Ahneita porvareita ja yrityksiä vastaan. Ay-liike voi toimia tehokkaasti vain jos tarpeeksi moni on jäsen. Ja muistakaa äänestää vasemmistoa, jolloin ay-liikkeen mahdollisuus vaikuttaa maamme politiikkaan on suurin.
Muista liittyä AY-liikkeeseen, työläinen
Anonyymi
210963
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 210
Vanhimmat
Ja internationaali soimaan
Onhan meillä työläisten vasemmistohallitus, ei tullut vappusatasta, eikä hoitajille korona lisää, ay-liitot samaa tyhjää työntekijälle, YTK turvaa työttömyyden varalta, miksi elättää näitä Hakaniemen porvareita.
YTK on vapaamatkustajien kassa
Joo, näin eläkeläisenä annan nuoremmille neuvon. Karsikaa heti kun siirrytte työelämään turhat maksut pois, säästyy hyvinkin 50.000-100.000 euroa palkasta riippuen. Ay-maksut ja kirkollisvero.
Ei YTK neuvottele työnantajan kanssa työehtosopimuksista. Porvareiden sanelupolitiikka olisi 1800-lukuista huutokauppaa saada tehdä työtä ruokapalkalla, jos saattaa saada sinä päivänä töitä ollenkaan. Vain ammattiyhdistykset ovat saaneet aikaan Suomesta hyvinvointivaltion melkein kaikille aikaan. Ei vain niille, jotka toisia sortaen on päässyt parempaan asemaan yhteiskunnassa.
Jos+kukaan+ei+liittyisi+AY-liikkeeseen,+niin+palkat+tippuisivat+vähintään+50+%+ja+työaika+lisääntyisi+20+%.++Siinä+sitten+kärvistelisit+1000+euron+palkalla+kuussa,+jos+olisit+hyvä+tuloinen.+Kuinka+paljon+olet+silloin+säästänyt+rahaa?
Meillä on oikeistohallitus tälläkin hetkellä, eikä työnantajain ytk aja työntekijän asiaa. On todella suuri virhe kuulua ytk;hon, siinä kyllä mollaa itseään kaikista eniten ja herrat nauraa tyhmää työläistä, joka ei ymmärrä omaa parastaan ja parhaiten nauraa syyryritysten omistajat, kun voittoa tulee entistä enempi ja osingot kasvaa.
Vappusatasesta muuten on osa jo tullut ja loppu tulee sovitun mukaan, ihan niin kuin sovittu on.
Eläkeläiseltä todella huonoja neuvoja, niin työnteolle ja tulevaisuudelle, sillä tuolla tyylillä häviää palkoissa vähintään tuon ja joutuu helvettiin.
Oikeistopropagandasi on hassua.
Työväenliikkeelle tuli yllärinä sellainen todellisuus, palkat pitää ensin ansaita ja vasta sitten voidaan maksaa. Sama koskee vappusatasia ei niitäkään tyhjästä synny. SS hallitushan on kova jakamaan noita velaksi ottamiaan rahoja ja tulevien hallitusten vaivana on sitten niiden maksu, jolloin taas SS pääsee loistamaan sillä miten hän jakoi rahaa mutta nykyinen hallitus pihtailee ja säästää jotta SS:n velat saadaan hoitoon.
Eikä kannata jonkun vasuritörpön tapaan alkaa ajattelemaan, velkoja ei tarvitse maksaa. Sillä se ei ole reaalista maailmaa. Kun velkaa on liikaa niin velkoja alkaa sanomaan miten Suomessa toimitaan eikä meillä ole siihen nokankoputusta! Tuohon suuntaanhan se oli menossa jo Kreikassakin!
Väitätkö tuon olevan faktaa vai olisikohan vain mutua?
Jokainen yritys maksaa mielellään sen minkä todella ansaitset, koska se haluaa jatkaa menestystään ja silloin tuottavat työntekijät ovat perustana toiminnalle ja niitä suositaan. Se miten itse toimit ratkaisee oletko firman miehiä/-naisia vai pelkkä ay orja!
Ymmärryksesi työmarkkinoista on heikolla tasolla.
Väärin! EK mafioosot ei aja työntekijän asemaa, vaan pelkästään omaansa.
AY huolehtii ettei oikeistokoijarit pääse hyppimään silmille!
Hallitus on joutunut tekemään eniten velkaa pelastaakseen näitä
yrityksiä, ei suinkaan vappusatasia.
Extyökkärin kaltaiset tyhjää sontaa jauhavat entiset ns "yrittäjät" joitten
yritystoiminta lienee ollut veronkierto ja kaikkien lakien ja sopimusten
kiertäminen, jolla tiellä lienee tullut tämän katkeruudesta päätellen hieman
"takkiin", eivät onneksi edusta koko sellaista yrittäjäkenttää joka pystyy
hoitamaan yrityksensä asiat lakeihin ja sopimuksiin pohjaavassa terveessä
yhteiskunnassa.
Miksi olisi? Olin työmarkkinoilla noin 40 vuotta ja pärjäsin hyvin omin koinstein. Onko itse hyvin pärjääminen samaa kuin heikko ymmärrys? Jos on niin sinunkin kannattaa seurata perässä ja saat viettää varsin leppoisia eläkepäiviä jopa ilman vappusatasiasi!
En usko edes olevan EK mafiosoja, tuo ilkmaisuhan on vain komuloisapinoitsijoiden kopioimaa yhteydestä joka ei ole EK:n liitettävissä.
Ay mafia ei huoledi kuin mafiosojensa kruunun kirkkaudesta! Mitä muuta se on tehnyt kun otetaan huomioon vaikka ne sadat tuhannet työttömät?
Nosta syytteet jos sinulla on todisteita, muutoin tuo menee komuloisten pravdan lukuun!
Sinun uskot eivät merkitse mitään faktan rinnalla joka todistaa EK mafioosojen masinoiman KIKY kiristyksen. Opit oli haettu suoraan Sisiliasta!!
Rahat ovat menneet yritysjohdon kampaviinereihin!!
Sinä komuloinen taas apinoit minun tekstejäni ja kielikuviani pyrkien kääntämään asiat päälaelleen. Jos haluat olla uskottava niin sinun on kyettävä myös kielikuvasi hommaamaan omasta päästäsi eikä apinointi lisää sinun uskottavuuttasi tipan tippaa!
