on kuori
        joka menee rikki
        jos uskaltaa itseleen myöntää kokemansa vääryydet,

        ihminen mieluummin valehtelee itseleen, elämä on ihanaa, kaikki on hyvin,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisko se parempi elää

        kuvitelmassa kaikki on hyvin,

        pitää olla todella rohkea jos uskltaa katsoa totuutta silmiin ja kertoa se ääneen,,,

        Miten tämä liittyy kommenttiini? En kuvittele, että "kaikki on hyvin", vaan kaikki elämiseen liittyvät konkreettiset asiat ovat hyvin: laskut maksettu, työ, palkka, ruoka, katto pään päällä ja paljon muutakin.

        Siitä huolimatta kaikki ei ole hyvin, koska jotain hyyyvin olennaista elämään kuuluvaa puuttuu. Ja katson sitä asiaa ja aihetta 'silmiin' joka ainoa armas päivä ehkä elämäni loppuun asti. - Nm. "Todella rohkea" flikka

    • Anonyymi

      Kattavasti listasit tyytyväisen elämän rakennuspalikat. Minun elämääni sopivat hyvin. ☺

      • Anonyymi

        Unohdin allekirjoituksen: Mkr, hajamielisenä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Aloittaja tuntuu väheksyvän seksiä
      .

    • Anonyymi

      Mahtavan, totuudellisen listauksen olet koonnut. Jopa menneisyyden alhoja hyödyntäen.
      Nykyisin puhutaan "läsnäolosta". Tarkoitetaan, että ollaan henkisesti ja fyysisesti juuri tässä. Ajatukset eivät harhaile menneessä eikä tulevassa. Listauksesi sai minut katsomaan ympärilleni, herätteli näkemään, että tässä olen. Tähän olen, vaikka ei ehkä ollut suunnitelmissa kauan sitten. Hyvä näin.

      Ihana, elämää ravisteleva aloitus.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Aloituksen lista on ehkä sovellettu ikääntyneisiin ? Siitä on poissa työelämään liittyvät asiat ja muutakin, joka ei ole aktuellia meidän iässä. Lista on paljon selkeämpi ja tarkoituksenmukaisempi näin toteutettuna.
        Ei minulle ainakaan ole väliä, mistä lista on peräisin. Jokainen voi tehdä omalla ajattelullakin samantyyppisen.

        Eihän sillä alkuperällä ole merkitystä. Hyvän tavan mukaista olisi esim. "luin erään artikkelin ja muokkasin itselleni/ikäisilleni sopivammaksi".

        Minulle jäi takaraivoon palstakirjoittajan eräältä kirjailijalta omima teksti. Ylpeili vielä, että lukijat luulivat sen hänen kirjoittamakseen.
        On sääntöjä joita yleisesti oletetaan noudatettavan.

        Tästä huomaamme, että ketju ei aivan tyydytä kaikkia sen lukijoita. Meillä on erilaiset vaatimukset hyvälle mielelle.-
        Minulle sopii hyvin herätä hyvin nukutun yän jälkeen ja todeta vaikkapa , että on jälleen tullut aika järjestää pois kesä ja ottaa syksy vastaan. Tässä iässä voi jokaisesta päivästä olla tyytyväinen, sillä "ei elon päiviä pitkälti lie", sanotaan Syyslaulussakin.

        Minulle tuo hyvän mielen niin moni pieni asia, joista saan voimia alkavalle päivälle. Yksi on, että minulle sanotaan joka aamu "Huomenta". Sekin on asia, joka monelta puuttuu.

        Minä sain hyvän mielen tänään, kun sain viestin kännykääni 8-vuotiaalta lapsenlapselta.

        Siinä oli sydän emojii ja sana pus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän sillä alkuperällä ole merkitystä. Hyvän tavan mukaista olisi esim. "luin erään artikkelin ja muokkasin itselleni/ikäisilleni sopivammaksi".

        Minulle jäi takaraivoon palstakirjoittajan eräältä kirjailijalta omima teksti. Ylpeili vielä, että lukijat luulivat sen hänen kirjoittamakseen.
        On sääntöjä joita yleisesti oletetaan noudatettavan.

        En ole tosikko. Yöuneni ei mennyt, vaikka sain tietää, että aiheeseen on saatu impulssi jostain muualta. Palsta on viihdytystä ja ajankulua arkeen, kevyttä tai syvällisempää.
        Itselleni on ihan sama mistä aloitukset on repäisty.

        Minusta on mukavaa, että palstalla on jokaiselle jotain, erilaisia aiheita mihin voi osallistua, koska kaikilla ei esimerkiksi ole seuraa kotonaan.
        Palstalla voi vaihtaa ajatuksia ihmisten kanssa ja tuntea olevansa edes jollakin lailla yhteydessä ihmisiin.

        Ei jaksa kiinnostua yhden ihmisen minä, minä, minä-jutuista, jotka on samat joka päivä
        joka vuosi.
        Aiheet, joihin mahdollisimman moni voi osallistua ovat mukavia.
        Ajatustenvaihtamisen mahdollisuus ja saada ilmaista itseään tässä kai on tärkeintä ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän sillä alkuperällä ole merkitystä. Hyvän tavan mukaista olisi esim. "luin erään artikkelin ja muokkasin itselleni/ikäisilleni sopivammaksi".

        Minulle jäi takaraivoon palstakirjoittajan eräältä kirjailijalta omima teksti. Ylpeili vielä, että lukijat luulivat sen hänen kirjoittamakseen.
        On sääntöjä joita yleisesti oletetaan noudatettavan.

        Ano 9:56.
        "palstakirjoittajan" ?
        Olisit sitten samalla sanonut kenen ! Koska asia on hampaankoloosi jäänyt niin,
        ettet milloinkaan unohda sitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä sain hyvän mielen tänään, kun sain viestin kännykääni 8-vuotiaalta lapsenlapselta.

        Siinä oli sydän emojii ja sana pus.

        "Siinä oli sydän emojii ja sana pus."

        Minäkin sain muutama päivä sitten viestin, kun avasin koneeni klo 4 aamulla, ilman "emoja".

        Siellä luki vain; "minä rakastan sinua äiti"

        Ja minä vastasin, että paljonko tarvitset rahaa? Tiesin kyllä, että hän ei tarkoittanut sitä, vaan edellisiä hyviä töitäni hänen hyväkseen ja kyllä hän sen ymmärsi, sillä ei tullut edes "piruuttaan" raha pyyntöä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ano 9:56.
        "palstakirjoittajan" ?
        Olisit sitten samalla sanonut kenen ! Koska asia on hampaankoloosi jäänyt niin,
        ettet milloinkaan unohda sitä.

        Ei ole oleellista kuka on tuo palstakirjoittaja, vaan se, että hyväntavan mukainen sääntö on rikottu 😊

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Siinä oli sydän emojii ja sana pus."

        Minäkin sain muutama päivä sitten viestin, kun avasin koneeni klo 4 aamulla, ilman "emoja".

        Siellä luki vain; "minä rakastan sinua äiti"

        Ja minä vastasin, että paljonko tarvitset rahaa? Tiesin kyllä, että hän ei tarkoittanut sitä, vaan edellisiä hyviä töitäni hänen hyväkseen ja kyllä hän sen ymmärsi, sillä ei tullut edes "piruuttaan" raha pyyntöä.

        Toivottavasti hän ymmärtää huumoria, muuten tuollainen lämmin viesti voi jäädä viimeiseksi.
        Suomalaiseen kulttuuriin ei juuri tunteelliset sanonnat kuulu.
        Outo on amerikkalainen tapa, kun jokainen puhelu lopetetaan sanomalla "rakastan sinua"!
        Laimistuuhan sekin tieto sadoista toistoista.
        Amerikkalaiset "rakastavat" kaikkea muutakin, huonekaluja, vaatteitaan, ruokalajeja. Suomalainen "tykkää" ja jättää rakkaudet vähemmälle.

        Mutta minä rakastan tätä S24:ää!

    • Aloituksessa tulee esiin paljon elämän varrella saatuja kiitollisuuden aiheita, ja mielessäni alkoi soida Eino Leinon Aurinkolaulu : "Oi kiitos, sä Luojani armollinen joka hetkestä jonka mä elin". Kiitollisuus kodista ja vanhemmista, isänmaasta, terveydestä, ystävistä, rakkaudesta, ja myös siitä että ne on saanut ne kokea. Runo ottaa esiin myös herkkyyden, tunteiden näyttäminsen : "sain hengen herkän ja avoimen, jota tuutia tuulosen". Laulun lahjasta runoilija kiittää, taide ja henkisyys on aineellisen toimeentulon rinnalla tärkeää hyvinvoinnille.

      Aloituksessa on paljon arkipäiväisiä kiitollisuuden aiheita ja ihmisen vahvistumista vaikeuksien myötä, joustavuutta, ylipääsemistä suruista, iän tuomaa varmuutta.
      En aivan samalla tavalla korostaisi sitä, että olemme eri ihmisiä nyt kuin vaikka vuosikymmen sitten tai nuorinakaan. Kyllä meissä on vielä tallella elämän kaikki vaiheet ja perusluonne, eikä unelmiaan tarvitse koskaan hylätä. En myöskään ole koskaan tuntenut toivottomuutta siitä, että jostain vastoinkäymisestä tai murheesta ei selviytyisi, ja minulle on ollut aina helppoa kääntyä toisten puoleen saadakseni tukea ja apua, läheiset ihmiset ovat huomanneet sen pyytämättäkin. Kohdalleni on sattunut paljon hyviä ihmisiä, ja näin vanhemmiten sen oikein tajuaa ja osaa olla kiitollinen.

      Aurinkolaulussa sanotaan myös, että "leiviskästäni tilin teen, miten käytin mä kanteleen." Tähän ikään on tullut jo moniakin välitilinpäätöksiä tehtyä, esimerkiksi eläkkeelle siirtyessä. Toisilleen ja itselleen armollisuudesta on paljon puhuttu, olemme toimineet kulloisenkin ikävaiheen, elämäntilanteen ja ymmärryksen mukaan eikä kukaan ole kolhuitta ja erehdyksittä selvinnyt. Anteeksi saa pyytää ja anteeksi antaa.

      Kiitos aloituksesta ! Myös vastauksissa on ajattelemisen aihetta. Hyvää syyspäivää räntäsateesta palstalaisille!

    • Minä kyllä allekirjoitan lähes kaiken tuossa listassa olevan, mutta Ramoonan tapaan kyseenalaistin heti, ainakin osittain tuon ettenkö olisi sama henkilö kuin vuosi sitten. Toivon että olisin, ainakin suuremmalta osalta, koska se ihminen mikä olin vuosi sitten ei ollut niin paha. Olen joutunut päivittämään kannanottojani, asenteitani, parantamaan ja muuttamaan rutiinejani ja sen sellaista, mutta ei mielestäni mitään suurempia muutoksia omassa persoonassani ole tapahtunut.

    • Hieno lista ja tervetullut aloitus, muistuttamaan ainakin minun tyyppiselleni, lievästi depressiiviselle luonteelle siitä, että tässä on sentään pärjätty, huonommillakin eväillä..))
      Ja kuten Ramoona jo kirjoitti, myös muiden viestit olivat omiaan lisäämään aiheen merkittävyyttä ja peilaamaan sitä omaa oloa.

      Erityisesti jäin miettimään näitä hiukan eri linjaisia vastauksia, kuten Anon 23.06 ja 23.21.
      Onko niin, että ihminen tosiaan voi muuntaa oman elämäntarinansa mieleisekseen, unohtaa kokemansa vääryydet, vahvistaa vain kokemaansa hyvää ja ennen muuta uskotella itselleen ja muille (?) että hyvin pyyhkii, hyvä minä ?..))

      Takavuosina puhuttiin elämänvalheesta, tietystä strategiasta, jonka ihminen valitsee selvitäkseen, säilyttääkseen oman mielenrauhansa. Usein tuo strategia oli sellainen, että se pyrki ensi sijassa takaamaan oman ja/tai läheisten hyvinvoinnin. Isommat haasteet jätettiin sitten "yhteiskunnan" kontolle, siihenhän "hyvinvointivaltio" on luvan antanut. "Maailmantuska" liitettiin nuorempien kannettavaksi, ikääntyneillä sen kokeminen leimattiin jonkinlaiseksi häiriötilaksi, ainakin poikkeamaksi "kypsyyden" tavoittelussa.
      Toinen kirjoittaja jo totesikin, että lista on omiaan testaamaan meidän ikäisiä ja "elämästä hengissä selvinneitä", nuorempien kohdalla se ei ehkä päde mittariksi siitä oman elämän sujumisesta, kansalaiskunnosta.
      Mutta ikäpalstallahan me ollaan ja mielenrauha, tyytyväisyys on hyvä saavutus, olkoonkin että se oma hyvinvointi on isommassa katsannossa pois siltä, jolla ei mitään ole tai on vähemmän. Yhteisen kakun jakamisessa nopeat syövät hitaat, hyvää ei riitä kaikille, olkoon sitten kyse henkisestä tai aineellisesta hyvästä.
      Ainoa mitä itse katson voivani tehdä, on myöntää oma vajavaisuus, syyllisyys, huonompiosaisten kohdalla ja yrittää olla lisäämättä heidän kuormaansa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kaikkein eniten horjuvassa tilassani arvostan sitä, että pystyn vielä huolehtimaan itsestäni. Pelkään kaiken loppua, hoitopolkuun joutumista. Toivottavasti
      Jumala armahtaa ennen sitä.

    • Anonyymi

      Elämän arvo ei ole päivien pituudessa,vaan siinä
      miten käytämme ne hyödyksemme.
      Ihminen voi elää pitkään ja silti saada vain vähän irti
      elämästä.
      Se antaako eläminen sinulle tyydytyksen ei riipu vuosiesi
      määrästä vaan sinusta itsestäsi tahdostasi

    • Anonyymi

      Ketjun aloittajalta näkyy täysin unohtuneen seksin merkitys myös ikäihmisen elämässä.

