ILLUMINAATEILLA PYRKIMYS SAADA KAIKKI VIETTÄÄN KATOLISTA PYHÄÄ SUNNUNTAITA SAPATIN ASEMESTA

Anonyymi

Salaliittosivustoilla illuminaateista on paljon tärkeitä paljastuksia, Toki osa on yliampuvia mielikuvituksellisia. Mutta (ikävä kyllä) monet järkyttävätr paljastukset ovat todellakin totta. Minäpä myös lisään oman tieträmykseni mukaan jotain. Illuminaatit ovat Roomalaiskatolisen kirkon yksi järjestö tai toimintaverkosto. Illuminaatit perustettiin joskus 1700-luvun lopulla tarkoituksena jatkaa jesuiittojen toimintaa, joka oli tällöin uhkana loppua. Koska paavi oli ihmisten painostuksen alaisena joutunut lakkauttamaan jesuiittojen järjestön ja oli vaara ettei jesuiitat enää pääsisi koskaan jatkaan toimintaansa.
Toisin kuitenkin kävi, jesuiitat uudelleenperustettiin. ja mitä sitten tapahtui, emme kaikkea tiedä. Kuitenkin illuminaatit ovat oikeasataan (lähes) kokonaan jesuiittojen ja katolisen kirkon johtama verkosto. Tosiasia myöskin tämä, että 1800-luvun alkupuolella yksi illuminaattien osasto muutti nimensä toiseksi(, en muista miksi), mutta tämä edelleen muutti nimensä kommunistien erääksi järjestöksi. Ja Karl Marx ja Moses Hess, joka houkutteli Karl Marxin illuminaatteihin, olivat molemmat myöhemmin aivan korkeimpien tasojen illuminaatteja.
Katolinen kirkko apujoukkoineen, mm. jesuiittajohtoinen illuminaatti, pyrkii maailmanvaltaan, saamaan myös kaikki kristilliset seurakunnat ja usakonnolliset järjeströt valtansa alle. JA NÄIN TURMELTUA NE .Sopii kysyä miksi? Mutta näin tekevät. Monet katoliset johtajat ovat paljastaneet, että katolinen kirkko on valinnut sunnuntainvieton yhdeksi tärkeimmistä strategioistaan saada yhteys ja side protestantteihin. Miksi? Koska sunnuntai on katolisen kirkon asettama pyhäpäivä.... yllätys yllätys.... ei Jumalan asettama pyhäpäivä. Katoliset johtajat pitävät yleisesti sunnuntaita kirkkonsa vallan merkkinä, sillä usein kerskuvat, ja opettavat että kun joku alistuu sunnuntainviettoon(sapatti-lauantain asemasta) niin hän silloin alistuu katolisen kirkon valtaan.
Raamatussa kerrotaan Taivaan Jumalan pyhittäneen pyhäpäiväksi ainoastaan viikon seitsemännen päivän, sapatin. Juutalaiset ovat aina viettäneety sapattia lauantaina, tai oikeastaan vuorokautena joka alkaa perjantain auringonlaskusta ja päättyy lauantain auringonlaskuun. Jeesus taas vuorisaarnassa julisti, ettei laista muutu eikä lakkaudu eikä poistu pieninkään lainpiirto. ELI Raamatullinen pyhä on edelleen sapattilauantai.
Sunnuntai on alkuaan ollut auringonpalvontauskonnon pyhäpäivä, joka on omistettu kokonaan epäjumalanpalvelukselle. Tämä uskonto mithrakultin nimellä valloitti Rooman 200-luvulla ... näin myös sunnuntaipyhä. Kun Rooman keisari Konstantinus kalenteriuudistuksen yhteydessä teki lailla tästä aurinkopäivästä Rooman valtakunnan pyhäpäivän , jo maallistunut Rooman kirkko seurasi pian paavinsa Sylvesterin johdolla perässä ja ilmoittivat ettei enää vietetä pyhänä sapattia vaan nyt tästälähtien pyhänä vietetään Herran Päivää, joka oli annettu aurinkopäivälle eli sunnuntaille nimeksi. Nämä muutokset tehtiin 320-luvulla. Ja pian Laodikean seurakunnan kokouksessa jopa julistettiin kirous niille jotka jatkavat Raamatullisen sapatin viettoa..
Tämä on faktaa . Illuminaatit tekevät työtä saadakseen kaikki rikkoon Raamatullista sapattilauantaita ja viettämään katolista pyhäpäivää sunnuntaita sapatin asemasta. Lukemattomat Ilmestyskirjan tutkijat ovat sitä mieltä että juuri tämä tulee olemaan pedon merkki, josta Ilmestyskirjassa varoitetaan vakavasti. Kumpaa tottelet enemmän : Taivaan Jumalaa vai tumeltunutta kirkkoa Petoa, jotta myös Babyloniksi kutsutaan.

