On tosi surkealla tolalla nykyään. Savonlinnan strategiassa on vähän vihjailtu, että liikennettä lisättäisiin. Se olisi tervetullut uudistua. Kaupunki on pitkänomainen ja matkat ovat siten pitkiä, olisi hyvä, että eri kaupunginosista pääsisi esim. kaupungille syömään, ostoksille, harrastamaan, teatteriin, leffaan ym. ym. Myös iltaisin ja viikonloppuisin, eikö?
Eli summa summarum: käytetään paikallisliikennettä niin varmaan niitä vuorojakin lisätään! Eihän kukaan lisää tarjontaa mikäli kysyntää ei ole.
Paikallisliikenne
308
4936
Vastaukset
- Anonyymi
Kuinka monta kertaa olette itse ajaneet tällä viikolla paikallisliikenteen bussilla?
Kuinka saadaan lisättyä käyttäjiä paikallisbusseissa.
Siihen on helppo vastata.
Rajoittamalla yksityisautoilua. Tietullit, kalliit parkkipaikat, ajokieltoalueet jne.
Tekemällä yksityisautoilusta niin kallista, että se 3,30€ kertamaksu tuntuu suorastaan lahjoitukselta.
Aika monessa perheessä on auto pihassa, niin miksi mennä bussilla, kun voi mennä omalla autolla.
Jos kaksi aikuista käy kaupungissa bussilla, niin se maksaa 4*3,30=13,20€- Anonyymi
Lauantaisin menisin mielelläni keskustaan ostoksille, kaffeelle ja syömään ja vähän juomaan, mutta viimeinen bussi tänne Pihlajaniemelle lähtee klo 12.30! Rahat säästyy, kun ei pääse törsäämään.
- Anonyymi
Jos kaksi aikuista käy omalla autolla kaupungissa, niin se maksaa useamman tuhat euroa (yhden ihmisen autokoulu, auton osto, polttoaineet , ylläpito ja vakuutukset ym. kulut)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lauantaisin menisin mielelläni keskustaan ostoksille, kaffeelle ja syömään ja vähän juomaan, mutta viimeinen bussi tänne Pihlajaniemelle lähtee klo 12.30! Rahat säästyy, kun ei pääse törsäämään.
On tosi per******tä tuo aikataulu. Siis viimeinen auto klo 12:30!

Jos ostaa uuden auton 30 000€
Siihen muut kulut päälle (ajoneuvovero, vakuutus...)
Niin eka käynti autolla kaupungissa maksaa reilu 30 000 euroa.
Todella kallista, miten ihmisillä on varaa. - Anonyymi
Savonlinja vois tehä sillee et se 3.30e lippu olis voimassa vaikka 2h. Tänäänkin haisi kuselle linja-auto joka haissu jo 3kk.en ymmärrä🙈
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On tosi per******tä tuo aikataulu. Siis viimeinen auto klo 12:30!
tuo aikataulu. Siis viimeinen auto klo 12:30 muutuu ykköselle 1
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ostaa uuden auton 30 000€
Siihen muut kulut päälle (ajoneuvovero, vakuutus...)
Niin eka käynti autolla kaupungissa maksaa reilu 30 000 euroa.
Todella kallista, miten ihmisillä on varaa.Omaan autoon on pakko olla varaa, se kun on Savonlinnan "laita"kaupungilla asuvalle eläkeläispariskunnalle välttämätön, Taksi ainoa vaihtoehto, mutta se ei ole todellinen sellainen.
- Anonyymi
Voi hölmö... Vai vielä tietulleja Savonlinnaan! Savonlinnan laitakaupungilla asuvalle ei ole vaihtoehtoja. Oma auto ja sen käyttö on PAKKO!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi hölmö... Vai vielä tietulleja Savonlinnaan! Savonlinnan laitakaupungilla asuvalle ei ole vaihtoehtoja. Oma auto ja sen käyttö on PAKKO!
Maskipakko nois olla Savonlinjan Paikallisliikenteen Busseissa Linja Kolmosessa 3 ja Linja Kakkosessa 2 ja toisessa Kolmosessa 3 ja Kolmas kolmosessa 3 ja Nelosessa 4 ja Viitoksessa 5 ja Ykkösessa 1 Koululaiset ja Opiskelijat ja Matkustajat ja Nuoret Pojat ja Tytöt nois Käytää Maskia Bussissa THl Tiedoitaa Koronavirus Loppuu Huhtikuussa 2022 Päästä Maskista eroon ja Bussissa ei Käytää Elää Maskia ja kaupassa Käy ja Ravintolassa ja Pizzeroista Käydä Ilman Maskia Koronatilanne loppuu Huhtikuussa 2022 Kevällä ja Kesällä Korona on Ohi Tivoli Seiterä tulee Savonlinnan Heikinpohjan Kentälle Kesäkuun lopussa Heinäkuussa 2022 ja Joulukuun jälkeen Tammikuussa Tulee Uudet Sähköbussit 2023 Savonlinjalle ja Vara-autoksi Euro 6 Uudet Volvot
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lauantaisin menisin mielelläni keskustaan ostoksille, kaffeelle ja syömään ja vähän juomaan, mutta viimeinen bussi tänne Pihlajaniemelle lähtee klo 12.30! Rahat säästyy, kun ei pääse törsäämään.
817 BFA-761 Ajoi Kolmosta 3 Haka-alueelta Keskustaan Ja Pihlajaniemeen ja E Vuoro Ajetaan Pihlajaniemen Vanhalle Koululle ja takaisin Haka-Auleelle Tai Viuhonmäen Peräkylälle Ajetiin Pohjolan Liikenne 817 BFA-761 Volvo B10M Wiimalla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
817 BFA-761 Ajoi Kolmosta 3 Haka-alueelta Keskustaan Ja Pihlajaniemeen ja E Vuoro Ajetaan Pihlajaniemen Vanhalle Koululle ja takaisin Haka-Auleelle Tai Viuhonmäen Peräkylälle Ajetiin Pohjolan Liikenne 817 BFA-761 Volvo B10M Wiimalla
825 AIZ-925 Oli PL:llä on käytössä Savonlinnassa Ajoi Kolmosta 3 Haka-alueelta Keskustan Kautta Pihlajaniemeen Se Vuoro Ei Käy Pihlajaniemen Vanhalla Koululla Se Kääntyi Vuohimäestä Takaisin Haka-Alueelle
- Anonyymi
Bussimatkojen kuuluukin maksaa muutama euro, että paikallisliikennettä pystytään pitämään yllä.
Illanvietoissa ja ystäviä tavatessa on kiva nautiskellaan ruoasta ja juomistakin, joten autolla ei silloin ajella!
Normaaliin kaupunkiasumiseen kuuluu päästä paikallisliikenteellä harrastuksiin, kulttuurinautintoihin ja ylipäänsä liikkumaan kaupungissa.
Maaseudulla asuvat ovat tehneet valintansa tarvita omat autot päästäkseen liikkumaan kauempaa syrjäkyliltä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos kaksi aikuista käy omalla autolla kaupungissa, niin se maksaa useamman tuhat euroa (yhden ihmisen autokoulu, auton osto, polttoaineet , ylläpito ja vakuutukset ym. kulut)
Joo, kaikki käyvät autokoulunsa ja tekevät mainitsemasi sijoitukset käydäkseen kerran kaupungissa.
- Anonyymi
Teen vuorotyötä, viikonloppuisin et pääse bussilla aamuvuoroon, iltavuoroon kyllä. Mutta kotiinpäin ei sitten enää pääsekään. On siis tosi surkea tuo vuorotarjonta. Eikö me ihmiset voitais pitää jo suurempaa meteliä tästä asiasta! Adressi tmv?
- Anonyymi
Adressin sijaan pitäsi ajella bussilla= maksaa siitä.
Ei se adressi tuo yhtään rahaa linja-autofirmalle ja onko verovaroin tekohengitetty paikallisliikenne sitten reilu ja oikeudenmukainen? - Anonyymi
Joku vois tehä jonku adressin mihin ihmiset sais laittaa nimet. Täällä Savonlinnassa ei toimi kyllä oikein mikää muukaan🤬
- Anonyymi
Ei metelit mitään auta. Täällä on liian vähän asukkaita.... Korjaus tulee sitä tietä - paitsi, ettei mahda tulla.
- Anonyymi
Nopein tapa saada bussit taas kulkemaan on Turvapaikanhakijoita kylmät kyläkoulut täyteen!
Lehtiniemeen ei kulkenut bussit Kekkosen ajan jälkeen mutta alkoi heti kun Iraqista tuli nuoria, terveita pakolaispoikia.
Punkaharjulle alkaa kohta kun Haavisto saa muutamia ISIS naisia lisää Opistoon.- Anonyymi
Mielummin kuljetaan vaikka jalkaisin!!!!!
- Anonyymi
Ei huono. Maahanmuuttajia vaan jos sillä verukkeella bussit kulkee. Toisihan tuo työpaikkojakin ja elämää kylälle!
- Anonyymi
Kaikki mikä liittyy pakolaisiin, aiheuttaa pelkästään turvattomuutta, harmeja sekä epäjärjestystä + kustannuksia jo valmiiksi persaukiselle paikkakunnille.
- Anonyymi
Savonlinnassa ei yksinkertaisesti ole enää riittävästi asukkaita ja siksi toimiva paikallisliikenne on utopiaa....
Minun nuoruudessa kolmonen(kin) kulki viikonloppuisinkin puolille öin ½ tunnin välein, vaan oli täällä silloin muitakin nuoria kuin minä.- Anonyymi
Kilpailukohteena on linjat 1 - 5, jotka vaativat kouluvuoden aikana arkisin yhteensä 8 bussia.
Kalustovaatimukset on jaettu kahteen eri ajanjaksoon:
1.1.2022 - 31.12.2022: päästötaso vähintään Euro 5, yksittäisen bussin maksimi-ikä 10 vuotta. Sama vaatimus koskee myös vara-autoja
1.1.2023 alkaen: sähköbussit, joiden sähkö on tuotettu uusiutuvin energianlähtein. Vara-autot saavat olla polttomoottoriautoja, kunhan päästötaso on vähintään Euro 6 ja polttoaine uusiutuvaa. Eii ikävaatimusta kalustolle.
Sähköbussien pohjavärin on oltava keltainen. Tilaajan on hyväksyttävä autojen teippaukset.
- Anonyymi
Savonlinnassa on juuri eläkeläiset ja nuoriso, jotka käyttäisivät bussikyytejä myös iltaisin. Elokuvissa ja teatterissa haluttaisiin käydä useimmin, mutta taksilla ei valitettavasti ole varaa ajaa usein. Olishan se kiva käydä tapaamassa kavereita ja istahtaa lasilliselle turisemaan, kun voisi päästä bussilla kotiakin päin.
- Anonyymi
Eläkeläisenä ei tulisi mieleenkään käyttää bussia kun on parikin omaa autoa käytettävissä.
- Anonyymi
Jännä juttu, että keskustelupastalla on paljon joukkoliikenteen käyttäjiä, liikennesääntöjen mukaan pyöräilijöitä, ihmisiä, jotka ei roskaa jne.
Mutta mikä on se maailma keskustelupalstan ulkopuolella, kun siellä on eri meininki...- Anonyymi
Eläpä muuta viserrä!:D
- Anonyymi
En yksinkertaisuuttani ymmärrä sanomaasi. Voisitko selkeyttää?
-J-
- Anonyymi
Röde Orm "Blåtand" voitti savonlinnan paikalisliikenteen2022-2035
- Anonyymi
Jukolansalostakin kulki ennen linjat 4 ja 5. Tasatunnein ja puolelta. Nyt 4 linjalla surkeat aikataulut.
- Anonyymi
Se on helevetin huono käyttää julkista liikennettä, kun se ei kulje!
- Anonyymi
Mutta kumpi lähti ensin.
Maksavat asiakkaat ja julkinen liikenne... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta kumpi lähti ensin.
Maksavat asiakkaat ja julkinen liikenne...linja 6 ja 7 ja 8 ja 9 ja 10 ja 31 ja 35
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta kumpi lähti ensin.
Maksavat asiakkaat ja julkinen liikenne...Taitavat lähteä kutakuinkin yhtä aikaa. Joukkoliikenne supistuu samaa tahtia kuin väki vähenee. Epärealistista kuvitella parannuksia, ikävä kyllä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitavat lähteä kutakuinkin yhtä aikaa. Joukkoliikenne supistuu samaa tahtia kuin väki vähenee. Epärealistista kuvitella parannuksia, ikävä kyllä.
ennen ajoi linja 5 Jukolansalosta Hernemäen kautta Heikinpohjan kautta keskustan kautta Miekkoniemen kautta Lapintorille ja nykynen Linja 5 muutui Tiepolvesta Pihlajaniemeen ja Hernemäen kautta Heikinpohjan kautta keskustan kautta Lemmikäistenkadun kautta ammattiopisto Samiedulle lopetetaa 8.00 Savonlinja Linja Nro 5
- Anonyymi
Savonlinnan yrittäjille ja sen myötä Savonlinnan kaupungille toisi tuloja, kun kaupunkilaiset pääsisivät kulkemaan bussilla iltaisin edes klo 22 asti.
Eihän se nyt tarvitsisi ihan non-stoppina kulkea, kunhan kerran tunnissa. esim. lenkki Aholahti-Pihlamäki-Nätki.- Anonyymi
Voihan nenä ... siis esim. lenkura Aholahti-Pihlaniemi-Nätki
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voihan nenä ... siis esim. lenkura Aholahti-Pihlaniemi-Nätki
Kerran tunnissa ja vaikka edes perjantaina ja lauantaina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voihan nenä ... siis esim. lenkura Aholahti-Pihlaniemi-Nätki
Siis mikä pihla?
- Anonyymi
Ottaisi Sln oppia Eestistä! Alkaisi olla bussit täynnä. Ilmainen joukkoliikenne ratikoissa, junissa ja busseissa kaikissa kaupungeissa!
"Every county in Estonia can implement free public transport for its residents, 24 hours a day, seven days a week. "
2 vuotta tuli tappiota mutta sitten voittoa kun otetaan huomioon kuinka paljon ihmiset ostivat palveluita ja tuotteita.
Ilman laatu parani yli 50%.
Nyt on sama Luxenbourg'issa, Maltalla ja monissa kaupungeissa maailmalla. Seurasivat pienen Eestin mallia. - Anonyymi
Totuus: Savonlinnassa ei pärjää ilman omaa autoa, ellei asu keskustassa. Tosin silloinkin meno-paluu esim. Nojanmaahan on niin ja näin.
- Anonyymi
Ja Savonlinnassa ei pääse autottomat kulkemaan bussilla iltaisin ja huonosti viikonloppuisin jo iltapäivälläkin, kun kaupunkiliikenne on vuosikaudet ollut täysi torso.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja Savonlinnassa ei pääse autottomat kulkemaan bussilla iltaisin ja huonosti viikonloppuisin jo iltapäivälläkin, kun kaupunkiliikenne on vuosikaudet ollut täysi torso.
viikonloppuisin ei kulje Nelonen 1,1,5,6,2022 välillä Savonlinja Paikallisliikennettä
- Anonyymi
Savonlinja Pikkubussi kulkee Viikonloppuisin Enonkoskelle ja Kerimäelle ja Pusulan mutkaan asti Savonlinjan Pikkubussilla ja Pääseekö Savonlinjan Pikkubussila Ihamaniemeen asti Härkille
- Anonyymi
Paikallisliikenne pitäisi olla maksutonta, siten voitaisiin edes jotenkin puhua vihreästä siirtymästä. Se lisäisi käyttöä ja lisää linja -vuoroja. Rahat siihen voisi vaikka nipistää oopperan kuluista. Saisimme lisää mainetta vihreänä kaupunkina, turismi lisääntyisi.
Siinä Viherpiipertäjille hyvä tavoite, olis jotain konkreettista, eikä menis aika jossain potkulauta puiston puuhastelussa.- Anonyymi
Kun kaikki ooperan tukirahat käytettäisiin maksuttomana julkiseen liikenteeseen, niin mistä otetaan sitten loput, koska oopperan (2020) tuki oli 334 902€.