      • Anonyymi

        Kyllä se kuuluu hyvinvointiin vanhanakin. Jotenkin se vaan mielletään yksityisasiaksi.

    • Anonyymi

      Ploma on ainoa itseni lisäksi jonka olen nähnyt kehittyvän siis edistyvän (useita kirjoja ja ajatusten kokoamista)

      Ei tämän palstan takia mutta vähän aikaa seuratessani

      Valtaosa jauhaa toimittajien kirjoittamia otsikoita kritiikittä tai lapsellisesti ja tässäkin on muiden tekemä lista ohjelta ohjelmasta, joka on lopetettu koska 50 ihmiset eivät kuluta MTVn eli Mänttien TVn tarjoamia tuotteita riittävästi vaan lässyttävät omiaan

      • Anonyymi

        Nyt vaan antamaan näyttöä omasta fiksuudestasi!
        Kyllä tuo ihailemasi paloma paljon lainailee enimmäkseen muitten kirjailijoitten tekstejä. Ei ole tietoa, millaisia hänen omansa ovat, lieneekö hyvinkin korkealle noteerattuja.

      • Anonyymi

        Onnittelut siitä, että itsesi lisäksi myös joku toinenkin on kehittynyt.
        Yksin olisi ollut kolkkoa. Huipulla tuulee.
        Terv. kehittymätön anonyymi.

      • Anonyymi

        Ilmeisesti olet ploman privaattikaveri, kun tuollaista kehitystä livessä hänessä näet. Vaatiihan se omakustanteen julkaisu työtä ja omaa rahaakin. ei taida myyntimenestys olla eikä välttämättä edes älykkyyden tai lahjakkuuden tae.
        Ettei vaan ollut provo tuo kehuminen. Itse p laittoi toisen palstalaisen saamat kehut ilkeilyn piikkiin. Siis että kun toista kehuu, se onkin vain jonkun toisen haukkumista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onnittelut siitä, että itsesi lisäksi myös joku toinenkin on kehittynyt.
        Yksin olisi ollut kolkkoa. Huipulla tuulee.
        Terv. kehittymätön anonyymi.

        Näin on että huipulla on yksinäistä mutta

        Näköalat ovat monipolviset

        Se korvaa aika paljon

      • Anonyymi

        Olisko näin, että kaikille ei riitä se omassa kodissa ja pihapiirissä elo.

      • Anonyymi

        Et sitten tajunnut tuon ”huipulla on yksinäistä” merkitystä vaan rynnit heti ylistämään kaverisi täydellistä elämää. Hänellä tuntuu olevan ihan tavalliset eläkeläismummon kuviot, mutta siitä ei ollut kyse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on että huipulla on yksinäistä mutta

        Näköalat ovat monipolviset

        Se korvaa aika paljon

        Kuka täällä muka huipulla on ja missä mielessä? Eikö se eturivi riitä?

      • Anonyymi

        Onko se kehitystä kun omaa kirjaansa esittelee ja kehuu tavan takaa ?
        Voisi luulla, että muisti ja ymmärrys on kehittynyt taaksepäin.

      • Anonyymi

        Kyllä se auka yksinäiseltä elämäktätuntuu, kun pitää monasti päivässä ne syömiset ja juomiset siivoomiset ja pyykit rabortoida ja matkallakin joka vaihe niin kuin olisi isompikin ihme istua lentokoneessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmeisesti olet ploman privaattikaveri, kun tuollaista kehitystä livessä hänessä näet. Vaatiihan se omakustanteen julkaisu työtä ja omaa rahaakin. ei taida myyntimenestys olla eikä välttämättä edes älykkyyden tai lahjakkuuden tae.
        Ettei vaan ollut provo tuo kehuminen. Itse p laittoi toisen palstalaisen saamat kehut ilkeilyn piikkiin. Siis että kun toista kehuu, se onkin vain jonkun toisen haukkumista.

        Kehui aiemmin olleensa ensimmäisiä auto- ja biofiktiivisten tekeleiden tekijä. Sittemmin muiden kirjoittajien opastuksella taisi ymmärtää, että tyylilajit eivät ole uusia, vaan sanat lanseerattu hiljattain.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et sitten tajunnut tuon ”huipulla on yksinäistä” merkitystä vaan rynnit heti ylistämään kaverisi täydellistä elämää. Hänellä tuntuu olevan ihan tavalliset eläkeläismummon kuviot, mutta siitä ei ollut kyse.

        Sinä anonyymi 11:42 haluaisin kysyä sinulta, miten vauhdikasta ja rikasta elämää itse vietät ja millä täytät arkipäiviesi agendaa, kun olet niin valmis arvostelemaan minun tavanomaista "eläkeläismummon" elämää.
        On totta, että koronan riehuessa täysillä useimmat meistä eläkeläisistä olemme joutuneet sopeuttamaan elämäämme kodin ja perheen keskeisiin aktiviteetteihin. Puutarha ja kasvihuone ovat aivan ihania tapoja viettää aikaa kun matkustaminen on rajoitettua, kirjapiirit tauolla, shoppailu lähinnä nettikauppaa, kaverintapaaminen lähes minimi.

        Minulla on kohtalaisen täyteen kirjoitettu aktiviteettikalenteri syksyn viimeisten kuukausien varalle, mutta ne ovat asioita joiden parissa viihdyn.

        Ei täällä alajuoksulla ole todellakaan yksinäistä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se auka yksinäiseltä elämäktätuntuu, kun pitää monasti päivässä ne syömiset ja juomiset siivoomiset ja pyykit rabortoida ja matkallakin joka vaihe niin kuin olisi isompikin ihme istua lentokoneessa.

        12.37 anonyymi

        Opettelisit sinäkin kirjoittamaan oikein ja tarkastamaan kirjoituksesi, ennen kuin lähetät niitä luettavaksi.
        Esim. " rabortoida". Aina sama virhe sinulta.

        "raportoida (68) (taivutus)

        tehdä selkeäksi, kertoa tapahtuneesta, tehdä raportti
        Italiassa raportoitiin perjantai-iltana päättyneellä 24 tunnin jaksolla yli 19 000 uutta koronavirustartuntaa. "

        Miksi sinua ärsyttää, jos täällä joku kirjoittaa vaikka kaikki "kakalla käymisensäkin", koska voit painaltaa ne yhdellä nykäyksellä ja ohittaa koko jutun.

        Ainakin minä olen kiinnostunut toisten elämän ympyröistä, kuten mitä ruokaa he söivät, niin voisin kokeilla vaikka itsekin. Samoin, mitä he puuhailevat, vaikka en kyllä kokeile enää neulomista/kutomista, kuka nyt mitenkin tekee villasukkansa ja millä väreillä.

        No, tämäpä tässä.

      • Anonyymi
        Kristiina23 kirjoitti:

        "Esim. " rabortoida". Aina sama virhe sinulta."

        Olet täysin harhateillä. "Rabortoida" on parodiaa erään toisen kirjoittajan "kyvyistä" kirjoittaa suomea, ja joka ylpeänä kirjoittaa myös "kongreettisesti" yms. yms.
        mutta on mielestään fiksuin täällä kirjoittavista.

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Sinä anonyymi 11:42 haluaisin kysyä sinulta, miten vauhdikasta ja rikasta elämää itse vietät ja millä täytät arkipäiviesi agendaa, kun olet niin valmis arvostelemaan minun tavanomaista "eläkeläismummon" elämää.
        On totta, että koronan riehuessa täysillä useimmat meistä eläkeläisistä olemme joutuneet sopeuttamaan elämäämme kodin ja perheen keskeisiin aktiviteetteihin. Puutarha ja kasvihuone ovat aivan ihania tapoja viettää aikaa kun matkustaminen on rajoitettua, kirjapiirit tauolla, shoppailu lähinnä nettikauppaa, kaverintapaaminen lähes minimi.

        Minulla on kohtalaisen täyteen kirjoitettu aktiviteettikalenteri syksyn viimeisten kuukausien varalle, mutta ne ovat asioita joiden parissa viihdyn.

        Ei täällä alajuoksulla ole todellakaan yksinäistä.

        Sinun eläkeläismummon elämää ei todellakaan arvosteltu, vaan todettiin että se on tavanomaista. Samanlaisia puuhia on lähes kaikilla joilla terveyttä on vielä kohtalaisesti tallella. Yksinäisyyden toi tuo korppis kärppänä, koska ei ymmärtänyt metaforaa "huipun yksinäisyydestä" etkä ymmärrä sinäkään vaikka aina siitä muille rätkytät.
        Ei tuo luettelosi puuhistasi vieläkään nosta sinua tavallisten eläkemummojen yläpuolelle. Eikä sinun arkipuuhiasi kukaan ole arvostellut. Mikä ihme siinä on , että pitää olla koko ajan puolustuskannalla ja vakuutella, että ei ainakaan yksinäisiä tai toimettomia olla, muuten vaan hyvän hyvyyttään palstalla jaetaan tietoa ja valistusta. Luetaan ja ymmärretään väärin ja arvaillaan kristallipallosta, ettei vaan olisi tuokin kehu moite minulle.

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Sinä anonyymi 11:42 haluaisin kysyä sinulta, miten vauhdikasta ja rikasta elämää itse vietät ja millä täytät arkipäiviesi agendaa, kun olet niin valmis arvostelemaan minun tavanomaista "eläkeläismummon" elämää.
        On totta, että koronan riehuessa täysillä useimmat meistä eläkeläisistä olemme joutuneet sopeuttamaan elämäämme kodin ja perheen keskeisiin aktiviteetteihin. Puutarha ja kasvihuone ovat aivan ihania tapoja viettää aikaa kun matkustaminen on rajoitettua, kirjapiirit tauolla, shoppailu lähinnä nettikauppaa, kaverintapaaminen lähes minimi.

        Minulla on kohtalaisen täyteen kirjoitettu aktiviteettikalenteri syksyn viimeisten kuukausien varalle, mutta ne ovat asioita joiden parissa viihdyn.

        Ei täällä alajuoksulla ole todellakaan yksinäistä.

        "mutta ne ovat asioita joiden parissa viihdyn"

        Outo kommentti. Eikös kaikilla ole noin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "mutta ne ovat asioita joiden parissa viihdyn"

        Outo kommentti. Eikös kaikilla ole noin?

        Hän loukkaantui kun sanottiin tavalliseksi eläkeläismummoksi, kirjailija sentään!

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Esim. " rabortoida". Aina sama virhe sinulta."

        Olet täysin harhateillä. "Rabortoida" on parodiaa erään toisen kirjoittajan "kyvyistä" kirjoittaa suomea, ja joka ylpeänä kirjoittaa myös "kongreettisesti" yms. yms.
        mutta on mielestään fiksuin täällä kirjoittavista.

        Tulen jatkamaan samalla linjalla koska en pysty erotamaan konsonantteja toisistaan joten olet paljon fiksumpi kun osaat kirjoittaa konkreettisesti raportoitu.

        Kuten joskus olen maininnut, en mene sanomaan sokealle ivallisesti, älä kompuroi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän loukkaantui kun sanottiin tavalliseksi eläkeläismummoksi, kirjailija sentään!

        Kiinteät reidetkin, sentään!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiinteät reidetkin, sentään!

        Ja 20 lajin brunssit, sentään!

    • Anonyymi

      Aloitukseen pykälä 1:
      Totta. Et arvaakaan, kuinka totta.
      Kun viinaan menevä mies tuhlasi vuodesta toiseen tilinsä kapakoissa, ja kotona olevana perheenäitinä jouduin keksimään tyhjästä edes ruuan lapsille, kerjäämään rahaa sukulaisilta ja vaatimaan mieheltä, kuinka onnellinen olinkaan, kun vihdoin sain omasta työstä palkan ja maksoin laskuja. Kun vihdoin olin saanut kaikki tasapainoon, kun vihdoinkin oli päivä. jolloin ei posti tuonut karhumakirjeitä, kun ulosottomies ei enää vaivannut, kun sai maksaa eräpäivänä laskut pois.
      Kaikesta ihminen voi olla kyyneliin asti kiitollinen.

      • Anonyymi

        Mukava lukea noita juttuja näin cacalla ollessa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mukava lukea noita juttuja näin cacalla ollessa

        Taidat jäädä toiseksi sen cainuun haravan varren mittaisen caccamestarin saavutuksesta.

      • Anonyymi

        Hyvä kommentti jäänyt tänne jalkoihin. Hieno selviytymistarina👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mukava lukea noita juttuja näin cacalla ollessa

        Yeap, sulla ei taida korvain välissäkään olla muuta. - Nm. Kommentistasi päätellen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kommentti jäänyt tänne jalkoihin. Hieno selviytymistarina👍

        Suhtautuminen osoittaa, kuinka empatiakyvytöntä joukkoa täällä on. Sen sijaan, että aidosti miettisi, millaisia elämänkohtaloita aloittajan teesien taakse kätkeytyy, tuodaan omasta elämästä haisevin puoli palstalaisten luettavaksi ja haisteltavaksi. Kirjoitustyylistä voi myös ounastella, että kirjoittaja on kuvitellut olevansa huvittava.

        Vain lapset ja lapsenmieliset voivat löytää naurettavaa ulostamisessa ja virtsaamisessa, ikäihmisen kohdalla se vain aiheuttaa sääliä.

    • Kaikesta täällä yritetään saada myrsky vesilasissa aikaan.
      Kyllä tuossa ylempänä on "keskusteltu" sekä minunlaiseni eläkeläismummon tavanomaisesta arjesta että yritetty kärjistää aihetta koskemaan yksinäisyyttä, eturivineetlamaisuutta, huipullatuulemista, kirjailijalahjattomuutta, dysleksikon tavanomaisia typoja, kuka luulee mitäkin

      ***
      ja edelleenkään, emme ole juuri kukaan keskittyneet kertomaan mitä ajatuksia aloitus herättää. (KK:n ja minun nälviminen ja lyttääminen ei ole aloituksen aihe)

      • Anonyymi

        Pakkoko sinun oli tuosta tavalliseksi eläkemummoksi sanomisesta vetää herneet nokkaan, oma tulkintasi vetää se riidaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakkoko sinun oli tuosta tavalliseksi eläkemummoksi sanomisesta vetää herneet nokkaan, oma tulkintasi vetää se riidaksi.