Sinä ja muu Lyyli parvi ette ole koskaan kyenneet mitään todistamaan, apinointi kun todistaa vain tyhmyyttänne!
Faktat olivat TAAS liikaa sinulle, älä väitä vastaa nolaat vain itsesi!
Ota opiksi tämä!
Mitkä faktat? Tuo apinointi oli ainoa fakta mitä siinä Lyylin lyylittelyssä oli!
EK mafioosojen kiristys on fakta!
Ota opiksi tämä!
Olet siis vieläkin edelleen omassa hurmiossasi täällä? Se on pitkä miinus Suomen terveydenhoidolle ja lääkärien vastuulle. No etpä taida pahemmin olla lähellä käynyt oikeita lääkäreitä.
Onko kivaa tehdä itsestään pelle? Vai oletko oikeasti tyhmä?
Hurmiossa? En todella mutta olen pettynyt teihin Lyyli parveen, teillä kun ei järki toimi!
Te apinoijat niitä pellejä olette, ette kykene edes ilmaisemaan itseänne lainaamatta minun ilmaisujani ja vielä väärissä yhteyksissä, joka kertoo todellisen tyhmyytenne!
Ehkä et ole ottanut opiksi?
Lyyli ei kykene mihinkään mistä kannattaa ottaa oppia!
Sinun osalta ymmärrys murheellisella tasolla. Et ainakaan voi sanoa ettei sinulle ole kerrottu miten asiat on.
Mitähän sellaista olet arvon Lyyli kertonut mikä kannattaisi ymmärtää? Minun silmiini kun ei ole pistänyt moista.
Anna kuitenkin pari esimerkkiä perusteluin, miksi ne kannattaa ymmärtää, niin katsotaan sitten mihin se johtaa!
esim. 1: Mafiaa on Sisiliassa.
esim. 2: Sosialismia ei ole Suomessa.
Nämä tosiasiat kun sisäistät alat reippaasti parantua, vaikka toipilasaika onkin vielä.
1. Mafiaa on Etelä-Italiassa Sisilia mukaan lukien, se on faktaa!
2. Suomessa on liian sosialistista ajattelua kuten nykyhallituksenkin vetäjä PM SS on meille esittänyt.
3. Suomessa on järjestö joka toimii tuon Italian Mafian tavoin samoja keinoja eli uhkailua ja kiristystä harjoittaen eli ay järjestö, joka siten on ay mafia!
Kuten itse esitit niin: "Nämä tosiasiat kun sisäistät alat reippaasti parantua, vaikka toipilasaika onkin vielä."
Voisitko nyt tuoda jotain todellista esiin? Jotain jonka voit osoittaa todelliseksi.
Miksi et sitten itse kirjoittanut faktaa? Kohdat 2. ja 3. eivät ole faktaa vaan oikeistomädätystä!
Ota opiksi tämä!
Kohdat 2 ja 3 ovat vain tarkkasilmäisen kansalaisen havaitsemia. Et sinäkään kyennyt osoitamaan niiden olemista väärässä.
Hallituksen sosialistisuuden näkee sen toimista, velkarahaakin jaetaan hulvattomasti ilman, että tehdään mitään työllisyyden lisäämiseksi, työllisyyden joka toimisi tuottavilla aloilla ja siten lisäisi yhteiskunnan tuloja. Tuohon hommaan tarvitaan sosialistista näkemystä sillä siihen ei tuossa määrin sekaannu kukaan järkevän porvarillisen talouden edustaja!
Et myöskään edes yrittänyt osoittaa ay mafian toimien mafia vastaisuutta vaan myönsit siten sen kiristyksen ja uhkailut!
Kun itse otit asian esiin, niin määrittele vaikka ranskalaisin viivoin jaoteltuna, mitä tarkoitat oikeistomädätyksellä? Mitä eri osa-alueita siihen kuuluu, vai riittääkö vain tuottoisa porvarillinen talousnäkemys, jolla hyvinvointiin on mahdollisuus pyrkiä, kunhan vain haluaa sen itse ansaita?
Sinä et ole mitään havainnut etkä todeksi osoittanut! Kohdat 2. - 3. olivat kokkelipropagandaa ja oikeistämädätystä!
Ota opiksi tämä!
Minä olen nuo kohdat havainnut näköjään niin tosiksi jottet sinäkään Lyyli niitä kykene muuksi osoittamaan.
Et kyennyt edes määrittämään oikeistomädätystäsi eli mitä se oikeasti on, mitä siihen vaaditaan?
Minä kyllä otan opiksi, kunhan kykenet osoittamaan varmistettua tietoa kuten minäkin olen tehnyt niin hyvin perustellen, ettet ole kyennyt kumoamaan!
Ei noilla sinun aivopieruillasi pärjää vaan sinun pitää perustella juurta jaksain! Vai vaatiiko se liikaa aivotyötä ainoalta harmaalta aivosolultasi?
Sinä et ole mitään havainnut, todistanut saati perustellut uskottavasti , linkki puolueettoman tahon tutkimukseen aiheesta, muutoin porvarivaletta!!
Ota opiksi tämä!
Seuraamme kuinka toipilasaikasi sujuu palstalla. Tiedät olevasi väärässä, se on jo hyvä alku.
Aiemmassa vastauksessasi olivat perusteet joihin et kyennyt antamaan vastineita, joten tässä uudelleen:
"Hallituksen sosialistisuuden näkee sen toimista, velkarahaakin jaetaan hulvattomasti ilman, että tehdään mitään työllisyyden lisäämiseksi, työllisyyden joka toimisi tuottavilla aloilla ja siten lisäisi yhteiskunnan tuloja. Tuohon hommaan tarvitaan sosialistista näkemystä sillä siihen ei tuossa määrin sekaannu kukaan järkevän porvarillisen talouden edustaja!
Et myöskään edes yrittänyt osoittaa ay mafian toimien mafia vastaisuutta vaan myönsit siten sen kiristyksen ja uhkailut!
Kun itse otit asian esiin, niin määrittele vaikka ranskalaisin viivoin jaoteltuna, mitä tarkoitat oikeistomädätyksellä? Mitä eri osa-alueita siihen kuuluu, vai riittääkö vain tuottoisa porvarillinen talousnäkemys, jolla hyvinvointiin on mahdollisuus pyrkiä, kunhan vain haluaa sen itse ansaita?"
Perustele viittauksin ulkopiuolisiin lähteisiin tai jos et läydä niin omkn sanoin miksi nasiat eivät olisi kuten tuossa edellä kuvan!