16

91

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Taas joku adventistipastori tuo sunnuntaipedonmerkki teorian salaliittona.
      "Adventtitotuudesta" se pösilö saa palkkansa.

      • Anonyymi

        Tuskin on Adventistipastori.

        Tiedoksi vaan, että sunnuntai on pedonmerkki. Vastaavasti sapatti on Jumalan merkki.

        1234567---


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin on Adventistipastori.

        Tiedoksi vaan, että sunnuntai on pedonmerkki. Vastaavasti sapatti on Jumalan merkki.

        1234567---

        "Vastaavasti sapatti on Jumalan merkki."

        Tosin Raamatussa ei lue mitään sellaista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Vastaavasti sapatti on Jumalan merkki."

        Tosin Raamatussa ei lue mitään sellaista.

        2.Moos.31:12. Ja Herra puhui Moosekselle sanoen:13. Puhu Israelilaisille ja sano: Pitäkää minun sapattini, sillä se ON MERKKINÄ meidän välillämme, minun ja teidän, sukupolvesta sukupolveen, tietääksenne, että minä olen Herra, joka pyhitän teidät.

        2.Moos.20:11. Sillä kuutena päivänä HERRA TEKI TAIVAAN JA MAAN JA MEREN JA KAIKKI, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi, sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.

        Enkelin sanoma Ilm.14: 7. Ja hän sanoi suurella äänellä: Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, JA KUMARTAKAA HÄNTÄ, JOKA ON TEHNYT TAIVAAN JA MAAN JA MEREN JA VETTEN LÄHTEET.

        Jumalan merkki on sapatti.

        1234567---


    • Anonyymi

      Aloitus on täynnä valheita ja illujen itsensä tekemä.

    • Anonyymi

      Samaa spämmiä joka palstalla!

      • Anonyymi

        Voisitko sanoa mikä on väärin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisitko sanoa mikä on väärin?

        No spämmääminen.


    • >> Juutalaiset ovat aina viettäneety sapattia lauantaina, tai oikeastaan vuorokautena joka alkaa perjantain auringonlaskusta ja päättyy lauantain auringonlaskuun. Jeesus taas vuorisaarnassa julisti, ettei laista muutu eikä lakkaudu eikä poistu pieninkään lainpiirto. ELI Raamatullinen pyhä on edelleen sapattilauantai.>>

      Todistaa Maan litteäksi. Nuorgamissa tai Nordkappissa, joka on vielä pohjoisempana, aurinko ei laske keskikesällä eikä nouse keskitalvella.

      https://vikingsandvadso.files.wordpress.com/2013/07/vadsomap1.gif

      Jesuiitat uskoo suureen aurinkoon vaikka todellisuudessa se on koripallon kokoinen ja kiertää Maata muutaman tuhannen kilometrin korkeudessa, kuten jokainen voi omin silmin nähdä.

    • Anonyymi

      Ne ovat vain pilluminaattien jorinoita.