Sillä ei bussit kovin pitkälle kulje. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun kaikki ooperan tukirahat käytettäisiin maksuttomana julkiseen liikenteeseen, niin mistä otetaan sitten loput, koska oopperan (2020) tuki oli 334 902€.
Sillä ei bussit kovin pitkälle kulje.Riippuu määrästä! Jos nämä nykyiset paikallislinjat kulkisivat edes klo 22 asti iltaisin, niin voisimme liikkua jo ihan eri tavalla kulttuuritapahtumissa ja illanvietoissa.
- Anonyymi
Kaupunkien paikallisliikenne järjestetään juuri sitä varten, että autottamat pääsevät liikkumaan muutenkin kuin taksilla, johon ei suinkaan ole kaikilla varaa.
Sipilän hallituksen taksiuudistuksen jäljiltä luottamus taksiin edelleenkin vielä arveluttava, vaikka Marinin hallitus on sitäkin Sipilän hallituksen aikaan saannosta jo putsannut ja korjannut, niin ennen kaikkea vanhemmalle väelle on kuitenkin jäänyt negatiivinen mielikuva suomalaisesta ennen niin luotettavaksi mielletystä taksista.
Ja yhäkin taksista kuuluu ikäviä ja pelottavia uutisia, joten korjattavaa riittää edelleenkin.
Toimiva paikallisliikenne kuuluu kaupunkiin. Sitten jos on valinnut asuinpaikakseen maaseudun rauhan. jossa ei bussit kulje, niin on jo itse valinnut oman auton käytön normaalina kulkupelinä. Se on sitä valinnan vapautta! - Anonyymi
En nyt kaipaa täysin maksutonta paikallisliikennettä, mutta säällisistä hintaa vastaan olisi kuitenkin järjellistä päästä kaupungin keskustasta kymmenisen kilometriä suuntaansa ja myös vastaavasti keskustaan päin.
Toisihan se paikallisliikenteen toimiminen Savonlinnaan elämää iltaisinkin ja samalla paikallisille yrittäjille asiakkaita ja sen myötä verotuloja.- Anonyymi
Niinpä sekin on arvovalinta, minkälaisen kaupungin haluamme - nurkkakuntaisen hissulan vai elinvoimaisen kaupungin, jollainen Savonlinna oli vielä silloin, kun kaupunkiamme ei ollut nyysitty maalaiskyläksi, jossa ei ole nuoria aikuisia ja jossa on ollut pakko panna lähes kaikki pienet kaupat kiinni ja kaupunki on annettu vaipua hiljaiseloon.
Toivotaan, että nykyinen kaupungin valtuusto satsaa Savonlinnan kaupungin kehittämiseen ja Savonlinna saadaan nostettua kepulaisesta suosta, - Anonyymi
Eli ne joilla on varaa omaan autoon, kustantaisivat persaukisille bussikyydit kaupunkiin? Ostakaa itsellenne polkupyörät vaikka poliisin huutokaupasta, tai kävelkää niin läskitkin vähenisivät.
- Anonyymi
No en ajatellutkaan Enonkoskelle muuttaessani, että pitäisi päästä suit sait sukkelaan Savonlinnaan. Oma auto on pakollinen, mutta se oli jo tiedossa muutettaessa maaseudun rauhaan.
- Anonyymi
Se on ihan ymmärrettävää ja oma valinta.
Kaupunkiin muuttavat ja muuttaneet odottavat toimivaa paikallisliikennettä!
- Anonyymi
1,1-5,6,2022 neloselle aikataulut muutunut 17,20-18,40-19,50 viimeinen nelonen lopetetaa ajon illan suussa
- Anonyymi
Lipun hinta alkaa olla siinä pisteessä että aina kannattaa omalla autolla ajaa, jos sellaisen on hommannu. Muissa euroopan maissa paikallis lippu on viidesosa Suomen lipun hinnoista. Siitä vois ottaa oppia, ja vihreitä ajatuksia.
Pensan hintaa vain nostetaan ja samassa suhteessa linjautonlippun. Ei mitään järkee.
Jos päästöjä halutaan vähentää niin lipun hinnat alas tai pois kokonaan.- Anonyymi
Savonlinnassa bussilipun hinta olisi alhaisempi, jos joka vuorolla olisi kolme (3) maksavaa matkustajaa enemmän.
Euroopassa busseissa on enemmän matkustajia, joten tätä kautta lipun hinta on alhaisempi.
Jos Savonlinnassa haluaa toimivan joukkoliikenteen, niin siihen on yksi helppo tapa.
Aletaan käyttämään sitä bussia ja maksamaan matkalipuista.
Kun näin tehdään kaksi vuotta, niin ihan varmasti meillä on parempi julkinen liikenne.
Ai niin, mutta eihän se käy, kun pitäs ite tehä ja maksaa.
Hei, joutasko joku muu? - Anonyymi

Hei, joutasko joku muu?Savonlinnan seutuun tutustut parhaiten omalla autolla. Keskeisimpiin käyntikohteisiimme on hyvät yhteydet myös julkisilla kulkuneuvoilla. Juna liikennöi Savonlinna-Punkaharju välillä ja muihin alueemme kohteisiin pääset hyppäämällä seutuliikenteen busseihin.
- Anonyymi
Paikallisliikenteeseen kaipaamme iltaisin bussivuoroa, vaikka pitempääkin reittiä kiertävää, kulkemaan vielä iltakymmenen aikoihin, että pääsisi teatteriin, elokuviin ja syömään ravintolaan ja tapaamaan ystäviä iltaisin ja vielä bussilla kotiinkin päin.
Bussilipun hinnan jokainen varmasti ihan mielellään maksaisi, ja savonlinnalaiset yrittäjät saisivat asiakkaita.- Anonyymi
Savonlinnassa on todella paljon autotonta porukkaa.
Ravintolaan ei kannata lähteä omalla autolla, vaikka haluisi vain ruokailun yhteydessä nauttia vaikkapa viiniä. Jos otat, niin et aja! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Savonlinnassa on todella paljon autotonta porukkaa.
Ravintolaan ei kannata lähteä omalla autolla, vaikka haluisi vain ruokailun yhteydessä nauttia vaikkapa viiniä. Jos otat, niin et aja!Savonlinjan Entinen Keltainen Scania teliscala 827 Ajoi Ennen Savonlinnassa Paikallisliikennettä Linjalla 2 AHOLAHTI-NÄTKI välillä Tai Linjalla 3 PIHLAJANIEMI-HAKA-ALUE JA PIHLAJANIEMI-VIUHONMÄKI tai 827 Bussi Käytetty Linjalla 4 NOJANMAA-MERTALA-MIEKKONIEMI-KESKUSTA-HEIKINPOHJA-JUKOLANSALO tai Linjalla 5 TIEPOLVI-SAMI välillä Ajettiin 827 Teliscalalla Tai Linjalla 1 REPOLANKAARI-PÖLLÄNLAHTI-Muutui Reitti Samusalontielle ja everlahdentielle 2023 Alkaen
- Anonyymi
Ei Savonlinnaan kai kukaan täysijärkinen ole ainakaan kaupunkimme tässä hissulatilassa ole vaatimassakaan mitään eurooppalaisten metropolien nonstop bussiliikennettä, mutta nostaaksemme Savonlinnan elinvoimaa ja asukkaiden viihtyisyyttä kannattaisin minäkin iltaisin kulkevia busseja paikallisliikenteeseen.
- Anonyymi
kovasti saa bussivuorot kannatusta joten kohta näemme busseissa paljon matkustajia
- Anonyymi
Emme tule näkemään paljon matkustajia, koska bussit eivät kulje iltaisin ja viikonloppuisin.
Kesällä vuorot vaan harvenevat ja homma ei toimi huonostikaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Emme tule näkemään paljon matkustajia, koska bussit eivät kulje iltaisin ja viikonloppuisin.
Kesällä vuorot vaan harvenevat ja homma ei toimi huonostikaan.Emme saa Helsingin liikennettä toimimaan lisäämällä busseja jonoon", sanoo liikenneinsinööri – nappaako sanoo Savonlinja voitti tarjouskilpailun1.1-5.6.2022-31.12,2029 asti ajaa Savonlinja ja siteen Vaihtuu Liiketöisijä Soisalon liikenne tai Vekka Group tai V-S Bussipalvelut Imatralta tai Kuopion Liikenne tai Länsilinjat tai Jyväskylän Liikenne tai Lahden Liikenne tai Pohjolan Liikenne tai Pohjolan Matka
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Emme tule näkemään paljon matkustajia, koska bussit eivät kulje iltaisin ja viikonloppuisin.
Kesällä vuorot vaan harvenevat ja homma ei toimi huonostikaan.Kuinka bussifirmat sitten voi lisätä vuoroja, jos nykyisissäkään ei ketään matkusta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka bussifirmat sitten voi lisätä vuoroja, jos nykyisissäkään ei ketään matkusta?
Savonlinnalaiset kaipaavat paikallisliikenteeseen ILTAISIN BUSSIVUORON, jolla pääsee keskustasta vielä kymmenen paikkeilla kotiapäin.
Ei mitään busseja jonoon eikä pinoon.
Jos nykyään ei ketään matkusta, niin onko järkee ajaa niitä vuoroja? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka bussifirmat sitten voi lisätä vuoroja, jos nykyisissäkään ei ketään matkusta?
Emme saa Helsingin liikennettä toimimaan lisäämällä busseja jonoon", sanoo liikenneinsinööri – nappaako sanoo Savonlinja voitti tarjouskilpailun1.1-5.6.2022-31.12,2029 asti ajaa Savonlinja ja siteen Vaihtuu Liiketöisijä Soisalon liikenne tai Vekka Group tai V-S Bussipalvelut Imatralta tai Kuopion Liikenne tai Länsilinjat tai Jyväskylän Liikenne tai Lahden Liikenne tai Pohjolan Liikenne tai Pohjolan Matka
- Anonyymi
Toiset haluaa lisää bussivuoroja, vaikka nykyisellään ei ole kulkijoita.
Toiset taas sanoo, että matkustakaa enemmän busseilla, että tulee lisää vuoroja.
Kumpi mahtaa olla realistisempi vaihtoehto...?- Anonyymi
Iltaisin on huono matkustaa bussilla, kun ei bussi kulje!
Kulttuuri ja ravintola -elämä Savonlinnassakin iltaisin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Iltaisin on huono matkustaa bussilla, kun ei bussi kulje!
Kulttuuri ja ravintola -elämä Savonlinnassakin iltaisin.No matkustakaa päivisin, jolloin linja-autoyhtiä saa enemmän tuloja.
Tuloilla investoidaan iltavuoroihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No matkustakaa päivisin, jolloin linja-autoyhtiä saa enemmän tuloja.
Tuloilla investoidaan iltavuoroihin.No, kun ei voi matkustaa edes päivisin. Ei ainakaan täältä Pihlajaniemi - Aholahti suunnalta Nojanmaahan ja takaisin. Siellähän se keskusta nykyään...
Teoriassa mahdollinen, mutta käytännössä täysin mahdoton rasti 🙎♂️ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No matkustakaa päivisin, jolloin linja-autoyhtiä saa enemmän tuloja.
Tuloilla investoidaan iltavuoroihin.Jos työssä käyvät haluaa käyttää omaa autoaan ja eläkeläiset eivät tarvitse päivisin rampata jatkuvasti keskustassa, niin päivisin taitavat koululaiset olla se suurin käyttäjäryhmä.
Mutta iltaisin olisi monenkin mieli elokuviin, teatteriin, syömään ja seurustelemaan ystävien kanssa, niin tähän tarkoitukseen tarvittaisiin bussi.
Savonlinnassa on iso joukko vanhoja ihmisiä, joista kaikilla ei ole varaa ajaa taksilla.
Kaupungin päättäjät vaan nyt järjestämään tyhjinä kulkevat vuorot pois ja tilalle iltaan bussi, jolla päästään kulkemaan illanviettoon ja sieltä poiskin.
Savonlinna on kaupunki, vaikka jotkut yrittävät sitä viedä entistä enemmän maalaismaiseksi kyläksi, jossa ei tapahdu mitään iltaisin ja valot sammutetaan iltauutisten jälkeen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, kun ei voi matkustaa edes päivisin. Ei ainakaan täältä Pihlajaniemi - Aholahti suunnalta Nojanmaahan ja takaisin. Siellähän se keskusta nykyään...
Teoriassa mahdollinen, mutta käytännössä täysin mahdoton rasti 🙎♂️Tuo on muuten totta. Nojamaahan rakennetaankin niin sanottuja automarketteja, joihin ei ole mitään asiaa autottomilla kaupunkilaisilla.
Keskusta-alueelta puuttuu ns. rautakauppa, joten milloinka sellainen kaikkia savonlinnalaisia palveleva tuon alan tavaroita myyjä kauppa, jonne ei tarvitsisi lähteä taksilla?! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on muuten totta. Nojamaahan rakennetaankin niin sanottuja automarketteja, joihin ei ole mitään asiaa autottomilla kaupunkilaisilla.
Keskusta-alueelta puuttuu ns. rautakauppa, joten milloinka sellainen kaikkia savonlinnalaisia palveleva tuon alan tavaroita myyjä kauppa, jonne ei tarvitsisi lähteä taksilla?!Vai olisiko kuitenkin edullisempaa ratkaista rautakauppaan pääsy ja sieltä poiskin pääsy muutamalla bussivuorolla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai olisiko kuitenkin edullisempaa ratkaista rautakauppaan pääsy ja sieltä poiskin pääsy muutamalla bussivuorolla?
Edullisempaa kenelle?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No matkustakaa päivisin, jolloin linja-autoyhtiä saa enemmän tuloja.
Tuloilla investoidaan iltavuoroihin.pitäisi muuttaa Kolmosen ja Kakkosen ja Viitoksen Aikataulut Elokuussa 2022 Ennen Koulujen Alkua
- Anonyymi
Näyttäs linja-autoilla olevan markkinarakoa iltaliikenteeseen, kun täällä olisi niin paljon bussilla kulkevia.
Ei muuta kuin kultaa vuolemaan ja rahaa luvallisesti painamaan ja bussifirma pystyyn.- Anonyymi
Kaupungin valtuusto töihin!
- Anonyymi
Pitäisi Saada Liisää Vuoroja Savonlinnan Paikallisliikentseen iltaan Ja Yöhön Asti 29,7,2023 Heinäkuussa Pyhän Olavin Päivinä Kolmosella ja Kakkosella ja Nekosella 24.00 Aikaan Yöllä Kaupungista Kotiin Päin Savonlinjan Volvo Sähköbusseilla ja Yhdellä Vara-autolla 420 Bussilla 24;00 Aikaan Iltayöllä
- Anonyymi
Juuri eläkeläiset ja vanhempi väestö on se porukka, joka eniten käy teatterissa ja iltamenoissa, joten luulisi olevan enemmän kuin järkevää illalla paikallisliikenteen toimivan. Jos siis on ylipäänsä halua saada Savonlinnaa elpymään ...
- Anonyymi
Olisko ne samat jarruttajat paikallisliikenteen jarruin kuin muutenkin Savonlinnassa.
Onneksi niiden jarruttajien määrä saatiin jo vähän pienemmäksi kuntavaaleissa ja jos vaikka seuraavan kerran sitten tuplasti lisää. - Anonyymi
Aika kuivaa on tänään bussivuorojen tarjonta.
Vaadin lisää bussivuoroja Joulukuun 25. ja 26 päivä.- Anonyymi
Vaadin lisää bussivuoroja Joulukuun 25. ja 26 päivä.
- Anonyymi
Avustuksilla ne ajelee nuo bussifirmat, ei noilla henkilömäärillä saa bussiin kun polttoaineet ostettua. Että se vois olla aivan ilmaista, veronmaksajat ne loppupeleissä maksaa jonkinlaisina tukina.
Ilmaista kun olis, niin kulkijat lisääntys ja samoin lisä vuorot.- Anonyymi
Lisävuorot tarkoittaisi lisää kuluja veronmaksajille.