        Riitariippuvainen kun on, pitää etsiä se aihe mistä vain.

    • Anonyymi

      "Huipulla on yksinäistä", selvähän se.
      "Kuuluu terävämpää kärkeen".

      Nyt näyttää, että "huipulla tuulee", kun ei Korppis eikä liioin Palomakaan ymmärtäneet tuota metaforaa. Metafora-asiantuntijakin🙄

      • Anonyymi

        Jos ne eivät tiedä, mitä metaforalla yleensäkin tarkoitetaan.

    • Anonyymi

      Kohta 1. Maksoit tässä kuussa laskut. Ehkä sinulle jopa jäi hieman ylimääräistä, jonka voit käyttää juuri niin kuin itse haluat.

      Toivon, että pienet säästöni pahan päivän varalle riittävät elämäni loppuun asti,
      ettei tapahtuisi mitään kaoottista, koska en halua keltään pyytää apua eikä olekaan
      juuri ketään, jolta apua voisin pyytää. Olisi kiusallista jos joku joutuisi vastentahtoisesti auttamaan varsinkin taloudellisesti. Ennemmin sitten päätän päiväni.

      • Anonyymi

        Suomen sosiaalihuolto on varattomia varten. Sen käyttämisessä ei ole mitään hävettävää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen sosiaalihuolto on varattomia varten. Sen käyttämisessä ei ole mitään hävettävää.

        Harva on ihan varaton, mutta jos eläke on alkujaan pieni sen ostovoiman heiketessä
        se ei enää riitä kaikkeen.
        Os laskettu, että jos olet ollut eläkkeellä 15-20 vuotta eläkkeestäsi on "haihtunut"
        noin 200 euroa ostovoimaa, koska eläkkeet eivät nouse elinkustannusten nousun tahtia,
        vaikka niin väitetään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen sosiaalihuolto on varattomia varten. Sen käyttämisessä ei ole mitään hävettävää.

        15:53:
        Ei ole myöskään mitään hävettävää siinä, että sinnittelee pienillä tuloilla ja säästöillä. Sosiaaliturvaa tyrkytetään täällä jokaiselle, taidatte olla luukullaroikkujia koko sakki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        15:53:
        Ei ole myöskään mitään hävettävää siinä, että sinnittelee pienillä tuloilla ja säästöillä. Sosiaaliturvaa tyrkytetään täällä jokaiselle, taidatte olla luukullaroikkujia koko sakki.

        Sosiaaliturvaa EI tyrkytetä. Jos sitä saa on todella vähävarainen.
        Elämä voi koetella ihmistä, ei kaikki mene kaikilla kuin Strönsöössä,
        vaikka minkä tekisit.

        On täällä sossun luukullakin roikkuvia. Onhan se itse kullekin niistä alentavaa, kun toisten kustannuksella elää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sosiaaliturvaa EI tyrkytetä. Jos sitä saa on todella vähävarainen.
        Elämä voi koetella ihmistä, ei kaikki mene kaikilla kuin Strönsöössä,
        vaikka minkä tekisit.

        Etkö ole huomannut, että käsketään ihmisiä sossuun ja leipäjonohin. Loukkaavasti ja ylenkatseellisesti edellytetään, että suurin osa palstalaisista on vähävaraista ja tyhmää. Voidaan ehkä sitä luullakin, kun kakasta on tuon tuostakin hauskuutta löydetty. Muuhun huvittelumuotoon ei luultavasti ole varaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        15:53:
        Ei ole myöskään mitään hävettävää siinä, että sinnittelee pienillä tuloilla ja säästöillä. Sosiaaliturvaa tyrkytetään täällä jokaiselle, taidatte olla luukullaroikkujia koko sakki.

        Jokainen käyttää verovaroin rahoitettuja tai tuettuja palveluita, sinäkin todennäköisesti,
        vai käytkö yksityisääkäreillä ja kuljet takseilla omalla rahallasi ?
        Oletko kirjastonkäyttäjä ?

    • Anonyymi

      Hyvin menee silloinkin, kun et kaipaa enempää seksiä.

    • Anonyymi

      Siis onko nämä ainaiset jankuttajat vähän yksinkertaisia täällä? Aina pitää toisten kirjoituksia väheksyä ja ivata, en ymmärrä tätä "caccalaumaa" , joka laahustaa täällä kärppänä tavallisista asioista kirjoittavien perässä!
      Ei mitään tolkkua ja ollaan sentään näinkin vanhojen boomereiden palstalla.

    • Anonyymi

      Ei pitäisi kiivastua, jos täällä cacästa - samoin kuin pissasta ja seksistä - joskus kirjoitetaan. Ne ovat monille ongelmia.

      • Anonyymi

        Joskus? Tarkistapas vähän.

    • Anonyymi

      Miksei satst ongelmistakin keskustella.
      Valtaosa puheenvuoroista on joka tapauksessa bläbläbläätä.

      • Anonyymi

        Korjaus edelliseen: ... saisi .

      • Olisi mielenkiintoista keskustella asiallisesti ongelmallisista asioista tällä palstalla.
        Yleensä kuitenkin on käynyt niin, että ongelmat käsittelevät asioita palstalla, ja se on väsyttävää seurattavaa asiallisille osallistujille.

    • Aika mielenkiintoista, että aloituksen teesit eivät herättäneet keskustelua.
      Mietin, että ne olivat ehkä niin täydelliset, että emme voi keskustella niistä sen enempää. Kivikoski aikoinaan sanoi kilpailuissa KYLLÄ. Saman mekin vain vastaamme.
      Haluamme ainakin vastata, sillä silloin voimme olla onnelliset ja tyytyväiset elämäämme, emmekä muuta toivo.
      Monelle on ehkä mennyt vuosia päästä tähän tyytyväisyyden tilaan. Onneksi muistimme alkaa sen verran haurastua, että emme enää muista kaikkia niitä vaikeuksia, joiden läpi jouduimme tarpomaan ennen kuin tämä seesteinen eläkeaika keskustelupalstoineen meille avautui.
      Nyt on kuitenkin kaikki hyvin.

      • Minäkin ihmettelin samaa. Olisikohan että aihe oli ikään kuin liian laaja? Aloitushan on mielestäni yksi parhaista mitä olen täällä lukenut. Jos tekisimme uuden aloituksen jokaisesta osa-aiheesta esim.
        1. Maksoit tässä kuussa laskut. Ehkä sinulle jopa jäi hieman ylimääräistä, jonka voit käyttää juuri niin kuin itse haluat.
        Onko kukaan muu huomannut että tilille jää aina ja aina vain enemmän rahaa kun heräteostokset ja matkustamiset ovat jääneet minimiin?
        Ostetaan vain kaikken välttämättöminnät. ruuat, käyttövaatteet jne?
        Monet koronan riehuessa pahimmillaan säästivät myös enemmän tilille joka kuukausi, vaikka tulot eivät nousseetkaan.
        Ainoa missä käytin enemmän rahaa on että kukkia tuli lähetettyä huomattavasti enemmän, koska merkkipäivät, häät ja hautajaiset jäivät kaikki väliin, mutta interflora hoiti kukat perille aivan kiitettävästi.

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Minäkin ihmettelin samaa. Olisikohan että aihe oli ikään kuin liian laaja? Aloitushan on mielestäni yksi parhaista mitä olen täällä lukenut. Jos tekisimme uuden aloituksen jokaisesta osa-aiheesta esim.
        1. Maksoit tässä kuussa laskut. Ehkä sinulle jopa jäi hieman ylimääräistä, jonka voit käyttää juuri niin kuin itse haluat.
        Onko kukaan muu huomannut että tilille jää aina ja aina vain enemmän rahaa kun heräteostokset ja matkustamiset ovat jääneet minimiin?
        Ostetaan vain kaikken välttämättöminnät. ruuat, käyttövaatteet jne?
        Monet koronan riehuessa pahimmillaan säästivät myös enemmän tilille joka kuukausi, vaikka tulot eivät nousseetkaan.
        Ainoa missä käytin enemmän rahaa on että kukkia tuli lähetettyä huomattavasti enemmän, koska merkkipäivät, häät ja hautajaiset jäivät kaikki väliin, mutta interflora hoiti kukat perille aivan kiitettävästi.

        Siitä vaan tekemään oma aloitus miten korona on saanut aikaan suuria säästöjä tilille!
        Pienestä eläkkeestä eiminulle jäänyt karanteeninkaan aikaan mitään säästöön. Ruokaan meni enemmän, kun oli kotiin kuljetus, eikä voinut samalla tavalla itse valita halvimpia ja kuljetuskin maksoi. Vaatteita ja kukkia en ole muutenkaan ostanut , shoppailuun ei ole koskaan ollut varaa, vain välttämättömään Hinnat ovat nousseet, mutta eläke ei. Ei siis jää säästöön nytkään, kädestä suuhun eletään. Ihan sama vaikka pääsisi matkustamaan, ei ole ollut varaa eikä tule olemaan.

        Ei minunkaan eläkkeeni ole suurensuuri, mutta onhan meitä kaksi ja sekin helpottaa rahallisestikin tilannetta.
        Kaupassa kävimme koko ajan itse autolla, ei mitään muutosta aikaisempaan käytäntöön, käsidesiä, maski ja useimmiten vain lähikaupassa jossa vain vähän asiakkaita kerrallaan, etenkin jos menee aamupäivästä kun porukat ovat töissä. Mitään kotiinkuljetuksia ei meille ollut.
        Minulle tuli nyt tavaksi lähettää kukkia interfloran kautta esim. Suomeen kun oli tarvetta huomioida, onnitella, esittää surunvalitteluja jne Mutta esimerkiksi vaatehankintoja tuli huomattavasti vähemmän: miksi ostaa vaatteita kun ei voi minnekään mennä?
        Luulen kyllä että fondeihin sijoitetut eläkkeet ovat nousseet ja tilille jäänyt kertymää, mutta se voi johtua siitäkin että aikuispoikani jonka opintoja sponsoroin kuuden vuoden ajan on nyt virassaan ja omillaan ja sponsoroi nyt vanhaa äiskäänsä :)

        Mitä tuo nyt ketään auttaa, kun omaa varallisuuttasi mainostat? Sinun ei kai tarvitse maksaa vuokraa tai voit jakaa sen miehen kanssa.
        Väärin valitsin ammatin, kun ei jäänyt fondeihin sijoitettavaa. Olisi pitänyt alkaa tarhatätiksi.

        Jaha sinä taas.
        En mainosta varallisuuttani, koska en ole varakas, ainoastaan sitä miten pandemian aika on vaikuttanut taloudelliseen kehitykseen eläkeläisen elämässä.
        En maksa vuokraa ja minulla ei ole lainaa.

        Fondeihin meidät kaikki pakotettiin sijoittamaan osa eläkkeistämme viimeisen porvarihallituksen aikana. Koska minä sen enempää kuin muutkaan tavikset emme ymmärrä fondien päälle yhtikäs mitään, niin meidän eläkkeet menivät joihinkin fondeihin jotka oli valmiiksi valittu meille rahan päälle ymmärtämättömille. Minun tapauksessani taisin lykätä rahaa ensin joillekin eettisille fondeille jotka suljin kun mikään eettinen ei menesty ja annoin vakuutusyhtiöni ja pankkini hoitaa ne pennoset. Näyttäisi nyt että se oli hyvä ratkaisu, koska robotit hoitaa ne ja minä olisin tietenkin taas valiinut jotain ilmastofondeja, maailmanrauhaa edistäviä fondeja tai lasten oikeuksia puolustavia fondeja jotka eivät tuota muuta kuin tappiota nykymaailmassa. :)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siitä vaan tekemään oma aloitus miten korona on saanut aikaan suuria säästöjä tilille!
        Pienestä eläkkeestä eiminulle jäänyt karanteeninkaan aikaan mitään säästöön. Ruokaan meni enemmän, kun oli kotiin kuljetus, eikä voinut samalla tavalla itse valita halvimpia ja kuljetuskin maksoi. Vaatteita ja kukkia en ole muutenkaan ostanut , shoppailuun ei ole koskaan ollut varaa, vain välttämättömään Hinnat ovat nousseet, mutta eläke ei. Ei siis jää säästöön nytkään, kädestä suuhun eletään. Ihan sama vaikka pääsisi matkustamaan, ei ole ollut varaa eikä tule olemaan.

        Keskustelua minä vain halusin saada aikaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tuo nyt ketään auttaa, kun omaa varallisuuttasi mainostat? Sinun ei kai tarvitse maksaa vuokraa tai voit jakaa sen miehen kanssa.
        Väärin valitsin ammatin, kun ei jäänyt fondeihin sijoitettavaa. Olisi pitänyt alkaa tarhatätiksi.

        Ano 12.13

        Ei sinusta olisi ollut tarhatädiksi, syytä vain itseäsi etukäteen huonosti hoidetuista eläkepäivistäsi. Kaksi eläkeläistä pärjää hyvin yhdessä, yksin eläessä tekee tiukkaa olipa hyvä tai huono eläke.

        Osio kuusi

        "Et ole sama ihminen kuin vuosi sitten. Opit ja kehityt ja tunnistat tavat, joilla olet muuttunut joko parempaan tai huonompaan suuntaan."

        Ansaitsin elantoni tarjoilijana opiskelujeni ohella 1970-luvulla. Joku on jäänyt sille vuosikymmenelle eikä kehitystä ole nähtävissä.

        Yrittäisit edes.