Jos et kykene oikeasti niin anna olla ja totea minun tietävän!
Näköjään olen oikeassa, koska et kykene osoittamaan minun väärässä oloani, se mitä väitän kun on faktaa!
Lue vastaukset hitaammin, ehkä se auttaa ymmärtämään?
Linkki! Muutoin porvarivaletta!
Sinä ja fakta ette ole edes tavanneet!
Pitää paikkansa !
Intian ja Pakistanin kanssa olisimme samoissa asemissa ilman ammattiliittoja.
Kyllä se on raakaa faktaa, tämä nyk.öykkäri/extyökkäri todistaa jokaisella
sepustuksellaan asian todellisuuden.
Kiitä onneasi että olet pärjännyt, vaikka et osaa edes kirjoittaa oikein.
Kas, kas, kun taitaa kiehua ?
Ei auta ellet ala kirjoittaa jotain faktisemmaksi osoittautuvaa., Järkevää tekstiä voi miettiäkin mutta aivopierusta haluaan eroon mahdollisimman pian!
Miksi et edes yritä koota todisteita jotka osoittavat minun olevan väärässä vai eikä vasurius salli oman pääsi käyttöä?
Missä se linkki on?
Porvarit ovat kuolleet sukupuuttoon Hansakauden jälkeen, heistä on enää jäljellä toimiva talouspolitiikka, joka mahdollistaa hyvinvoinnin vastoin kuin sosialismin suuntaiset talouspolitiikat!
Jos väität jotain valheeksi niin siihen voi ottaa kantaa vain kun kerrot perustellun oman totuutesi asiasta, moisella verbaali pierulla jonka nyt laskit ei ole merkitystä!
Useammin kuitenkin kuin sinä kykenet omalta osaltasi esittämään! Kerro nuyt malliksi yksi perusteltu fakta!
Annan hyvän aiheen, suurtyöttömyys on ay mafian aikaansaama koska se uhkaillen ja kiristäen vaatii maksamaan palkkoja, joita tuo osa joka nyt on työttömänä ei kykene ansaitsemaan.
Asiasta et siis mitään ymmärrä! Se kuuluu Lyyli tyyliisi, ei siis mitään uutta!
Alappa etsimään sitä linkkiä! Ja pitää olla puolueet taho, kokkelipropaganda tai muut oikeistomädätys ei kelpaa!
Ota opiksi tämä!
Vielä ei ole sinulta FAKTAA näkynyt! Sen sijaan turauttelet oikeistomädätystä ja kokkelipropagandaa palstalle tasaiseen tahtiin!!
Ota opiksi tämä!
Itteppähän linkkiäsi aiemmin mainostit tyyliin: "Linkki! Muutoin porvarivaletta!"
Tuotahan kysyin, missä linkkisi on?
Vastaamasi tpooinen kappale on silkkaa faktaa, jos nyt yleensä jotain ymmärrät!
Jos olet erimieltä niin esitä perusteesi!
Laita sellainen linkki jakoon nyt joka todistaa väitteesi! Muutoin juttusi on porvarivaletta!
Lähetä NYT se linkki joka todistaa jorinasi todeksi! Vai oliko väitteesi TAAS kokkelipropagandaa?!
Tuo linkki tarjous oli sinulta! Sitä vaan ei näkynyt!
Te Lyylit olette sekopäitä ettekä montaa minuuttia muista mitä olette kirjoittaneet. Sitten ihmettelette miksi joku jotain kysyy vaikka olette sen kysymyksen aiheen itse julistaneet!
Ay mafia kiristää ja linkki kertoo kiristysmäärät viime vuosilta ihan Faktana!
https://www.stat.fi/til/tta/2020/tta_2020_2021-05-12_tau_001_fi.html
höpöhöpö, kukaan ei menisi töihin noilla rahoilla...
Työtaistelut ovat aina työnantajan aiheuttamia, niitä joudutaan järjestämään kun oikeistokoijarit yrittävät muuttaa työehtoja epäedulliseen suuntaan!
Silloin Ay joutuu nappaamaan koijaria korvasta ja opastamaan isällisellä otteella!
Ota opiksi tämä!
Työtaistelun eli pullikoinnin lakolla alkaa aina ay mafia!
Sitä ei tulisi jos ay mafiosot kykenisivät osoittamaan sen miten tulos yrityksessä nousee jos heidän vaatimuksiaan noudatetaan. Nyt kuitenkin koko vastuu jää työnantajalle vaikka ay mafia esiintyy kuin omistaja vaatimuksia esittäen.
Nyt on tuloksena noin 300'000 työtöntä tuosta ruljanssista.
Ja aina lakon alkaja on ay mafia! Se sen avulla uhkailee ja kiristää työnantajia, joten mitä muuta se on kuin mafian toimintaa? Kerro!
Eikös jo tarpeeksi useasti ole faktojen kautta järkevällä tekstillä ole osoitettu sinulle asiat. Se jos sinä olet käytännössä ainoa joka ei ymmärrä, niin silloinha ongelma on sinun.
"Miksi et edes yritä koota todisteita jotka osoittavat minun olevan väärässä"
Tuossahan itse paljastat oman kapasiteettisi lukea ja ymmärtää.
Mitä faktoja olet esittänyt? Tuo nyt muutama esiin malliksi, kun minä en ole vielä yhtyään Lyyli faktaa nähnyt!
Työtaistelu alkaa aina kun työnantaja ei noudata työntekijän kanssa tehtyä työsopimusta.
Työtaistelu alkaa aina työnantajan pullikoinnilla, Ay-liikkeelle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin napata oikeisto koijaria korvasta kiinni ja laittaa RUOTUUN!
Fiksu työnantaja tekee kunnon sopimukset Ay-kanssa ja jättää rettelöinnit väliin!
Niin. Sinä et siis ole vielä nähnyt oman ymmärryksesi mukaan? Tuostahan oli puhetta sinun osalta. Miten taas sinun osalta tällaista, että et ole nähnyt? Onko kiva olla tyhmä?
No kerroppa mitä sinä luulet ymmärtäväsi. Niin nauretaan sitten porukalla, kuten tähänkin asti.
Jostain luin että sinulta kysyttiin että oletko hullu vai hupiukko. Et osannut vastata edes noin yksinkertaiseen kysymykseen.