Ei muuta kuin lisää veroja, että bussit kulkee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisävuorot tarkoittaisi lisää kuluja veronmaksajille.
Ei muuta kuin lisää veroja, että bussit kulkee.Kaikki kaupunkipalvelut kustannetaan Savonlinnassakin maksamistamme verorahoista. Niin kuin maksetaan koulut, tiet, terveydenhoito, virastojen toimita, poliisi, palokunta ....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisävuorot tarkoittaisi lisää kuluja veronmaksajille.
Ei muuta kuin lisää veroja, että bussit kulkee.Savonlinjalle on tullut 962 scania lahti Scala 966 Savonlinnaan 2021 tänään keskiviikkona aamulla iltalla tulee Joensuusta Liisää scaloja 963 ja 964 ja 965
- Anonyymi
Lisää hävittäjiä, ne ei paljon maksa, eikä verot nouse.
Kaurismäki oli henkilö, joka uskalsi sanoa totuuden asiasta.- Anonyymi
Vähän olisi hienoo F-35:lla mennä Nätkiltä Sokkarille.
- Anonyymi
Käsittämätöntä ettei vieläkään ole julkaistu aikatauluja, milloin bussit kulkevat tammikuussa. Meitä on paljon autottomia ihmisiä, joiden pitää sopia työvuoroista, lasten hoitoon viemisistä yms. hyvissä ajoin. Mutta mites sovit kun yhtään ei tiedä, miten tammikuussa bussit kulkee. Tänään on 26.12. Helvetti, mitä touhua!!
- Anonyymi
No ku se maksaa!!!
- Anonyymi
Savonlinnassa on selvittävä kaikkien autollisten ehdoilla!
Vaikka me kaikki veroja maksammekin, mutta auto olisi kaikilla olla, että sovit savonlinnalaiseksi.
Kaikki muut palvelut kustannetaan verorahoistamme, mutta Savonlinnan kaupunkialueen paikallisliikenne on liikaa!!!
- Anonyymi
Kaikkien pitää laittaa UBER tarrat autoihin ja alkaa ottaa kyytiin ketä vaan mistä vaan.
Maksu sovelluksella kuskin tilille reaali ajassa tai CASH.
Noin tehtiin ns kehitysmaissa ja kaikki alkoi sujua hyvin.
No, nro 1 kielto ja poliisivaltiossa se ei onnistu... häkki heilahtaa, auto takavarikkoon ja lasten haltuun otto.- Anonyymi
Ottaisit selvää, ennen kuin kirjoittelet täyttä puppua.
Ei ole mitään Uber-poliisivaltiokieltoa, eikä häkki heilahda, saati, että auto takavarikoitaisiin. Jos homman hoitaa lain mukaisesti, niin Uber on Suomessakin täysin luvallista toimintaa. Uber ei myöskään toimi millään CASH-periaatteella.
Mielessäni asiaa jo harkitsin... Vaan eipä onnistu, sillä Suomessa Uber toimii toistaiseksi vain Helsingissä.
- Anonyymi
Savonlinnassa vanhemmalla väestöllä, jota kaupungissa on paljon, pitäisi olla rahaa ajaa taksilla ja mieluiten käyttää kalliita yksityisiä pörriäisfirmoja, jotta ei savonlinnalaisten verorahoja tuhlattaisi eläkeläisiin ja kaupunkilaistemme hyvinvointia rakentamassa olleisiin vanhempiin ihmisiin.
Hävetkööt kaikki hölmöt ja ahneet.- Anonyymi
Näinhän se. Tosin täältä Pihlajaniemeltä tulee melkoisen kalliit Prismareissut, sillä oma auto tai taksi ovat ainoat vaihtoehdot.
- Anonyymi
Kokeilin tuota sinun taxilla ajoa mutta ei toiminut kun rahat meni matkaan niin en saanut perillä kapakassa edes kunnon känniä...
- Anonyymi
No onhan se nyt todellakin paljon halvempaa käydä ottamassa perskännit omalla autolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No onhan se nyt todellakin paljon halvempaa käydä ottamassa perskännit omalla autolla.
Vanhemmalla väellä vaan vähän hankalaa, kun ei kestä perskänniä eikä ole ajokorttia autosta puhumattakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No onhan se nyt todellakin paljon halvempaa käydä ottamassa perskännit omalla autolla.
Niin, ei tarvii ajaa taksilla kuin yhteen suuntaan.
- Anonyymi
Savonlinnassa alaikäisten maksuton joukkoliikenne saa jatkoa
- Anonyymi
Matkustaa voi maksutta arkipäivisin paikallisliikenteen linjoissa kello 16.00 jälkeen sekä koulupäivinä ajattavissa lähiliikenteen vuoroissa
Matkustusoikeutta voi käydä lataamassa Matkahuollossa ensi viikon maanantaista alkaen.- Anonyymi
Lestalinja olisi kova sana, kuten Mikkelissä. Turistikaupungissa kielitaidottomat eläkekeläiset kuljettajina.
Saa nauraa, buhha haa buha haa,,,,
- Anonyymi
"Matkustaa voi maksutta arkipäivisin paikallisliikenteen linjoissa kello 16.00 jälkeen sekä koulupäivinä ajattavissa lähiliikenteen vuoroissa
Matkustusoikeutta voi käydä lataamassa Matkahuollossa ensi viikon maanantaista alkaen."
Ihan hyvä juttu mutta toimiiko se Netissä?
Ettei tulisi turhia "latausmatkoja" lapsille ja nuorille.- Anonyymi
Päätin tänään aloittaa lähiliikenteen käytön kaupunkireissuilla täältä Pihlajaniemeltä.
Bussi tuli ajallaan, lähimaksulla maksoin, kysyin kuljettajalta, olisiko hänellä antaa bussin aikataulua. "Ei oo!", sanoi hän, niinpä mieheni haki minut autollaan ostosteni kanssa kotiin, ja vie ja tuo jatkossakin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päätin tänään aloittaa lähiliikenteen käytön kaupunkireissuilla täältä Pihlajaniemeltä.
Bussi tuli ajallaan, lähimaksulla maksoin, kysyin kuljettajalta, olisiko hänellä antaa bussin aikataulua. "Ei oo!", sanoi hän, niinpä mieheni haki minut autollaan ostosteni kanssa kotiin, ja vie ja tuo jatkossakin.Et sitten osannut netistä katsoa aikatauluja? Kaupungin sivuilla ne ovat helposti katsottavissa.
- Anonyymi
No niin, tänään vihdoin kaupungin sivuilla julkaistu ensi kevään uudet aikataulut. Voi mikä pettymys, neloslinjalle ainoastaan tullut pari lisävuoroa, siinä kaikki. Edelleen ilta- ja viikonloppuliikenne käsittämättömän surkeaa!
- Anonyymi
Aikataulun tykijät eivät siis olleet lukeneet tätä palstaa, koska lisävuoroja ei ole.
Jos olisivat lukeneet, niin bussit ajaisi vuoden jokaisena päivänä aikaisin aamusta myöhäiseen yöhön täynnä maksavia matkustajia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aikataulun tykijät eivät siis olleet lukeneet tätä palstaa, koska lisävuoroja ei ole.
Jos olisivat lukeneet, niin bussit ajaisi vuoden jokaisena päivänä aikaisin aamusta myöhäiseen yöhön täynnä maksavia matkustajia."Edelleen ilta- ja viikonloppuliikenne käsittämättömän surkeaa!"
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Edelleen ilta- ja viikonloppuliikenne käsittämättömän surkeaa!"
viikonloppuliikentseen pitäisi lisältä seuraava vuonna 2023 alkaen 13.35 ja 14.10 ja18,00.1950 viimeinen bussi Haka-aluelta 2023 alkaen tulisi Sähköbusseja Savonlinjalle vara-autot saavat olla EURO 6 VOLVOJA
- Anonyymi
Savonlinnan paikallisliikenne on todellakin niin huonosti hoidettu, että on enemmän vitsi kuin julkinen palvelu.
- Anonyymi
Jos lapset menisi illalla kouluun ja aamulla kotiin silloin me viihteelle menevät voitaisiin ajaa samalla bussilla!
Kannattaa harkita. Savonlinnassa on tehty hullunpiakin ratkaisuita.- Anonyymi
Niin Savonlinnassahan ei asukaan kuin lapsia!!!
- Anonyymi
Koulut illalla suljettu
- Anonyymi
Lapset ne saakin Savonlinnan elinvoimaiseksi ja tuovat rahaa kaupungin yrittäjille.
- Anonyymi
On tosi surkealla tolalla nykyään. Savonlinnan strategiassa on vähän vihjailtu, että liikennettä lisättäisiin. Se olisi tervetullut uudistua. Kaupunki on pitkänomainen ja matkat ovat siten pitkiä, olisi hyvä, että eri kaupunginosista pääsisi esim. kaupungille syömään, ostoksille, harrastamaan, teatteriin, leffaan ym. ym. Myös iltaisin ja viikonloppuisin, eikö?
Eli summa summarum: käytetään paikallisliikennettä niin varmaan niitä vuorojakin lisätään! Eihän kukaan lisää tarjontaa mikäli kysyntää ei ole.- Anonyymi
"Eli summa summarum: käytetään paikallisliikennettä niin varmaan niitä vuorojakin lisätään! Eihän kukaan lisää tarjontaa mikäli kysyntää ei ole."
Toinen vaihtoehto on, että lisätään kaupungin tukea, joka kerätään veronmaksajilta. - Anonyymi
Miten ja miksi paikallisliikennettä käyttäisi, kun länsipuolelta ei pääse itäpuolelle ja takaisin huonostikaan. Keskustastakin on liikkeet kadonneet, joten Pihlajaniemi-Kellarpelto suunnalla asuville oma auto on ainoa realistinen vaihtoehto.
Viikonloppuna pääset ehkä bussilla ravintolaan, leffaan tai teatteriin, mutta et takaisin kotiin.
"Käyttäkää paikallisliikennettä" on sanahelinää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten ja miksi paikallisliikennettä käyttäisi, kun länsipuolelta ei pääse itäpuolelle ja takaisin huonostikaan. Keskustastakin on liikkeet kadonneet, joten Pihlajaniemi-Kellarpelto suunnalla asuville oma auto on ainoa realistinen vaihtoehto.
Viikonloppuna pääset ehkä bussilla ravintolaan, leffaan tai teatteriin, mutta et takaisin kotiin.
"Käyttäkää paikallisliikennettä" on sanahelinää.Mutta kun netissä on kiva toivoa kaikenlaisia kivoja juttuja, vaikka ne ei toivojaa juurikaan koskettaisi.
- Anonyymi
Itse asuin Savonlinnassa vuosia ja viihdyttiin hyvin. Lapset tulivat teini-ikään -ja kas kumma olin kuljettaja. Mitään linjoja ei kulkenut. Ainakin Anttola -Louhi-Kerimäki, toivoton tapaus.
Lapset tarvitsevat kuitenkin sosiaalista kanssakäymistä kavereiden kanssa.
Harmillista, muutin siksi pois. - Anonyymi
milloin tapahtuu Savonlinjan Paikallisliikenteen Linja 5 ja Linja kolmoselle tulee Paha kolari tai Paha Paikka Yteen kolari bussi ajaa yhteen
- Anonyymi
Helmikuun 29 päivä
- Anonyymi
Ajatuksena mennä huomenna (lauantai-iltana) syömään vähän paremmin. Taitaa jäädä, sillä viimeinen bussi keskustaan lähtee Aholahdesta 16.10. Kotiin bussilla ei ennen sunnuntaita pääsisikään.
Miten paikallisliikenne on päästetty tälle tasolle, on jotenkin täysin käsittämätöntä.- Anonyymi
Ei siinä ole yhtään mitään käsittämätöntä.
Savonlinnassa ei yksinkertaisesti ole enää riittävästi maksavia joukkoliikenteen käyttäjiä ja siksi toimiva paikallisliikenne on utopiaa.... - Anonyymi
Niinpä, täysin käsittämätöntä. Moni yritys, mm. ravintolat, leffateatterit ym. harrasteet menettävät asiakkaita puuttuvan joukkoliikenteen vuoksi.
- Anonyymi
Puuskia tulossa, Järvi-Suomen Energia varautuu
- Anonyymi
Paikallispravda tänään:
"Mervi Lipsanen (sd.) esitti valtuustoaloitteessaan paikallisliikenteen kehittämistä ilta-aikaan ja viikonloppuisin. Nykyisin paikallisliikenne toimii pääsääntöisesti aamusta alkuiltaan. Hän esitti, että paikallisliikenteen reitteihin lisättäisiin myös yhteys Tanhuvaaraan siten, että sinne olisi vuoroja eri vuorokaudenaikoihin ja myös viikonloppuisin. Tanhuvaaraan on nykyisin vain muutamia kaukoliikenteen vuoroja arkisin päiväsaikaan. Lipsasen aloitteen allekirjoitti yhteensä 31 valtuutettua."- Anonyymi
Toivottavasti mie yksityisautoilijana ja polkupyöräilijänä en joudu kovin paljon maksamaan...
- Anonyymi
Toivotaan, että toteutuu!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivotaan, että toteutuu!
Toivotaan tosiaan. Vaan kun koulut loppuu, niin koko paikallisliikenne on lähinnä vitsi.
Ei toimi, tai ei ainakaan ole toiminut edes synkronointi junan ja kaukoliikenteen bussien kanssa. Jospa viimein tapahtuisi ihmeitä 😲 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivotaan, että toteutuu!
Kuinka paljon olette valmiita maksamaan siitä, että homma toteutuu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka paljon olette valmiita maksamaan siitä, että homma toteutuu?
Ihan mieluusti sen 3,30 € / kerta 😂
Eiku oikeasti: Savonlinna kuolee jos tänne ei saada ympärivuotisia työpaikkoja ja nuoria ihmisiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivottavasti mie yksityisautoilijana ja polkupyöräilijänä en joudu kovin paljon maksamaan...
Mie mie ja mie ja vain minun tarpeeni verorahoilla!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mie mie ja mie ja vain minun tarpeeni verorahoilla!
Mie ja mie. En tarvitse palvelujanne ja veronikin maksan muualle.
- Anonyymi
Netistä löytyi sivusto jossa on julkaistuna eri liikennöitsijöiden todella vanhoja aikatauluja. Sieltä löytyi Uotilan liikenteen aikatauluja Savonlinnasta 70-luvulta. Yllätys yllätys bussit ajoivat tuolloin puoleen yöhön viikolla ja viikonloppunakin ja kulkivat puolen tunnin välein. Nyt illalla ei pääse minnekään eikä etenkään alkuyöstä. Polkupyörällä pitäisi mennä K-rautaan, Tokmanniin, Rustaan hyvässä lykyssä Kellarpellosta. Matkaa kertyy...
- Anonyymi
Niin, ennen oli moni muukin asia eri tavalla kuin nyt.
Mutta syy kuihtuneeseen paikallisliikenteeseen on hyvin yksinkertainen ja helppo. - Anonyymi
Erittäin hyvä huomio.
Pääsispä edes aamupäivästä yhdellä vuorolla tuonne "Tokmannin nurkille" ja vielä illaksi takaisinpäin.
Ei enää jaksa polkeakaan Kellarpellosta tai ainakin pitäisi levätä seuraava yö kauppareissujen jälkeen siellä nurkilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, ennen oli moni muukin asia eri tavalla kuin nyt.
Mutta syy kuihtuneeseen paikallisliikenteeseen on hyvin yksinkertainen ja helppo.Savonlinjalta on saatu suuntaa antava kustannusarvio siitä, mitä liikennöinnin jatkaminen kello 22 saakka linjoilla 2, 3 ja 4 maksaisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erittäin hyvä huomio.
Pääsispä edes aamupäivästä yhdellä vuorolla tuonne "Tokmannin nurkille" ja vielä illaksi takaisinpäin.