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        "Ano 12.13

        Ei sinusta olisi ollut tarhatädiksi, syytä vain itseäsi etukäteen huonosti hoidetuista eläkepäivistäsi. Kaksi eläkeläistä pärjää hyvin yhdessä, yksin eläessä tekee tiukkaa olipa hyvä tai huono eläke."

        Täysin turha ja riitaa haastava mielipide sinulta. Et sinä voi tietää kuka mihinkin ammattiin sopii.

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        Ano 12.13

        Ei sinusta olisi ollut tarhatädiksi, syytä vain itseäsi etukäteen huonosti hoidetuista eläkepäivistäsi. Kaksi eläkeläistä pärjää hyvin yhdessä, yksin eläessä tekee tiukkaa olipa hyvä tai huono eläke.

        Osio kuusi

        "Et ole sama ihminen kuin vuosi sitten. Opit ja kehityt ja tunnistat tavat, joilla olet muuttunut joko parempaan tai huonompaan suuntaan."

        Ansaitsin elantoni tarjoilijana opiskelujeni ohella 1970-luvulla. Joku on jäänyt sille vuosikymmenelle eikä kehitystä ole nähtävissä.

        Yrittäisit edes.

        Sieltä poikakaverin rapun alta
        kehtaatkin muitten asioittensa hoitoa ja elämää arvostella! Joka ketjussa suuna ja päänä riehumassa ja halveksimassa muita. Vai että ihan opiskeltu 70 luvulla, valmistuitko ihan maisteriksi?

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Keskustelua minä vain halusin saada aikaan.

        Jos kansalaiset ovat tunnollisesti noudattaneet karanteeniohjeita, ei ole ollut mahdollista käyttää rahaa samaan malliin kuin aikaisemmin. Ostoja on voinut tehdä verkossa, mutta koska ei ole liikuttu kodin ulkopuolella, on matkakulut jääneet pois. Vaatehankintoja on melko mahdotonta tehdä netistä, huvituksiin ei ole mennyt senttiäkään jne. Kyllä rahan meno on vähentynyt.
        Huomaan , etten enää edes haluakaan shoppailemaan. en edes kirppiksille tee mieli. Eipä pankkitili ole kovinkaan kasvanut kuitenkaan. 😊 Mkr.

    • Anonyymi

      Kohta 6. "Et ole sama ihminen kuin vuosi sitten. Opit ja kehityt ja tunnistat tavat, joilla olet muuttunut joko parempaan tai huonompaan suuntaan."

      Tämä pisti hetkeksi miettimään. "Opit ja kehityt" ?
      Oma oppimiseni ja kehittymiseni on hitaampaa ja vaikeampaa.
      Yksi syy voi olla, että asiat eivät painu mieleen yhtä hyvin kuin ennen.

      Ehkä jotain voin oppia vielä, mutta realistina en usko, että tästä enää kehityn yhtään.
      En keksi missä asiassa olisi mahdollista kehittyä, jos ei toopemmaksi tuloa
      katsota kehitykseksi :)))
      "Opit ja kehityt" pätee ehkä pari vuosikymmentä nuorempiin.

      Monesti tunnistan, että taannun. Varsinkin kun tapaan nuorempia huomaan tulleeni omalta "huipultani" alaspäin.
      Ajatteluni ei ole ole samalla tavalla "vilkasta" ja aktiivista enää.
      Keskittymiskykykin on heikentynyt.
      "Hoksottimet" eivät pelaa niin nopeasti kuin ennen.
      Sanavalmius ei ole samalla tasolla eikä "juonen" päästä kiinni pääsy ja juonessa pysyminen.

      Olosuhteisiin (ikä ja kunto) nähden on syytä olla toistaiseksi tähänkin tasoon tyytyväinen.

      • Minäkin kyseenalaistin juuri tuon kohdan.
        Perusluonteeltani olen toki sama, fyysisesti olen ikääntynyt ja kävelen hiljempaa, tasapainoni ei ole yhtä hyvä jä olen kankeampi ja sekä käsissäni että jaloissani on selkeästi vähemmän voimaa.

        Henkisessä kehityksessä en ole havainnut mitään eroa; olen avoin uusille ideoille ja haen tietoa ja opin uusia asioita. Muistini on yhtä hyvä kuin aina ennenkin; lipsahduksia sattuu jos yritän tehdä useampaa juttua samaan aikaan; simultaanikapasiteettini on aina ollut heikohko.

        Suurin muutos minkä olen itse huomannut on asenteiden ja mielipiteiden muuttuminen monessakin asiassa parin viimeisen vuosikymmenen aikana. Mutta tämäkin "päivittäminen" on sopusoinnussa perusluonteeni kanssa. Sinä päivänä kunen halua/pysty oppimaan mitään uutta voin aivan hyvin kävellä jyrkänteen reunalta alas.

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Minäkin kyseenalaistin juuri tuon kohdan.

        Paloma. Kuinka suuri prosenttuaalinen osuus on tuo eläkeläisen sijoitettava osa koko potista?
        Olenko ymmärtänyt oikein, että eläkeyhtiö hoitaa pääosan, ja pienempi osa jää asianosaiselle tai valtuuttamalle taholle.

      • Anonyymi

        Olet todellakin realisti tai tiedät, että elimistön vanhenemismuutokset alkavat jo 20-30-vuotiaana. Näkyvät vanhenemismuutokset alkavat viimeistään 40-50-vuotiaana.

        Vanheneminen etenee elimistön eri osissa eri aikaan. Voidaan kuitenkin karkeasti ajatella,
        että elimistön toiminnat heikkenevät noin 1% vuodessa ja sitä pidetään normaalina vanhenemisnopeutena.

        Vanhetessa elimistö kuihtuu, kuivuu ja rasvoittuu. On arvioitu, että noin 30-40 % aivojen, sydämen, keuhkojen, munuaisten ja lihasten soluista menetetään 80-vuoden ikään mennessä eli jo 70-vuotiaana on tapahtunut huomattavia muutoksia, vaikka emme itse huomaisi sitä ja luulisimme olevamme yhtä "välkkyjä" kuin kolmekymppisenä.

        Kyllä se on niin, että jos 70-80-vuotias luulee aivoiltaan olevansa elämänsä vedossa,
        vanhuudenseniiliys voi olla alkanut tai normaali geriatrinen vanheneminen.
        Silti voi olla olla vielä vireä.

        Siis jos ei opi, ei muuta kuin hyppää rotkoon. Sellaisia päiviä on nuorillakin, joten järkyttävä on tuo ammattikasvattajan neuvo!

        Jos ei taantumistaan huomaa on kai taantunut ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis jos ei opi, ei muuta kuin hyppää rotkoon. Sellaisia päiviä on nuorillakin, joten järkyttävä on tuo ammattikasvattajan neuvo!

        Eikö olekin ja on omasta mielestään nero ja neroutuu lisää vanhetessaan.
        Täydellinen ihminen !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö olekin ja on omasta mielestään nero ja neroutuu lisää vanhetessaan.
        Täydellinen ihminen !

        Onkohan se merkki ajattelukyvyn heikkenemisestä jos Itsevarmuus näyttää lisääntyvän
        ja käsitys omista kyvyistään paranevan ikää myöten ?
        Epäilen sitä seuratessani erästä ikääntyvää henkilöä omassa tuttavapiirissäni.
        Hän tuntuu pönkittävän heikkeneviä kykyjään uskottelemalla itselleen
        ja muille olevansa "täydessä iskussa" edelleen, vaikka muut huomaavat muutokset.
        Hän on mm. alkanut kirjoittaa muistelmiaan, jossa ajatukset ovat selkeästi sekavia,
        vaikka hänestä itsestään se on hieno teos.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Paloma. Kuinka suuri prosenttuaalinen osuus on tuo eläkeläisen sijoitettava osa koko potista?
        Olenko ymmärtänyt oikein, että eläkeyhtiö hoitaa pääosan, ja pienempi osa jää asianosaiselle tai valtuuttamalle taholle.

        En ole kovin paljon perillä noista prosenteista.
        Muistan vain että meille tuli todellinen tenkkapoo kun piti itse valita fondeja osalle eläkkeestä ymmärtämättä koko asian eteen mitään. Sitten jossain vaiheessa sain oman pankkivirkailijan joka neuvoi, tietenkin heidän pankkinsa fondeja, jotka olivat turvallisia vaikka voitot olivat pienet. Osan olin näköjään laittanut itse vakuutusyhtion fondeihin, jotka ovat kasvaneet parhaiten..
        Mutta olet varmaan oikeassa.
        Jotkut jättivät kokonaan valitsematta ja heidän eläkerahansa menivät johonkin yhteiseen fondiin, joka ei sitten loppujen lopuksi ollutkaan niin huono ratkaisu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siis jos ei opi, ei muuta kuin hyppää rotkoon. Sellaisia päiviä on nuorillakin, joten järkyttävä on tuo ammattikasvattajan neuvo!

        Enhän minä ketään ole neuvonut. Ihan omalta kohdaltani vain mietin että onko ihmisellä mitään virkaa ellei hän pysty oppimaan mitään

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Enhän minä ketään ole neuvonut. Ihan omalta kohdaltani vain mietin että onko ihmisellä mitään virkaa ellei hän pysty oppimaan mitään

        Todella järkyttävää ”miettimistä” kasvatuksen ammattilaiselta!
        Jokaisella on sama ihmisarvo huolimatta siitä, mitä he kykenevät oppimaan. On monenlaisia kehitysvammoja, jolloin oppimiskyky on hyvin rajallinen vauvasta asti ja pysähtyy aikaisin. Eikä normaali nuorikaan aina ole oppimishaluinen.
        Selität että tuo koskeekin vain itseäsi. Oletko varma, että olet oppinut tänään jotain uutta ja opit ensi viikollakin?

        Opin koko ajan uutta ja unohdan tai siirrän ö-mappiin vanhaa tietoa.
        Se on normaalia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan se merkki ajattelukyvyn heikkenemisestä jos Itsevarmuus näyttää lisääntyvän
        ja käsitys omista kyvyistään paranevan ikää myöten ?
        Epäilen sitä seuratessani erästä ikääntyvää henkilöä omassa tuttavapiirissäni.
        Hän tuntuu pönkittävän heikkeneviä kykyjään uskottelemalla itselleen
        ja muille olevansa "täydessä iskussa" edelleen, vaikka muut huomaavat muutokset.
        Hän on mm. alkanut kirjoittaa muistelmiaan, jossa ajatukset ovat selkeästi sekavia,
        vaikka hänestä itsestään se on hieno teos.

        Onkohan Anonyymin ikääntyvä henkilö ensimmäinen ihminen maailmassa, joka on alkanut kirjoittaa muistelmiaan, vaikka ei enää muista mitään? Muistaminen on henkilökohtainen taitolaji. Voihan olla, että kirjoittajan lähipiiri itse ei muista edes kokeneensa niitä tapahtumia, jotka on vaikuttaneet kirjoittajan elämään vuosien varrella.

        Pitääkö muistinsa menettäneen "ystävän" ivailla hänen harrastustaan ja levittää siitä huomautuksia yleisille keskustelupalstoille?
        Ei olisi ainoa luova henkilö maailmassa, jonka työn tulosta lähipiiri on pitänyt "selkeästi sekavana", vaikka tekijästä itsestään työ on hieno teos.
        Väärin ymmärrettyjä luovia sieluja on taidehistoriasta löydettävissä lukuisia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se on niin, että jos 70-80-vuotias luulee aivoiltaan olevansa elämänsä vedossa,
        vanhuudenseniiliys voi olla alkanut tai normaali geriatrinen vanheneminen.
        Silti voi olla olla vielä vireä.

        Tarkenna, miten voidaan huomata, että 70-80 vuotias luulee olevansa "elämänsä vedossa". Palstalla on useita tähän ikäluokkaan kuuluvia kirjoittajia, joille varmaan olisi syytä valaista, milloin heidän vireytensä kätkeekin alleen pelkkää vanhuudenseniiliyttä.
        Siinä valossa onkin armollisempaa lukea ja sivuuttaa nuo kirjoittajat, jotka rakkilauman lailla hyökkäsivät , kun eivät sulattaneet yllämuulle osoitettua ystävällistä tervehdystä.

        Muistettava myös, että moni muistisairas ei tiedä vaivastaan, vaan uskoo olevansa yhtä nokkela kuin ruuhkavuosinaan. On ehkä vähän turhauttavaa jatkaa sanailua seniiliyteen vajoavan keskustelukumppanin kanssa. Samasta asiasta jankuttaminen on yksi merkki, jonka pitäisi panna varotuskellot soimaan.

      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Onkohan Anonyymin ikääntyvä henkilö ensimmäinen ihminen maailmassa, joka on alkanut kirjoittaa muistelmiaan, vaikka ei enää muista mitään? Muistaminen on henkilökohtainen taitolaji. Voihan olla, että kirjoittajan lähipiiri itse ei muista edes kokeneensa niitä tapahtumia, jotka on vaikuttaneet kirjoittajan elämään vuosien varrella.

        Pitääkö muistinsa menettäneen "ystävän" ivailla hänen harrastustaan ja levittää siitä huomautuksia yleisille keskustelupalstoille?
        Ei olisi ainoa luova henkilö maailmassa, jonka työn tulosta lähipiiri on pitänyt "selkeästi sekavana", vaikka tekijästä itsestään työ on hieno teos.
        Väärin ymmärrettyjä luovia sieluja on taidehistoriasta löydettävissä lukuisia.

        Täällä levitellään vain omaa erinomaisuutta ja luovuutta ja muita väheksytään. Ei tuossa mitään uutta ole.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Joku kommentoi jatkuvasti ketjuissa miksi seksi puuttuu aiheista.
      Tästäkin listasta.
      Se on monille henkilökohtainen asia, joka ei kuulu muille.
      Seksistä jankuttaminen julkisesti on eräitten muistisairauksien yleinen oire.
      https://www.is.fi/terveys/art-2000000650982.html

      • Anonyymi

        Kun ihmisellä muisti alkaa mennä hän luulee nuori olevansa ja jauhaa seksiä,
        vaikka kykyjä ei enää olisi. Dementoituneilla miehillä sattaa ilmetä seksuaalista häiriökäyttäytymistä enemmän kuin dementoituneilla naisilla. Osa miehistä voi ehdottaa seksiä puolisolleen päivittäin ja mitä enemmän puoliso pistää hanttiin, sitä innokkaammin muistisairas puoliso voi innostua asiasta.