Jos sopimus on tehty niin sitä noudatetaan työnantajan puolelta, lakothan alkavat kiristyksenä uusille sopimuksille joita ay mafia kauppaa oilman mitään takeita siitä, että ne olisivat hyödyksi yrityksille jotka lkuitenkin ovat vastuussa koko maan talouden pyörimisestä!
Ay mafia kyllä aikaan saa noita väittämiäsi laittomia lakkoja, ei työnantajat!
Työnantajahan useimmiten antaisi mennä vanhaan malliin ja se joka pullikoin on ay mafia tollero joukkoineen! Ay mafiahjan esittää vain vaatimuksia vaan ei oikeastaan mitään miten ne maksaisi! Tuskin sinunkaan työtehosi aina nousee korotuksen vertaa, joten jos olisit tasapuolinen ja oikeudenmukainen niin vaatisit sen korotuksen poistoa, ethän ole sitä ansainnut!
Missä nuo falktat piilevät? Jos tiedät niitä olevan niin miksi et tuo esiin ja osoita niiden faktisuutta?
Vai onko tuo Lyyli fakta pelkkää pravdaa? Tuota toisin olen alkanut epäillä, teillä ei ole todeksi osoitettavaa faktaa esittää ja siksi vain heittelette noita aivoipierujanne kun mitään järkevää et saa kirjoitettua!
"Jos sopimus on tehty niin sitä noudatetaan työnantajan puolelta"
No miksi usein uutisoidaan että lakko kun työnantaja ei noudata sovittua sopimusta?
Mistähän sopimuksesta on kyse ja koska? Laitappa ihan faktaa ja syyt miksi noin tehtiin!
Oikeasti. Etkö seuraa asioita?
Itse et seuraa edes omia kirjoituksiasi!
Itsehän kirjoitit arvon Lyyli: "Työtaistelu alkaa aina kun työnantaja ei noudata työntekijän kanssa tehtyä työsopimusta."
Tuosta sopoimuksestahan nyt lienee kyse. Et sano mitä on sovittu ja miten työnantaja on jättänyt ja koska sen noudattamatta!
Yleisimmin lakot alkavat kun ay mafia pyrkii nostamaan enemmän palkkoja kuin sen orjat ovat kykeneviä ansaitsemaan!
"Yleisimmin lakot alkavat kun ay mafia pyrkii nostamaan enemmän palkkoja kuin sen orjat ovat kykeneviä ansaitsemaan!"
Ai yleisimmin? Kiva et tuot omaa tyhmyytesi esiin.
Yleisimmin tarkoittaa samaa kuin lähes aina. En tosin muista lakkoja jotka olisivat muutoin alkaneet mutta halusin hieman pehmentää!
Palkankorotuksenhan pitää aina perustua kunkin työntekijän tuottavuuden nousuun! Muut palkankorotukset vain lisäävät inflaatiota!
"Yleisimmin tarkoittaa samaa kuin lähes aina"
Kai sinulla on esittää jotain satujesi perusteeksi? Ei siis mitään yksittäistä vaan tuota "Yleisimmin lakot alkavat kun ay mafia pyrkii nostamaan enemmän palkkoja kuin sen orjat ovat kykeneviä ansaitsemaan!" Mitä väität. No tiedän ette pysty. Ja sinun kustannuksellahan täällä kaikki hauskaa pitää.
Liian suuret palkkavaatimukset on helppoa nähdä jos osaa katsoa!
Sen näkee helposti kahdesta asiasta, yhteiskunnan velka sen kertoo ja työttömien määrä.
Jos kaikki ovat töissä ansaiten elantonsa niin eipä tarvita syömävelkaa eikä löydy työttömiä.
Helppoa kiun osaa katsella maailmaa!
Työnantajat ovat fiksumpia kuin ay mafiosot, he näkevät sen mitä tapahtuu jos kustannukset nousevat liikaa mihin taas ay mafiosot eivät kykene, koska vain pyrkivät kiillottamaan omaa kruunuaan. Välittämättä mitään siitä mitä se ay orjillekin merkitsee eli aina kun palkka nousee yli sen mitä kyetään reaalisti ansaitsemaan, jotkin jäävät ilman työtä!
Linkkejä ei tarvitse.
"Liian suuret palkkavaatimukset on helppoa nähdä jos osaa katsoa!"
Kellä ja koska?
"Sen näkee helposti kahdesta asiasta, yhteiskunnan velka sen kertoo ja työttömien määrä."
Mikä sinun ratkaisu tuohon?
Yksi vaihtoehto tietysti voisi olla että palkat saadaan sille tasolle, ettei työssä käyvä joudu menemään Kelan luukuille. Tämähän on tunnettu ongelma aloilla jossa palkat hyvin pienet. Ja kysehän ei ole siitä, että syy olisi henkilön omasta kuluttamisesta kuten tiedetään.
"Jos kaikki ovat töissä ansaiten elantonsa niin eipä tarvita syömävelkaa eikä löydy työttömiä."
Mutta Suomessa on ongelma, jota EK ja Kokoomus ruokkii. Kun ei kaikki töissä käyvätkään ansaitse niin paljon että pystyvät palkalla elämään. Kun työnantaja maksaa sellaista palkkaa jolla ei tule toimeen, niin hän saa silloin mutkan kautta yritystukea. Sinäkin olet sanonut että jos ei palkalla tule toimeen, niin pitää vaihtaa työpaikka. Mutta kuka silloin tekee nuo työt josssa palkka olematon. Kokoomukselle ei sovi, mutta pitäisikö olla oikeasti laki jossa määritellään minipalkka jolla Suomessa tulee toimeen ilman avustuksia? Että asunto ja kaikki muu edes kohtuullisella tasolla, ja vaikka kerran pari vuodessa voi käydä vaikka esimerkiksi uimahallissa tai jossain seuramaassa jotain maksullista urheilutapahtumaa. Hotellit ja muut on sitten ihan toine asia.
Kun et kykene perustelemaan niin linkki on hyödyllinen valaisten asiaa jota pyrit tuomaan esiin. Voi tietysti olla jottei moiseen tyhmyyteen joka päätäsi vaivaa löydy linkkiä, joten kannattaa sinunkin pitää se omana tietonasi!
Liian suuret palkkavaatimukset aiheuttavat työttömyyttä ja kasvattavat leipäjonoja koska porukka ei osaa edes avustuksiaan käyttää siihen mihin ne on tarkoitettu eli ruokaan!