Ei enää jaksa polkeakaan Kellarpellosta tai ainakin pitäisi levätä seuraava yö kauppareissujen jälkeen siellä nurkilla.Aloitteessa todetaan, että marketit ovat auki kello 22 saakka, mutta paikallisliikenne toimii pääsääntöisesti vain alkuiltaan saakka. Viikonloppuisin ja pyhäpäivinä julkiset eivät kulje ilta-aikaan lainkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Savonlinjalta on saatu suuntaa antava kustannusarvio siitä, mitä liikennöinnin jatkaminen kello 22 saakka linjoilla 2, 3 ja 4 maksaisi.
Bussiyhteys Tanhuvaaraan on koulupäivisin, jonka lisäksi asioimaan pääsee kahtena arkipäivänä viikossa tilauksesta.
- Anonyymi
Oli tarkoitus laittaa kolme vanhaa aikataulua, mutta menee näköjään samalle sivulle kaikki. No, helposti sieltä löytää mm. kakkosen ja kolmosen aikataulut.
- Anonyymi
Savonlinnalaisille pitäisi todellakin saada toimivampi paikallisliikenne, kun on niin paljon iäkästä autotonta porukkaa, jotka kuuluvat kaupunkimme asukkaisiin muiden asukkaiden tavoin ja oikeuksin.
Suurin osa vanhusväestämme ovat olleet rakentamassa aluettamme ja ansaitsevat arvostetun kohtelun vanhuusvuosinaan.
Kaikki on kiinni valitsemiemme päättäjien arvovalinnoista. - Anonyymi
Niin ei kukaan kai ole ollutkaan toivomassa mitään non-stop -liikennettä.
- Anonyymi
Voisivat bussit kulkea vaikka keskellä päivää vähän harvemmin ja sen sijaan lisätä vuoroja loppuiltaan. Klo 10-14 bussia käyttävät koululaiset ovat koulussa ja muut, noh, ostoksille voi mennä vaikka heti aamusta jos on aamuvirkku tai sitten klo 14 jälkeen. Kaikki työssäkäyvät eivät myöskään ole autollisia. Jos pääseekin bussilla töistä kotiin, niin Tokmannilta ei pääse jos sattuu töiden jälkeen sinne illalla menemään ja käy samalla Rustassa, Prismassa, Carlsonilla, K-raudassa ja ehkä Kerdissäkin. Nelonen ei kovin kauan illalla aja. Laittakaa mahdollisimman moni asiaa kaupungin logistiikkaan. Siellä päättävät kunnan alueella ajettavista vuoroista. Liikennöitsijät eivät yksin sitä päätä koska ilmeisesti bussifirmat saattavat saada myös julkista tukea bussilippumaksujen lisäksi jotta toiminta on kannattavaa.
- Anonyymi
Paikallis liikenne pitäisi olla maksutonta, sitä käytettäisiin enemmän ja päästöt vähenesivät ja tyytyväisyys paranisi. Loppupeleissä valtio maksaa kuitenkin suurimman osan kuluista,, nykyisinkin.
- Anonyymi
Mitä hyötyä maksuttomuudesta olisi, jos bussit eivät kulje? Kuten täälläkin on moneen kertaan todettu, niin itäpuolelta ei pääse Nojanmaahan ja takaisin huonostikaan. Viikonloppuna ei pääse ravintolaan, leffaan, teatteriin, tai ylipäätään kaupungille. Etkä ainakaan takaisin kotiin. Taksi kauppatorilta meille kotiin maksaa nykyään ~25 €.

Oli tullut ajatusvirhe. Siis länsipuolelta ei pääse....
- Anonyymi
Eikö sinne itäpuolen ostosparatiisiin saa järjestettyä keskustasta paria bussivuoroa päivittäin, että onnistuisi siis edes bussia keskustassa vaihtamalla autottomienkin pääseminen tuonne kaupoille.
- Anonyymi
Jokseenkin kummallisen eriarvoistavaa on kaupunkipolitiikka Savonlinnassa, jossa asuu Suomen iäkkäintä väestöä, joka välillä tunnutaan nähtävän pakollisena pahana.
Joko viimeinkin saisimme Savonlinnaankin vanhusväestömme arvostusta. - Anonyymi
Aika paljon väännetään asiasta, johon on vain ja ainoastaan kaksi vaihtoehtoa.
-Lisää verovaroja julkiseen liikenteeseen
-Lisää maksavia matkustajia julkiseen liikenteeseen.
Vuorojen määrä ei lisäänny, jos jompi kumpi noista ei toteudu.
Joten kumpi valitaan?- Anonyymi
Noista kumpikaan ei ole realistinen vaihtoehto.
Savonlinna paikallisliikenteineen saadaan jaloilleen vain siten, että tänne saadaan ympäri vuoden toimivia, työllistäviä yrityksiä.
Savonlinna ei nouse jaloilleen mielettömillä suunnitelmilla, josta esimerkkeinä tornihotelli, Savola, Savonniemi ja Lehtiniemi. Kuinkahan julmettu rahasumma noidenkin pilvilinnojen suunnitteluun on hukattu?
Ja sitten rakennetaan vielä omakotialuetta paikkaan, jonka tontit eivät mene kaupaksi. Ja jonka bussiliikenne on viikonloppuisin lähinnä huono vitsi. Lähin bussipysäkki 3 km päässä.
- Anonyymi
Verovarojen käyttö on kiinni Savonlinnan päättäjien arvovalinnoista, mihin ja miten niitä käytetään!
Lisää matkustajia tulisi, kun paikallisliikenne toimisi silloin, kun asukkaat tarvitsisivat sitä.
Jos päivällä rullataan ajaa tyhjillä busseilla, niin osa noista vuoroista pitäisi panna kulkemaan iltaisin ja viikonloppuisin.
Onhan se jokseenkin outoa, että paikallisliikenne on niin toimimatonta ennen kaikkea viikonloppuisin, kun haluttaisiin lähteä viettämään vapaa-aikaa ja vaikkapa tapaamaan ystäviä ja virkistymään paikallisten yrittäjien palveluihin.
Kun otat, niin et aja, itse!
Tyhmästä päästä kärsii koko ruho ... - Anonyymi
Savonlinnaiset päättäjät ajavat omilla autoillaan tai taksilla, niin hitonkos väliä siitä paikallisliikenteestä olisi.
- Anonyymi
Bussit kulkemaan viikonloppuna iltaisinkin ainakin klo 22 asti, niin keskustaan saadaan kaupunkiin kuuluvaa elämää.
- Anonyymi
Hyvä kommentti.
Savonlinnan surkeudesta ei päästä asukkaiden elämää entistäkin enemmän surkistamalla.
Bussit kulkemaan, jotta kaikki asukkaat pääsevät niitä käyttämään. - Anonyymi
Bussit kulkemaan viikonloppuna iltaisinkin ainakin klo 24 Asti niin keskustaan saadaan kaupunkiin kuuluvaa elämää. Nuoriso ja Eläkeläiset ja Aikuiset ja Nuoret ja Lapset
- Anonyymi
Tarvitseeko Savonlinnan kaupunki kenties ulkopuolista asiantuntevaa apua paikallisliikenteen järjestämisessä toimivammaksi?
Vai joko se toimii se kaupunkimme johtajan ylistämä 'joka paikan avustajatiimi', josta pitäisi urjeta apu Savonlinnan ongelmiin.- Anonyymi
Toivottavasti apurit eivät liity itänaapurin johtajan bisneksiin.
- Anonyymi
Maalaisliittolaisten mielestä ei kaupunkikaan tarvitse toimivaa paikallisliikennettä, kun he asujamistojensa takia tarvitsevat välttämättä omat autot.
- Anonyymi
Vielä toimimattomuuteen joku sana.
Vuohimäen campingilta on matkaa keskustaan ~7km. Bussi kolmosen liikennointi on talvella huonoa, kesällä täysin onnetonta.
Jos matkailuajoneuvolla liikkuva haluaa keskustaan syömään ja juomaankin, niin ainoa vaihtoehto on taksi. Kävellen edestakainen 14 km lienee useimmille turhan pitkä kävelymatka. Vaikea kuvitella, että lähtisin moiselle ravintolareissulle kävellen.
Suorastaan hävettää turistien puolesta,
Nyt sitten suunnitellaan uutta campingia Lehtiniemeen, jonne ei kulje mikään bussi. Matka vaan paranee, ollaankin jo 15 km päässä keskustasta.
Jotenkin tuntuu, että päättäjiltä puuttuu todellisuudentaju. Jos turisti tulee Savonlinnaan, niin hän ei todellakaan tule katsomaan Vuohimäkeä tai Lehtiniemeä.
Pitäisi ymmärtää, mitä halutaan ja tarvitaan. Vinkkinä vilkaisu Haislahden rannalle, siellä oli viime kesänäkin kymmeniä matkailuautoja puskaparkissa joka päivä.
Parannusta on saatu jäähallin matkaparkin verran. Täysin mielikuvituksetona, kuka haluaa yöpyä jäähallin parkkipaikalla, huoh...- Anonyymi
Hyvä kirjoitus! Asia on just näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä kirjoitus! Asia on just näin.
Paikallisbusseihin pitäisi myös pystyä luottamaan!! Juuri tämä kolmonen on miltei aina myöhässä. Pitkästä aikaa lähdin Pihlajaniemeltä tänään keskustaan, kannattaen paikallisliikennettä. Onneksi en ollut varannut aikaa esim. kampaajalle, kun tämä kolmonen tuli päätepysäkiltään miltei 20min alle kahden kilometrin matkaa!? Keli oli kuiva ja sula, joten ei ainakaan ollut liukkaus syynä. Lisäksi auto oli nuhjuinen, pölyinen ja pissa haisi penkistä nenään!!! Ei ihme, jos ei käyttäjiä houkuttele.

Myöhästymiseen olisit varmaan saanut vastauksen kuljettajalta. Tai sanotaanko, että täältä sitä tuskin saat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paikallisbusseihin pitäisi myös pystyä luottamaan!! Juuri tämä kolmonen on miltei aina myöhässä. Pitkästä aikaa lähdin Pihlajaniemeltä tänään keskustaan, kannattaen paikallisliikennettä. Onneksi en ollut varannut aikaa esim. kampaajalle, kun tämä kolmonen tuli päätepysäkiltään miltei 20min alle kahden kilometrin matkaa!? Keli oli kuiva ja sula, joten ei ainakaan ollut liukkaus syynä. Lisäksi auto oli nuhjuinen, pölyinen ja pissa haisi penkistä nenään!!! Ei ihme, jos ei käyttäjiä houkuttele.
Paikallisbusseihin pitäisi myös pystyä luottamaan!! Juuri tämä kolmonen on miltei aina myöhässä. Pitkästä aikaa lähdin Pihlajaniemeltä tänään keskustaan, kannattaen paikallisliikennettä. Onneksi en ollut varannut aikaa esim. kampaajalle, kun tämä kolmonen tuli päätepysäkiltään miltei 20min alle kahden kilometrin matkaa!? Keli oli kuiva ja sula, joten ei ainakaan ollut liukkaus syynä. Lisäksi auto oli nuhjuinen, pölyinen ja pissa haisi penkistä nenään!!! Ei ihme, jos ei käyttäjiä houkuttele. Kakkonen ja Nelonen on miltei aina myöhässä. Pitkästä aikaa Nelonen Menee Miekkoniemen ja Mertalan ylä-asten Takapuolelta ja Nojanmaahan Tyyneläntien ja Keskustien Kautta ja Kakkonen Ajaa Tavin Kautta Nätkille ja Ykkönen ja Viitonen on miltei aina myöhässä. Pitkästä aikaa Koulupäivisin Viitonen Ajaa Tavin Kautta Ammattiopisto Samiedulle Vipuselle ja Ykkönen Ajaa Tavin ja Kyrönniemen ja Alttarinkiven Repolankaareelle
- Anonyymi
Kesäaikataulut on ISO vitsi. Hävettää jo matkailijoiden puolesta!
- Anonyymi
Monta kertaa olette matkustanut paikallisbussilla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monta kertaa olette matkustanut paikallisbussilla?
Mitä täällä viitsen vuotta asuttu, niin ehkä parikymmentä kertaa. Käytettäisiin toki bussia, mutta kun täältä länsipuolelta ei ole toimivaa liikennettä Nojanmaahan, niin vaikeaa on.
Keskustaan joten kuten pääsee, mutta illalla ei pääse takaisin. Tulee liian kalliit iltakahvi, ravintola, leffa yms. reissut, jos kotiin pitää tulla taksilla.
Mahdoton yhtälö siis.
Joku Aholahti - Nojanmaa voisi olla parempi kuin Aholahti - Nätki, mutta sekään ei auttaisi Pihlajaniemen suunnalla asuvia. Eikä parantaisi iltaliikenteen toimimattomuutta.
Jos on asiaa k-rautaan, rustaan, tokmannille, prismaan, carlsonille, hankkijalle jne.. niin käytännössä ainoa mahdollisuus on oma auto. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä täällä viitsen vuotta asuttu, niin ehkä parikymmentä kertaa. Käytettäisiin toki bussia, mutta kun täältä länsipuolelta ei ole toimivaa liikennettä Nojanmaahan, niin vaikeaa on.
Keskustaan joten kuten pääsee, mutta illalla ei pääse takaisin. Tulee liian kalliit iltakahvi, ravintola, leffa yms. reissut, jos kotiin pitää tulla taksilla.
Mahdoton yhtälö siis.
Joku Aholahti - Nojanmaa voisi olla parempi kuin Aholahti - Nätki, mutta sekään ei auttaisi Pihlajaniemen suunnalla asuvia. Eikä parantaisi iltaliikenteen toimimattomuutta.
Jos on asiaa k-rautaan, rustaan, tokmannille, prismaan, carlsonille, hankkijalle jne.. niin käytännössä ainoa mahdollisuus on oma auto.Tuo todellakin ihan omituista, ettei Nojamaan kaupoille pääse kuin omalla autolla ja Savonlinnassa on niin paljon myös eläkeläisiä ja vanhempaakin autotonta porukkaa.
Eikä kaikilla nuoremmillakaan ole omaa autoa.
Luulisi olevan järkevää järjestää edes pari bussivuoroa kulkemaan päivittäin edes Keskustasta - Nojamaa välillä, että voisi päästä Nojamaan kaupoille edes Keskussa bussia vaihtamalla.
Vai onnistuisiko nuo pari bussivuoroa ajamaan Aholahti - Pihlajaniemi - Nojamaa -reittiä ja vaikkapa vain edes parina päivänä viikossa.
Savonlinnassa on totta tosiaan surkea paikallisliikenne. Ja tänne toivotaan uusia asukkaita ... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo todellakin ihan omituista, ettei Nojamaan kaupoille pääse kuin omalla autolla ja Savonlinnassa on niin paljon myös eläkeläisiä ja vanhempaakin autotonta porukkaa.

Savonlinnassa on totta tosiaan surkea paikallisliikenne. Ja tänne toivotaan uusia asukkaita ...Luulisi olevan järkevää järjestää edes pari bussivuoroa kulkemaan päivittäin edes Keskustasta - Nojamaa välillä, että voisi päästä Nojamaan kaupoille edes Keskussa bussia vaihtamalla.
Vai onnistuisiko nuo pari bussivuoroa ajamaan Aholahti - Pihlajaniemi - Nojamaa -reittiä ja vaikkapa vain edes parina päivänä viikossa.
Savonlinnassa on totta tosiaan surkea paikallisliikenne. Ja tänne toivotaan uusia asukkaita ... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo todellakin ihan omituista, ettei Nojamaan kaupoille pääse kuin omalla autolla ja Savonlinnassa on niin paljon myös eläkeläisiä ja vanhempaakin autotonta porukkaa.
Eikä kaikilla nuoremmillakaan ole omaa autoa.
Luulisi olevan järkevää järjestää edes pari bussivuoroa kulkemaan päivittäin edes Keskustasta - Nojamaa välillä, että voisi päästä Nojamaan kaupoille edes Keskussa bussia vaihtamalla.
Vai onnistuisiko nuo pari bussivuoroa ajamaan Aholahti - Pihlajaniemi - Nojamaa -reittiä ja vaikkapa vain edes parina päivänä viikossa.