        Kykyjä saa lääkkeillä, jotka eivät muuten ole kohtuuttoman kalliitakaan.
        Minkähän takia se puoliso oikein panee hanttiin? Todennäköisimmin siksi, että se tuntee inhoa miestä kohtaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun ihmisellä muisti alkaa mennä hän luulee nuori olevansa ja jauhaa seksiä,
        vaikka kykyjä ei enää olisi. Dementoituneilla miehillä sattaa ilmetä seksuaalista häiriökäyttäytymistä enemmän kuin dementoituneilla naisilla. Osa miehistä voi ehdottaa seksiä puolisolleen päivittäin ja mitä enemmän puoliso pistää hanttiin, sitä innokkaammin muistisairas puoliso voi innostua asiasta.

        Täällä ei käsitelläkään "seksuaalista häiriökäyttäytymistä".

    • Anonyymi

      Ploma: Fondeihin meidät kaikki pakotettiin sijoittamaan osa eläkkeistämme viimeisen porvarihallituksen aikana. .... Näyttäisi nyt että se oli hyvä ratkaisu, koska robotit hoitaa ne ja minä olisin tietenkin taas valiinut jotain ilmastofondeja, maailmanrauhaa edistäviä fondeja tai lasten oikeuksia puolustavia fondeja jotka eivät tuota muuta kuin tappiota nykymaailmassa. :)

      fondi = rahasto
      Ei hoida robotit tai siis sitten menee aivan pieleen jos tekoäly hoitaa
      hyvin vaarallista

      esimerkkejä on
      esimerkki uusista
      aivan pieleen
      https://www.salkunrakentaja.fi/2020/05/nordnetin-smart-salkut-joutuivat-kovaan-happotestiin-poikkeuksellisen-markkinatilanteen-vuoksi/

      • Anonyymi

        Liittyykö tämä aloitukseen ?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Liittyykö tämä aloitukseen ?

        No tavallaan, ensimmäiseen listattuun asioista jotka muistuttavat sinua että hyvin pyyhkii.

    • Anonyymi

      Ainahan on maksettava eikös juu ??? :D

      Vanha Skönö

    • Anonyymi

      Tulos. Vartti sitten. Pekka

      Kasvaneet teknologiainvestointimme ja voimakas kysyntä auttoivat meitä saavuttamaan oivallisen taloudellisen tuloksen myös tällä vuosineljänneksellä

      Nokia palkitsi piensijoittajat ( = kova usko) ja pani analyytikot polvilleen erityisesti USAn päässä

      • Anonyymi

        Onko vanhuudenseniili asialla ? Miten liittyy aloitukseen ?

    • Anonyymi

      Nokian nettokassa paisui, ja tilanne on odotuksia parempi.
      Ns. VARMAA on että osinkoa jaetaan
      Nokian osingot menevät minulle ja ulkomaalaisille koska ette ole sijoittaneet
      Nokia on noin 80% ulkomaalaisomistuksessa
      Sillä on yli 100 000 työntekijää
      Vain 5 % luokkaa työväenluokasta on Suomessa
      Nokia ei tarvite työperäisiä Suomeen koska sen OSAAJAT asuvat
      omissa maissaan koska ovat osaajia ja pärjäävät palkallaan ilman Kevan asumistukea ja sukulaisten elättämistä sossussa
      Nokia ei myöskään tarjoa marjanpoimintaa eikä taksikuskityötä

      • Anonyymi

        Liittyykö aloitukseen ?

    • Anonyymi

      Jos on terveyttä niin paljon, että mistään voi nauttia.

    • Aikaa on ja se oli juuri minusta kaikkein paras asia kun jäin eläkkeelle, tilille tulee joka kuukausi säännöllisesti ne vähät pennoset, mutta niiden eteen ei tarvi enää herätä ennen kukonlaulua hätäiselle aamiaiselle ja raapimaan auton ikkunoita ja työelämä joka kramppaa harrastuksia ja varastaa kaiken ajan jonka voisi käyttää niin paljon paremmin esim nukkumalla, katsomalla saippuoita, pelaamalla tietokonepelejä, blogaamalla chattailemalla, matkustelemisella, shoppailemalla, laittamalla hyviä aterioita, viljelmällä porkkanoita tai kasvattamalla pioneja (tää valikko on tarkoitettu laajaksi eikä kuvaa mitenkään erityisesti omia mieltymyksiäni ajan käytössä).

      Nyt kun vuosia on jäljellä vähemmän ja aik aon taas vain meidän voimme priorisoida omien mieltymyksiemme ja taipumuksiemme mukaan: monet maalaa, minä kirjoitan, jotkut harrastavat dreijausta tai taidekäsityötä, virkkaavat ja kutovat, jotkut ulkoilevat, patikoivat (niin kauan kuin kuntoa riittää), harrastavat avantouintia, pilkkimistä, matkustamista. Puutarhan hoitoa, Kissan silittämistä. Jälkikasvun paijaaminen ja halaileminen vie oman aikansa. Mutta ah miten mukavaa on saada itse päättää ajankäytöstä tai sitten olla tekemättä mitään, istua sovalla sherpafilttiin kääriytyneenä ja katsella HBO:ta.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Muistan, kuinka nuorena olin tekemisissä ikivanhan tädin kanssa, joka oli ollut nuoruudessaan postineitinä ja päässyt varhaiseläkkeelle, jolla oli ollut jo 25 vuotta. Hän oli 75-vuotias, eikä näyttänyt päivääkään nuoremmalta.
        Hauras vanhus.
        Hmmm. Minä olen nyt häntä yli 10 v vanhempi ja ollut 30 v. eläkkeellä, ja vasta tänä syksynä olen myöntänyt, että selkä ei kestä, että väsyn, että olen vanha.
        Mutta hauraaksi en näillä kiloilla voi ruveta!
        En nyt kuitenkaan alistu siihen, mihin mökkipitäjäni ikäihmiset aina sortuvat, eli valittelemaan vanhuutta ja voivottelemaan, että ei taideta enää ensi kesänä tavata, kyllä tämä jo taitaa olla viimeinen vuosi.

        Hyvien asioiden listasta voin poimia mm. sen pykälän, että minulla on varaa käydä hiukan tuulettumassa, tavata paria ystävääni ja mennä vaikka teatteriin.
        Nyt pandemian hellittäessä siihen pitäisi kaikkien pyrkiä ja nähdä ympärlllään muutakin kuin karanteenin näkymät.
        Tunnen itseni tyytyväiseksi.

        - Mkr.

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Movistarin kylkiäisenä ilmeisesti.
        Minulla on HBO Nordic ja Netflix joista maksan. Päivitin juuri HBOn Maxiin.

        Noista maksaminen osoittaa huonoa makua.

    • Anonyymi

      Onkohan se merkki ajattelukyvyn heikkenemisestä jos Itsevarmuus näyttää lisääntyvän ja käsitys omista kyvyistään paranevan ikää myöten,
      vaikka totuus on päinvastainen ?

      Epäilen sitä seuratessani erästä ikääntyvää henkilöä omassa tuttavapiirissäni.
      Hän tuntuu pönkittävän itsetuntoaan ja heikkeneviä kykyjään uskottelemalla
      itselleen ja muille olevansa "täydessä iskussa" edelleen,
      vaikka muut huomaavat muutokset.

      Hän on mm. alkanut kirjoittaa muistelmiaan, jossa ajatukset ovat selkeästi ihan sekavia, vaikka hänestä itsestään se on hieno teos.
      Koska hänellä ei ole itsekritiikkiäkään enää, annamme hänen luulla niin,
      että hänellä olisi hyvä mieli.

      • Anonyymi

        Kiva kun annatte hänen luulla, sillä tavallahan teillä itsellännekin on hyvä mieli.

      • Anonyymi

        Siis ts, annatte hänen rauhassa jatkaa luulojaan ja odotella esim. muisti- tms. sairauden pahenemista. Aikainen hoidon aloitus takaisi parempia vuosia pidempään ja niitä huonoja vuosia loppupäästä ehkä vähemmän. - Nm. Julmaa peliä

        Sehän se ongelma on. Kuinka kauan voi antaa ihmisen elää luulossa,
        että kaikki on ok ?
        Geriatrit sanovat, että väärä tieto pitää oikaista heti muuten se johtaa
        ikääntyneen yhä pahempaa "suohon".
        Hän ylläpitää väärää kuvaa todellisuudesta tajuamatta, että asiat ovat ihan toisin.
        Ihminen pitäisi yrittää saada ymmärtämään tilanteensa, kun hän vielä tajuaa asioita
        ja hoidon/lääkityksen kannalta on tärkeää, että sitä ajoissa saa.

        Jos / kun sairaus on oletettavasti jo alkanut, niin hän ei tule ymmärtämään, kun ei ole ymmärtänyt tähänkään asti. Sellaisessa tapauksessa päätöksiä alkavat tekemään muut eli ne läheiset, joille huolehtiminen kuuluu. - Nm. Eikä vain narraaminen

    • "Nuoruus on aivan liian hyvä asia tuhlattavaksi nuorille ihmisille" vapaasti mukaillen jotain itseäni parempaa sanan miekkaa käyttäjään.

      Minulle eläkeikä on ajankäytön suhteen elämäni parasta aikaa ja kaikki kerääntynyt elämänkokemus ennen kuin muistin, aistien ja lihasvoiman rappio alkaa liikaa vaivaamaan on erinomainen ajankohta kirjoittaa esimerkiksi muistelmia, laittaa elämäänsä järjestykseen sekä konkreettisesti että ajatuksissa, aikaa miettiä, pohtia ja uudelleen arvioida tilanteita ja tapahtumia, antaa itselleen ja muille anteeksi virheitään, kanalisoida kaiken sen positiivisen energian oikeisiin kohteisiin, tehdä yksinkertaisesti kaikkea sitä, mikä tuli joko huonosti tehtyä ruuhkavuosina, jäi tekemättä ajan puutteessa tai jaksamisen puutteessa.

      Olen tietoine siitä että tämä on yli 80-vuotiaiden palsta ja en oikeastaan ikäni puolesta edes "kuulu" tänne ja siksi täällä on kirjoittajia jotka eivät voi yhtä hyvin kuin minä, mutta olen aina viihtynyt eri-ikäisten, sekä vanhempien että itseäni nuorempien seurassa ja uskon että minulle on vain hyväksi olla tietoinen miten terveys, aistit, liikuntakyky alkavat jo tässä iässä rajoittaa elämää ja rajoittavat myös sitä kaikkea mitä tällä kallisarvoisella omalla ajalla ehtii vielä tehdä.

      • Anonyymi

        Näin me tulkitsemme palstaa erilailla. Minusta kaikki ne, jotka tiedän palstalla olevan yli 80 vuotiaita voivat todellakin hyvin ja ovat meneviä ihmisiä,

      • Anonyymi

        On myös henkistä hyvinvointia, joka ei ole kalenteri- iästä riippuvaista. Kaikilla 80- ja 90- kymppisillä ei ole nuoremmillakin yleisiä sairauksia, kuten diabetestä ja nivelrikkoa.Joten turha toisten fyysistäkään hyvinvointia ja vireyttä iän perusteella luokitella ja alleviivata
        Riitoihin hakeutuminen palstalla ei vakuuta henkisestä hyvinvoinnista.

    • Anonyymi

      Varma voitti eläkelaitosten sijoituskisan – tuotot 13,5 prosenttia
      29.10.2021 klo 11.30·
      Varman sijoitukset tuottivat tammi-syyskuussa 13,5 prosenttia. Sijoitussalkun arvo nousi 56,6 miljardiin. Eilen tuloksensa julkaisseet eläkeyhtiöt tekivät myös hyviä sijoitustuottoja. Kevan sijoitustuotot kipusivat tammi-syyskuussa 12 prosenttiin, Ilmarisen 10,5 prosenttiin, Elon 9,4 prosenttiin, ja Veritas keräsi 8,3 prosentin sijoitustuotot

      No ihan hyvä noilta amatööreiltä eli pukumiehiltä kabineteissaan, hyvä palkka laiska elämä, varautunut esiintyminen, vähän vierrassanoja joukkoon ja silmäänsahausa maatessa, palkka juoksee sitäkin paremmin ja hyvät viinatarjoilut

      Minun osakesalkku eläkettä varten tuotti 48 prosenttia samaan aikaan eli jokainen kymppitonni tammikuun alussa on nyt 15 000 euroa

      Tämä ei ole sijoitussuositus, mutta USAn botit painavat asiattattomasti Nok (ja Eric) osaketta alas, sitä voisi jälleen kerran miettiä salkkuun

    • Harvapa meidän ikäluokistamme 60.90-vuotiaista on täysin terve ja kyllä minä luen koko ajan varsinkin krempoista ja kivuista, näon huonomisesta ja liikkumisen vaikeudesta. Hoidettu sokeritauti on kivuton sairaus jonka kanssa ei ole vaikea elää. Nivelrikon vaivat tulee ja menee. Jos se on vähäistä niin se ei normaalia arkielämää haittaa paljoakaan.
      ***
      Turha tehdä minusta mitään riitapukaria.
      Minä kirjoitin vain siitä miten itse miellän oman ajan ja koen sen elämässäni positiiviseksi tekijäksi.
      Turhaa etsiä joka kommentistani jotain sensuroitavaa tai moitittavaa.

      • Anonyymi

        Kirjoitat, etä nivelrikon vaivat tulee ja menee.

        Voisitko ystävällisesti kertoa, miten ne saa menemään, niin voisin välittää tiedon tuttavalleni?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitat, etä nivelrikon vaivat tulee ja menee.