Töissä olevien pitää ansaita aikaansaamansa tuloksen verran, ei enempää!
Jos jossain työssä palkka ei riitä pitää hakea uusi työpaikka, jossa kykenee enemmän ansaitsemaan!
Tämä pimitetty tieto perustuu varmaan johonkin Sirolaopiston oppikirjaan? Voisitko tarkentaa lähteen.
Sulle pitää aina olla joku lähde? Ajatteletko koskaan itse?
"Jos jossain työssä palkka ei riitä pitää hakea uusi työpaikka, jossa kykenee enemmän ansaitsemaan!"
No kenen pitäsi tehdä nämä työt joissa ei makseta palkkaa riittävästi?
Mikä on riittävä palkka? Palkan pitää olla ansaittu ja palkansaajan pitää osata suhteuttaa menonsa palkkaan jonka kykenee ansaitsemaan.
Jos haluaa niin ei riitä 10'000€/kk mutta tonnillakin voi tulla toimeen jos osaa järjestää elämänsä!
100e/kk tulee toimeen, joo...se on itsestä vain kii.
"Mikä on riittävä palkka?"
Että sillä tule vähintään toimeen. Toki itse saan yli 3 000 eläkettä, mutta ei mitääm järkeä pitää yhteiskunnan pystyssä sellaista yritystä joka ei pysty maksamaan asiallista palkkaa.
Palkan ainoa mitta palkkana on kyky ansaita palkkaa. Ansaitulla palkalla pitää oppia tulemaan toimeen! Noin olen itse oppinut elämään!
Aina pitäisi myös jäädä säästöön, sillä se helpottaa elämää kun sitä alkaa hieman kasaantumaan!
Toimeentuleminen on hyvä asia mutta huono määre palkanmaksussa!
Kykyjä on mutta kun ne ei riitä?
Palkan suhteen muut kyvyt ovat yhdentekeviä ja vain palkanansainta kyky määrittää sen paljonko oikeasti kykenee ansaitsemaan!
Palkalla pitää elää, muista se.
Palkka pitää ansaita, sossu maksaa ansaitsematonta mutta yritys ei siihen voi langeta!
Jos noin yksinkertaista et ymmärrä niin suositan hoitoon menoa!
Ihmisen pitää oppia elämään sillä mitä kykenee ansaitsemaan, niin helpppoa se on!
Palkka ansaitaan ihan normaalisti, ei siinä orjapiiskureita tarvitä enää, tule pois sieltä 1950-luvulta.
Nykyisin ollaan yleisesti väärällä tiellä palkkojen suhteen, niitä maksetaan ajankulutuksen mukaan, eikä niinkuin pitäisi tulosten perusteella!
Oletko oikeasti noin kaheli?
"Palkka pitää ansaita, sossu maksaa ansaitsematonta mutta yritys ei siihen voi langeta!"
Sossu maksaa yrityksille jotka ei maksa riittävää palkkaa mutkan kautta yritystukea. Onko siinä järkeä sinun mielestä yhteiskunnan kannalta? Eikö kaikkien kannalta olisi parasta että jos yritys haluaa työntekijöitä niin myös maksaa asiallista palkkaa jolla tulee toimeen, eikä yritys elä yhteiskunnan varoin?
Kyllä, jos omillaan toimeen tuleminen on kaheliutta! Se voi tietysti olla hieman makuasiakin josta ei voi kiistellä!
Sossu ei maksa sentin senttiä yrityksille, se on faktaa.
Kerropa millä perusteilla arvelet yritystukia maksettavan, kun sen selvität niin tiedät paljon enemmän kuin tänään. Ei kannata edes miettiä sitä mitä ja miksi hallitus korjaili omien päätöstensä aiheuttamia ongelmia palveluyrityksille komocoronan vuoksi, koska se ei tulle olemaan mitään jatkuvaa.
Tottakai maksaa, koska työläinen joutuu hakemaan sossusta apua vuokraan yms. mitkä pitäisi saada palkasta.
Se mitä palkasta saa on kiinni jokaisesta itsestään, minä olen siitä asti kun työelämään noin vakituisesti astuin kustantanut kaiken itse vuokrista alkaen. Minä vain katsoin mihin minun palkallani on varaa enkä lähtenyt isottelemaan.
Kun on pätevä työssään ja tuottava ammatissaan niin kyllä edelleen saa vuokrarahat kokoon ja jää vielä elämiseenkin. Kyse on paljolti siitä miten työhön ja elämään yleensä suhtautuu. Kannattaa hoiitaa asiansa itse eikä alistua mihinkään ay orjan asemaan!
Eli tunnustat sossun tarpeen tukea työnantjien huonoa palkanmaksua.
Ei se työnantajista ole kiinni vaan saamattomista työntekijöistä, joille ei kannata huonon tuloksen vuoksi maksaa enempää. Palkka pitää ansaita poikeasti!
Ala itsenäiseksi työntekijäksi ja sovi työnantajasi kanssa siitä mitä saat aikaan ja mitä siitä pitää maksaa niin näet oletko minkä arvoinen!
Vaikka tekis niska limassa niin huono urakka kusee, koska joku ei osaa laskea toimistossa....
Mitä se sinun niskalimasi sitten tarkoittaa työnteossa?
No turha sinulle yrittää mitään oikeaa asiaa.
"Sossu ei maksa sentin senttiä yrityksille, se on faktaa."
Jos yritys maksaa niin pientä palkkaa jolla ei ihmiset tulee toimeen, ja joutuvat lopun hakemaan sossusta, niin silloin se lopulta on yritystukea. Vai väitätkö muuta?
Toki ei kaikki yritystuki mene sossun kautta. Esimerkiksi UPM saa valtiolta Suomen kaikista suurinta yritystukea heikon tuloksensa johdosta. Mitkä lie UPM:n voitot tai tappiot?
Olet siis Lyyli sitä mieltä, ettei työntekijän tarvitse ansaita palkkaansa? Pitäisikö palkkaa maksaa vain jonkun oletetun tarpeen mukaan vai ansainnan? Tuo mihin sinä pyrit lienee kommunistisen/sosialistisen yhteiskunnan haave mutta se kun jo kaatoi Suuren ja Mahtavan niin miksi kannattaisi seurata perässä?
Voisitko luetella noita syitä perusteltuna, jotta ymmärrän sinun ajattelusi! Siis miten ja miksi?