Savonlinnassa on totta tosiaan surkea paikallisliikenne. Ja tänne toivotaan uusia asukkaita ...Olisiko autottoman kannattanut miettiä näitä asioita jo ennen kuin valitsi asuinpaikkansa?
- Anonyymi
Pysykööt vaan kaikki kotonaan kuluttamasta rahojaan kaupoissa ja ravintoloissa.
- Anonyymi
Paikallisliikennekin on Savonlinnassa kuin hölmöläisten tarinoista; ajatellaan säästävämme paikallisliinteestä, mutta säästetäänkin kaupungin elinvoimasta.
Saman ongelman annetaan vaan jatkuvan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paikallisliikennekin on Savonlinnassa kuin hölmöläisten tarinoista; ajatellaan säästävämme paikallisliinteestä, mutta säästetäänkin kaupungin elinvoimasta.
Saman ongelman annetaan vaan jatkuvan.Eihän keskustalaisten mielestä paikallisliikennekään tarvii toimia, kun ei bussit aja maaseudullakaan alvariinsa.
. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän keskustalaisten mielestä paikallisliikennekään tarvii toimia, kun ei bussit aja maaseudullakaan alvariinsa.
.Linja ykköselle Rakennetaan Uusi kääntöpaikka ja Päätepysäkki Alttarikivelle 1.1,2023 Alkaen Sähköbussille ja Vara-autot Euro 6 Volvoille
- Anonyymi
Ei busseja Torille - ei sovi kääntymään.
Ei rahaa irroittaa 100 kiveä ja panna 3m sivuun.
Ei Laineelta sympatiaa bussi-rahvaalle.
Ei rahaa ammattimaiseen kaavoittajaan ettei tule ryssittyä selvää asiaa jonka jokainen ajokortillinen, myös Ladakuskit, osaisivat piirtää Timperi kynällä lasten kouluvihkoon. - Anonyymi
Mihin Ajaa viitonen 5 savonlinnassa Paikallisliikennettä 31.12.2022 ja 1.1.2023 ja 31.12.2029 Asti Ajaa Savonlinja Paikallisliikennettä
- Anonyymi
On tosi surkealla tolalla nykyään. Savonlinnan strategiassa on vähän vihjailtu, että liikennettä lisättäisiin. Se olisi tervetullut uudistua. Kaupunki on pitkänomainen ja matkat ovat siten pitkiä, olisi hyvä, että eri kaupunginosista pääsisi esim. kaupungille syömään, ostoksille, harrastamaan, teatteriin, leffaan ym. ym. Myös iltaisin ja viikonloppuisin, eikö?
Eli summa summarum: käytetään paikallisliikennettä niin varmaan niitä vuorojakin lisätään! Eihän kukaan lisää tarjontaa mikäli kysyntää ei ole. 1.1.2023 Alkaen Sähköbussilla Ajella - Anonyymi
Prismalta, Carlsonilta, Tokmannilta ja Rustasta soisi tosiaan takaisinkin pääsevänsä. Viimeinen nelonen kulkee 18.40. Ei ole kiva kävellä isojen kantamusten kanssa räntäsateessa Miekkoniemen Lidlin kohdalle muille busseille. Niitäkään kulje kovin pitkään iltaisin.
- Anonyymi
Mikä bussi sinne Prismaan ja Tokmannille ajaakaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä bussi sinne Prismaan ja Tokmannille ajaakaan?
MISTÄ LÖYTYY AIKATAULUT, NIIN, ETTÄ NE ON HELPPO KATSOA??????
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MISTÄ LÖYTYY AIKATAULUT, NIIN, ETTÄ NE ON HELPPO KATSOA??????
Etkö osaa googlata sanoilla "paikallisliikenne savonlinna"?
No tässä, ole hyvä;
https://www.savonlinna.fi/wp-content/uploads/2022/08/Savonlinna-Paikallisliikenne-1108-04062023.pdf - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö osaa googlata sanoilla "paikallisliikenne savonlinna"?
No tässä, ole hyvä;
https://www.savonlinna.fi/wp-content/uploads/2022/08/Savonlinna-Paikallisliikenne-1108-04062023.pdf2. bussi edelleen käyttökelvoton lauantai ja sunnuntai-iltoina.
3. bussin viikonloppuliikennöinti vielä huonompi kuin kakkosen. Onneksi ei asuta Pihlajaniemellä tai Haka-Alueella.
4. bussi ei kulje lauantaisin ja sunnuntaisin lainkaan. Eli K-Rautaan, Rustaan, Tokmannille, Prismaan, Carlsonille, Hankkijalle jne.. ei pääse bussilla viikonloppuisin mitenkään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö osaa googlata sanoilla "paikallisliikenne savonlinna"?
No tässä, ole hyvä;
https://www.savonlinna.fi/wp-content/uploads/2022/08/Savonlinna-Paikallisliikenne-1108-04062023.pdfKiitos! Osaan kyllä, mutta en kerinnyt etsiä, kun oma auto hajosi ja oli jouduttava hammaslääkäriin.
Otti päähän, kun en nopeasti löytänyt!! Sorry! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos! Osaan kyllä, mutta en kerinnyt etsiä, kun oma auto hajosi ja oli jouduttava hammaslääkäriin.
Otti päähän, kun en nopeasti löytänyt!! Sorry!🤣 Sorry puolestani.
- Anonyymi
Paikallispravda eilen:
Savonlinnaan syksyllä muuttanut ensimmäisen vuoden perustason ensihoitajaopiskelija Samu Arponen ei viihdy kerrostalossa keskikaupungin hulinassa.
Parikymppinen nuori mies löysi elämäntilanteeseensa sopivan kokoisen ja hintaisen asunnon pienkerrostalosta Kellarpellon kaupunginosasta. Mutta ennen vuokrasopimuksen tekemistä hän päätti tutustua tarkemmin paikallisliikenteen vuoroihin.
– Olen autoton ihminen, jonka kulkeminen perustuu joukkoliikenteeseen. Se yllätti, miten huonosti tässä kaupungissa kulkee julkinen liikenne erityisesti viikonloppuna. Näyttää siltä, että on pakko hommata vielä autokin, jos sinne muutan, Arponen harmittelee.
Asia suivaannutti sen verran muun muassa Savonlinnan nuorisovaltuustossa sekä Itä-Savon koulutuskuntayhtymän johtoryhmässä opiskelijoiden edustajana vaikuttavaa Arposta, että hän päätti purkaa tuntojaan viikonloppuna Savonlinnan puskaradiossa.
Arponen ihmettelee päivityksessään, miten Savonlinnan kaupunki mainostaa verkkosivuillaan Savonlinnaa mutkattomaksi opiskelijakaupungiksi, jossa opiskelijan elämä on tehty helpoksi. Silti opiskelijoiden arkeen oleellisesti vaikuttava paikallisliikenne on suunniteltu hänen mielestään huonosti. Kaupungissa on uudet, sähköllä toimivat bussit, mutta niiden aikataulut eivät millään tavalla tue täällä asuvien opiskelijoiden arkea.
– Itse esimerkiksi käyn joka toinen viikonloppu Imatralla, jonne pääsee kätevästi ja monta kertaa päivässä junalla. Mutta kun tulen sunnuntai-iltana junalla Savonlinnaan, en pääsisi esimerkiksi Kellarpeltoon muulla kuin taksilla. Ei siihen opiskelijan budjetilla ole varaa, Arponen sanoo.
Kaupungissa ei Arposen mielestä olla välttämättä ymmärretty, miten moneen asiaan erityisesti iltaisin ja viikonloppuisin harvakseltaan tai ei ollenkaan kulkeva paikallisliikenne vaikuttaa.
– Miten käyt laitakaupungilta esimerkiksi nuorisotiloissa, jos kyytiä ei ole? Miten käyt harrastamassa?
– Prismat ja Tokmannit ovat keskittyneet kaupungin itälaidalle. Itse olen käynyt siellä päin kaupunkia tämän puolen vuoden aikana kaksi kertaa.
– Me autottomat emme pääse hyödyntämään kaikkia kaupungin palveluita.
Tanhuvaarassakin olisi joskus kiva päästä käymään, mutta ilman omaa autoa se ei onnistu. Sama on tilanne myös toisin päin. Tanhuvaarassa opiskelevien on vaikea päästä asioimaan kaupunkiin ellei omaa autoa satu olemaan.
Kaupunki onkin illalla työ- ja opiskelupäivän päätyttyä hyvin hiljainen.
Pääkaupunkiseudulta Savonlinnaan opiskelemaan tullut Arponen kertoo hyödyntävänsä mielellään myös lentoyhteyttä, sillä lentolipun hinta, 45 euroa suuntaansa, sopii hyvin opiskelijan kukkarolle.
– Mutta lentokentällekään ei pääse kuin taksilla, joka maksaa enemmän kuin itse lentolippu, kertoo Arponen ja esittää, että kentälle menijöitä varten olisi tarjolla esimerkiksi kimppataksimahdollisuus.
Tätä voisi ehkä miettiä siinä vaiheessa kun kaupunkiin seuraavan kerran lennetään. Lennot ovat tällä hetkellä katkolla.
Arposen spontaani, turhautumisesta alkunsa saanut Facebook-päivitys on saanut puskaradiossa runsaasti vastakaikua.
Arponen on yhtä mieltä muutaman mielipiteensä esittäneen kanssa siitä, että viikonloppuisin voisi ajossa olla yksi linja, joka mutkittelisi Aholahdesta kaupungin toiselle laidalle.
– Minua ei haittaisi, vaikka matka kestäisi. Kunhan vaan joku yhteys olisi. Viikonloppuisin ihmisillä olisi aikaa käydä kaupoilla ja kylästellä, Arponen sanoo.
Paikallisliikennettä tulisi hänen mielestään olla myös VR:n junilla kaupunkiin tuleville.
– Kun tämän asian saisi kuntoon niin kyllähän tämä muuten ihan mukava opiskelukaupunki on. Tapahtumia tietysti saisi olla enemmän.- Anonyymi
Tämä on sanasta sanaan niin totta, kuin vain voi olla.
Lisäksi bussien aikatauluja ei ole synkronoitu niin, että junalla tai bussilla Savonlinnaan saapuvien aikatauluja olisi huomioitu mitenkään. Pahimmillaan bussi menee nenän edestä ja seuraavaa saat odottaa, jos sitä seuraavaa edes tulee. Viikonloput pahimpia, eli la-su iltoina junalla tai bussilla saapuvalle ei ole minkäänlaista jatkoyhteyttä. Täysin käsittämätöntä.
Vielä se, että kun googlaat "paikallisliikenne savonlinna", niin täytyy olla hereillä ettei päädy sivuille, jossa on viime vuoden aikataulut...
- Anonyymi
Bussit voisivat kulkea harvemmin arkisin välillä klo.8-14 ja vuoroja pitäisi lisätä iltaan ja viikonloppuihin.
- Anonyymi
Kannattaa olla yhteydessä kaupungin logistiikkapäällikköön. He suunnittelevat joukkoliikennettä myös.
https://www.savonlinna.fi/asukas/kadut-ja-liikenne/liikenne/
Mitä useampi sinne on yhteydessä, sitä varmemmin muutosta saadaan aikaan.- Anonyymi
Henkilökuljetusten suunnittelu tehdään logistiikkapalveluyksikkössä
- Anonyymi
Paras tapa saada lisää julkista liikennettä on se, että käyttää julkista liikennettä (maksaa siitä).
- Anonyymi
Paha sitä julkista liikennettä on iltasaikaan käyttää jos sitä ei ole. Kyllä noissa busseissa päiväsaikaan on väkeä.
- Anonyymi
Palveluliikenteen autot ovat nimeltään PALI 1 ja PALI 2. Pääsee Prismaan ja Cittariin ja Carlsonille ja Tokmannille ja Rustaan ja K-rautaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palveluliikenteen autot ovat nimeltään PALI 1 ja PALI 2. Pääsee Prismaan ja Cittariin ja Carlsonille ja Tokmannille ja Rustaan ja K-rautaan
Nähdäkseni nämä PALI:t liikennöivät vain arkipäivinä, mutta eivät kuitenkaan arki-iltoina. Viikonloppuina eivät edes likahda... Eipä ole tällaisille palikoille käyttöä.
- Anonyymi
Anonyymi 2023-01-29 07:15:55
Todella hyvä kommentti, kiitos!
"Arponen on yhtä mieltä muutaman mielipiteensä esittäneen kanssa siitä, että viikonloppuisin voisi ajossa olla yksi linja, joka mutkittelisi Aholahdesta kaupungin toiselle laidalle.
Minua ei haittaisi, vaikka matka kestäisi. Kunhan vaan joku yhteys olisi. Viikonloppuisin ihmisillä olisi aikaa käydä kaupoilla ja kylästellä, Arponen sanoo."
Ei haittaisi meistä monia muitakaan, että myös iltaisinkin pääsisi kulkemaan vaikka pitemmän matkan kulkevalla bussilla vielä yhdeksän jälkeen keskustasta kotiin!- Anonyymi
Pitäisi Remoitoidaan Entinen K-market Kellatorin Liiketilat Kaupan Käytöön Kepiksen Oma Market Tulee Kellarpeltoon Aapelintielle Tällä Hetkellä Jyrkin Leipomo Lopetaa Toiminnan K-Supermarket Eväskellari On Aholahdentien Varressa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitäisi Remoitoidaan Entinen K-market Kellatorin Liiketilat Kaupan Käytöön Kepiksen Oma Market Tulee Kellarpeltoon Aapelintielle Tällä Hetkellä Jyrkin Leipomo Lopetaa Toiminnan K-Supermarket Eväskellari On Aholahdentien Varressa
pääsee Uudella Keltaisella Volvo Sähköbussilla Kepikselta keskustaan ja Nätkille tai Savonlinjan Turun Fölin Vara-autoilla 826 Föli Scania Lahti Scala Euro 4 Bussilla Keskustaan tai Turun Föli 420 2014 Volvo 8900LE Euro 6 Bussilla Keskustaan Tai Turun Föli 861 Scania Teliscalalla Ajella Kepikselta Keskustaan tai Nätkille Tai Vaihto Kolmoseen 3 Haka-alueelle Pääsee

Mitä älytöntä sekoa tuo jatkuva ISOALKUKIRjAINsepustus oikein lienee?!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä älytöntä sekoa tuo jatkuva ISOALKUKIRjAINsepustus oikein lienee?!!
Pekkonen....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä älytöntä sekoa tuo jatkuva ISOALKUKIRjAINsepustus oikein lienee?!!
Jonkun pikkusen erilaisen kasvatuksen saaneen sepustelua. Tuskin itse ymmärtää...
- Anonyymi
Ketähän pitäis äänestää, että jotain tapahtuis bussivuoroille?
- Anonyymi
Kannattaa äänestää ehdokasta 2025 kuntavaaleissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa äänestää ehdokasta 2025 kuntavaaleissa.
Pitäisi Suunnitella Lisää Vuoroja Iltaan Asti Paikallisliikennettä Klo 21,00 ja 21.30 ja 22,00 ja 22.30 ja 24,00 ja 1.00 .1,30 ja 2,00 Lopetus Paikallisliikennettä Hoitaa Savonlinja Uudella Keltasella Volvo Sähköbussilla ja tarvitaan Vara-autona Ajetava Reitit ja Aikataulut Muutetaan Iltaan ja Yöhön Elokuvateatteriin ja Kauppaan ja Asioille ja Soppailetaan ja Ajella Bussilla tai Omalla Autolla Tai Pyörällä Tai Kävelen
- Anonyymi
Ei kunnallispoliitikot tuollaiselle asialle mitään voi tehdä. Yhteys kaupungin logistiikkaan, kuten tuossa aiemmin sanottiin. Siellä suunnittelevat vuorot ja kilpailuttavat liikennöitsijät. Mitä useampi ottaa yhteyttä, sen vakuuttavampi.

Eikö
Kuka päättää Savonlinnassa, mihin rahoja jaellaan...?