        Voisitko ystävällisesti kertoa, miten ne saa menemään, niin voisin välittää tiedon tuttavalleni?

        Minulla on itselläni alkava artroosi joka on kuvattu ja diagnoosi tehty, vasemmassa lonkassa. Tuttavallani on polvessa nivelrikkoa. Molemmat olemme liikuntakykyisiä ja särkyä on ajoittain, esimerkiksi pitemmän kävelylenkin loppuvaiheessa alkaa tuntua kipua tai jäykkyyttä, mutta se on poissa usein monta päivää ja harvoin esim. lepotilassa. Teen nykyisin lyhyempiä, noin kolmentuhannen askeleen lenkkejä, joskus kahdesti päivässä, ilman kipua.
        Liikuntaa suositellaan muutenkin vahvistamaan nivelen lähellä olevia lihaksia ja samalla kun lihakset vahvistuvat kuluneelle nivelelle tulee vähemmän rasitusta.

        Minä teen niveljumppaa kolmisen kertaa viikossa jossa kaikkien nivelien liikkuvuutta ja joustavuutta treenataan. En syö särkylääkkeitä kuin aivan poikkeustapauksissa.

        Puhelimeen voi ladata nivelien treenausohjelman
        https://www.jointacademy.com/se/sv/
        varmasti suomenkielisenä oma appinsa.

        Oikeastaan minun olisi pitänyt käväistä fysioterapeutilla/sairasvoimistelijalla ohjeistuksessa, mutta en ole katsonut sen olevan ainakaan vielä tarpeellista.

        Tunnin lenkeistä äskettäin puhuit🤣

      • Anonyymi

        Valitettavasti diabetes on kivuton kauan, ns. hiljainen tappaja. Se on paljon muutakin kuin sokeritauti, ainakin Suomessa luetaan sydän- ja verisuonitautien moninkertaiseen riskiin. Myös neurologiset vauriot ja haavojen huono parantuminen ja munuaisvauriot tyypillisiä.Jopa amputaatiot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tunnin lenkeistä äskettäin puhuit🤣

        Saahan 3000 askeleeseen tunnin menemään, kun hitaasti kulkee. :)

        Toki 3000 askelta on tosi lyhyt matka.

        Juuri näin

        Oletko kokeillut
        kalkkia 1200 mg päivä vahvistettuna pienellä D3
        kollageenia (a la lehmä halvempaa) iso lusikka joka päivä
        (googlaa
        star nutrition kollagen atletbutiken

        glukosamiinia tai vastaavaa hainrustoa keskimääräinen tabletti

        Näitä 10 vuotta niin alkaa tulos näkyä

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tunnin lenkeistä äskettäin puhuit🤣

        Teimme pari vuotta sitten 45-60 minuutin lenkkejä, nykyisin 45 min. pisimmät, ennen kuin kipua alkaa tuntumaan. Normaali kävelyvauhtini oli n. 2 km. puolessa tunnissa, nykyisin huomattavasti hitaampaa, eli noin 3000-3500 askelta 20-25 minuutissa.
        Nivelrikkoisella 3000 askelta voi tuntua samalta kuin 30 000 terveeltä ihmiseltä. Saat nauraa vapaasti jos sielusi sietää nivelrikkoisen ihmisen pilkkaamista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti diabetes on kivuton kauan, ns. hiljainen tappaja. Se on paljon muutakin kuin sokeritauti, ainakin Suomessa luetaan sydän- ja verisuonitautien moninkertaiseen riskiin. Myös neurologiset vauriot ja haavojen huono parantuminen ja munuaisvauriot tyypillisiä.Jopa amputaatiot.

        Turhaan luennoit.
        Olen tietoinen kaikista riskeistä ja seurauksista.
        Paastosokerini on 4-5 ennen aamiaista. Pitkäaikainen sokeri on normaalin ylärajalla. Silmänpohjakuvaukseen menen parin viikon päästä. Lääkkeitä olen saanut vähentää ja painoni on normaali. Mitään vaurioita tai haavojen huonoa parantumista ei ole havaittu. Jaloissani on erinomainen verenkierto.

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Teimme pari vuotta sitten 45-60 minuutin lenkkejä, nykyisin 45 min. pisimmät, ennen kuin kipua alkaa tuntumaan. Normaali kävelyvauhtini oli n. 2 km. puolessa tunnissa, nykyisin huomattavasti hitaampaa, eli noin 3000-3500 askelta 20-25 minuutissa.
        Nivelrikkoisella 3000 askelta voi tuntua samalta kuin 30 000 terveeltä ihmiseltä. Saat nauraa vapaasti jos sielusi sietää nivelrikkoisen ihmisen pilkkaamista.

        Kukaan ei pilkkaa sairautta, vaan sitä että nuo sinun tarinat muuttuu koko ajan. Milloin se yläraja on tunti, milloin mitäkin. Ja ketä nuo askelmäärät kiinnostaa.

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Turhaan luennoit.
        Olen tietoinen kaikista riskeistä ja seurauksista.
        Paastosokerini on 4-5 ennen aamiaista. Pitkäaikainen sokeri on normaalin ylärajalla. Silmänpohjakuvaukseen menen parin viikon päästä. Lääkkeitä olen saanut vähentää ja painoni on normaali. Mitään vaurioita tai haavojen huonoa parantumista ei ole havaittu. Jaloissani on erinomainen verenkierto.

        Itse luennoit hyvin usein asioista, mistä muut ovat tietoisia. Miksi otat kaiken aina itseesi, tuossahan oli vain YLEISTÄ diabetes taudista?

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Turhaan luennoit.
        Olen tietoinen kaikista riskeistä ja seurauksista.
        Paastosokerini on 4-5 ennen aamiaista. Pitkäaikainen sokeri on normaalin ylärajalla. Silmänpohjakuvaukseen menen parin viikon päästä. Lääkkeitä olen saanut vähentää ja painoni on normaali. Mitään vaurioita tai haavojen huonoa parantumista ei ole havaittu. Jaloissani on erinomainen verenkierto.

        Vain sinullako on oikeus täällä luennoida? Tuleeko sinun pieneen omahyväiseen mieleesi se, että täällä on muitakin lukijoita, joita tuo asia saattois kiinnostaa ja varsin, kun itse toteat, että täällä ei kaikki voi niin hyvin, kuin sinä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei pilkkaa sairautta, vaan sitä että nuo sinun tarinat muuttuu koko ajan. Milloin se yläraja on tunti, milloin mitäkin. Ja ketä nuo askelmäärät kiinnostaa.

        Ketä kiinnostaa, ketä ei, kenenkään eiole pakko lukea tai kommentoida.
        Minun juttuni joko pysyvät samoina jos kirjoitan samoista asioista samassa yhteydessä tai ovat erilaisia jos ne on kirjoitettu eri asioista eri yhteyksissä.
        Ymmärrän että se voi tuottaa epäselvyyttä, koska en aina jankuta samaa asiaa. Päinvastoinkuin monet muut.

        (onkohan tuo lohikäärme tuhottu? Vai onko se kuin Medusa joka kasvattaa uuden pään joka kerta kun yhden lyö poikki?) HUOM. METAFORA. En ole uhannut ketään. Taistelen vain pahuutta ja vääryyttä vastaan Haloween -asuun pukeutuneena)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitat, etä nivelrikon vaivat tulee ja menee.

        Voisitko ystävällisesti kertoa, miten ne saa menemään, niin voisin välittää tiedon tuttavalleni?

        Olen saanut nivelvaivat hallintaan Glucosamin 1,5 g oraaliliuoksella. Kymmenen vuoden kokemuksella voin sanoa on auttanut polviin ja ranteisiin sekä sormiin. Välillä söin miedompia tabletteja, nyt taas reseptillä. 1,5 g/vrk. Eron huomaa.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Ketä kiinnostaa, ketä ei, kenenkään eiole pakko lukea tai kommentoida.
        Minun juttuni joko pysyvät samoina jos kirjoitan samoista asioista samassa yhteydessä tai ovat erilaisia jos ne on kirjoitettu eri asioista eri yhteyksissä.
        Ymmärrän että se voi tuottaa epäselvyyttä, koska en aina jankuta samaa asiaa. Päinvastoinkuin monet muut.

        (onkohan tuo lohikäärme tuhottu? Vai onko se kuin Medusa joka kasvattaa uuden pään joka kerta kun yhden lyö poikki?) HUOM. METAFORA. En ole uhannut ketään. Taistelen vain pahuutta ja vääryyttä vastaan Haloween -asuun pukeutuneena)

        Järkyttävää, että joudut siellä joen mutkassa taistelemaan pahuutta vastaan! Pyri turvakotiin, jos Ruotsissa sellaisia on.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Järkyttävää, että joudut siellä joen mutkassa taistelemaan pahuutta vastaan! Pyri turvakotiin, jos Ruotsissa sellaisia on.

        Et tainnut ymmärtää paljoakaan virtuaaliroolipelistäni tai kuka roolihahmoni on profiilissani :))
        Daljopen ALAJUOKSULLa ei ole mutkaa ainakaa nmeidän kohdalla ja täällä vallitsee rauha ja hyvä tahto ihmisten kesken.

    • Anonyymi

      Jos on oikeasti vaikeita nivelvaivoja ei kävele puolta kilometriäkään ainakaan ilman tuskaa. Joskus ei saa edes kenkiä jalkaan.

      • Nivelrikko tai artroosi etenee hitaasti ja todellakin, siinä vaiheessa että se alkaa vaivata arkiaskareissa ja tulee kipuja yölläkin nukkuessa on aika yrittää saada itsensä leikkaukseen ja tekonivel paikalleen.
        Alussa kivut ovat sporaadisia ja tulevat usein sen jälkeen kun nivel on ollut rasituksen alaisena.

        Äidiltäni leikattiin ensin vasen lonkka ja sitten vuosien jälkeen myös oikea, kun kivut pahenivat. Käveli pari kilometria yhteen suuntaan ja takaisin joka päivä vielä melkein yhdeksänkymmentävuotiaana, tekonivelillään, ilman kipuja.

    • Anonyymi

      ,Kun raha on tiukilla, terveys horjuu ja ihmissuhteet, parisuhde mukaan lukien, ovat olemattomat, kyllä siinä mieli menee matalaksi.
      Kateeksi käy kanssaihmisiä palstalla.
      Pakko tässä on hattuilla. Tosin ei sekään omaa tilannetta tee sen suotuisammaksi.

      • Anonyymi

        Ei kaikilla taida oikeasti olla niin auvoisesti kuin kirjotuksista saa kuvan, se pönkittää
        itsetuntoa kun antaa julkikuvaa miten hyvin menee ja miten touhukas ja täydellinen on.

      • Anonyymi

        Älä sure siellä korvessa paistaa aurinko ehkä vielä risukasaankin.

    • Anonyymi

      Kun joku hattuilee, pistä sinäkin hattuiluksi.
      Kysäise hattuilijalta, paljonko häneltä menee viikossa vähäisestæ kansaneläkkeestään viinaan, ja esitä ihmetyksesi siitä, miksi lemmenpuuhat eivät häneltä. suju.

      • Anonyymi

        Voihan viinit keittää itse ja mistä kukaan toisten lemmenpuuhien onnistumisesta tietää ja mitä ne muille edes kuuluu?

    • Kun pahantahtoisuutta löytyy, on helppo lytätä vaikka jokainen palstalainen.
      On vain mietittävä, mlllainen fiilis sitten jää, kun on onnistunut sivaltamaan jokaista osallistujaa.
      Anona on helppo puskasta iskeä, mutta entäs sitten, kun kukaan ei enää jaksa vastata. Turhaahan on keskustelua pitkittää.
      Aina ei ole tarvetta todistaa, että on oikeus ajatella omilla aivoilla..

      Aloitus yritti saada aikaa laajempaa pohdintaa hyvästä elämästä. Se on monille vieras ajatus.

      • Anonyymi

        Makriina kiltti,

        tänne tekee alotuksia jotukut nuoret toimittajat, tai tutkielman tekijät,
        saadakseen materiaalia ohjlemiinsa,

        tietenki kysymykset ovat mielenkiintoisia,
        mutta kaikkiin ei tavi vastata, eikä kaikkiin alotuksiin tarvi komentoida,

        itse luen kyllä otsikot jotka huomaan toimittajan tai esm tutkielman tekijäksi
        en aina katso tarpeelisekski komentoida asiaa,
        joskus teen poikeuksia, jos asia oikeesti kiinostaa,

        jostain syystä nämä nuorten ihmisten tekemät alotukset ei kiinosta,
        yleensä ohitan ne
        etsin itselle mielenkiitoista luettavaa,

        niin minä teen

        "tänne tekee alotuksia jotukut nuoret toimittajat, tai tutkielman tekijät,
        saadakseen materiaalia ohjlemiinsa,"

        ???

      • Anonyymi

        Anot sitä, anot tätä, mutta valitettavasti usein anon takana taitaakin olla rekattu nikki.

        Toki, se on aivan sama tuletko palstalle rekattuna, mustalla nikillä vai anona, niin aina sinua epäillään joksikin muuksi.

        nimim. kokemusta on

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "tänne tekee alotuksia jotukut nuoret toimittajat, tai tutkielman tekijät,
        saadakseen materiaalia ohjlemiinsa,"

        ???

        kyllä vain, niin on asiat se ei ole kiellettyä,

        esm
        jos tekee väitöskirjaa joka paiksata opiskelija etsii asiaan kuuluvaa materiaalia,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kyllä vain, niin on asiat se ei ole kiellettyä,

        esm
        jos tekee väitöskirjaa joka paiksata opiskelija etsii asiaan kuuluvaa materiaalia,

        Väitöskirjaa varten vanhuusiän mielenterveyshäiröistä löytyy kyllä kiitettävästi.
        Mitä muuta täältä ? Ei mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väitöskirjaa varten vanhuusiän mielenterveyshäiröistä löytyy kyllä kiitettävästi.
        Mitä muuta täältä ? Ei mitään.

