Kuusentaimien kasvatus, miten olette kasvattaneet?

Minulla on tuolla pakastimessa varastoituna kuusensiementä, jonka olen karistanut kävyistä.
Tarkoitus olisi istuttaa aikanaan kuusentaimet 55mm pottiputkella. Millaisiin potteihin olette kylväneet siemenet?
Minulla on tuolla varastoissa muutamia pottikennoja, mutta hieman pieniä. Ehkä pitää ostaa uusia isompia tilalle. Mistä edullisimmat pottikennot taimien kasvatukseen?

Toinen kysymys pottiputkella istuttajille, onko kukaan käyttänyt lannoitetta pottitaimien istutuksen yhteydessä. Luin juuri edellisestä Metsälehdestä, kuinka lannoituksella pottitaimien istutuksen yhteydessä oli saatu hyviä tuloksia ja nyt viimeisimmästä Metsälehdestä, ettei tulokset Ruotsissa olleetkaan niin hyviä.

Itsellä on mielessä käynyt, että rakentaa pottiputkeen yksinkertainen lannoitteen annostelija, joka riputtaa muutamia lannoiterakeita ennen pottitaimen pudotusta.
0244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Minulla on tuolla pakastimessa varastoituna kuusensiementä, jonka olen karistanut kävyistä.
Tarkoitus olisi istuttaa aikanaan kuusentaimet 55mm pottiputkella. Millaisiin potteihin olette kylväneet siemenet?
Minulla on tuolla varastoissa muutamia pottikennoja, mutta hieman pieniä. Ehkä pitää ostaa uusia isompia tilalle. Mistä edullisimmat pottikennot taimien kasvatukseen?

Toinen kysymys pottiputkella istuttajille, onko kukaan käyttänyt lannoitetta pottitaimien istutuksen yhteydessä. Luin juuri edellisestä Metsälehdestä, kuinka lannoituksella pottitaimien istutuksen yhteydessä oli saatu hyviä tuloksia ja nyt viimeisimmästä Metsälehdestä, ettei tulokset Ruotsissa olleetkaan niin hyviä.

Itsellä on mielessä käynyt, että rakentaa pottiputkeen yksinkertainen lannoitteen annostelija, joka riputtaa muutamia lannoiterakeita ennen pottitaimen pudotusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu