Avaudun tänne, kun et vastaa viesteihini. Sama se missä pidän "synkkää yksinpuhelua". Olen tehnyt paljon virheitä meidän suhteen, ehkä sen viimeisenkin. Suurin ahdistus on kuitenkin se, että en usko enään koskaan löytäväni mitään vastaavaa. Kaikesta jäi vain hyvin yksinäinen olo. Toisaaalta olen onnellinen, että vihdoin koin jotain näin vahvaa. Toivon, että sinäkin voit joskus kokea jotain tällaista, vain silloin voit ymmärtää... ❤
Sille oikealle miehelle
Anonyymi
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Virheistä pitää yrittää oppia, eikö totta?
No noh. Ei ole minulta tämä. 😉
Tälleen muuten helposti ihastuvana ja jo monta sydänsurua sen takia läpikäyneenä niin toi normaali rakadtuminen on ehkä monesti oikeesti jotain oman tyhjyyden täyttämistä, toivoa tai sellaista ja siihen ne kivat unelmaleffat päälle.
Mutta sitten kun sen tyhjiö saa työstettyä pois niin se rakastuminenihastuminen ei oo enää niin voimakasta ja omassa kropassa alkaa tuntea toisen yksilöllisen olemuksen. Ne on aika vänkiä ja siihen kun saa seksuaalista kemiaa niin a vot vittu että seisoo. Mut se on paljon rauhallisempi kokemus eikä siinä olesitä menettämisrn pelkoa enää mukana. Tuntuu että sodankokeneella sukupolvellase oli vielä semmoista, mutta tämä kaupallisuus ja helppo elämä ei karaise sitä tyhjiötä pois ihmisiltä.
Tai vitustako minä tiedän muista mutta olen viimeaikoina huomannut. Ois kiva törmätä johonkin aikuiseen arvokkaaseen naiseen. Kiven alla kyllä. Tai sit pääsin just ite sieltä. Haahaa!
Vielä toistaiseksi jaksaa ihmetyttää toisen kykenemättömyys kommunikointiin. Ihan kuin ongelmat olisi vain itsestään voineet hävitä. Ja tietysti ylimielisyys muita ihmisiä kohtaan...
-Ap