        Muistisairautta esiintyy myös.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistisairautta esiintyy myös.

        Sekä puheripulia mitä tekee. Lista on niin pitkä,että ehtiikö tehdäkään kun aika menee tekemisiä luetellessa netissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väitöskirjaa varten vanhuusiän mielenterveyshäiröistä löytyy kyllä kiitettävästi.
        Mitä muuta täältä ? Ei mitään.

        kyllävain kaikenlaisiin ohjelmiin saadaan täältäki aiheita ja materiaalia,
        ei kannata olla sinisilmäinen,
        näe ja kuule ymmärrät enemmän,

        HAHHAH. Noo, ehkä Salkkareitten "Ulla" on täältä ?
        Se tyhmä juoruämmä.

    • 7. Sinulla on aikaa ja mahdollisuuksia tehdä ”ylimääräisiä” asioita. Olet ehkä käynyt muutaman viime vuoden aikana konsertissa tai ostanut kirjoja itsellesi. Voisit lähteä päiväretkelle naapurikaupunkiin, jos haluaisit.

      Ehkä se ylimääräinen asia on niin pieni, että Halloween -iltana laittaa noitahatun päähänsä ja tekee pienen kevennyksen keskustelupalstalle, pienen irroittelun ala Sanna Marín, nyt ikätovereilleen boomereille, mutta ei mennyt läpi, kaheliksi leimattiin. Minne palstalaisten leikkimieli ja huumorintaju on kadonnut?
      Mutta jatkoon. Nyt lähden pakkailemaan viikonloppulaukkua olemme lähdössä puolenpäivän jälkeen ajelemaan Tukholmasta etelään pieneen, ihanaan kaupunkiin lähellä merta, jossa perhe kokoontuu poikani luona viettämään nuoremman tyttärenpojan 13-vuotissyntymäpäiviä. Ohjelmaan kuuluu päivällinen ravintolassa, illanviettoa pojan asunnolla, yöpyminen hotellissa ja sunnuntaina lounas kaupungilla, kävelylenkki Nikolaikirkolle, syksyistä joenrantaa ja jos sää on edelleen sopiva, pistäytyminen läheiseen luonnonpuistoon kotimatkalla. Tytär perheineen ovat varmaan suunnitelleet jotain nuorisoystävällisempää viihdettä jatkoon, pojilla alkoi syysloma, mutta me palaamme kotiin jatkamaan tapetointia :)
      ***
      Kirjoja olen lukenut ja eilen sain loppuun "Pumpulienkelin", joka on ensimmäine osa Susanna Alakosken sarjasta suomalaisen naisen työstä, elämästä ja kaipuusta, lähinnä 1900-luvulla, nykyaikaan. Nyt aloitan "Londonflickan" joka on suoraa jatkoa Pumpulienkeliin. Vaasan Puuvillatehtaan ja kaupungin historiaa on mukana runsaasti ja samoin pohjalaista talonpoikaiskulttuuria.
      ***
      Olen tyytyväinen elämääni, jaksan vielä kiinnostua minulle uusista asioista, tehdä pieniä retkiä, viettää laatuaikaa rakkaitteni kanssa, lukea kirjoja, innostua hulluttelemaan halloween-hattu päässäni somessa.

      • Anonyymi

        "Ehkä se ylimääräinen asia on niin pieni, että Halloween -iltana laittaa noitahatun päähänsä ja tekee pienen kevennyksen keskustelupalstalle, pienen irroittelun ala Sanna Marín, nyt ikätovereilleen boomereille, mutta ei mennyt läpi, kaheliksi leimattiin."

        Mistä ketjusta tämä irrottelu löytyy?

        Taisi olla 70plussissa ja täälläkin laitoin profiilikuvakseni tunnetun Game of Thrones-figuurin joka taistelee lohikäärmeitä vastaan ja niiden kanssa, mutta huumorinyritykseni ei mennyt perille. Vaihdoin sittemmin illanmittaan tavalliseen noitahattuun.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Taisi olla 70plussissa ja täälläkin laitoin profiilikuvakseni tunnetun Game of Thrones-figuurin joka taistelee lohikäärmeitä vastaan ja niiden kanssa, mutta huumorinyritykseni ei mennyt perille. Vaihdoin sittemmin illanmittaan tavalliseen noitahattuun.

        Ahaa eli tuo toisen ikäryhmän kirjoitukset tänne ikäryhmään ja oletat, että me luemme kaikkia ikäryhmiä.

        Eikös tämä ole keskustelupalsta, jossa luetaan toisten kirjoituksia, eikä katsella profiilikuvia, jotta ymmärtäisi sen, että joku teksti on huumoria?

      • Anonyymi

        Vai että ihan laatuaikaa? Kyllä sitäkin jäisi enemmän jos et somessa kehuisi kaiken aikaa sitä aikasi laatua. Onkohan sinun seurasi kaikille lastuaikaa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikös tämä ole keskustelupalsta, jossa luetaan toisten kirjoituksia, eikä katsella profiilikuvia, jotta ymmärtäisi sen, että joku teksti on huumoria?

        Teksti ja profiilikuva olivat kokonaisuus josta saattoi ymmärtää huumorinyritykseni.
        Mutta, mites se oli...."voit viedä hevosen lähteelle, mutta et pakottaa sitä juomaan siitä".

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ahaa eli tuo toisen ikäryhmän kirjoitukset tänne ikäryhmään ja oletat, että me luemme kaikkia ikäryhmiä.

        Minä luen kaikkia 60 plussasta ylöspäin. Valikoivasti, Oletan että muutkin tekevät niin, tai oletin. En tee sitä enää.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Minä luen kaikkia 60 plussasta ylöspäin. Valikoivasti, Oletan että muutkin tekevät niin, tai oletin. En tee sitä enää.

        No mene jo sitä laatuaikaa antamaan, joko on 15 lajin brunssivadit pöydässä?

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Minä luen kaikkia 60 plussasta ylöspäin. Valikoivasti, Oletan että muutkin tekevät niin, tai oletin. En tee sitä enää.

        Kaikilla ei varmaankaan ole aikaa, eikä haluakaan istua tunti tolkulla netissä.

        Ehkä me muut ollaan noudatettu sitä palstalla usein nähtyä neuvoa "hanki elämä".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikilla ei varmaankaan ole aikaa, eikä haluakaan istua tunti tolkulla netissä.

        Ehkä me muut ollaan noudatettu sitä palstalla usein nähtyä neuvoa "hanki elämä".

        Sekin kummastuttaa, että vaikka haukkuu palstojen siis kirjoittajien tasoa, niin kuitenkin kaikki ikäryhmät tutkii suurennuslasilla ja etsimällä etsii, josko joku olisi hänestä jotain arvostelevaa kirjoittanut.Kaikki yleisetkin asiat tuntee olevan hänelle ilkeilyksi osoitettuja. Kyllä on raskasta tuollainen, ja sitten on tietysti face ryhmät ja muut somet päälle. Eikä riitä oma puolustus ja selittelykannalla oleminen, sielunsiskon sanomiset pitää selitellä myös ja haukkua takarivien rahvas hänenkin puolestaan. Niin ja muille tulevat kehumiset pitää tilastoida myös ja tehdä niistäkin hyökkäyksen syy. Siinä se laatuaika kuluu.

      • Anonyymi

        Nythän se reissu on etukäteen tehty kaikkine vaiheineen palstalla. Muista raportoida myös paikan päältä kaikkine ruokalistan lajeineen ja kotiin tultua vielä muistelot. Saadaan me osattomat takariviläisetkin iloita mukana.

        Okay, käskystä kukkokin laulaa :))
        Söimme samassa englantilaisessa pubissa kuin edellisessä kertaa: tällä kertaa sain kampelaa katkarapukastikkeella ja kantarellejä; muut söivät joko häränfilettä lankulla, possunfilettä, pojat hampurilaisia jne. Ruoka edelleenkin hyvää ja pubissa pöytävaraukset ja loistava palvelu.
        Aamianen oli nyt pienempi ja valikoima huonompi; en onnistunut saamaan varausta paikan parhaaseen hotelliin vaan jouduimme tyytymään pienempään vain kolmen tähden hotelliin, moderni ja hyvä palvelu sielläkin, siisti huone ja vessa, mutta aamulla oli jonoa hotelliaamiaiselle: paikalle oli saapunut yön aikana sählynpelaajia ja muuta urheilijaporukkaa Skkoonesta ja henkilökunnalla oli vaikeuksisia pystyä täydentämään vateja ja keittämään riittävästi kahvia.
        Me odotimme aivan kiltisti vuoroamme , koska eläkeläisten aika onmeidän omaa ja meillä ei ollut sovittuja tai tilattuja aikoja minnekään, vain uloschekkaus ennen 12. Lähdettyämme hotellilta ajelimme suurtorille ja Pyhän Nikolainkirkolle joen rantaan ja kävelimme sunnuntaisessa auringonpaisteessa ja taivaalta tippui muutama sadepisara samaan aikaan, kirkonkellot kumahtelivat ja sorsat nukkuivat rannalla pää siiven alla tai uiskentelivat rauhallisesti joessa. (Profiilikuvassa kävelyllä rantapolkua) Syksyinen väriloisto todella kaunis ja tämä 1100-luvulla perustettu kieni, idylline kaupunki olisi varmasti paikka jonne muuttaisin asumaan, jos olisn yksinäinen. Nyt käyn siellä muutaman kuukauden väliajoin, tervehtimässä poikaani.
        Kaikesta huolimatta, minulla on paljosta olla kiitollinen, pienessä elämässäni.

        Söitkö aamiaisella munaruppanaa, nakkeja ja pekonia papujen kera?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Söitkö aamiaisella munaruppanaa, nakkeja ja pekonia papujen kera?

        Söimme aamiaisen hotellilla. Täysruotsalainen menu: sämpylöitä, myslia, jugurttia, aamiaismuroja, leikkeleitä, juustoa, keitettyjä kananmunia, kahvia ja mehua.
        Olen joskus tehnyt täyden englantilaisen aamiaisen brunssille kotona: papuineen, paistettuine tomaattineen ja paistettuine herkkusienineen. Kananmunaa paistettuna j pekonia. Paahtoleipää ja appelsiinmarmelaadia. Sen jälkeen ei sitten tarvi mitään syödäkään kuin joskus illalla, kevyesti.

        Huonon hotellin aamiainen tuo.
        Suomessa kunnon hotelleissa noiden lisäksi croissantteja, puuroa, jotain makeaa kahvileipää, paljon vihanneksia ja hedelmiä, omeletteja ja runsas leipävalikoima. Eikä pitkiä jonoja, monta tarjoilupistettä ja hyvä palvelu.

        Ei hotelli ollut huono, mutta ei kaupungin paras. Ruoka oli tuoretta, mutta lämmin ruoka puuttui ja näytti siltä että henkilökuntaa puuttui myös tai sitten ei oltu varauduttu syyslomaviikon alkuun ja matkustajien suureen määrään.
        Verrataan nyt vain hotellien kesken, ei tämä ole Suomi-Ruotsi maaottelu :)

        Onko tuollainen halpishotellin tavallinen aamiainen ylipäätään asia, josta kannattaa yleinen keskustelun aihe tehdä palstoille? Yhdelle hienouden huippu on lentoneessa istuminen, toiselle hotellin aamupala.

        Eihän se ollut aihe, vain keskustelua aiheesta "tavallisia asioita jotka muistuttavat sinua jne..."
        Ei hienouden huippu, vastaus kommenttiisi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onko tuollainen halpishotellin tavallinen aamiainen ylipäätään asia, josta kannattaa yleinen keskustelun aihe tehdä palstoille? Yhdelle hienouden huippu on lentoneessa istuminen, toiselle hotellin aamupala.

        Kohta 3.

        Sinulla on varaa junalippuun, kahvikuppiin tai auton bensoihin.

        Minulla on varaa lentää ja asua hotellissa.
        Valitsemme aina Hotellin, jossa tarjoillaan runsas ja monipuolinen aamupala.

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        Kohta 3.

        Sinulla on varaa junalippuun, kahvikuppiin tai auton bensoihin.

        Minulla on varaa lentää ja asua hotellissa.
        Valitsemme aina Hotellin, jossa tarjoillaan runsas ja monipuolinen aamupala.

        Mutta asut vuokralaisena. Minä omistan kerrostalo-osakkeeni ja silti varaa noihin ja lisäksi kesäasuntoon. Autoni on dieselkäyttöinen, vaihdan pian sähköiseen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mutta asut vuokralaisena. Minä omistan kerrostalo-osakkeeni ja silti varaa noihin ja lisäksi kesäasuntoon. Autoni on dieselkäyttöinen, vaihdan pian sähköiseen.

        10. Sinulla on omaa tilaa, paikka, jossa voit olla luova tai levätä juuri niin kuin itse haluat.

        Vuokralla asun, mutta minulla on kaikkea mitä tarvitsen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Huonon hotellin aamiainen tuo.
        Suomessa kunnon hotelleissa noiden lisäksi croissantteja, puuroa, jotain makeaa kahvileipää, paljon vihanneksia ja hedelmiä, omeletteja ja runsas leipävalikoima. Eikä pitkiä jonoja, monta tarjoilupistettä ja hyvä palvelu.

        Ei Best Western Hotel Hebron Kööpenhaminassa eikä
        Orginal Sokos Hotel Vaakunassa Helsingissä ollut jonoja, sillä aamiaiset oli porrastettu kolmelle aamuntunneille. Aamiaispöydät notkuivat kaikkea tarvittavaa niin Suomessa kuin Tanskassakin.

        Monta tarjoilupistettä ; ))

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        10. Sinulla on omaa tilaa, paikka, jossa voit olla luova tai levätä juuri niin kuin itse haluat.

        Vuokralla asun, mutta minulla on kaikkea mitä tarvitsen.

        Jotkut tyytyy vähään.