Kun lisävuorot ei liiku ilman tukea ja tuen maksaja on Savonlinnan kaupunki.
Rahojen käytöstä päättää kuntavaltuusto, joka on vaaleilla valittu.
- Anonyymi
Kunnalla ei välttämättä ole rahaa mihinkään lisävuoroihin. Sen vuoksi olisi asioista nyt päättävien (eli siellä logistiikassa) rukattava olemassaolevia vuoroja järkevämmin. Onko bussien todellakin tarpeellista ajaa keskellä päivää 9-14 niin usein jos kulkijoita ei ole muita kuin mummoja. Ihmiset ovat tuohon aikaan koulussa ja töissä ja työttömillä olisi aikaa odotelle harvemminkin kulkevia vuoroja. Päivisin kulkevien vuorojen harvennus ja siirto loppuiltaan, niin rahaa ei kulu kuin korkeintaan kuskien iltalisiin mikäli sellaisia maksetaan.
- Anonyymi
Eli kuskit odottelisi kääntöpaikalla päivällä puoli tuntia pidempään täydellä palkalla...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli kuskit odottelisi kääntöpaikalla päivällä puoli tuntia pidempään täydellä palkalla...
Viisaampaa sekin kuin ajella isolla bussilla 2 ihmistä kyydissä. Tosin bussilinjoja järkeistämällä kuskeille tuskin tulisi odotteluongelmia.
- Anonyymi
Paikallisliikenteeseen kaipaamme iltaisin bussivuoroa, vaikka pitempääkin reittiä kiertävää, kulkemaan vielä iltakymmenen aikoihin, että pääsisi teatteriin, elokuviin ja syömään ravintolaan ja tapaamaan ystäviä iltaisin ja vielä bussilla kotiinkin päin.
Bussilipun hinnan jokainen varmasti ihan mielellään maksaisi, ja savonlinnalaiset yrittäjät saisivat asiakkaita.- Anonyymi
Kyllä, mutta on muutakin... Esimerkisi:
- la-su iltoina Savonlinnaan bussilla ja junalla saapuville tulee olla toimivia jatkoyhteyksiä.
- paikallisbussit pitää aikatauluttaa niin, että ne huomioivat saapuvan kaukoliikenteen.
- Keskusta on siirretty Nojanmaahan. Sinne ja sieltä pois pitää päästä arkisin ja viikonloppuisin myös kaupungin länsipuolelta. Bussin tulisi pyörähtää K-Raudalla, Tokmannin kulmalla, Prisman / Carlsonin huitteilla sekä Hankkijan nurkilla.
- Kesällä Vuohimäen campingilla majoittuville tulee olla toimiva bussiyhteys jolla pääsee kaupungilla ja takaisin campingille myös viikonloppuisin ja iltaisin.
- Myös Tanhuvaara kaipaa bussiyhteyden. - Anonyymi

- Myös Tanhuvaara kaipaa bussiyhteyden.Kyllä, mutta on muutakin... Esimerkisi:
- la-su iltoina Savonlinnaan bussilla ja junalla saapuville tulee olla toimivia jatkoyhteyksiä.
- paikallisbussit pitää aikatauluttaa niin, että ne huomioivat saapuvan kaukoliikenteen.
- Keskusta on siirretty Nojanmaahan. Sinne ja sieltä pois pitää päästä arkisin ja viikonloppuisin myös kaupungin länsipuolelta. Bussin tulisi pyörähtää K-Raudalla, Tokmannin kulmalla, Prisman / Carlsonin huitteilla sekä Hankkijan nurkilla.
- Kesällä Vuohimäen campingilla majoittuville tulee olla toimiva bussiyhteys jolla pääsee kaupungilla ja takaisin campingille myös viikonloppuisin ja iltaisin. Klo 22 ja 23
- Anonyymi
Pitäisi laittaa ajatushautomo ja ehkä laitaa koko bussilinjasto uusiksi.
Onko järkeä esim. siinä, että 2. ja 3. linjat ajavat samaa reittiä Laitaatsillasta Tavin risteykseen?
Toimivalla paikallisjunallakin saisi ihmeitä aikaan.
Pysäkit voisivat olla vaikkapa: Aholahti-Kellarpelto-Mirrilä-Laitaatsilta-Hernemäki-Jukolansalo-Hevonpää-Lyseon lukio-Kauppatori-Kyrönsalmen sillan alkupää-Pääskylahti-Viuhonmäki.
Vain juna puuttuu. Ai niin, ja se silta...- Anonyymi
Pitäisi Puuhua Kuntavaaleissa Rahaa Saada Laitaatsiltaan Rakennetaan Uusi Rautatiesilta ja Pysäkit Laitaatsilta-Mirrilä Kellarpellon K-supermarketin Eväskellarin Kohdalle Pysäkki ja Kellarpellon Kellaritien ja Aapelintien Rivitalon ja Valtatie 14 Kohdalle Toinen Junapysäkki ja Aholahden Kartanon ja Aholahden Pellon Väliin Seisake ja Aholahti-Riihirannantien Tasoristeyksen Viereen Toivottu ja Rakennetaan Junapysäkki ja Parkumäki-Rantasalmi Välille Pysäkki
- Anonyymi
'Keskusta on siirretty Nojanmaahan.
Sinne ja sieltä pois pitää päästä arkisin ja viikonloppuisin myös kaupungin länsipuolelta.
Bussin tulisi pyörähtää K-Raudalla, Tokmannin kulmalla, Prisman / Carlsonin huitteilla sekä Hankkijan nurkilla ...'
Jotensakin lähes käsittämätöntä, että kaikki taloustavara- ja rautakaupat rakennetaan kaupungin toiselle laidalle, mutta jätetään järjestämättä pääsy sinne paikallisliikenteellä.- Anonyymi
Ota yhteys omaan kuntaedustajaan kerro huolesi hänelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ota yhteys omaan kuntaedustajaan kerro huolesi hänelle.
Tämä on keskustelupalsta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on keskustelupalsta!
Aijaa!
No mistä täällä saa keskustella? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aijaa!
No mistä täällä saa keskustella?Esim. tässä keskustelussa aloituksen mukaisesti Savonlinnan paikallisliikenteestä eli mitä mieltä Savonlinnan asukkaat ovat Savonlinnan paikallisliikenteestä.
- Anonyymi
Niinpä. Aikoinaan keskustaan pääsivät asioimaan kaikki, niin itä- kuin länsipuolellakin asuvat. Ja helposti, kolmonenkin kulki ½ tunnin välein. Keskustassa oli ja sieltä löytyi lähes kaikki tarpeellinen. Ei ole, eikä löydy enää.

Keskustelemme siis toimimattomasta paikallisliikenteestä, joka estää savonlinnalaisten liikkumista paikallisbussilla ja sen myötä kutistaa Savonlinnan yrityksien ja Savonlinnan kaupungin tuloja.
Savonlinnan paikallisliikenne on kuin Hölmöläisten hommaa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskustelemme siis toimimattomasta paikallisliikenteestä, joka estää savonlinnalaisten liikkumista paikallisbussilla ja sen myötä kutistaa Savonlinnan yrityksien ja Savonlinnan kaupungin tuloja.
Savonlinnan paikallisliikenne on kuin Hölmöläisten hommaa!Juuri niin. Asiakkaiden puutteessa eli pienen kysynnän takia jotkin savonlinnalaiset yritykset myyvät niille harvoille asiakkaille 'ei-oota' ja suosittelevat! tilaamaan netistä.
Auttaisiko järjestää paikallisliikenne toimivammaksi pienemmillä busseilla, jotta asukkaat pääsisivät kauppoihin ja ilta-aikaan nauttimaan kulttuurista ja tapaamaan toisiaan lasillisella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri niin. Asiakkaiden puutteessa eli pienen kysynnän takia jotkin savonlinnalaiset yritykset myyvät niille harvoille asiakkaille 'ei-oota' ja suosittelevat! tilaamaan netistä.
Auttaisiko järjestää paikallisliikenne toimivammaksi pienemmillä busseilla, jotta asukkaat pääsisivät kauppoihin ja ilta-aikaan nauttimaan kulttuurista ja tapaamaan toisiaan lasillisella.Vaikea on viikonloppuisin käydä edes kaverilla saunomassa, tai muuten vaan iltaa istumassa. Tuossa viikko sitten pyydettiin tuttavaa meille lauantai-iltana syömään ja vähän juomaankin. Ei onnistunut, sillä bussit ei kulje ja taksikyyti olisi maksanut liikaa. Tai oikeammin 2 x taksikyydit, sillä viimeinen bussi meille lähtee keskustasta jo ennen neljää!!!
Jotenkin tuli epätodellinen olo. Sellainen, voiko tämä olla edes totta 😕
- Anonyymi
Kaupungin joukko-, asiointi-, ja palveluliikenteen sekä koulukuljetusten suunnittelu, kilpailuttaminen ja järjestäminen hoidetaan teknisen toimialan logistiikkapalveluyksikössä.
Logistiikkapalveluyksikössä on käytössä soittoaika. Soittoaika on klo 8.00 – 14.00.
Sähköpostit lähetetään logistiikkapalveluyksikön yhteiseen sähköpostiin: logistiikkapalvelu (at) savonlinna.fi- Anonyymi
Hienoa, että toivotat nekin keskustelemaan kaupunkimme paikallisliikenteestä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hienoa, että toivotat nekin keskustelemaan kaupunkimme paikallisliikenteestä!
Niin muutenha ne eivät Savonlinnan kaupungilla asukkaiden busdiongelmista mitään tiedäkään!!!!!!!
- Anonyymi
Palveluliikenteen autot ovat nimeltään PALI 1 ja PALI 2. Pääsee Prismaan ja Cittariin ja Carlsonille ja Tokmannille ja Rustaan ja K-rautaan Pitäisi Suunnitella Vuorot Viikonloppuisin ja Arkipäiväisin Ma-Pe ja Lauantai-Sunnuntain Vuoroille Palille ja Paikallisliikenteelle ja Vakiovuoroille Savonlinna-Enonkoski Väli Arkipäiväisin ja Viikonloppuisin Liikennettä ja Savonlinna-Kerimäki Väli Sunnitellee Viikonloppuisin ja Enonkoski-Sappu Väli Saada Liikennettä Viikkoloppuisin Suunniteltu ja Heinävesi-Joensuu Väli Saada Vakiovuoron Liikennettä Arkipäiväisin ja Viikonloppuisin 2023-2025 Ääneestää Kuntavaaleissa Savonlinnan Perussuomalaisia
- Anonyymi
Toivotaan, ettei ole kaupungin 'keskustelija' ... sekosekosekopersukoseko.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivotaan, ettei ole kaupungin 'keskustelija' ... sekosekosekopersukoseko.
Arponen ihmettelee päivityksessään, miten Savonlinnan kaupunki mainostaa verkkosivuillaan Savonlinnaa mutkattomaksi opiskelijakaupungiksi, jossa opiskelijan elämä on tehty helpoksi. Silti opiskelijoiden arkeen oleellisesti vaikuttava paikallisliikenne on suunniteltu hänen mielestään huonosti. Kaupungissa on uudet, sähköllä toimivat bussit, mutta niiden aikataulut eivät millään tavalla tue täällä asuvien opiskelijoiden arkea.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Arponen ihmettelee päivityksessään, miten Savonlinnan kaupunki mainostaa verkkosivuillaan Savonlinnaa mutkattomaksi opiskelijakaupungiksi, jossa opiskelijan elämä on tehty helpoksi. Silti opiskelijoiden arkeen oleellisesti vaikuttava paikallisliikenne on suunniteltu hänen mielestään huonosti. Kaupungissa on uudet, sähköllä toimivat bussit, mutta niiden aikataulut eivät millään tavalla tue täällä asuvien opiskelijoiden arkea.
Toivotaan Saada Laitaatsiltaan Rakennetaan Uusi Rautatiesilta Nostosilta tai Kännevä Silta Tai Kiskolla Toimiva Rautatiesilta Ja Pysäkki Nois Olla Aholahti-Kellarpelto Mirrilä-Laitaatsilta-Hernemäki-Jukolansalo Hevonpäänniemi-Lyseon Lukio-Savonlinnan Kauppatorin Uusi Asema -Kyrönsalmi Rautatiesilta Ja Kyrönniemen Rautatietunneli ja Länsipää Pääskylahti-Viuhonmäki Viuhon Sillan Eteen Rakennetaan Pysäkki ja Seisake ja Suur-Savon Sähkön Jälkeen Savonlinnan Hirsi Puun Toiselle Puolelle Viuhonsuon Pellon Puolelle Radan Puolelle Pysäkki ja Seisake ja Viuhonmäen Asuínalueen ja Radan Puolelle Suunniteltu Uusi Pysäkki ja Seisakekatos ja Tekniikkatien ja Viuhonmäen Metsolantien Polun Radan Ylityksen Puolelle Uusi Juna-Asema ja Pysäkki Paikallisjunille 2023-2025 Vuodelle Raideyhteyttä
- Anonyymi
Noiden bussien takia itse muutin lapsien kanssa pois. Lapset teini-iässä ja itse olin kuski 24/7. Harmitti se, kun itse aloitti jonkin työn kotona, niin aina kello kaulassa, että milloin pitää taas lähteä hakemaan/viemään.
Itse ajattelin silloin, että olisi pitänyt lähistöllä (käytännössä kaikki ovat Savonlinnassa lähistöllä) olevien ihmisten kanssa (- jotka kaikki painivat saman asian äärellä) tehdä joku kimppapäivä systeemi. Joku päivystää ja kuskaa kaikki vaikka klo 17 Savonlinnaan ja sitten vaikka klo 20 koteihin.
Vuorotellen useiden porukoiden kesken varmasti olisi onnistunutkin, mutta lähdin ennen sitä.- Anonyymi
Lisäys vielä edelliseen viestiini, että ei voi odottaa Savonlinnan alueella, että sillä linjat kulkisivat iltaisin tai viikonloppuisin - eihän niissä busseissa olisi ketään. Siinä menisi ammatinharjoittaja konkkaan aika nopeasti näillä löpön hinnoilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisäys vielä edelliseen viestiini, että ei voi odottaa Savonlinnan alueella, että sillä linjat kulkisivat iltaisin tai viikonloppuisin - eihän niissä busseissa olisi ketään. Siinä menisi ammatinharjoittaja konkkaan aika nopeasti näillä löpön hinnoilla.
Arkipäivisin työtä tekevillä ja nuorilla sitä vapaa-aikaa liikkua ja harrastaa juuri iltaisin ja viikonloppuisin on!!!
Todella kummallista, että mm. teatterit, elokuvat, ravintolat on ajateltu vain autoiljoille tai taksilla ajelijoille.
Kukas viisas ne osaisikaan yhdistää vaikka tietyiksi illoiksi, jolloin kaupunkilaiset pääsisivät liikkumaan kaupungin paikallisliikenteen bussilla?!
Tyhjästä on huono nyhjästä! - Anonyymi

Tyhjästä on huono nyhjästä!Asiaa. Kulttuuri-iltojen bussit ajamaan paikallisliikenteeseen.
Kaupunkiin eloa edes puolivaloilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asiaa. Kulttuuri-iltojen bussit ajamaan paikallisliikenteeseen.
Kaupunkiin eloa edes puolivaloilla.Paikallisliikennettä tuskin saa liikkumaan, kustannukset kovat. Eivät voi tehdä.
Minusta pitäisi talkoo voimin saada luotettavaa liikennettä. Siitä hyötyisivät omat ja muut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paikallisliikennettä tuskin saa liikkumaan, kustannukset kovat. Eivät voi tehdä.
Minusta pitäisi talkoo voimin saada luotettavaa liikennettä. Siitä hyötyisivät omat ja muut.Joku Muu Tekee Talkoilla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paikallisliikennettä tuskin saa liikkumaan, kustannukset kovat. Eivät voi tehdä.
Minusta pitäisi talkoo voimin saada luotettavaa liikennettä. Siitä hyötyisivät omat ja muut.Paikallisliikenne kuuluu kaupungin järjestettäväksi, tietenkin asukkaiden kohtuullista maksua vastaan.