    • Anonyymi

      Jahas... Olipas erikoinen aloitus. Pari näkökulmaa:

      1. Jo apostolit viettivät Herran päivää sapatin jälkeisenä päivänä, joka meillä tunnetaan sunnuntaina. Silloin he kokoontuivat yhteen ja mursivat leipää. Näin asiaa kuvataan Apostolien teoissa. Miksi sunnuntaina? Koska se oli Herran päivä, uuden liiton suuren tapahtuman päivä - Kristuksen ylösnousemuksen päivä. Leivän murtaminen ja kokoontuminen sunnuntaina merkitsi käytännössä jumalanpalvelusta ja yhdessä vietettyä ehtoollista.

      2. Illuminati perustettiin 1700-luvulla, vaikkakin jesuiittapapin toimesta, mutta pyrkimys oli kirkon ja valtion valtaa, sekä korostaa valistuksen hengessä järjen merkitystä. Illuminati kiellettiin 1780-luvulla ja sen jälkeen siitä ei ole suuremmin mainintoja. Käytännössä: Illuminatia ei ole olemassa. Ei ole sellaista salaseuraa, jonka kuvitellaan toimivan taustalla vaikuttamassa. Se oli hetken kestänyt muutamien vuosikymmenien mittainen turahdus, sitten sen toiminta loppui.

      -DeadManWalks

      • Anonyymi

        Leipää voi murtaa kaikkina viikonpäivinä. Jumalan antama sapatti on viikon seitsemäspäivä lauantai.

        Kuka muutti ? Vuonna 325 jKr. Rooman piispa Sylvester muutti nk. apostolisella vallalla viikon ensimmäisen päivän sunnuntain nimen Herran päiväksi.

        Laodikean kirkolliskokouksessa 364 jKr. Jumalan oikean sapatin viettäjät julistettiin pannaan. Canon XXIXX alkaa Kristittyjen ei tule seurata juutalaisuutta lepäämällä sapattina, vaan heidän on työskenneltävä tuona päivänä, mieluummin kunnioittaen Herran päivää, ja jos voivat levättävä kristittyinä. Mutta jos joku havaitaan olevan juutalaisuuden kannattaja julistettakoon hänet pannaan, eroon Kristuksesta. - Index Canonum.

        Jeesus sanoi: Sapatti on asetettu ihmistä varten. Ei ainoastaan juutalaisia varten, vaan kaikkia ihmisiä varten. Sapatti annettiin paratiisissa 2000 vuotta ennen kuin juutalaisia oli edes olemassa.

        1234567---


      • Anonyymi

        Leipäähän murrettiin joka päivä, joten se, että sitä murrettiin myös sunnuntaina ei tee sunnuntaista mitenkään erityistä.

        “Joka päivä he tulivat yksimielisesti koolle temppelialueelle, ja he mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemullisin ja vilpittömin sydämin.” (Apt 2:46, FinRK)


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      nostetaan tutkittavaksi.

    • Weijo:

      >>Koronaa vastaan on kehitetty rokote. Kehotan jokaista ottamaan sen ensi tilassa. Miksi? Koska Raamattu sanoo näin: ”Rakkaani, toivon, että sinä menestyt kaikessa ja pysyt terveenä, niin kuin sielusikin menestyy.” 3 Joh. 2. Rokotevastaisuus yms. lääketieteen hyvien pyrkimysten vastustaminen on siis epäraamatullista.
      Muun muassa isorokko voitettiin rokotteella. Ja lääkkeillä on voitettu tuhannet muut sairaudet sekä pelastettu miljoonia ihmishenkiä, jotka ovat näin päässeet vielä kuulemaan pelastussanomaa. Nämä tosiasiat pitää jokaisen hyväksyä!>>

      Nostetaan tutkittavaksi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      623
      2606
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      418
      2056
    3. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      23
      2040
    4. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      1586
    5. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      67
      1554
    6. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1498
    7. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      126
      1262
    8. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      23
      1090
    9. Ammuskelua taas

      Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.
      Kokkola
      19
      1044
    10. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      16
      988
    Aihe