      • korppis kirjoitti:

        :))
        Minä yritin buukata kaupungin parhaaseen hotelliin, Stora Scandiciin suurtorilla jossa olimme viime kerralla ja jossa oli mahtava aamiainen ja runsaasti pekonia. En onnistunut, edes toiseksi parhaaseen. Vihdoin onnistuin saamaan huoneen Skavstassa, lentoaseman vierellä. Täällä on ollut todella vilkas viikonloppu, urheilutapahtumia, turnauksia työkokoontumisia, konferenssia nyt kun koronarajoitukset on poistettu, kouluissa alkoi syysloma ja oli halloween-viikonloppu. Jopa liikenne oli epätavallisen vilkasta. Paras hotelliaamianen mikä kohdalleni on sattunut oli Hotel Decameron, Cartagena de Indiassa, Karibian rannalla, Kolumbiassa. Voi sitä trooppisten hedelmien ja tuoremehujen valikoimaa!

      • korppis kirjoitti:

        Ei Best Western Hotel Hebron Kööpenhaminassa eikä
        Orginal Sokos Hotel Vaakunassa Helsingissä ollut jonoja, sillä aamiaiset oli porrastettu kolmelle aamuntunneille. Aamiaispöydät notkuivat kaikkea tarvittavaa niin Suomessa kuin Tanskassakin.

        Monta tarjoilupistettä ; ))

        Ai niin joo, aamiaista tarjottiin kl. 6:30- 10:30 mutta kaikki taisivat olla liikkeellä samaan aikaan kuin me. Kaksi tarjoilupistettä.

      • korppis kirjoitti:

        10. Sinulla on omaa tilaa, paikka, jossa voit olla luova tai levätä juuri niin kuin itse haluat.

        Vuokralla asun, mutta minulla on kaikkea mitä tarvitsen.

        Minä olen remontoimassa yläkertaan omaa tilaa....romanttista luku ja työnurkkausta, näköala joelle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mutta asut vuokralaisena. Minä omistan kerrostalo-osakkeeni ja silti varaa noihin ja lisäksi kesäasuntoon. Autoni on dieselkäyttöinen, vaihdan pian sähköiseen.

        Hehehehehehe...ja sitten syytetään meitä korppiksen kanssa kehuskelusta.
        Jokaiselta kykynsä mukaan ja jokaiselle tarpeensa mukaan, sanoi Karl Marx.
        Jos kerrostalo-osakkeet, kesäasunnot ja sähköautot tekevät sinut onnelliseksi, niin olen iloinen puolestasi :))))))))

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jotkut tyytyy vähään.

        Luin juuri kertomuksen miehestä, joka muutti Lapin selkosille mökkiin yksin asumaan. On nyt asunut siellä 9-vuotta. Hän elää omavaraisesti, tehden kaiken alusta alkaen itse.

        Hän kertoi esim. kampaajana työskennellessään, että asiakas (hiljainenkin) siinä lähellä ihoa saattoi imeä kaiken hänen energiansa.

        Hyvä tarina, materiaalista vapaana maaseudulla, karjaan sitovan elämän keskellä ihanteellinen vapaa elämäntapa.

        Työtä riittää, lehmät on lypsettävä, talo pidettävä lämpimänä, heinät niitettävä, marjat poimittava jne.

        Samanlaiseen yksinkertaiseen, luonnonläheiseen, mutta haastavaan, elämään ei kaikista meistä ole.

        Materiaalisesti rikasta elämää kokeneena pystyn ymmärtämään vapauden kun ihminen luopuu turhasta ja jonninjoutavasta.

        Mökillä kesäisin saavutan tuon materialismista vapaan olotilan

        - olla vähään tyytyväinen.

        Joskus se unohtuu ja tulee hankittua jotain, mitä ei välttämättä tarvitse.

      • Paloma.se01 kirjoitti:

        Hehehehehehe...ja sitten syytetään meitä korppiksen kanssa kehuskelusta.
        Jokaiselta kykynsä mukaan ja jokaiselle tarpeensa mukaan, sanoi Karl Marx.
        Jos kerrostalo-osakkeet, kesäasunnot ja sähköautot tekevät sinut onnelliseksi, niin olen iloinen puolestasi :))))))))

        Näin me täällä keskustelun timmellyksessä joudumme antamaan periksi eturivin paikoistamme kun parempiosainen tyntää penkit altamme pois ja pukkaa vaatimattomasti toimeentulevien takariviin ; )))

    • Anonyymi

      Joo ei Ruotsissa ole liikaa 1100-luvulla perustettuja kaupunkeja ja ne ovat Tukholman ympäristössä
      joten Ploma kävi Örebrossa Hjälmarenin rannalla
      kuuluisa paikka valtiopäivien Arboga takia

      • Nyköpingissä.

      • Paloma.se01 kirjoitti:

        Nyköpingissä.

        Tänään on hyvä päivä.

        Kohta 11.

        Olet kiinnostunut jostakin. Oli se mikä asia hyvänsä, jokin kiinnostaa sinua niin paljon, että otat siitä selvää.

        Kyllä....

        Viime viikolla otin selvää avantouinnista. Hain seuran jäsenyyttä, hyväksyttiin, maksoin jäsenmaksun ja kylmäkaraistuskeskuksen käytön vuosimaksun. Tänään hain avantouimareiden rannekkeen, jolla pääsen koska haluan kylmäkaraistuskeskuksen tiloihin.

        Sauna lämpiää kolmesti viikossa. Huomenna menen uimaan ja saunaan, ihan omalla avaimella 😊

    • Anonyymi

      Käytiin Forssan raveissa. Paikkakunta on ihan p*rseestä käpykylä, mutta lihis nakilla
      ja munalla oli mahtavat kioskilla. Söimme niitä joka toisen
      lähdön tauolla ja keppanaa päälle. Voitot jäi vähiin, mutta hauskaa oli.

      • Anonyymi

        Aito hauskuus ilman konstailua ja tekohienostelua on parasta. Se ei ole rahasta eikä paikasta kiinni.

      • Anonyymi

        Minä tilasin aamulla tuoreita mansikoita.
        Tulevat huomiseksi yksityiskoneella Ranskasta.
        Ajattelin myös syödä iltapalaa Marbellassa olevalla loistohuvilallani.
        Jos nyt jaksaa sinne mennä, kun uusi Rolls Royceni lennätetään vielä tänään suoraan autotehtaalta.

        Ajankulukseni olen tässä lajitellut seteleitäni, joita on kertynyt joka paikka täyteen.
        Tuli mieleeni, että niitä voisi varmaan jaella köyhille, kun piipahdan Suomen Pankissa seuraamassa kultaharkkojeni kiilloitusta.
        Käyn samalla lahjoittamassa viikon vanhan Maseratin kierrätyskeskukseen.
        Tuhkakuppi on täynnä kuubalaisten, käsin käärittyjen sikarien tumppeja, enkä jaksa määrätä hovimestariani sitä tyhjentämään.

        Hohhoijaa...
        Ostaisiko osakkeita vai lähtisikö Las Vegasiin rulettia pelaamaan?

    • Anonyymi

      Tekstin luettuani, niin todellakin on aihetta tyytyväisyyteen.

      • Anonyymi

        Samoin. Ei tarvitse luetella vuokraneliöitä eikä omiakaan, eikä ruokalistoja, ei kulkuneuvoja eikä hotellikäyntejä. Eikä tarvitse kateellisena seurata, kun muilla onkin kaikkea enemmän, eivät vaan tule siitä rumpua lyöneeksi.

        Löysin sopivan aloituksen, ehkäpä tykkäisit.

        Eipä oo juurikaa puhuttavaa !

    • Anonyymi

      Asun vuokralla halvassa hyvässä H:KI kaupunki asunto. Työ-eläkeni tulle tilille joka kuun ensimäinen arki päivä.S-pankki hoitaa suoramaksuna vuokrani,säköni,kotivakutukseni,puh/netti laskuni.Ei tarvitse tse huolehtia ne.Velkaa ei ole ,ei omaisuuta. Ei lesken eläkettä,kun ei aviomistäkän koskaan ollut. Halitsen rahani käytön.Jonka taidoin jokainen ihminen viimestän eläkeelle jäädessä pitäisi hallita.Erikseen neuvomatta!Yksin asuva maksaa kaikesta todella itse,Kun saa työ-eläke! Sama on yksin asuva opiskelija kun korkeakouluissa yliopistotkin ovat. Ne ei ilmasiaOpiskelun lisäksi tekevät työtä ja silti viellä voi olla valtion takaama opinto laina. Joten kaikki ei niin mustavalkoita kuin kuvitellan. Varsinkin jos nostetaan pulisosta hyvä lesken eläke.Tai siinä 2 asuu eläkeläisenä vanhusta jakavat menonsa. Kuin ainakin Helsinki 94. On eläkeläis naisia ,joilla eläkellä aikamiespikia iältä 55-65v asuvat koti ja maksavat puolet menoista.Ja silti vanhat äidit valitaa ei raha riitä.Jotkut lainaa rahaa.Kehtaa minulta yksin asuvalta. Lopetin sen tylysti. Menkää ruoka-kassi jonoonH:KI 92. maanantai-keskiviikko-perjantai 1000 muun kanssa.Jos ette halitse rahan käyttö.Suomi ei nälkään kuole,

      • Anonyymi

        17:40

        minkä suuruinen on työ-eläkkeesi,,
        kiinostaa
        koska asut Hels:n keskustassa,
        käytkö kelan toimistosta hakemassa toimeentulotukea
        jos minkäverran saat ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        17:40

        minkä suuruinen on työ-eläkkeesi,,
        kiinostaa
        koska asut Hels:n keskustassa,
        käytkö kelan toimistosta hakemassa toimeentulotukea
        jos minkäverran saat ?

        Epähieno kysymys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        17:40

        minkä suuruinen on työ-eläkkeesi,,
        kiinostaa
        koska asut Hels:n keskustassa,
        käytkö kelan toimistosta hakemassa toimeentulotukea
        jos minkäverran saat ?

        Moukka 18:.15

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Epähieno kysymys.

        Persukyylä haluaa alkaa haukkua.

      • Anonyymi

        Sinä 17:40 kirjoittanut, ÄLÄ vastaa sille joka kysyy paljonko saat eläkettä. Se EI kuulu kellekkään ja vain pahansuopa sivistymätön ihminen voi kysyä sitä keltään palstoilta.

        aivan hyvin voi vastata,
        voidaan verrata koko suomen eläkeläisten toimeentuoloa,

        jos asioita salataan
        silloin voidaan tehdä paljon vääryyksiä yhteiskunnassamme,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        17:40

        minkä suuruinen on työ-eläkkeesi,,
        kiinostaa
        koska asut Hels:n keskustassa,
        käytkö kelan toimistosta hakemassa toimeentulotukea
        jos minkäverran saat ?

        Helsingin keskustassa? Missä niin luki?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helsingin keskustassa? Missä niin luki?

        Ei missään kuin Kontulassa asuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        aivan hyvin voi vastata,
        voidaan verrata koko suomen eläkeläisten toimeentuoloa,

        jos asioita salataan
        silloin voidaan tehdä paljon vääryyksiä yhteiskunnassamme,

        No kerro sitten omat tulosi ensin !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kerro sitten omat tulosi ensin !

        Vajaa kolme tonnia.

    • Anonyymi

      Eksytykseen on olemassa myös vapautus etsivälle. Jes. 64: 3
      Sillä kukaan ei voi palvella kahta herraa.
      https://youtu.be/I_18OFFc1wY
      Hän on vakava totisesti.

    • Anonyymi

      Esittäisitpä joskus sitä minkä kaikki haluaisivat jättää taakseen. Jes. 64: 3
      Maikkarilta sitä tuskin enää löytyy.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minä haluun vaa oikeesti kuulla

      Että sulla on kaikki hyvin. Ihan oikeasti haluan. Ehkä meitä ei sit ollu tarkotettu yhteen, mut oot mulle äärettömän tär
      Ikävä
      83
      1990
    2. Olisikin se meidän tapaaminen jo liian jännää

      Näin pitkän ajan jälkeen.
      Ikävä
      73
      1236
    3. Mitä tapahtunut?

      Ken tietää mitä viitostiellä betonin kohilla käynyt punaisen auton kanssa?
      Suomussalmi
      18
      1189
    4. Melko hyvin tunnen jo hänet

      Hän ei ole sopiva. Jotain hyvää tässä palstan seuraamisessa on ollut. Omien ajatusten ja tunteiden jäsentämisen lisäksi
      Ikävä
      85
      1104
    5. Eläkeläisiltä leikataan jo asumistukeakin, osalla loppuu kokonaan!

      https://yle.fi/a/74-20102928 Hallitus varmaan vihaa eläkeläisiä, nyt ollaan kajoamassa eläkeläisten asumistukeenkin, os
      Maailman menoa
      272
      953
    6. Ikävöin kyllä

      En voi ottaa nyt yhteyttä, joten puran tänne järjetöntä ikävääni. Tunteeni sinua kohtaan ovat valtaisat.
      Ikävä
      33
      946
    7. Kenen kanssa haluaisit suhteeseen?

      Laita omasi ja hänen nimensä ensimmäinen kirjain 😊
      Ikävä
      49
      894
    8. Mies, riittääkö sulle näkemään vilauksen musta?

      Etkö halua ottaa minua kiinni?
      Ikävä
      62
      879
    9. Tiedätkö sinä

      Miten lähellä tänään oli että olisin pyytänyt sua treffaamaan. Olin täysin valmistunut siihen, mutta en löytänyt sinua t
      Ikävä
      19
      839
    10. Hesari tunnustaa että Ukraina on häviämässä sodan - Suomen poliittinen eliitti housut kintuissa

      Oliko aivan pakko sitoutua politiikkaan jossa pumpattiin älyttömät summat rahaa Kankkulan Kaivoon eli Kiovan natseille?
      Maailman menoa
      213
      829
    Aihe