Ei missään muuallakaan Suomessa ole ilmaista kaupunkiliikennettä vai onko?
Tuumasta toimeen, viimeinkin, ja palauttamaan Savonlinna maalaiskylästä toimivaksi kaupungiksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paikallisliikennettä tuskin saa liikkumaan, kustannukset kovat. Eivät voi tehdä.
Minusta pitäisi talkoo voimin saada luotettavaa liikennettä. Siitä hyötyisivät omat ja muut.Mitäs varten me maksamme suurta kunnallisveroa Savonlinnassa?
Laine + muutkin kepulaiset maalais-metsäläiset pois Savonlinnaa kurjistamasta.
- Anonyymi
Onko siellä edelleenkin se venäläismielinen keputulppa estämässä Savonlinnan kaupungistumsta?
- Anonyymi
Tosiasia täytyy vaan hyväksyä, kaupungilla ei ole varaa lisätä linjoja.
Itse 10 vuotta siellä asuin ja vuosi vuodelta meni huonompaan kuljetusten kanssa. Lähdettyäni 2 vuotta sitten ei esim Louhi/Kerimäki/Anttola suunnilta/ suunnille päässyt enää millään iltasella tai viikonloppuisin kaupungista/kaupunkiin. Kun muutin sinne, joku iltalinja sentään meni - sitten loppui kaikki.
Se ei tästä tule parantumaan.
Minusta olisi kuitenkin joku kyyti hyvä järjestää näille nuorille, jotka sinne kaupunkiin haluaisivat liikkua lähipitäjistä ja takaisin kotiin.
Tuli mieleen, että joskus aikanaan esim Huvinimeen lähti perjantaisin kaupungista bussi, joka otti kyytiin matkanvarrelta porukkaa -ja aina bussi oli ihan täynnä meno&paluu.
Voisiko tuommoinen kaupungin järjestämä kyyti toimia ja olla kannattava? Esim parina päivänä viikossa tietty reitti tyyliin Savonranta-Savonlinna lähtö klo 15.30 ja Savonlinna- Savonranta klo 20? Siihen pääsisi sitten hyppäämään kyytiin matkalta ja kotiin pääsisi nuoriso sitten varmasti.
Jokin tuommoinen simppeli ja edullinen ratkaisu voisi toimia ja sopia kaupungillekkin.
Nuoriso pääsisi itsenäisesti liikkumaan ja kuluttamaan rahansa kaupungin palveluihin.- Anonyymi
Pitäisi saada Paikallisliikennettä Punkaharjulle ja Kerimäelle ja Savonrannalle ja Enonkoskelle ja Louhelle ja Anttolaan ja Makkolaan Tarvii Paikallisliikennettä ja Juvalle ja Pieksämäelle ja Mikkeliin Paikallisliikenteen Vuoroja Savonlinnasta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitäisi saada Paikallisliikennettä Punkaharjulle ja Kerimäelle ja Savonrannalle ja Enonkoskelle ja Louhelle ja Anttolaan ja Makkolaan Tarvii Paikallisliikennettä ja Juvalle ja Pieksämäelle ja Mikkeliin Paikallisliikenteen Vuoroja Savonlinnasta
Visa Redsven Toivoo Bussivuoroja Enonkoskelle Hoitaa Paikallisliikennettä
- Anonyymi
Paikallisliikenne kuuluu kaupungin järjestettäväksi, tietenkin asukkaiden kohtuullista maksua vastaan.
Ei missään muuallakaan Suomessa ole ilmaista kaupunkiliikennettä vai onko?
Tuumasta toimeen, viimeinkin, ja palauttamaan Savonlinna maalaiskylästä - Anonyymi
Imatran paikallisbussilla matkustat helposti ja vaivattomasti perille asti. Katso kartalta lähimmät pysäkit ja hyppää kyytiin. Bussissa maksat kätevästi paikallisliikenteen omalla iLippu-kortilla, pankkikortilla, käteisellä tai jopa mobiililaitteella. Lisäksi ystävälliset kuljettajat ja asiakaspalvelun henkilökunta auttaa sinua tarvittaessa. Nouse kyytiin ja nauti mukavasta matkasta – bussilla matkustaminen on helpompaa kuin koskaan!
- Anonyymi
Chassis/ Alusta: Scania K230 UB
Bodywork/ Kori: Lahti Scala
Motor/ Moottori: Scania DC 9 Euro 4
Gearbox/ Vaihteisto: ZF Ecomat
Year/ Vuosimalli: 2007
City and line/ Kaupunki ja linja: Lappeenranta
Operator/ Liikennöitsijä: Savonlinja #826 - Anonyymi
Imatra paljon vähäväkisempi paikka kuin Savonlinna, mutta siellä näyttää kaupungin nettisivujen perusteella satsattavan kaupungin toimivuuteen ja viihtyvyyteen sekä nykyisille imatralaisille kuin Imatralle haluttujen uusien asukkaidenkin palveluihin.
Onko Savonlinnassa jokin asennevamma, kun kaupunkia ei saada millään viihtyisäksi ja paikallisliikennettäkään ei tunnuta osata järjestää kaupunkimaisemmaksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Imatra paljon vähäväkisempi paikka kuin Savonlinna, mutta siellä näyttää kaupungin nettisivujen perusteella satsattavan kaupungin toimivuuteen ja viihtyvyyteen sekä nykyisille imatralaisille kuin Imatralle haluttujen uusien asukkaidenkin palveluihin.
Onko Savonlinnassa jokin asennevamma, kun kaupunkia ei saada millään viihtyisäksi ja paikallisliikennettäkään ei tunnuta osata järjestää kaupunkimaisemmaksi.Löytyisiköhän se syy Inatran toimivuuteen alla olevasta!
https://www.imatra.fi/päätöksenteko-ja-osallistuminen/kaupunginvaltuusto/kaupunginvaltuuston-jäsenet-2021-2025
Siellä ei keput määrää! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Löytyisiköhän se syy Inatran toimivuuteen alla olevasta!
https://www.imatra.fi/päätöksenteko-ja-osallistuminen/kaupunginvaltuusto/kaupunginvaltuuston-jäsenet-2021-2025
Siellä ei keput määrää!Linkitkin ...
https://www.imatra.fi/päätöksenteko-ja-osallistuminen/kaupunginvaltuusto/kaupunginvaltuuston-jäsenet-2021-2025 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Löytyisiköhän se syy Inatran toimivuuteen alla olevasta!
https://www.imatra.fi/päätöksenteko-ja-osallistuminen/kaupunginvaltuusto/kaupunginvaltuuston-jäsenet-2021-2025
Siellä ei keput määrää!No niinpä ei ole kuin kaks keskustalaista Imatran valtuustossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Imatra paljon vähäväkisempi paikka kuin Savonlinna, mutta siellä näyttää kaupungin nettisivujen perusteella satsattavan kaupungin toimivuuteen ja viihtyvyyteen sekä nykyisille imatralaisille kuin Imatralle haluttujen uusien asukkaidenkin palveluihin.
Onko Savonlinnassa jokin asennevamma, kun kaupunkia ei saada millään viihtyisäksi ja paikallisliikennettäkään ei tunnuta osata järjestää kaupunkimaisemmaksi.Imatra 26 329 (31. heinäk. 2020)
Savonlinna 32 872 (31. heinäk. 2020)
Todellisuudessa Savonlinnan asukasluku on luokkaa 20.000. Siis Savonlinnan = llman Punkaharjua, Kerimäkeä, Savonrantaa... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Löytyisiköhän se syy Inatran toimivuuteen alla olevasta!
https://www.imatra.fi/päätöksenteko-ja-osallistuminen/kaupunginvaltuusto/kaupunginvaltuuston-jäsenet-2021-2025
Siellä ei keput määrää!Ehkä ei myöskään S-ryhmä...
- Anonyymi
Tuli mieleen, että joskus aikanaan esim Huvinimeen lähti perjantaisin kaupungista bussi, joka otti kyytiin matkanvarrelta porukkaa -ja aina bussi oli ihan täynnä meno&paluu.
Voisiko tuommoinen kaupungin järjestämä kyyti toimia ja olla kannattava? Esim parina päivänä viikossa tietty reitti tyyliin Savonranta-Savonlinna lähtö klo 15.30 ja Savonlinna- Savonranta klo 20? Siihen pääsisi sitten hyppäämään kyytiin matkalta ja kotiin pääsisi nuoriso sitten varmasti.
Jokin tuommoinen simppeli ja edullinen ratkaisu voisi toimia ja sopia kaupungillekkin.
Nuoriso pääsisi itsenäisesti liikkumaan ja kuluttamaan rahansa kaupungin palveluihin. - Anonyymi
https://www-old.metropolia.fi/tutkimus-kehittaminen-ja-innovaatiot/julkaisut/helsinki-robobusline/mika-on-robottibussi/
Tekniikka ei ilmeisesti vielä ole riittävän kehittynyttä, mutta olisiko robottibusseista tulevaisuudessa Savonlinnan paikallisliikenteen pelastajaksi.
Tarvittaisiin ehkä vain yksi bussilinja, jonka reitille tuollaiset robottibussit toisivat matkustajia. Ne voisivat liikkua ensialkuun vaikkapa Pihlajaniemestä Laitaatsiltaan Ja Tavin risteyksestä Haka-alueelle. Korvaisivat siis onnettoman 3. linjan.- Anonyymi
juurikin näin. Nyt on jo saatu yksi pullonkaula poistettua. Tankkaus helpoksi ja nopeaksi.
Akut ja aurinkopanelit tarvitseva metalleja, jotka on kaivettava maan alta.
Kaivostoiminnasta aiheutuu paljon kasvihuonepäästöjä.
Pii loppuu aikanaan ja nyt on alkanut jo siirtymä germaaniumiin, joka tosin yhtä toimiva.
On esitetty sellainen scenario, että maapallolla riittää metalleja uusia kerran kaikki autot sähkökäyttöiseksi.
Siinä se sitten oli. - Anonyymi

Siinä se sitten oli.Tekniikka ei ilmeisesti vielä ole riittävän kehittynyttä, mutta olisiko robottibusseista tulevaisuudessa Savonlinnan paikallisliikenteen pelastajaksi.
Tarvittaisiin ehkä vain yksi bussilinja, jonka reitille tuollaiset robottibussit toisivat matkustajia. Ne voisivat liikkua ensialkuun vaikkapa Pihlajaniemestä Laitaatsiltaan Ja Tavin risteyksestä Haka-alueelle. Korvaisivat siis onnettoman 3. linjan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tekniikka ei ilmeisesti vielä ole riittävän kehittynyttä, mutta olisiko robottibusseista tulevaisuudessa Savonlinnan paikallisliikenteen pelastajaksi.
Tarvittaisiin ehkä vain yksi bussilinja, jonka reitille tuollaiset robottibussit toisivat matkustajia. Ne voisivat liikkua ensialkuun vaikkapa Pihlajaniemestä Laitaatsiltaan Ja Tavin risteyksestä Haka-alueelle. Korvaisivat siis onnettoman 3. linjan.Varmaan turvallisempaa jos yksi matkustajista ajaa. Mikäli nyt sattuu kyydissä olevilla olemaan ajokortti. Jos ei ole, niin pärisytellään räkä poskella huulia ja leikitään ajamista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmaan turvallisempaa jos yksi matkustajista ajaa. Mikäli nyt sattuu kyydissä olevilla olemaan ajokortti. Jos ei ole, niin pärisytellään räkä poskella huulia ja leikitään ajamista.
Tavin Risteykseltä Miekkonniemen Kautta ja Mertalan Kentän kautta tyyneläntien kautta hauenpolvelle ja haka-alueelle ja Nätkille ja Pihlajaniemeen ja Kepikselle
- Anonyymi
Miten tosiaankin Savonlinnassa voikin olla kaikki aivan normaalit kaupunkiin kuuluvat palvelut niin helkkarin vaikeita ja toteuttamattomissa?
Jotta ihan isoja puutteita ryhdytään korjaamaan, pitää nähtävästi Savonlinnassa ensin tapahtua jotain aivan hirveää ...
Melekosta kaupungin hoitoa.- Anonyymi
Vaikuttaisi kaupunkilaiset olevan jotakuinkin vain pakollinen paha!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikuttaisi kaupunkilaiset olevan jotakuinkin vain pakollinen paha!
Kuljettaja Heikki Lehikoisen mukaan uusi bussi on helppo ja miellyttävä ajaa Pitäisi Toivoa Lisää Aikatauluja ja Liisää Vuoroja Savonlinnan Paikallisliikentseen Klo 21,00 ja 21.30 ja 21.40 ja 22.00 ja 22.30 23.00 ja 23.30 ja 23,00 ja 23.30 ja 24,00 ja 1.00 ja .2,00 ja 3.00 ja 4.00 ja .5.00 ja -5,05 ja 5,10 ja 5.30 ja ja 6,25 ja 6.15 ja ,8.30 ja .8.35 ja 10.20 Uusi Vuoro Toivottu Kolmoselle 3 ja Kakkoselle 2 ja Neloselle 4 ja Viitokselle 5 ja Ykköselle 1
- Anonyymi
Kuljettaja Heikki Lehikoisen mukaan uusi bussi on helppo ja miellyttävä ajaa
- Anonyymi
Voi kun joku vois toimittaa tään viestiketjun + puskaradio Sln:n, jossa keskustellaan paikallisliikenteestä kaupungin päättäjille ja logistiikkaan!
- Anonyymi
Puuttuukos Savonlinnan kaupungilta ammattitaitoinen suunnittelija paikallisliikenteen suunnitteluun?
Paikallisliikenne on sentäs kaupungin elämänlanka.- Anonyymi
Eikä vain se paikallisliikenne kaupungissa -vaan lähipitäjien ihmiset liikkeelle.
Niin kuin tuossa yllä on puhuttu ihan asiaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikä vain se paikallisliikenne kaupungissa -vaan lähipitäjien ihmiset liikkeelle.
Niin kuin tuossa yllä on puhuttu ihan asiaa.Normaaliin kaupunkiasumiseen kuuluu päästä paikallisliikenteellä harrastuksiin, kulttuurinautintoihin ja ylipäänsä liikkumaan kaupungissa.
Harvaan asutulle aaseudulle muuttaneet ovat tehneet valintansa liikkua omilla autoillaan tai harvan julkisen liikenteen avulla.
Rahalla tietenkin saa melkein vaikka mitä, mutta veroja varmastikin pitäisi olla valmis maksamaan vastaavasti.
- Anonyymi
Nelosen Reiteltä Otetaan Heikinpohja otettu ajetaan savonkadun ja Neitsykadun kautta Heikinpohjan Kentän Pysäkille ja ajetaan Kunikaankartanonkatua takaisin jukolansaloon ja Nojanmaan Haueanpolvelle ei ajeta elää käy Nojanmaan Prismalle Uusi päätepysäkki ja ajentaan nojanmaan teollisuusalueelle ja Kerimäentien 71 Varteen Uusi Kääntöpaikka ja käy kepiksella nelonen 4 Uusi suunnitelma 2023 Savonlinnan Paikallisliikentseen
- Anonyymi
Liikenneinsinöörikö se kommentoimassa --- ylihilseensekosekojutuillaan?!
Ja taitaa olla jokaisessa keskustelussa ----voe voe voe. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Liikenneinsinöörikö se kommentoimassa --- ylihilseensekosekojutuillaan?!
Ja taitaa olla jokaisessa keskustelussa ----voe voe voe.Lienee vaan nuppi yhtä liikenneympyrää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lienee vaan nuppi yhtä liikenneympyrää.
HäiHäiHäiHärikkö sekoilee vaikka itsekseen, hyvä niin, että on jokin purkupaikka.