Mihin niissä UPM:n mahdollisissa tuissa vedottiin? Olivatko ne edes tukia vai vaan energiaverotuksen mahdollisia palautuksia tai siihen malliin? Veron palautushan ei ole tuki vaan virheen korjaus!
Sitä mieltä et, kun palkkaat duunarin, maksa myös palkka, ettei tarvitse sossuun mennä.....
Onko niskalima se sinun oikea asiasi? Voisitko perustella ja kertoa miten tuohon tulokseen pääsit?
Olen aina pyrkinyt maksamaan sovitun palkan, se myös aina suhteutetaan ko henkilän aikaansaamisiin, joka on se oikea tapa palkanmääräytymiseen ja vie taloutta eteenpäin!
Pyrkimykset on ihan hyviä, mut ei niillä elä. Kaupan kassa vaatii ostoksista maksuksi rahaa, pyrkimyksillä ei voi ostaa mitään!!
Pyrkimys oli riittävä koska porukka pysyi hommissani vuosia ja vuosikymmeniä. Nyt sieltä sitten on jäänyt sitä vanhaa porukkaa eläkkeelle, joten uutta tarvitaan mutta sitä on löytynyt näköjään kun olen käynyt visiitillä.
Oletko varma ettei porukka joutunut hakemaan tukiaisia Kelasta yms?
Esitit niin typerän kysymyksen jotta en siihen aio vastata!
Ja jokainen tietää, miksi et edes yritä vastata. Sori. Sinun kustannuksellahan täällä kaikki hauskaa pitää.
No tuossa se sinun uskottavuus tuli.
Miksi oli mielestäsi typerä? Taidettiin tulla oleelliseen, ja sinäkin jotain lopulta ymmärsit?
No vitsi tuo että ymmärsit.
"Olet siis Lyyli sitä mieltä, ettei työntekijän tarvitse ansaita palkkaansa? Pitäisikö palkkaa maksaa vain jonkun oletetun tarpeen mukaan vai ansainnan?"
Palkka kuulu maksaa niin että sillä elää. Jos yritys ei siihen pysty, niin se ei saa toimiakkaan. Tämä kaikki on hyvin selkeää ja selvää. No ei tietenkään sinulle, kuten ei mikään muukaan. Missä vaadittu että yrityksen pitää palkata työntekijöitä jos ei yrityksen toiminta ole edes sillä tasolla että vaatisi tuloksen tekijöitä?
"Voisitko luetella noita syitä perusteltuna, jotta ymmärrän sinun ajattelusi! Siis miten ja miksi?"
No kerro mikä sinulle epäselvää?
" Veron palautushan ei ole tuki vaan virheen korjaus!"
Minkä virheen, vuodesta toiseen? Melkoinen virhe, kun virheen poistaminen ei onnistu edes kymmenessä vuodessa.
Olet oikeasti hauska. No, tyhmähän sinä olet.
Miksi tyhmään kysymykseen pitäisi vastata? Pikemminkin kysyjän pitäisi kyetä fiksumpaan keskusteluun joka perustuu todelliseen!
Se oli typerä koska se ei perustunut mihinkään reaaliseen, joka on jo tiedossanne, jos kerran olette lukeneet kirjoituksiani.
Kysymys pitää tehdä tiedossa olevan perusteella, ei kannata lähteä komuloisten unelmamaailmaan edes hetkeksi!
Kysehän tuossa alkuosassa on siitä kykenmeekö työntekijä ansaitsemaan enemmän ei siitä kykeneekö yritys maksamaan. Yritys kun ei ole sosiaalitoimista vaan maksaa palkkaa tehdyn työn tuloksen mukaan, taoi pitäisi ainakin!
Kerro nyt miksi pitäisi lähteä Suuren ja Mahtavan jäljille, siellähän palkanmaksu ei perustunut mihinkään reaaliseen. Siitä oli hyvänä laajalti tunnettuna esimerkkinä se virolainen lossikuski, jonka lossi varastettiin kalastusalukseksi alapuolella olevalle järvelle ja poika vaan joka päivä käveli vahtikoppiinsa vuosia ja sai palkkaa lossin kuskaamisesta vaikka sitä ei ollut vuosiin siinä paikalla näkynyt.
Verotuksessa näkyy olevan kroonisia virheitä joita joudutaan vuosittain korjaamaan, siinä olisi nyt SS parvellekin jotain telkemistä hymyilyn väliin!
Älä nyt tyrkytä sitä neuvostotouhua enää, olemme suomalaisia.
Ay maksut on vähennysoikeudellisia.....turhaa olis maksaa työnantajan liittoon siis loimaalle,
Ay mafia se sitä neuvostotouhua kauppaa ja on tehnyt sitä jo vuosikynmnmeniä vasureiden siunaksella!
Sinä sitä rakasta sosialismia tahdot kokoajan meille palstalaisille pakkosyöttää, usko jo, ei me huolita sitä! !
Extyökkärivaletta se on, ei muuta.
Koita uskoa vaan mitä sanotaan.
Kun ensin itse opit uskomaan mitä sinulle kirjoitetaan, sanomisethan täällä eivät juurikaan kuulu!
Työläiset ovat maan selkäranka, kunnioita tätä asiaa.
Ilman yritystoimintaa ei ole yhtäkään työläistä! Kumpi siis on ensin?
Eikä kukaan pakota ketään tekemään yrityksenä tulosta toisten työnteolla. Sen voi tehdä jos haluaa ilman työntekijöitä. Jos tuntee että tuloksentekijät eli työntekijät on rasite, niin miksi niihin sekaantuu, kun voi itsekin tehdä.
Ei tullut satasia, kun tuli pandemia ja yritykset huusivat hätäänsä sulun keskellä. Hoitajille on tullut palkankorotukset päiväkodeissa pääkaupunkiseudulla. Uskoisin että myös sairaanhoidossa.
Vääristelijä extyökkäri paasaa kuin hiekkalaatikon kiusanhenki.
Hieman löylynlyömä tämä extyökkäri, hassu.
Duunari! AY liikkeet takaavat toimeentulosi. ahneilta miljonääri ¤ porvareilta.
Ay mafia ei takaa toimeentuloasi, sillä se tekee liian monesta työttömiä! Työttömyys ei ole mikään toimeentulon käsite vaan kerjäläisen!
Jos mietit kuka on ahne, niin se on henkilö joka suostuu ottamaan vastaan rahaa, ansaitsematta sitä!