- Anonyymi
Näihin seikkoihin perustuen Savonlinnan Seudun Liikunta ry ja Savonlinnan Seudun Kolomonen ry ehdottaa tässä kuntalaisaloitteessa, että Savonlinnan kaupunki seuraavalla paikallisliikenteen ”aikataulukaudella” toteuttaa kokeilun, jossa aamun ja illan muutamiin linjan kaksi vuoroihin lisätään linja 2T, joka käy kääntymässä Tanhuvaarassa Moinsalmentien ja Ikoinniementien risteyksessä. Kun tähän kokeiluun lisätään vielä 2T-vuorojen synkronointi kaupunkikeskustan muuhun joukkoliikenteeseen, pystytään Tanhuvaaran liikunta- ja harrastuspalvelujen tavoitettavuutta koko kaupunkitaajaman alueelta parantaa olennaisesti.
- Anonyymi
Sitä varten niitä kunnallisveroja maksetaan, että kuntapalvelut toimivat.
Luojalle kiitos, etteivät kuntapäättäjät pysty enää entiseen malliin nylkemään sosiaali- ja terveyspalveluja - vaikka hyvinvointialueiden päättäjien joukkoon valitettavasti juuri niitä pahimpia nylkijöitä pääsikin ja ihan äänestäjien avustuksella.- Anonyymi
Prismat ja Tokmannit ovat keskittyneet kaupungin itälaidalle. Itse olen käynyt siellä päin kaupunkia tämän puolen vuoden aikana kaksi kertaa. Ajella Paikallisliikenteen Bussilla tai Katuribusseilla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Prismat ja Tokmannit ovat keskittyneet kaupungin itälaidalle. Itse olen käynyt siellä päin kaupunkia tämän puolen vuoden aikana kaksi kertaa. Ajella Paikallisliikenteen Bussilla tai Katuribusseilla
Pasi Reinikainen Ostaa katuvolvoja Savonlinjalle ja Savonlinnan Paikallisliikentseen 2024 vuonna
- Anonyymi
pitäisi ostaa kaasubussit
- Anonyymi
rodottibussit
- Anonyymi
Voi kun täällä olisi kunnon moderaattori ja poistaisi nämä ihme älyttömät viestit.
Tämä oli/on hyvä keskustelu ja toivoisin, että sitä voisi jatkaa asiallisesti.
Älä kommentoi tähän viestiin, mikäli sinulla ei ole asiallista sanottavaa- kiitos!- Anonyymi
En Kommentoi Kahvilasta 2023
- Anonyymi
Suomi 24:ssä ei ole moderaattoria, joka seuraisi kirjoittelua.
On vain bottirobotti, joka osaa tekoälylogiikallaan poistaa vain "hänen" mielestään loukkaavia sanoja ja moneen foorumiin kopioituja samansisältöisiä kirjoituksia. Poistaa tosin joskus myös asiallisiakin linkkejä.
Sen toiminta on vuosien varrella hieman kehittynyt, mutta mistään siansaksa-viesteistä se ei ymmärä mitään. Tänne voi kirjoitella ihan mitä omituisuuksia tahansa, käyttäen vaikka puppulausegeneraattoria. Kukaan ja mikään ei niitä poista.
Ainoa keino saada loukkaavat ja johonkin henkilöön kohdistuvat kirjoittelut poistettua, on ottaa yhteys Suomi24 ylläpitoon. Kuitenkaan ylläpitokaan ei poista näitä käsittämättömiä diiba-daaba viestejä, eikä edes suoranaisia häiriköintejä. Tästä joskus kysyin ja sain vastauksen, että tänne saa kirjoitella kuka vaan ja mitä vaan. Heillä ei ole resursseja (moderaattoreita) kirjoitusten poistoon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi 24:ssä ei ole moderaattoria, joka seuraisi kirjoittelua.
On vain bottirobotti, joka osaa tekoälylogiikallaan poistaa vain "hänen" mielestään loukkaavia sanoja ja moneen foorumiin kopioituja samansisältöisiä kirjoituksia. Poistaa tosin joskus myös asiallisiakin linkkejä.
Sen toiminta on vuosien varrella hieman kehittynyt, mutta mistään siansaksa-viesteistä se ei ymmärä mitään. Tänne voi kirjoitella ihan mitä omituisuuksia tahansa, käyttäen vaikka puppulausegeneraattoria. Kukaan ja mikään ei niitä poista.
Ainoa keino saada loukkaavat ja johonkin henkilöön kohdistuvat kirjoittelut poistettua, on ottaa yhteys Suomi24 ylläpitoon. Kuitenkaan ylläpitokaan ei poista näitä käsittämättömiä diiba-daaba viestejä, eikä edes suoranaisia häiriköintejä. Tästä joskus kysyin ja sain vastauksen, että tänne saa kirjoitella kuka vaan ja mitä vaan. Heillä ei ole resursseja (moderaattoreita) kirjoitusten poistoon.Valitettavasti keskusteluihin osallistuvat myös henkilöt, joiden tarkoituksena onkin pelkästään häiriköidä keskusteluja ja siis yrittää estää keskustelu älyvapaalla siansaksaksasekoiluilla.
Kun on niin paha olla ... että pitäisi saada se pahaolo toisillekin vaikka sitte häiritsemällä keskustelupalstoja.
Valitettavasti häiriköt eivät osaa hakea apua mielenterveysongelmiinsa tai eivät oikeaa apua saa.
Yritetään olla pitkämielisiä ja hypitään häirikkökommentit yli.
JA JATKETAAN KESKUSTELUJA meille kiinnostavista ja tärkeistä asioista! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valitettavasti keskusteluihin osallistuvat myös henkilöt, joiden tarkoituksena onkin pelkästään häiriköidä keskusteluja ja siis yrittää estää keskustelu älyvapaalla siansaksaksasekoiluilla.
Kun on niin paha olla ... että pitäisi saada se pahaolo toisillekin vaikka sitte häiritsemällä keskustelupalstoja.
Valitettavasti häiriköt eivät osaa hakea apua mielenterveysongelmiinsa tai eivät oikeaa apua saa.
Yritetään olla pitkämielisiä ja hypitään häirikkökommentit yli.
JA JATKETAAN KESKUSTELUJA meille kiinnostavista ja tärkeistä asioista!Juuri näin!
- Anonyymi
Pääseekö Bussilla Tornihotelliin
- Anonyymi
Haemme vakituisiin työsuhteisiin kahta nuorisotyöntekijää:
📍 toinen nuorisotyöhön Savonlinnan kaupungin alueelle
📍 toinen Savonlinnan Ankkurin moniammatilliseen yhteistyöryhmään
Molempien tehtävien hoitamiseksi vaaditaan vähintään nuoriso- ja vapaa-aikaohjaajan perustutkinto sekä työkokemusta nuorten kanssa tehtävästä työstä. Lisäksi oma-aloitteisuus ja hyvät vuorovaikutustaidot ovat edellytys työtehtävissä suoriutumiselle. - Anonyymi
Hämeenlinnan kaupungin tonteilla asuville tulee tänä vuonna vuokran korotus, joka on geodeetin mukaan "todellakin merkittävä"
- Anonyymi
Alkaa olla todella sekopäinen keskustelu. Sopinee hyvin Savonlinnan paikallisliikenne-keskusteluun.
- Anonyymi
Tietääkö joku valistunut kaupunkilainen Savonlinnan paikallisliikenteen mahdollisesta kehittämisestä nyt vuonna 2023 joitain parannuksia bussivuoroihin?
- Anonyymi
Pitäisi Tehdä Neloselle Oikotie Hauenpolven Kääntöpaikalta Nojanmaan Asuinalueen Kautta Miekkoniemelle Ei Tarvii Ajaa Rauhankadun ja Nojosenkadun Kautta Enonkoskentielle ja Prisman Vanhalle Tielle ja EI Tarvii Ajaa Mertalan Ylä-asteen Kautta Miekkonniemelle

Kati koivisto toivoo Biokaasubusseja Savonlinnan Paikallisliikentseen Vuonna 2024 Alkaen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kati koivisto toivoo Biokaasubusseja Savonlinnan Paikallisliikentseen Vuonna 2024 Alkaen
Hyvää Tulee Lisää Vuorojakin Paikallisliikenteen linjoille 2023
- Anonyymi
Pitäisi saada Lisää Linjoja Savonlinnan Paikallisliikentseen Linjoja 6 ja 12 ja 35 ja 31 Ja 30 ja 13 ja 3A Ja 1A 1B ja 1T Ja 1R 2024 Alkaen Vuoroille
- Anonyymi
Tietääkö joku valistunut kaupunkilainen Savonlinnan paikallisliikenteen mahdollisesta kehittämisestä nyt vuonna 2023 joitain parannuksia bussivuoroihin?
- Anonyymi
Kyllä Tietääsi Lue Koko Ketju
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Tietääsi Lue Koko Ketju
hjtrfreyhdgdgereiedyureuiouyhfjgourduigtdyfurtxuvtfxivåhb¨ådysrugpydt6idyuifytdogpji
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Tietääsi Lue Koko Ketju
Sjfjfgjvjhl Ekkcjc Kvkbug Ogjjgjvvk Hhuhgug Äucyhyg Ikjijubknk Ruhuuhuh Ilhijijlj Kygguhuh Kfkryuhg Öihugihkbl
- Anonyymi
huonot bussit ja Paskat linjurit
- Anonyymi
hyvät Volvo SÄHKÖBUSSIT JA VUOROJA mahdollisesta kehittämisestä nyt vuonna 2023 joitain parannuksia bussivuoroihin?
- Anonyymi
On tosi surkealla tolalla nykyään. Savonlinnan strategiassa on vähän vihjailtu, että liikennettä lisättäisiin. Se olisi tervetullut uudistua. Kaupunki on pitkänomainen ja matkat ovat siten pitkiä, olisi hyvä, että eri kaupunginosista pääsisi esim. kaupungille syömään, ostoksille, harrastamaan, teatteriin, leffaan ym. ym. Myös iltaisin ja viikonloppuisin, eikö?
Eli summa summarum: käytetään paikallisliikennettä niin varmaan niitä vuorojakin lisätään! Eihän kukaan lisää tarjontaa mikäli kysyntää ei ole.- Anonyymi
Päivällä ei ole aikaa ajella busseilla, mutta iltaisin ja viikonloppuisin on vapaa-aikaa ja mahdollisuus käydä harrastuksissa ja viihteellä, kun vaan pääsis bussilla kotiinkin päin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päivällä ei ole aikaa ajella busseilla, mutta iltaisin ja viikonloppuisin on vapaa-aikaa ja mahdollisuus käydä harrastuksissa ja viihteellä, kun vaan pääsis bussilla kotiinkin päin.
Näinhän se menee.
Busseilla pääset kouluun & (päivä)töihin ja ehkä takaisin kotiinkin, mutta mitään muuta virkaa paikallisliikenteellä ei enää ole. Eikä tule, jos väki tulevaisuudessakin vaan ikääntyy ja vähenee.
- Anonyymi
kati koivisto Haluaa Toivoa Liisää Bussivuoroja Paikallisliikentseen Iltaan Ja Yöhön Ja Aamuun 2023.2029 Vuodelle
- Anonyymi
420 volvolle Halutaan Liisää Vuoroja Paikallisliikenteen Vuoroille 2023
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
420 volvolle Halutaan Liisää Vuoroja Paikallisliikenteen Vuoroille 2023
Paikallisliikentseen Halutaan Lisää Linjoja Linja 12 Ja Linja 15 ja Linja 13 Ja Linja 6 Ja Linja 31 Linja 30 Ja Linja 1T ja Linja 1R Ja Linja 1A Linja 1B 2023-2029 Alkaen
- Anonyymi
On tosi surkealla tolalla nykyään. Savonlinnan strategiassa on vähän vihjailtu, että liikennettä lisättäisiin. Se olisi tervetullut uudistua. Kaupunki on pitkänomainen ja matkat ovat siten pitkiä, olisi hyvä, että eri kaupunginosista pääsisi esim. kaupungille syömään, ostoksille, harrastamaan, teatteriin, leffaan ym. ym. Myös iltaisin ja viikonloppuisin, eikö?
Eli summa summarum: käytetään paikallisliikennettä niin varmaan niitä vuorojakin lisätään! Eihän kukaan lisää tarjontaa mikäli kysyntää ei ole. - Anonyymi
Lisää Vuoroja Paikallisliikentseen
- Anonyymi
Uusi Linja 4T Ajaasi Keskustasta aamun ja illan muutamiin linjan kaksi vuoroihin lisätään linja 2T, joka käy kääntymässä Tanhuvaarassa Moinsalmentien ja Ikoinniementien risteyksessä. Kun tähän kokeiluun lisätään vielä 2T-vuorojen synkronointi kaupunkikeskustan muuhun joukkoliikenteeseen, pystytään Tanhuvaaran liikunta- ja harrastuspalvelujen tavoitettavuutta koko kaupunkitaajaman alueelta parantaa olennaisesti.
- AnonyymiUUSI
Tiesitkö, että vuoden alusta nuoret ovat saaneet matkustaa Savonlinnassa ilmaiseksi bussilla? Pitäisi Vanha Linja 3A Hakatsulta Keskustaan ja PIhlajaniemelle Takaisin Haka-alueelle Lisätään Vuoroja Iltaisin Ja Viikonlopuisin Ja Koulupäivinä Ja Koulujen Lomapäivinä 2025-2030 Vuoteen Vanha Linja 3A Harkinta
- AnonyymiUUSI
Mutta paikallisliikenne, johon suuri osa opiskelijoista turvautuu liikkumisesssaan kaupungissa on suunniteltu kyllä todella huonosti, ja vuoroja on liian vähän. Ongelma ei koske pelkkiä opiskelijoita. Esimerkiksi Kellarpeltoon viimeinen linja-auto lähtee 17.15 linja-autoasemalta sunnuntaina. Prisman suuntaan myös keskustasta arkisinkin ei kiinnosta lähteä, kauppareissuun saisi menemään jopa monta tuntia linja-autoa odottaessa.
Savonlinnan paikallisliikennettä ajetaan nyt pelkästään sähköllä, olisiko korkea aika laittaa myös aikataulut kuntoon ja toimiviksi sen kunniaksi myös ilta-ajalle ja viikonlopuiksi? Pitäisi Päästä Uuteen Ravintolaan MC Donalds Nojanmaahan Kartanonväylälle Tokmannille Ja Rustaan Ja K-Raudalle Ja Prisman Pihalle Ja Citymarketin Oven Eteen Paikallisbussilla Lisätään iltavuoroja Ja Aamuvuoroja - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Mutta paikallisliikenne, johon suuri osa opiskelijoista turvautuu liikkumisesssaan kaupungissa on suunniteltu kyllä todella huonosti, ja vuoroja on liian vähän. Ongelma ei koske pelkkiä opiskelijoita. Esimerkiksi Kellarpeltoon viimeinen linja-auto lähtee 17.15 linja-autoasemalta sunnuntaina. Prisman suuntaan myös keskustasta arkisinkin ei kiinnosta lähteä, kauppareissuun saisi menemään jopa monta tuntia linja-autoa odottaessa.
Savonlinnan paikallisliikennettä ajetaan nyt pelkästään sähköllä, olisiko korkea aika laittaa myös aikataulut kuntoon ja toimiviksi sen kunniaksi myös ilta-ajalle ja viikonlopuiksi? Pitäisi Päästä Uuteen Ravintolaan MC Donalds Nojanmaahan Kartanonväylälle Tokmannille Ja Rustaan Ja K-Raudalle Ja Prisman Pihalle Ja Citymarketin Oven Eteen Paikallisbussilla Lisätään iltavuoroja Ja AamuvuorojaSavonlinnan nuorisovaltuuston tuore puheenjohtaja Saara Laukkanen haluaa avata uudelleen keskustelun bussivuoroista – Paikallisliikenteeseen ei yllättäen olekaan luvassa lisää ilta- ja viikonloppuvuoroja
- AnonyymiUUSI
Pitäisikö Säilytää Savonlinnassa Sinikat Uotilan Vanhat Bussit Säilyä Savonlinnan Paikaliisliikentsessa Ei Tarvii Ajaa Savonlinjan Sähköautoilla Paikkuriliikennettä
Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271568Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391559Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly131363Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3411319Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681255- 121018
- 7971
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7911- 71836