Puhut siis itsestäsi !
"Jos mietit kuka on ahne, niin se on henkilö joka suostuu ottamaan vastaan rahaa, ansaitsematta sitä!"
Olet kuitenkin sairas . Kyllä me maksetaan sinun hoito ja ylläpito.
Et maksa ylläpitoani vaan teen sen itse sen lisäksi, että työeläökevakuutus huolehtii osasta!
En ole huomannut mitään sinun ylimääräisiä panojasi pankkitileilläni!
Mitä ihmettä taas sekoilet?
Sinähän juuri nyt olet vain se pelkkä säälittävä yhteiskunnan elätti, jonka me kaikki palkansaajat elätämme.
Puhut siis löysiä jos mainostat minua ylläpitäväsi mutta tilillä ei näy sinun panojasi! Et siis ylläpidä mitään eli tuskin noilla kyvyillä edes itseäsi. MInä taas en saa yhteiskunnalta juurikaan mitään vaan itse kustannan elämäni ja maksan vielä veroja paljon enemmän kuin minimieläkkeensaajat saavat eläkkeitä.
"Puhut siis löysiä jos mainostat minua ylläpitäväsi mutta tilillä ei näy sinun panojasi!"
HEH. Se vielä puuttuisi että suoraan sinulle maksettasiin, vaikka ilmeisesti hölmöyttäsi niin toivot julkisesti. Älä huoli, kyllä jatkossasikin mutkan kautta hoitosi ja ruokasi maksetaan.
Olet siis jaskanjauhaja kun väität pitäväsi minua yllä ja kun kysyn niin et pidäkään! Olette te Lyylit kummaa joukkoa!
Mutta et kai kiellä, ettei me oikeat veromaksajat sinun hoitoja ja elämääsi rahoiteta? Nyt kyse sinun uskottavuudesta vaikka hullu oletkin?
Panisit jotain muutakin niin olosi helpottuisi !
Ethän sinä tietysti muuten saa, mutta onhan rahaa vastaan auttajia.
Kojamon varas Riku Aaltoon Suomen Ahnein!!!
Kyllä Rikun palkka ja tulot on pientä verrattuna isokenkäisten tuloihin. Tosin Kojamo olisi voinut pysyä poissa pörssistä ja tehdä halpavuokraisia asuntoja Helsinkiin, ettei niiden hintataso olisi niin korkea.
Markkinatalouden ehdoilla mennään.
Asumistukien haku on hyvin automatisoitu Koijjaamolla
Tuki on tärkeää köyhimmille suomalaisille.
Verotietojen mukaan Riku saa noin 300'000€ vuodessa ansiotuloa. Se on ehkä juuri sopivasti kun on saanut aikaan kavereineen noin 300'000 työtöntä aikaan!
Sitä vaan en ymmärrä miksi siitäkin yleensä maksetaan jos ainoa reaali aikaansaannos on suurtyöttömyys?
Ansiokkaampaa mielestäni olisi toiminta jolla työehtoja rukataan suuntaan joka mahdollistaa työn saannin niillekin joiden tuottavuus ei nykyaikaan ole nyt vaadittavalla tasolla!
Ymmärrän+sen+että+Suomesta+voi+muutamia+tuettavia+löytyä+mutta+en+sitä+että+asumistukiin+menee+liki+kolme+miljardia+joka+vuosi.+Asumistukimenot+kasvavat+joka+vuosi+noin+10%.
Koko+järjestelmä+on+aivan+naurettava,+se+on+yksi+pääsystä+miksi+suomen+asuntojen+hinnat+ovat+vääristyneitä.+Sekä+vuokra-+että+omistusasunnon.
"Se on ehkä juuri sopivasti kun on saanut aikaan kavereineen noin 300'000 työtöntä aikaan"
Kerro lisää tuosta, oman ymmäryksesi mukaan. Siis faktaa, eikä mitään sinun omia lääkehuuruisia monasti kuultuja satuja ja tarinoitasi.
Extyökkärin kaltaiset bisnesmiehet ne asumistukimenoja kasvattavat eniten.
Omalla paikkakunnallani on rakennusgryndereitä jotka ostavat isoilla tonteilla
olevia omakotitaloja, purkavat ne ja rakentavat kaksi paritaloa tai rivitalon.
Neliöhinnat ovat sitä luokkaa, ettei kukaan osta niitä ja niinpä ne sitten vuok-
rataan kovalla hinnalla ja vuokralainen joutuu hakemaan asumistukea.
Yleensä kaikki yhteiskunnan tukitoimet, asumistuki ja kotitalousvähennys
päätyvät näille koijareille, kotitalousvähennyksen korotukset on jo heti
siirretty hintoihin ja yrittäjän taskuun.
Jos et tiedä miksi on työttömiä niin tyhmyys kukkii päässäsi!
Kaikki tietää miksi on.
Eivät näytä tietävän, eivät ainakaan vasurit ja ay mafiosot!
Sinulta kysyttiin "Siis faktaa, eikä mitään sinun omia lääkehuuruisia monasti kuultuja satuja ja tarinoitasi.". Miksi et vastannut tuohonkaan?
Tuopa esimerkkejä saduista ja tarinoista jotka kykenet todistamaan muuksi kuin faktaksi!
Itse en osaa arvioida miltä mikäkin näyttää lääkehuurujesi lomassa, joten sinun pitää itse kertoa!
Satusi 'sosialismista' ja 'mafiasta'. Naurettavaa pelleilyä!
Tuo esimerkkejä! Tuo ei riitä!
Mitähän lopulta taaskin kysyit?
Älä höpötä, Nalle voittaa .... kaikki.
Ei pidä paikkaansa.
Etsi työläisehdokas, ole tarkkana, kaikki eivät ole oikeasti sitä.
AY-johtajat haluavat lisää rahaa. Maksa! Kojamokin haluaa lihoa ja lisääntyä.
Raha meitä pyörittää, kaikki mukaan, kateelliset myös sieltä pimeistä poteroista.
Asumistukia maksetaan kohta 3 miljardia vuodessa, moninkertaisesti verrattuna esimerkiksi koko poliisitoimen budjettiin.
Onko pienituloisilla oikeus asua myös kohtuullisesti, vai haluatko heidät pahvilaatikoihin, niinkuin USA:ssa?
Suurin osa asumistuista menee ay-pomoille kuten Riku Aallolle Kojamon kautta.
Tämähän se on lopputulema.
Niin raadollista kuin se onkin, asumistuen poiston jälkeen asuntojen hinnat hakisivat muutamassa viikossa oikean tason. Erityisesti vuokramarkkinoilla.
Ja höpö höpö.
Pelkkää haihattelua.
Ei onnistu, tuo on pelkkää kuvitelmaa.
Ei ole tullut vielä mitään konkreettista syytä miksi liittyisin liittojen lihavien poikien ja tyttöjen elättäjäksi.
Entäs laihojen?
Itsestään huolehtimen on tietty arvo sinänsä. Jos ei edes siihen kykene niin riittääkö rahkeet toisten asioista huolehtimiseen?
Kuka ei kykene huolehtimaan itsestään?
Kyllä sairaalloinen ylipaino on osoitus siitä ettei elämänkontrolli ole omissa käsissä.
Mistä tiedät mikä sen aiheuttaa, helppo tuomita.
En tiedä eikä oikeastaan kiinnostakaan. Tilastollisesti eniten liikalihavuutta aiheuttavat liiallinen syönti/juonti ja liian vähäinen liikunta. Toki voihan joku olla sitä mieltä että runsas ylipaino terveyden merkki. Kuten myös rasvamaksa, diabetes ja verenpaine.
Jos asialle ei kykene tekemään mitään niin eiköhän moni muukin asia jää joo joo-asteelle.
Olet oikea 'kuulemmatohtori', ja 'mustatuntuulääkäri'.
Kapitalismi on työläisen pahin vihollinen yhä aina vaan sukupolvesta toiseen.
Kuinka niin? Työläinenhän on kapitalisti!
Muistakaa ay-pomot tarvitsevat sinunkin rahoja!
Paitsi jos se ammattiyhdistys on Tehy, JHL tai Super niin turhaa maksat jäsenmaksua.
Muistellaanpa hoitajien edellistä työtaistelua. Liitot laittoi päälle ylityö ja vuoronvaihto kiellon kolmeksi päiväksi. Ylilääkärit vuodattivat kyyneliä että systeemi kaatuu ilman hoitajien ylitöitä. Jos noinkin laimeaa työtaistelua olisi jatkettu muutama viikko niin olisi voitu kiristää hoitajille ihan minkälaiset vaan palkan korotukset.
Mutta mitäpä teki liittojen johto? Liittojohto teki saunasopimuksen työnantajapuolen kanssa. Palkankorotukset olivat hoitajilla jopa pienemmät kuin muilla aloilla ja petollinen liittojohto täytti omat taskunsa lahjusrahoilla.
Ammattiyhdistykset ovat tärkeitä jos ne toimivat, mutta ainakin hoitajien ammattiyhdistykset ovat rikollisten pettureiden johdossa. Niitä roistoja ei voisi vähempää kiinnostaa hoitajien palkan korotukset jotka olisi naurettavan helposti kiristettävissä. Niitä roistoja kiinnostaa vain omat palkat ja korruptio. Rikollisten johtamat ammattiyhdistykset ovat hyödyttömiä
Miksi valehtelet? Jos tuollaista olis oikeasti tapahtunut, oltaisiin menty raastupaan.
Muista, että sinun velvollisuus on maksaa ay-pomojen miljoonapalkat.
Kukaan miljoonia saa.
Liki 40 vuottamaksoin liiton maksuja. Turhaan. Korotuksissa sain aina sen minimikorotuksen.
Liittoon ei kannata mielestäni liittyä.
et olis saanu sitäkään jollei liittoja olisi
En sanoisi noin. Korotukset menivät aina tietyille p....nuolijoille.
Miksi sitten haluaisit "paikallisen sopimisen" käyttöön ottamista, kuten koko oikeisto?
Sehän juuri antaa yrittäjälle täyden vallan jättää kaltaisesi ilman mitään korotuksia. Syytä tai ei.
Kuvitteletko oikeistoa äänestävän duunarin oikean paikan olevan sak.. Heko.. En varmasti ikinä tue kommareita mitenkään..
Kommareita on ehkä jossain Uralilla vielä, ei täällä. Laita valot päälle vaan.
Naapuria apinoidaan monissa asioissa, niin voitas tehdä tässäkin. Mitä lie olleet oikeiston vallan aikana ne temput joilla Suomessa järjestäytymisaste on saatu romahtamaan?
https://ytn.fi/ajankohtaista/ruotsin-tyomarkkinoilta-ei-voi-poimia-rusinoita-suomen-pullaan/
Ikävintä onkin se, että persut ihannoivat Norjalaista Breivikiä ...
Eivät ihannoi.
Kierous vaatii uhrin, ei suoruus. https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000008410168.html
Poliittinen kannanotto?
Jos duunarilla olisi edes tuoksu siitä miten AY:liike kuluttaa jäsenmaksumiljardeja niin hän kieltäytyisi liittymis kunniasta . Mafian tyylinen muutamien kymmenten hyväveliverkosto syö ja juo vuosia saaden ruhtinaalliset eläketulot , kaiken maksaa jäsenmaksuja maksava joskus lakkoileva duunari . Hänen selkänahka on herrojen herkku AY:liikkeen ylläpidossa .
Duunari tietää kenen puolella tosipaikassa on.
Eikö työläisten edustajien johtajat saisi siis nauttia samoja etuuksia kuin työnantajien johtajat?
vaikka tekevät varmasti enemmän jäsentensä eteen töitä kuin EK-mafian miljonäärit yrityksille.
Kateus on porvarien perisynti, varsinkin jos työläinen tai hänen edustajansa pärjää elämässä paremmin kuin hän.
Poroporvari pelkää jotain?
AY liikkeet repineet työläisiltä jäsenmaksuillaan miljardi omaisuuden.
Rahat on sijoitettu ties minne Neitsyt saarille. Ja kaikki nämä miljardit saatu verovapaasti. AY liikkeiden aika on jo ohi. Miljardit pitäisi palauttaa Suomen kansan käyttöön.
Vapaaehtoistahan AY-jäsenyys on aina ollut, joten äärioikeistopellen valheet eivät vaan toimi.
Ilman AY-liikettä jokainen palkkatyöläinen olisi yhä orjatyöläisen asemassa ilman mitään oikeuksia. Se vaan on totuus edelleen ja tulevaisuudessa.
Vain liittoon kuulumalla olet tasavertainen neuvotteluissa työnantajasi kanssa!
Kenen joukoissa seisot?